Oon kohta 16-vuotias tyttö Helsingistä ja haluaisin aloittaa syksyllä balettitunnit. Ongelma on, että kun pitäisi aloittaa ihan alkeista, en oo onnistunut löytämään miltään tanssikoululta sellaisia tunteja joissa olisi omanikäisiäni. Oon käynyt kesällä muutamalla tunnilla aikuisbaletissa, mutta haluisin mieluummin ryhmään jossa ei olisi aikuisia.
Tietääkö kukaan tälläisiä nuorten/teinien alkavia alkeistunteja? Ja pitäis olla suhteellisen nopea matka Helsingistä, eli käytännössä pääkaupunkiseudulta.
Baletin alkeita nuorille?
5
331
Vastaukset
- reireirei
Hyvin harvoin tuo ikäinen pääsee enää omanikäisten ryhmään, koska nämä ovat harrastaneet tanssia pidempään. Mutta aikuisryhmät ovat ihan jees, ja niissäkin voi päästä pitkälle! :>
- débz
Ja höpsistä!
16-vuotias kyllä pääsee aikuisbalettiin, itse asiassa suurimmassa osassa balettikouluissa aikuisbaletin alaikäraja onkin 16. Ja mitä on tuo puhe, että 16-vuotias on muka liian vanha "oman ikäisen ryhmään"? Mä olen 24 ja aloitin aktiivisen baletin vasta tammikuun alusta. Kävin ensin 2,5 kk aikuisbaletissa, harjoittelin alkeita (kaikki asennot, keskilattian hyppyjä, pliét, developpet, tendut jne) kunnes kysyin viimein opettajaltani, olisiko mitenkään mahdollista saada yhtään lisätuntia. Ja olihan minulla. Ensin minut sijoitettiin ikäni takiaa korkeimpaan ryhmään, mutta se oli liian vaativa, joten jatkoin astetta helpommassa ryhmässä. Vanhin oppilas oli 15 - mutta so what.Ko. ryhmässä harjoiteltiin myös kärkitossuilla.
Kesäkuun alussa olin myös Ilmajoella tanssileirillä. Siellä keskityin pääasiassa pelkkään balettiin. Leirillä leiriläisten keski-ikä taisi olla jotain 12-14 vuotta.
Siellä on kaikentasoisia tanssijoita, eikä ole pelkoa, että siellä törmäisi välittömästi kärkitossuihin ja tutuihin - päin vastoin.
Aikuisbaletissa ei käytetä kärkkäreitä, vaan pehmeitä balettitossuja, jotka kannattaa ja täytyy ostaa asiaan suoraan asiaan perehtyneestä liikkeestä (sinun tapauksessasi Piruetista - Ballerina Shopista, löytyypi Yrjönkatu 31). Itse ei tossuja saa valita, vaan siinä täytyy olla aina ammattilainen kyseessä, koska baletissa jalat ovat kovilla. Pehmeisiin tossuihin et tarvitse mitään varvaspehmusteita. Balettitossut eivät paljoa maksa, omani maksoivat n. 20 euroa. Kärkitossut maksavat sitten huomattavasti enemmän - ja ne kuluvat myös huomattavasti nopeammin.
Nyt kun puhuin varustuksista, niin jos haluat, voit ostaa joko valkoiset tai vaaleanpunaiset trikoot, maksavat n.10e. Mutta ne eivät todellakaan ole pakolliset, ja itse en ole nähnyt kenelläkään muulla aikuisbalettilaisella trikoita.
Vaatetuksesta sen verran, että ehdottomasti mahdollisimman vartalonmyötäiset vaatteet, jotta opettaja näkee vartalosi liikkeet. Nimittäin pahimmassa tapauksessa jokin baletin liikerata voi sinulla jäädä virheelliseksi ja aiheuttaa vamman, esimerkiksi jos sinulla on pitkä ja löysä t-paita sekä lököttävät verkkarit/tuulihousut, opettaja ei näe tekemääsi aukikiertoa kunnolla, ja kun yrität saada riittävän aukikierron, saatat käyttää siinä polviniveliäsi.
Mä suosittelen katsomaan Piruetin sivuilta www.piruetti.com/fi (en muista tarkkaan) millaista treenivaatetusta on tarjolla - ja siellä on hyviä ja hyvän tuntuisia. Mä suosittelen alkuun ostamaan ne tossut ja käyttämään suht. ihonmyötäisiä omia treenivaatteita.
Mutta rohkeasti luuri kourahan ilmoittautumaan lähimpään ja hyvään tanssikouluun! :) - balettiavaan
Oon kyllä kuullut sellasista ryhmistä, joita kutsutaan teinibaletiks. Siis aloittelevien teinien balettia. Ja luulis niitä Helsingistä löytyvä, jos viestiketjun aloittaja vielä balettikoulua itselleen etsii :).
Ja koska sä oot vasta 16v. voit helposti päästä vielä 14v. ryhmään ja siinähän ikäeroa ei kuitenkaan ole kuin pari vuotta!
Ja edellisen kirjoittajan mainostamat varusteet eivät tanssiharrastuksen alussa ole vielä niin oleellisia.. Tanssia voi ilman trikoitakin! Toki kunhan tosiaan huolehtii siitä, että vartalon linjaukset ovat opettajan nähtävillä.
Toivottavasti olet löytänyt itsellesi sopivan tanssikoulun :) - Chandra
balettiavaan:
Täysi balettipuvustus (trikoot, leotardi, tossut) eivät ole välttämättömiä ensikertalaiselle mutta aina suositus.
Kun itse aloitin alkeisbaletissa, minulla oli kyllä trikoot ja pehmeät balettitossut, mutta muuten käytin urheilutoppia ja (itse asiassa unishortseina) shortseja, jolloin opettajan oli hyvin helppo nähdä vartaloni mahdolliset virheet ja korjata ne.
Nykyisin tanssin toisessa balettikoulussa, mutta astetta vaikeammalla tasolla. En missään tapauksessa leuhki, päin vastoin: haluan kannustaa sinua menemään tunneille, olet TODELLA NUORI! Ryhmä, jossa tanssin, on täynnä 13-14-vuotiaita tyttöjä, ja minut sijoitettiin tähän ryhmään koska olen samantasoinen, vaikka olenkin tanssinut vain vuoden (olen pian 25-vuotias).
Jos haluat lisätietoa, blogini sitä tarjoaa: the-diary-of-ballerina.blogspot.com- Sivistysmaasta kaukana
Onko suomi sarvkuonojen maa jossa löydetään vain siihenverrannaisia urheilulajeja katsomot täynnä huutavia kaljahouruja?Jos baletista on kysymys saa asioita hakea kuin neulaa heinäsuovasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k503658On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole382361Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi712308Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä602198Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.271626Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma651550- 761457
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?551003Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?68982Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40869