Ahdistuslääkettä?

Mikä olisi sopiva 17 vuotiaalle pojalle/miehelle? Itestä ainakin tuntuu että tarvetta olisi.

Tulee yhtäkkisiä hermostuneisuuden tuntemuksia ihan ilman syytä ja kestää pitkään, ei mitään masennusta. Mikään ei kiinnosta, on levoton olo ja kun -epähuomiossa- alkaa kynsiäkin pureksimaan... oon jo n.7 vuotta siitä tavasta kärsinyt :(... verille asti joskus sormet tulee pureksittua eikä pysty lopettamaan vaikka niin päättäisin. Tässäkin kirjoitellessakin jo nakertelin :((

Joskus kun pitäisi kirjojakin lukea niin niitä lukiessa varsinkin sormet kärsii.

Tänään taas ihan sietämätön hermostus, nakertelin sormia, kiertelin taloa ja lopulta nukkumaan sormet tyynyjen alla keskellä päivää kun ei mitenkään tuntunut loppuvan. herätessä melkein normi olo, mutta noin puolen tunnin turtuneen olon (nukkumisesta) jälkeen hermostuneisuus palasi. yhä sama juttu noin kuusi tuntia heräämisestä...jos se nyt ruumiillisen työn lomassa häviäisi..

Zoloftin pakkausselosteesta: "Sosiaalisten tilanteiden pelko kuuluu ahdistuneisuushäiriöihin. Jos tunnet voimakasta pelkoa joko yhtä tai useampaa sosiaalista tilannetta kohtaan, sertraliinista voi olla Sinulle apua."

Tuotakin uskoisin toisinaan olevan :/ Zoloft ei tosiaan vaikuta addiktoivalta verrattuna muihin.

ei johdu kahvista/kofeiinista, vaikka sitä suurkuluttajana epäilin. Olin juomatta yli 2kk ja sitä ennen juonut ilman näitä oireita jo monta vuotta (yli 5)

Alkoholista ei edes krapulaa tule ja sitäkään en ole pitkiin aikoihin nauttinut.

näitä oireita ollut toisinaan nion puolen vuoden ajan, sosiaalisten tilanteiden pelkoa jo kauemmin, voisin sanoa että aina.

Kädet tärisee tällä hetkellä. 8/

mutta nyt sitä ruumiillista työtä.

kiitos.
4154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Alkoholin sotkin vahingossa tähän kun migreenistä kärsivänä migreeni palstoja selailin äskettäin.

Äänestä

Tosi hyvä lääke tuommoiseen oloon en se, että lähtee liikkeelle. Vaikka kävelemään tai juoksemaan tai mitä tahansa, jossa hikoilee ja hengästyy. Sitä kun tekee puoli tuntia tai tunnin, olo muuttuu paremmaksi ihan radikaalisti. Kokeile, huomaat varmaan tehon. Ei maksa mitään, ei ole sivuvaikutuksia eikä tule riippuvuutta.

Äänestä

lääkkeistä suosittelen jotakin mielialalääkitystä, vähentää myös ahdistusta tosi tehokkaasti.

mikäli levotonta oloa ei ole jatkuvasti, tarvittaessa rauhoittava lääke on ihan ok.

kannattaa mennä rohkeasti lääkäriin kertomaan vaivoista, lekuri se osaa loppupeleissä neuvoa parhaiten.

Äänestä
  • xanor depot paras ahdistus-paniikkihäiriölääke.on kylläkin bentso olen itse syönyt 17v ja toimii vieläkin.????????????????!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hermoHermanni kirjoitti:

Mikä olisi sopiva 17 vuotiaalle pojalle/miehelle? Itestä ainakin tuntuu että tarvetta olisi.

Tulee yhtäkkisiä hermostuneisuuden tuntemuksia ihan ilman syytä ja kestää pitkään, ei mitään masennusta. Mikään ei kiinnosta, on levoton olo ja kun -epähuomiossa- alkaa kynsiäkin pureksimaan... oon jo n.7 vuotta siitä tavasta kärsinyt :(... verille asti joskus sormet tulee pureksittua eikä pysty lopettamaan vaikka niin päättäisin. Tässäkin kirjoitellessakin jo nakertelin :((

Joskus kun pitäisi kirjojakin lukea niin niitä lukiessa varsinkin sormet kärsii.

Tänään taas ihan sietämätön hermostus, nakertelin sormia, kiertelin taloa ja lopulta nukkumaan sormet tyynyjen alla keskellä päivää kun ei mitenkään tuntunut loppuvan. herätessä melkein normi olo, mutta noin puolen tunnin turtuneen olon (nukkumisesta) jälkeen hermostuneisuus palasi. yhä sama juttu noin kuusi tuntia heräämisestä...jos se nyt ruumiillisen työn lomassa häviäisi..

Zoloftin pakkausselosteesta: "Sosiaalisten tilanteiden pelko kuuluu ahdistuneisuushäiriöihin. Jos tunnet voimakasta pelkoa joko yhtä tai useampaa sosiaalista tilannetta kohtaan, sertraliinista voi olla Sinulle apua."

Tuotakin uskoisin toisinaan olevan :/ Zoloft ei tosiaan vaikuta addiktoivalta verrattuna muihin.

ei johdu kahvista/kofeiinista, vaikka sitä suurkuluttajana epäilin. Olin juomatta yli 2kk ja sitä ennen juonut ilman näitä oireita jo monta vuotta (yli 5)

Alkoholista ei edes krapulaa tule ja sitäkään en ole pitkiin aikoihin nauttinut.

näitä oireita ollut toisinaan nion puolen vuoden ajan, sosiaalisten tilanteiden pelkoa jo kauemmin, voisin sanoa että aina.

Kädet tärisee tällä hetkellä. 8/

mutta nyt sitä ruumiillista työtä.

kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu