Pistin yhteytietoni (nimi,osote,puhelinnro,s-posti) tekniikkataivas nimisen facebook julkaisun yhteydessä olleeseen arvontaan kun moni kaveri oli jakanut. Yhteystiedot täytettyäni tajusin että kyseessä on luultavasti me…
Olen pähkäillyt cromen englanninkielisen oikoluvun poistamisen kanssa, mutta ilman tulosta. Olen cromen ohjeesta yrittänyt etsiä ratkaisua, mutta ilman tulosta. Sen tiedän ettei cromessa toimi Suomen kielen oikoluku ja …
Tänään tuli muuttunut google-aloitussivu, josta on tajua mitään. Entiset kuvakkeet ovat pois, samoin ylälaatikoit, joista klikkaamalla sai haluamansa ohjelmiston ruutuun. Nyt on keskellä google-hakulaatikko ja sen alla …
Omistan noin vuoden vanhan kannettavan ja päivitin siihen hiljattain Windows 10 käyttöjärjestelmän. Omistan lisäksi sekä tabletin että älypuhelimen. Olen kaikkiin kolmeen ladannut mm. 1S supersää ohjelmiston. Lisäksi ka…
Kirjoittelen aika paljon sähköpostia ja monesti esim. johonkin yhdistykseen, jota en ennestään tunne, tai toiselle puolelle maapalloa niin ikään uudelle ihmiselle. Valvon yleensä yötä myöten ja niin tietokonetta tulee k…
harmittaa kun netlix ei enää näy siskoni on noita vaikka kuinka sitä haen
Käyttääkö kukaan muu kuin minä vieläkin modemia ja routeria, vai onko se mokkula kaikilla? Minusta tämä minunkin systeemi toimii hyvin. Ainut paha asia on ne pahuksen kaabelit. Ajattelen kyllä vaihtaa mutta? Miksi? Hei …
moro onko muilla ollut ongelmia nettiyhteyden jakamisessa android puhelimesta tietokoneeseen. Kannettavani ei huomaa puhelimen jakamaa nettiä, ja olen kokeillu ilman wpa suojausta tuloksetta. Koneessa toimii wifi.
miten voin muuttaa Gmailin fonttia suuremmaksi?
Mulla on valokuitulaajakaista, 50mbps nopeus ja aiemmin MTV Katsomo on toistunut hyvälaatuisena katkeilematta mutta nyt viime aikoina esim. Myytinmurtajien menneiden jaksojen katselusta ei tule mitään kun toisto katkeil…
Onkos jollain ohjetta tai vinkkiä miten toimia, kun kuuntelen/katson esim. musiikkikappaletta YouTubesta tietokoneelle niin silloin alkaa aina automaattisesti seuraava kappale soimaan, kun entinen loppuu. Kännykällä se …
Facebookista tulee ilmoituksia kun olen kirjautunu sisälle (käytössä chrome ja välillä firefox) ja menen vaikka iltalehden sivuille. Jos joku laittaa yksäriä niin se kuka on koneella näkee sen kun se ponnahtaa ruutuun. …
samsungin smart televisiossa ruutu,katsomo ja areena sovellukset ei meinaa toimia,joko ei ohjelma lähde ollenkaan pyörimään tai katkeaa muutaman minuutin päästä ja valittaa verkkovirhettä. youtube sovellus ja selain toi…
En voi lähettää tai vastaanottaa sähköposteja, mitä pitää tehdä? Sähköposti ei ole täynä ja yhtäkkiä teki kepposen minulle. Saapuneisen kuvapalkkiin on ilmestynyt lukon kuva? Mitä teen
Siis, vanhoilla päivillä hommasin läppärin. Kansalaisopistossa käytynä pari peruskurssia.---Nyt haluaisin osata siirtää linkin vaikkapa keskustelupalstalla toisen aihealueen ketjuun.--Voisiko joku luetella ne vaiheet, m…
Moro. Osaako kukaan kertoa miten kuvat siirretään blogista muistitikulle ?? Ei vaan onnistu millään :-(
Onko olemassa antennia minkä voi laittaa läpääriin,että yhteys paranisi?Minka merkkinen?
Onko www.tubeplus.is leffojen ja tv-sarjojen striimauspalvelu laillinen?
Tietokoneeseeni päivitin tänä syksynä käyttöjärjestelmä Windows 10 n. Vanha oli Windows 7. Käyttöjärjestelmän vaihtuminen ei ole sujunut ongelmitta. Nyt joulun aikaan on alkanut verkkopankki(Osuuspankki) herjaamaan käsk…
f-secure viestittää, että finlandtimes.fi sivusto on haitallinen. Mitä haitallista siinä on. Kävin siellä usein ennen tuota viestiä. Nyt mietin, menenkö sivustolle viestistä huolimatta.