pentu nukkuu liikaa?

mikä avuksi?

Ensinnä haluan sen verran selventää tuota otsikon kysymystä että tiedän että pentujen pitää antaa nukkua rauhassa ja että he nukkuvat paljon. mutta mikä on sitten tarpeeksi? saati liikaa? Meillä siis 16 vko parsonrusselin pentu ja nukkuu yllättävän paljon päivän aikana.

Tämän olen huomioinut nyt kun olen muutaman päivän viikosta aina kotona (käyn kesän aikana osa-aika töissä) että aamu"lenkin" ja ruuan jälkeen ei jaksa touhuta kun noin tunnin ja saattaa heti vedellä sikeitä parikin tuntia. Eilen kun oli kuuma päivä, nukkui lähes koko päivän ulkonakäyntejä ja ruoka-aikoja lukuunottamatta. Sen käsitin johtavan paahtavasta kuumuudesta kun itsekin hikoilin jo lähes pelkästä istumisesta. Yritän kyllä leikittää pentua mutta olen saanyt käsityksen että koiran pitäisi osata touhuta ja leikkiä yksinkin joten liikaa ei saisi leikittää. Meidän pentu vain tuntuu turhautuvan kun sen kanssa ei leikkimällä leikitä koko aikaa ja menee pedilleen makaamaan ja alkaa nukkumaan.

Onko pentu masentunut? Olenko väärässä käsityksessäni siitä ettei pennun kanssa pitäisi/tarvitsisi kokoajan leikkimällä leikkiä?

Toki ymmärrän sen että kun pentu jää yksin kotiin minun työpäivinä niin varmaan nukkuu sen suurimman ajan aamusta/päivästä muutenkin, mutta kotona ollessani tuo on alkanut ihmetyttää.

Onko kellään minua viisaammalla tähän ideoita, ajatuksia, neuvoja?

13

9609

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koirakansalainen

      Onko pentu hereillä ollessaan aivan virkeä?Tämä rotuhan on todella vilkas ja reipas. Kannattaa antaa sille kaikkia älyllisiä ongelmia ratkottavaksi. Koirahan on vielä todella nuori joten tuollainen käytös on aivan normaalia. Mutta voithan sinä kysyä neuvoja kasvattajalta tai eläinlääkäriltä. Myös muut rodun omistajat voivat antaa vinkkejä. Ken tietää? Ehkä heilllä oli samantapaisia ongelmia. :)
      Kyllä pennustasi vielä kunnon koirakansalainen saadaan!

    • _._

      Noin pieni pentu nukkuu vielä todella paljon ja usein. Syömisen, lenkin, koulutuksen, leikin ja melkein minkä vaan aktiviteetin jälkeen. Se on ihan normaalia ja vähenee kyllä ajan kanssa kun koira kasvaa. Anna vain pennun nukkua rauhassa kun sitä väsyttää, äläkä turhaan mene häiritsemään ja herättelemään (ellei ihan pakko ole, koska ei koiran unien takia sentään omia aikatauluja ja ohjelmaa tarvitse muuttaa). Joinakin päivinä pentu myös saattaa nukkua lähes jatkuvasti ja toisina taas vähemmän, ihan normaalia tämäkin. Vasta jos pentu on koko ajan väsynyt, ei innostu leikistä, ruoasta tai ulkoilusta lainkaan vaan haluaisi vain koko ajan nukkua on aihetta huolestua.

      Ja olet ihan oikeassa siinä, että pennun (tai aikuisen koirankaan) kanssa ei tarvitse koko ajan leikkiä tai järjestää ohjelmaa. Jotkin koirat tykkäävät leikkiä myös itsekseen, kaikki eivät, eikä sekään ole mitenkään epänormaalia. Tämäkin asia saattaa suuntaan tai toiseen muuttua kun koira kasvaa. Koiran on hyvä oppia olemaan ihan itsekseen ja touhuamaan omiaan, tai vain rauhoittumaan, vaikka omistaja olisikin kotona. Jos nyt alat pennulle jatkuvasti aktiviteettiä keksimään olet pulassa kun se on vanhempi, silloin se on jatkuvasti aamusta iltaan perässä kerjäämässä tekemistä.

