Tähän päätelmään on tultava palstan logiikan perusteella, minusta moinen on kyllä mielenvikaisuutta enkä voi yhdistää sitä kansalaisuuteen mitenkään. Roisto on roisto, oli sitten kuka tahansa. Tämmöistä linjaa täällä kuitenkin vedetään, tomppelit.
Varmuudella nimittäin "suomalaisuuden ytimessä" Perusuomalaisten puolueessa, on kolme henkilöä jotka ovat saaneet tuomion raiskauksesta! He ovat kaikki valtaväestöön kuuluvia "tavallisia" suomalaisia. Persujen vaalikamppanjastakin vastasi raiskaaja, Matti nimeltään. Persuissa raiskaus auttaa etenemään uralla ja nousemaan hierarkiassa, se on vissiin sitä "suomalaisuutta sitten". Yksi noista kolmesta persuraiskaajasta raiskasi kaksi lasta,"suomalaisuutta" sekin.
Kun siis seuraavan kerran joku valittaa raiskauksista muistakoon että se on persujen linja ja jos tekijä on joku mamu, niin se todistaa vain että henkilö on oppinut vähitellen maan tavoille. Turha täällä on valittaa, menkää valittamaan asiasta persuille jos jotain tahoa haluatte syyttää! Vaarana tosin on että kysyvät tarkempia tietoja tekijästä ja houkuttelevat hänet mukaan persujoukkoihin.
Raiskaukset ovat suomalaisuutta!
käyttäkää aivoja!
1
64
Vastaukset
- ei muuta
Idiot.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958