SoulVastattu 19 v

Mistä voisin pitää?

Olisiko teillä asiantuntijoilla suositella minulle musiikkia? Taidan elää uudelleen soul-kautta. Nuoruudessa ihan ehdoton ykkönen oli Neville Brothers, Solomon Burke on myös hyvä. Miten ja mihin voisin laajentaa kuuntel…
SoulVastattu 19 v

Stax

Katsoiko kukaan viime yönä D.A. Pennebakerin muutaman vuoden takaista dokumenttia vanhoista Stax-artisteista? Kyllä homma on niin, että vaikka takana on sydämen ohitusleikkauksia (Rufus Thomas), huumeiden käyttöä ja myy…
SoulVastattu 19 v

Mitä Suomi kuuntelee?

Nyt kun joulupaketeista on revitty paperit irti, on hyvä hetki kysyä, mitä soul-levyä olet kuunnellut viime aikoina ja onko se niin hyvä, että meidän muidenkin kannattaa hankkia se, Itsellä on vuoronperään ollut työn al…
SoulVastattu 19 v

Elokuva James Brownista

Luin Ilta-Sanomista, että joulupäivänä edesmenneestä soul-laulaja James Brownista tehdään elokuva. Mitä olette mieltä asiasta?
SoulVastattu 19 v

James Brown kuoli

Uskomatonta yhteensattuma: en ole ikinä pitänyt James Brownin konservatiivisesta musiikista, mutta hän esiintyi viime yönä unessani, todennäköisesti ensimmäisen kerran elämässäni. Aamulla luin HS:n verkkosivulta, että h…
SoulEi vastauksia

Aretha Franklin - Aretha: A Woman Falling Out of Love

Aretha julkaisee uuden albumin ensi vuonna!! Pari artikkelia: Queen of Soul Aretha Franklin is doing her own thing -- literally. The multiple Grammy Award winning diva is reprortedly co-producing her new album, titled '…
SoulVastattu 19 v

80´s Soul-videoita...

...tarjoilevat http://www.1500videos.com/ ja http://www.999videos.com/ Mukana toki paljon muutakin mutta seassa paljon harvinaisempia 80-soul juttuja.
SoulVastattu 19 v

Taylor Hicks

www.taylorhicks.com Joulukuun 12. päivä julkaistaan Tylorin uusi levy. Noilla nettisivuilla on 3 näytekappaletta kokonaisuudessaan...tsekatkaa varsinkin kolmas kapple "The Right Place" BEAUTIFUL!
SoulVastattu 19 v

Top 5 -listoja

Top 5 - efektit 1. Moments: Gotta find a way (korkokengän kopina ja lentokentän kuulutukset) 2. Temptations: Friendship Train (juna) 3. Eddie Kendricks: Keep on truckin´ (rekka) 4. Impressions: Fan the fire (sireenit) 5…
SoulEi vastauksia

Leffoja DVD:llä

Innostuin kirjoittelemaan parista vanhasta soul-elokuvasta, joita on tällä hetkellä hyvin saatavana DVD-formaatissa. "Standing in the shadows of Motownia" (v:lta 2002) ja "Only the strong survivea" (2003) DVD-julkaisu p…
SoulEi vastauksia

Spiritraiser@On The Rocks (www.spiritraiser.com)

Tervetuloa tsekkaamaan lokakuussa Moskovassa keikkailevan Spiritraiser yhtyeen keikkakunto tiistaina 3.10.2006 On The Rocksiin (www.ontherocks.fi) Mikonkatu 14:sta. Mukana myös Malfunction ja Sleazy Dream. Vapaa pääsy.
SoulEi vastauksia

Palleaa säästämättä

Aretha Franklin Mary J. Blidge Tina Turner Whitney Houston Esmes. Tuntuu koko kehossa. Wouuuuuu.
SoulEi vastauksia

maailman kaunein

japsilainen kappale ja laulaja,mitä mieltä? http://media.putfile.com/best-japan-song Putfile - best japan song
SoulVastattu 19 v

Diana Ross - I Love You

Album release date: 2nd October 2006 "When I was in the studio, surrounded by these very talented singers and musicians, sharing these songs, I was filled with deep emotion. What a gift love and music is to me. My gift …
SoulEi vastauksia

Soul & RnB - kännykkään

http://www.kolumbus.fi/taeteras/jamba/fi/polyfoniset/soul_rnb/Aint_No_Other_Man.html http://www.kolumbus.fi/taeteras/jamba/fi/polyfoniset/soul_rnb/Girl.html http://www.kolumbus.fi/taeteras/jamba/fi/polyfoniset/soul_rnb/…
SoulVastattu 20 v

O´Jays-suosikkisi?

Pitkän ja upean uran luonut the O´Jays on tuttu kaikille soul-harrastajille. Kerrotko, mikä sinusta on se yhtyeen kaikkein paras biisi? Lyön pöytään oman suosikkini, joka on vuoden 1976 Message in our Music: sähäkkä ja …
SoulVastattu 20 v

sielukasta musaa

http://www.youtube.com/watch?v=T_RAKPVzmGo
SoulEi vastauksia

Hauskoja biisejä

Tämä stoori sai alkunsa siitä, kun löysin Lynn Whiten The New Me-albumin. Lynn on minusta tosi sielukas laulaja, tyyliltään kuin "Tyrone Davisin sisko". Levyllä on säveltäjäveteraani George Jacksonin laulu Something Els…
SoulVastattu 20 v

Just my imagination

Vanha Temptations hitti,mutta tahtoisin tietää kuka on tehnyt tästä kyseisestä kappaleesta instrumentaaliversion, jossa teemaa myötäillään uruilla.Pidän biisistä,mutta esittäjän nimeä en ole mistään onnistunut löytämään…
SoulVastattu 20 v

Taylor Hicks - Under the Radar

Mainostan Taylor Hicksin toista omakustanne-levyä "Under the Radar" (2005)..upeaa kuunneltavaa! Tilasin sen huhtikuussa täältä: http://www.lasersedgecd.com/hicks_taylor_intl.html ja tuli suomeen vajaassa kahdessa viikos…