Tietäisköhän joku, voiko Anssille lähettää sähköpostia tai kirjeitä johonkin osoitteeseen? (:
osaavat ryökäleet ajoittaa kunnon mm- kisoihin. saas nähdä kun siirrytään isoon mäkeen vieläkö nämä kahmii mitskuja.
paska lafka
Ylimielisellä asenteella keskenkasvuinen poika ei voi pärjätä. Ja varsinkin, kun vielä etukäteen hehkutetaan. Kyläkilpailujen poikasia.
ei Hänen kuntonsa ole noin paljon heikentynyt.
Harmittaa, kun ei mies päässyt vielä tänään hyppäämään, mutta ihan oikea päätös oli perua kisa.. Ronny on ollut sen verran poissa, ettei osaa miehen hyppykunnosta mitään sanoa.. Ja kun ei nuo Ylen kommentaattoritkaan mi…
Tämän päivän kilpailussa. Tuomarineuvostolle kilpailun loppuun vieminen oli kaiken muun edellä. Olosuhteet eivät ensinnäkään olleet tasapuoliset, puhumattakaan, että ne olivat hengenvaaralliset. Zauner jo hyppäsi 148 me…
Tänään sunnuntaina hypättiin Seefeldissä yhdistetyn mäkeä. Olosuhteet muuten suht koht siedettävät paitsi sateli lunta. Tuuliolosuhteet tasaisemmat kuin eilen, jolloin Koivuranta kärsi kohtuuttoman huonosta tuuliraosta.…
on jokaisessa kisassa????? 15 km oli aikaisemmin ja 7,5 printissä.
Tänään (27.12.) esitetyn yhdistettyselostuksen tekivät Hänninen ja apuselostaja Pelkonen. Ensin-mainirulla oli mäkisuksien alla "happea", jälkimmäisellä "ilmaa". Oliko ilma Sinun mielestäsi oikeampi, happihan ei edes ol…
mites nyt ko toi manninen lopetti? uusi kausi alkaa, mutta entä suomalaiset? Onko ketään kärjessä, ja jos on, ni ketä? Koivuranta, Ryynänen, Tallus..Kuka neljäs ajatellen joukkuekullan puolustamista? Ville Kähkönen?
Mitä mieltä olette tulevasta uudistuksesta, jossa yhdistettyyn tulee vain yksi kilpailumuoto eli yksi hyppykierros 10 kilometrin hiihto-osuus takaa-ajolähtönä. Itse olen sitä mieltä, että yhdistetyssä saisi olla kaksi k…
Mikä ukko se Pekka Hyvärinen oikein on? Arvostelee omat alkanttiin.
Lehden lööpissä oli, että Koivurannan kamat on kateissa! Toivottavasti löytyy ennen seuraavia kisoja, Lisäksi mainittiin että hän tuli reissultansa "kevein kantamuksin". Kyllä oli meikäläiselläkin kantamukset aika kevei…
Hannu Mannisella on toinenkin urheilijasisko. Hänen nimensä on Johanna, ja laji on pikajuoksu. Johanna on kuitenkin sisaruksista lahjattomin, koska ei vielä ole saavuttanut maailmanmestaruutta.
Anssi Koivuranta on paras suomalainen urheilija. Nouseva tähti, joka osaa rupatella myös haastatteluissa. Mäkihypyssä loistaa kirkkaasti ykkösenä ja hiihtokuntokin on kohentumassa! Sekä vieläpä söpis.
Katselin tässä uusinnan yhdistetyn kisoista. SUOMALAINEN TUOMARI ANTOI ANSSILLE huonoimmat pisteet. Pisteitä häneltä herui Anssille mm. vähemmän kuin Hannu Manniselle. Muiden tuomareiden mielestä hypyt olivat aivan erit…
Kuuntelin hieman kuvittuneena Hannun kommentteja viestikullan jälkeen, kun toimittaja epäsuorasti kysyi ettei mitalisade taida yhdistetyn osalta vielä loppua. Hannu vastasi jotain tähän tapaan: "Niin mustakin vähän tunt…
jätkä luovutti hopean jenkille. eikö ne jumalauta valmentajat oo opettanu mitenkä pidetään se sisärata loppuun asti. hieno hiihto anssilta enivei.
Hannu ´Maschinen´Manninen epäonnistui lievästi normaalikilpailun mäkiosuudella. Poimintoja mäkituloksista: 1. Chappuis 0 2. Koivuranta 12 3. Bieler 22 4. Rian 24 5. Ackermann 34 6. Tallus 1.04 7. Gruber 1.18 8. Demong 1…