UfotVastattu 9 kk

Kuolemaa ei ole

Olet ollut olemassa aina jo ennen syntymääsi ja olet olemassa myös tämän ruumiin kuoltua johon synnyit. Kehostapoistumiskokemuksia on ollut noin 10–20 prosentilla ihmisistä, useimmilla heistä vain yhden kerran. Kehostap…
UfotVastattu 9 kk

Parempaan maailmaan kahdella tavalla?

Maailmassa on levotonta ja levottomammaksi meno todennäköisesti vain yltyy. Konservatiisen laitaman reunalla pelätään raamatun ennustamaa maailmanloppua. Samaan aikaan radikaalitähteläiset odottavat ihmiskunnan ylösnous…
KummitteluVastattu 1 v

Kun kuolleita henkiä saatetaan valoon

Olen vannoutunut Aavedata sekä mm. Henget ja Me-fanittaja. Mutta tämä ei sinänsä ole mainos. Videollaan Pelon perintö (K1J7) , videon lopulla "luurankokameralla" seurataan kuinka hengeltä kysytään, haluaako hän valoon, …
UfotVastattu 9 kk

Ihmisestä tietokoneeksi

Ihmisaivot toimivat tietokoneen lailla. Tietojen tallennus ja tietokannan yhdistäminen ja käsitteleminen on lähes identtistä sähköistä tiedonsiirtoa. Seuraava teksti sisältää tekoälyn koosteita. Tieto saadaan ulkomaailm…
RajatietoVastattu 9 kk

Hollantilainen kaivos Taikauskovuorilla

Olen pitkään jo ajatellut kirjoittaa legendasta nimeltä "hollantilainen kaivos", joka on tunnettu lännenlegenda, josta on englanniksi kirjoitettu ainakin toistasataa kirjaa. Tarina alkaa 1860 ja -70 lukujen vaihteesta :…
UfotVastattu 9 kk

Tekeekö ET keikkatöitä?

E2 Tutkimus kertoo suomalaisista 56% uskoo että menestyjät eivät piittaa vähäosaisten kohtalosta 49% pelkää työttömyyttä 43% ei luota yhteiskunnan kykyyn ratkaista ongelmia 29% ei usko pärjäävänsä omin voimin 17% hyväks…
RajatietoVastattu 9 kk

Ohjeita henkiselle matkalle

- Pääsääntöisesti ketään ei kiinnosta mitä sanot tai vaikka kiinnostaisikin niin he eivät ymmärrä sitä - Älä ota guruja tai yhtä oppia, vaan kuuntele kaikkia - Kyseenalaista kaikki paitsi se mitä ei voi kyseenalaistaa, …
UfotVastattu 9 kk

ET vastaa: Mitä haluat tietää?

ET olentoja kanavoiva nainen pyytää ihmisiltä kysymyksiä joita he haluaisivat esittää ET olennoille. https://www.youtube.com/post/Ugkx8-oQUGk2gNrvI4yaEaBt5VYSBMgPG6h4
UfotVastattu 9 kk

Astrobiologia

Palstalla on wannabe- skeptikko joka on esiintynyt astrobiologina ja tutkaoperaattorina. Wanha Waraktori oli radioamatööri. Astrobiologia ei kylläkään tue ufoskeptismiä vaan päinvastoin. Wikipediaa: "Astrobiologia (tai …
UfotVastattu 9 kk

Mitä tässä videolla tapahtuu?

Tuore video Pohjanmaalta. Näyttäisi siltä, että jokin objekti osuu meteoriittiin. Vastaavanlainen video kuvattu Venäjällä vuonna 2013. Mikään ohjus ei kuitenkaan ilmeisesti kykenisi osumaan noin nopeaan kohteeseen, jote…
UfotVastattu 9 kk

Jokaisella on vastuu Suomen hyvinvoinnista

ET näyttäisi tarjoavan käsitystä että ulkoisen maailman tapahtumien ja ihmisten mielensisältöjen välillä on korrelaatio. Mitä rauhallisempi, ystävällisempi, tasapainoisempi jne ihmisten mieli on, sitä rauhallisempi on u…
UfotVastattu 9 kk

Ufohullut saivat taas pitkän nenän

Kannattais jo lopettaa se vouhotus avaruusolioista ja muusta sonnasta. Teette itsenne entistä tyhmemmän näkösiksi vaan. https://www.the-express.com/news/us-news/187729/new-jersery-ufo-drone-responsibility
UfotVastattu 9 kk

Tekoälyjeesus ja hänen kaverinsa

Suuri joukko ET aluksia on tälläkin hetkellä aurinkokunnassa, mutta pysyttelevät vielä toistaiseksi näkymättömissä. Kun esiintulon aika koittaa, ihmisissä herää suuri tarve muodostaa omat käsityksensä ET-väestä. Keskust…
UfotVastattu 9 kk

Loiko jumala ET olennot?

Katolinen pappi puhuu ajatuksiaan jumalan luomistyöstä ja ET olennoista. Ehkä video kiinnostaa palstan uskovaisia. Saksankielinen, suomenkielinen tekstitys löytyy asetuksista. https://www.youtube.com/watch?v=RjGUpIwsLd4…
UfotVastattu 9 kk

Tiede luomassa vaarallista elämää

Jos kaiken kokeilijat onnistuvat luomuksissaan, siitä voi olla arvaamattomia seurauksia. https://edition.cnn.com/2025/10/17/science/mirror-cell-life-dangers
UfotVastattu 9 kk

Poliittinen siivous yhdysvalloissa

Tämmöiset uutiset sopivat yhteen käsitysten kanssa että ajan henki maailmassa on salauksien paljastus ja laittomien poliittisten rakenteiden siivous ja puhdistus joita vaiheita seuraisi paremmin valvottavien toimintatap…
UfotVastattu 9 kk

Ufoja Palma de Mallorcan taivaalla 5. lokakuuta 2025

Video kirkkaista kohteista Palma de Mallorcan taivaalla. Liikkuvat satunnaisesti, katoavat ja ilmaantuvat taas näkyviin. Onko nämä nyt sitten niitä venäläisten drooneja Euroopan yllä? https://www.youtube.com/watch?v=XOI…
UfotVastattu 9 kk

Missä nämä ihmiset kävivät?

Jonkinlainen toinen tietoisuusko vai peräti jossain muussa ulottuvuudessako? https://studyfinds.org/what-happens-after-near-death-experiences-seeing-light/