Orlocin aistiharhoja aiheuttava vaikutus johtuu joidenkin tietojen mukaan sen rasvaliukoisuudesta. Siis rasvaliukoiset beetasalpaajat tuottavat dementiaa. Eikö tällaisen pitäisi olla vastuullisten lääkärien tiedossa?
Orloc ja aistiharhat.
Omaishoitaja
9208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Laittaisitko linkin jossa mainitsemasi asia todetaan, kiitos.
"Siis rasvaliukoiset beetasalpaajat tuottavat dementiaa" Tuottavat (?) dementiaa???
Tämän olen nyt poiminut omasta mailboksistani. Linkitystaitoa ei minulla ole, joten kirjoitan sen. Toivottavasti aukeaa.
http://kouvolanseudunmuisti.fi/linkkisivut/Dementoiviin liittyvat kaytosoireet -0pas.pdf
Lisähuomautus: sallittava Acrobatin avata tiedosto. Aktiivisessa linkissä numerossa 20 nolla on lävistetty. Syntyneekö itsestään?
Unohdin sanoa, mutta näet itsekin, että sivulta 26 eteenpäin tästä mainitaan.
Linkitys ohjeita:
Painat hiiren vasemmanpuolesta painiketta halutun tekstin alussa ja pidät sitä pohjassa. Vedä sitten hiirellä "mustaus" halutun tekstin loppuun, niin että teksti jonka haluat kopioida on siis alusta loppuun "mustattu" eli tummalla pohjalla.
Tämän jälkeen paina näppäimistöltä pohjaan ja pidä pohjassa CTRL-näppäin. CTRL-näppäin alaspainettuna, paina C näppäintä.
Vaihtoehtoisesti voit painaa hiiren oikeanpuolesta painiketta "mustatun" tekstin päällä, ja valita aukenevasta valikosta "Kopioi tai Copy"
Nyt teksti on kopioitu leikepöydälle muistiin, ja voit liittää sen seuraavasti.
Alueella, johon haluat kopioidun tekstin liittää, klikkaa hiirellä aluetta aivan samalla tavalla, kuin alkaisit itse siihen kirjoittamaan jotain. Paina tämän jälkeen CTRL-näppäin pohjaan ja pidä se painettuna. Paina lopuksi CTRL-näppäimen ollessa painettuna näppäintä V.
Vastaavasti voit taas käyttää hiirtä, eli painat hiiren oikean puoleista näppäintä alueella, johon haluat kopioidun tekstin liittää ja valitset aukenevasta valikosta "Liitä tai Paste"
Valitettavasti sivua ei löydy;(
Löytyy osoitteesta http://kouvolanseudunmuisti.fi/linkkisivut/Dementoiviin sairauksiin liittyvat kaytosoireet -opas.pdf
Mä yritin hakea tuolta sivulta sanaa "Orloc", mutta en löytänyt. Ois tullut vahvistusta aloittajan väitteelle...
Orlocpaketin omassa infolehtisessäkin nuo hallusinaatiot ja painajaiset mainitaan. Keskustelun alaisessa linkissä aistiharhat löytyvät sivulta 27 rasvaliukoisten beetasalpaajien yhteydessä. Orloc on sellainen.
Anteeksi ja kiitos. Oli jäänyt tuo linkki liian lyhyeksi. Aistiharhojen keskellä hermoilee.