      Jatka vain samaan malliin kuin tähänkin asti :)

    • ap / mikä avuksi?

      Huh kiva kuulla että on suhteellisen normaalia! Ehdin jo huolestua. Leikistä pentu ei oikein aina innostu jos väsyttää vaikka kuinka yrittää palloa heitellä. Silloin olen antanut pennun olla omissa oloissaan. leikkii sitten itsekseen kun siltä tuntuu. Tosin nämä kuumat ilmatkin taitavat väsyttää pennun vaikkei mitään kummoista touhuaisikaan. Kyllä se vielä ruualle innoissaan nousee, sekä lenkille. Joten mitään syytä huoleen ei ilmeisesti ole :) Kiitos vielä neuvoista!

      • _._

        Jollei pentu innostu leikkimisestä niin silloin sen on parempi antaakin olla. Jos vain yrittää väkisin innostaa leikkimään, niin vie pian koiralta innon leikkiä omistajan kanssa. Kokeile aloittaa leikki aina vain kun koira on pirteä ja lopeta leikki silloin kun on vielä kivaa ja intoa riittää. Näin leikki on koiran mielessä hauskaa yhteistä tekemistä johon on kiva ryhtyä, ei väkisin puurtamista. Kokeile myös erilaisia leikkejä (vetoleikkejä, pallon tms hakua, namien/lelujen piilotusta ja etsintää jne). Voit myös kokeilla erilaisia älyleluja (tai rakentaa itse, esim. vessapaperihylsyyn/maitopurkkiin/tms nameja hiukan sisään ja antaa pennun sitten ratkoa kuinka ne sieltä saisi), näin pentu voi touhuta itsekseen ja oppii ettei aina tarvitse omistajaa siihen että leikkii. Hyvää ajanvietettä on myös oikeat luut kaluttavaksi (pentu ei niistä välttämättä paljoakaan saa irti, eikä tarvitsekaan, mutta yrittäminenkin on hauskaa koiralle). Eikä koiralla tosiaan tarvitse koko ajan olla jotain tekemistä, on hyvä oppia myös rauhoittumaan ja vain olemaan. Ennen kaikkea pennulle riittävä lepo (uni ja aika jolloin ei tapahdu mitään) on tärkeää, tällöin se työstää oppimaansa ja kokemaansa.

        Helteet väsyttävät totta kai, niin nuoria kuin vanhoja koiria. Jos mahdollista niin vie pentua uimaan. Tai jollei siitä innostu niin vain kahlailemaan ja leikkimään rantavedessä. Voit myös laittaa pihalla johonkin matalaan astiaan/pieneen uima-altaaseen vettä, jossa pentu voi touhuta halutessaan ja samalla olo viilenee. Hyvä keino viilentää koiraa on myös kastella se joko kokonaan tai vain vaikka mahanalus (kuivata voi sen verran ettei valuta pitkin lattioita vettä, mutta turkki jää kuitenkin kosteaksi).

      • ap
        _._ kirjoitti:

        Kiitos hyvistä vinkeistä! Tuo mainintasi siitä että aloittaa leikin vain kun kun koiralla riittää energia oli hyvä huomio! En tullutkaan ajatelleeksi tuota :) Maitopurkit ja vessapaperirullat yms on meillä koluttu läpi mutta niistä riittää aina iloa yksinolohetkiksi, oikeita luita en ole uskaltanut antaa kun ovat varoittaneet luun siruista että saattavat aiheuttaa vahinkoa. Tänään käytiin vähän uimassa, (tai kokeilemassa) kaverin koirien kanssa, ei ole mielellään oikeen koskaan veteen mennyt ellei ole kepin avulla ns. huijannut. nopeasti hakee vain uimalla kepin pois mutta muuten vain ei veteen mene mielellään. No, onhan tuo kepin hakukin siinä mielessä viilentävä reissu. Voipi olla nuo helteet vaan väsyttäneet pentu-paran. Mutta kiitos vielä kerran hyvistä vinkeistä (myös muille vastanneille) :) lisää saapi kertoilla :)

      • _._
        ap kirjoitti:

        Ei oikeista luistakaan mitään vaaraa ole, kun vain antaa ne raakana (tällöin luusta ei irtoa teräviä siruja, jotka koiralle olisi vaarallisia). Ja kyllä luistakin löytyy sellaisia joista ei ainakaan pentu, eikä ihan helpolla aikuinenkaan koira, siruja irti saa, kun hankkii esimerkiksi naudan luita tms. Käy ihmeessä eläinkaupassa kyselemässä ja tutustumassa vaihtoehtoihin.

