Ukraina raportissa oli sotalennokeista kuinka ne hyrräävät ilmassa syöksyäkseen tuhotehtävään. Paikallinen ihmetteli kun traktorimies sai olla peltotöissä kaikessa rauhassa. Johon on selitys, venäjän armeijalle on ohjei…
Jerusalem olisi jo rauniokasa ellei sillä olisi Davidin linkoa ja myös muita puolustusaseita. Nyt kuitenkin Suomessa ”asiantuntija” Timo R Stewart halveksii Israelin puolustusta ja halunnee Venäjän saavan niskalenkin Su…
Hän sanoi hiljattain: "Helsingin asunnottomat ovat miltei täysin kadoinneet,eikä niitä enää näy katukuvassa. Tarja Halosen toimiessa presidenttinä niitä oli paljon,mutta Sauli Niinistö lakkautti asunnottomuuden miltei t…
Onko Trump sitä mitä annetaan ymmärtää onko Trump toinen peto tai toinen vääristä profeettoista? Vaikka hän on saanut hyviä asioita aikaiseksi USA:ssa, Israelissa, lähiidässä, ja maailmalla. https://youtu.be/4aaIe8jrz_k…
Hän lausui hiljattain: -"Olen saanut syyttömänä paperit Suomen valtiolta,mutta tämmöiset "mikkihiiret",kuten Milan Jaff esimerkiksi,pääsevät lööppilehtiin pelkästään sillä,että valittavat ruoan laadusta. Tuollaiset ulos…
Kysymys Jeesuksen 1000 vuoden rauhanvaltakunnan aikana tapahtuvista muutoksista, erityisesti Egyptin pyramideihin liittyen, on teologinen ja spekulatiivinen, sillä Raamattu ei anna yksityiskohtaista kuvausta kaikista ma…
Profeetta sanoi hiljattain: "Stadin lähityö" nimisen instanssin noidat juoksevat edelleen perässäni pitkin Helsinkiä,koska Stubb on kieltänyt uskonnonvapauden rahanhimoissaan".
Hän sanoi: -"Jumalani vannoi minulle Poikansa ja Pyhän Henkensä kautta,että Donald Trump on Barsillai-sielutyypin mirs ja pääsee taivaaseen,kun on sen aika. Aamen".
Tällä hetkellä paras rauhantekijä on Netanjahu joka joutui ja joutuu ponnistelemaan rauhan savuutamiseksi ihmisyysvihollista vastaan kovin ottein. Sama ihmisyys terroristi vastus on myös Ukrainalla johon ei tehoa muu ku…
EU:n velkataakka kymmenkertaistuu: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3ab04894-4bfb-459e-a602-89e7fe7de802 Israel vastaisuus luo talouslaman Jumalan sallimuksesta. Raamatun profetian mukaan Ps 83 sodan tapahtumat ant…
Synnin mitta täyttyy ajallaan diktaattoreilla: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/trump-xi-tapaaminen-peruttu-peraan-uhkaus/9237776
Jenkkien kristinusko tihkuu Suomeenkin. TV7:n saarnasmiehet hehkuttavat Trumppia ja sotivat Amerikasta lainattua kulttuurisotaansa. Aikanaan erikoisukkeleille varattu profetointi alkaa olla täälläkin aika yleistä: millo…
Virtual Jeesus??? https://www.youtube.com/watch?v=B1Vbq9OH7wg "Virtual Jesus Apps Spark Debates as AI Enters Religion" ja "virtual Jeesus" antaa henkilö-kohtaista ohjausta, eli neovoja ja "käskyjä" uskoville?????? https…
Hän lausui: "Vasemmiston Israel-aktivistit jotka tunkeutuivat Israelin aluevesille,on rikkonut kansainvälisiä lakeja ja tällä tavoin vaarantanut Suomen poliittisen turvallisuuden. Nämä niskoittelijat tulisi tuomita vank…
Juutalaista pappia, rabbiinia (rabbi), ei hautaan laiteta erityistä pähinettä, vaan päähän laitetaan se, mitä hän tavallisesti käytti eläessään, todennäköisesti kipa, juutalainen miesten päähine, koska se osoittaa kunni…
Tämän tähden herätystä ei voi tulla. Suomalaiset palvovat ja kumartavat entisaikojen ihmisiä,varsinkin sukulaisiaan. Tästä syystä helluntaiherätys on vaivutettu unohduksiin seitsemäksikymmeneksi vuodeksi".
Eipä auta kuin purra ja kärsiä.
Mutta p...an maku jäi suuhun". Putin valtiosta,joka yrittk murhata profeetan.
Britannian puukotus: https://yle.fi/a/74-20186457 Ja Israeliin pyrki Hamasin ”avustuslaivue”: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011535439.html
Suomen profeetta lausui hiljattain: "Seppo Juntusella ei ole koskaan ollut parantamisen lahjaa,eikä Seppo Juntusen kautta Jumala ole koskaan parantanut ketään. Pirkko Jalovaaran kautta Jumalamme on parantanut".