Chateissa tuntuu paljon olevan muiden seassa monenlaisista mielenterveysongelmista kärsiviä henkilöitä.
Skitsofreenikkoja jne.
Erilaisiin luonnehäiriöihin sairastuneita näyttää olevan chateissa paljon.
Joidenkin mielipide on, ettei chateissa muita olekaan, kuin "hulluja" :D
Jokatapauksessa saatatat chattailessasi joutua juttusille tälläisen henkilön kanssa.
Sinusta voi tulla jopa tälläisen henkilön pakkomielle, jossa hän alkaa roikkua, jota hän alkaa vainoamaan.
Se voi olla hyvinkin hämmentävä kokemus.Etenkin, ellet ole heti huomannut, ettei hän ole ihan terve.
Keskustelijahan saattaa jonkun aikaa jutella niitä ja näitä ihan normaalisti.
Sitten alkaakin tulla yhtäkkiä kummallista juttua ja keskustelijan käytös muuttuu rajusti.
Hän voi alkaa haastamaan riitaa aiheetta ja haukkumaan sinua ja muitakin.
En sano, etteikö tälläiset ns.henkisesti sairaat ihmisetkin tarvitsisi seuraa ja
chatteja.
Mutta muille tälläiset keskustelijat ovat melko kiusallisia.Usein he myös häiriköivät chateissa ja provosoivat ja trollailevat yms.
Kaikkien ei ole helppo heti tajuta mistä on kysymys.
Sitä, että kaiken tämän hämmingin aiheuttaja onkin sairas ihminen.
Monethan suuttuvat ja loukkaantuvat ja pahoittavat mielensä, häiriintyneiden ihmisten chattailytyylistä.
Vaikka se kannattaisi jättää omaan arvoonsa.
Muiden chattailijoiden, jotka jo tietävät jonkun sairaaksi.Heidän kannattaa kertoa vaikka privaatisti uusille tulokkaille näistä chattejen vakituisisista häirikkötapauksista ja varoittaa ottamasta näiden juttuja vakavasti.
Chateissa henkisesti sairaita
Huomioitavaa
1
178
Vastaukset
- 7
Sit nää sairaat kertoilee mistä nikistä tahansa "että hullu se on" parempi
luottaa omaan päähänsä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole472498Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742487Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.572145Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321877Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841695Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211153Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71024Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56886