        Kyllä jo pelkkä vedessä kahlailukin viilentää, ja jos haluat koiraa innostaa uimaan, niin mene ihmeessä veteen mukaan ja innosta, kannusta ja leikitä koiraa vedessä. Tee siitä hauskaa yhdessäoloa. Ja toisaalta, jollei koira uimisesta koskaan todella innostukaan, niin eipä tuokaan haittaa.

    • Pen_tu

      Minustakin teillä on asiat hyvällä mallilla ja kannattaa jatkaa samalla lailla. Muistan, että oma pentuni nukkui todella paljon juuri tuohon 4 kuukauden ikään asti ja alkoi sitten valvoa enemmän. Varmaan omakin pentusi vilkastuu, kunhan ikää tulee lisää. Varmasti myös kuumuus vaikuttaa.

      Muistathan leikkiä pennun kanssa monenlaisia leikkejä, jottei sitä ala kyllästyttää. Pidä myös koulutushetket todella lyhyinä ja harjoittele leikin lomassa. Pentu olisi varmasti mielissään myös koirakavereista (varsinkin muista pennuista), joiden kanssa voisi touhuta.

      Kannattaa käyttää hyväksi pennun taito rauhoittua ja mennä nukkumaan pedilleen, kun ette leiki sen kanssa. Voit yhdistää makuulle menemiseen esim. sanan "rauhoitu". Lopulta tätä sanaa voi myöhemmin käyttää käskynä, kun koira alkaa riehua liikaa.

    • Need help

      Heippa! Samaa ongelmaa kyselisin. Meille tuli 7 kk pentu joka on tässä kuukaudessa sopeutunut tosi hyvin. Tuntee meiät molemmat sen isäntinä ja tottelee hyvin. Ongelma on se, että pentu nukkuu todella paljon. Jos sille heittää leluja tai palloa se hakee, muttei muuten niillä kauheasti leiki. Kaiken laisia leluja on kokeiltu. Syö hyvin ja lenkillä riehuu ja temmeltää jopa 2-3 h, mutta kotona se vaan nukkuu.

      • risat huonekalut

        Pitäiskö sen riehua kotonakin ?Miks?

    • harmintsi

      On rauhallisia rotuja, jotka todellakin kotona vain nukkuvat. Itse en edes haluaisi kotiini mitään ikiliikkujaa. Ulkoillaan ja touhutaan silloin kybällä, mutta kotona ei tarvita mitään aktiviteetteja vaan rauhoittumista.

    • pilleriveto

      Jos outo väsymys vaivaa, kannattaa kysäistä elä-inlääkäriltä, Itse aloin ihmetellä, miksi 1 v. koira vösyi nopeammin kuin 9v. Syynä sydämen vajaatoiminta. Saatiin lääkkeet ja nyt on 8 vuotta pillerivedolla menty. pari vakavampaa kohtausta, mutta muuten virkeä, tosin lenkit edellen 2 km luokkaa, ja niitä lenkkejä pari kolme päivässä, kun tarpeenteko hoituu tarhassa

    • minä vaan 100

      Koirat ovat yksilöitä.

      • unihiekkaa koirulle

        Eivät ole vaan ovat koiria. Koiranpennulle sopiva unimäärä on noin 10 h/ vrk. Ei pidä antaa nukkua enemmän. Tulee luonnevikoja jos se nukkuu liikaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2052
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      165
      1582
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1537
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1270
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      275
      1115
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      131
      1027
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1003
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      53
      847
    Aihe