Kemijärven entisessä sellutehtaassa toimiva Arktos Group Oy on aloittanut koko Kemijärven henkilöstöä koskevat YT-neuvottelut. Toimitusjohtaja Juhani Kukkosen mukaan tavoitteena on saada aikaan enemmän tuotantoa.
- Mietimme yhteistyössä työntekijöiden kanssa, miten saisimme aikaan enemmän tuotantoa, Juhani Kukkonen kertoo.
Kukkosen mukaan erityisesti sahaus on nyt saatava parempaan vauhtiin.
- Mietimme, mitä linjalla tarvii mahdollisesti tehdä, minkälainen miehitys tarvitaan ja millaisin työaikajärjestelyin, Kukkonen kuvailee.
YT-neuvottelut on tarkoitus päättää syyskuun puoleen väliin mennessä.
Liian pian
Puuliiton aluetoimitsija Reijo Lehtinen ihmettelee, että Arktos Group on joutunut turvautumaan yt-neuvotteluihin, kun tehdas on vielä käynnistymisvaiheessa.
- Toki YT-neuvotteluita on menekin ja tilauskantojen mukaan, mutta nähdäkseni tuotanto ei ole vielä edes käynnistynyt, Lehtinen arvioi.
Tehtaan ensimmäinen liimapalkki valmistui helmikuussa. Arktosin hallituksen puheenjohtaja Jaakko Kilpeläinen kertoi YLE Lapin Uutisille heinäkuussa, että tehtaalta oli puolen vuoden aikana lähtenyt maailmalle 2500 kuutiota liimapalkkeja. Tavoitteena oli saavuttaa 200 000 kuution vuotuinen tuotanto.
Ei luottamusmiestä
Reijo Lehtinen kertoo Puuliiton olevan huolissaan myös siitä, ettei Kemijärven tehtaalle ole yrityksistä huolimatta saatu pääluottamusmiestä.
- Tehtaalla on käyty useampaan otteeseen ja yritetty saada sinne järjestäytynyttä toimintaa. Sellaiseen ei kuitenkaan ole ollut halukkuutta, Lehtinen sanoo.
Lehtinen arvelee, että syynä on toiminnan hapuileva alku kouluttautumisineen.
- Ihmiset ovat varmasti myös arkoja, sillä aktiiviset järjestöihmiset ovat niitä, joita ensimmäisenä yritetään röykyttää. Olen kuullut tämmöistäkin, että kun työnantaja maksaa YT-kassan jäsenmaksun, ei liittojen kanssa tarvitse pelata, Lehtinen kertoo.
Arktos Group käynnisti YT-neuvottelut Kemijärvellä
103
1327
Vastaukset
- rahatloppu
Niin.....väkeä vähentämällä tuotanto nousee......hmmm, erikoista.
- rahnaa lisää
Taitaa pojilta olla tukieurot loppu ja pitää hiljalleen siirtyä seuraavaan kaupunkiin kuppaamaan rahaa?
- öpököpö
Eikait sieltä väkeä olla vähentämässä, voi niitä YT-neuvotteluita pitää muustaki syystä. Tosin voihan se olla ykspuoliset neuvottelut jos ei etes luottamusmiestä ole! =)
- Snaspi tyhmille
Sama homma kuin siellä käyneeltä Silta oy palkanlaskenta.Tukiraha tyhmiltä pois ja menoksi.Taitaa tuo Silta laskea vieläkin Kemijärven palkat.
Nyt naurataa HHAHAHAAAAAAAA KJÄH,KJÄH HIHIIIII....... - globaalikulkuri
Niinhän ne hölmöläiset nauraa ja ilkkuu omaa typeryyttään.
Näin ne Kemijärveen kohdistetut valtion tuet ym. on imetty ja mitä jää käteen?
Vieläkö naurattaa?
Onko "massaköpöt" tähänkin syypäitä kun yrittivät viimeiseen asti puolustaa kannattavaa tehdastaan.
Samat sellumyllyt jauhaa nyt kanadassa dollareita hyvällä menestyksellä.
Voi teitä tyhmiä!!! helposti uunotettavia hölmöjä!- Massapässit
Massapässit painukoon sinne minne pippuri kasvaa. Arktos on ja pysyy. Tämä negatiivinen kaupunki kaikkine negatiivisine asukkaineen haistakoot pitkät. Pitäkää turpanne tukossa kun ette tiedä mistä on kysymys. Roskauutisten ja roskapuheiden luvattu kaupunki. Hah.
- kälämit
Massapässit kirjoitti:
Massapässit painukoon sinne minne pippuri kasvaa. Arktos on ja pysyy. Tämä negatiivinen kaupunki kaikkine negatiivisine asukkaineen haistakoot pitkät. Pitäkää turpanne tukossa kun ette tiedä mistä on kysymys. Roskauutisten ja roskapuheiden luvattu kaupunki. Hah.
Eiku lissee "hummereita", "harrikoita" "sunray-paatteja", "E-tec-kelkkoja" kehiin...kyl se siit lähtee.....hiih!
- totuus esiin
Massaliikkeen Nivala, Pikkarainen y. m. lupasitte rakentaa uuden sellu-tehtaan jos pakkolunastus ei onnistu. Vastatkaa Nivala, Pikkarainen, koska rakennatte uuden tehtaan! Mistä saa ostaa osakkeita! Oletteko rehellisiä vai ette!?
- Juha se tässä
totuus esiin kirjoitti:
Massaliikkeen Nivala, Pikkarainen y. m. lupasitte rakentaa uuden sellu-tehtaan jos pakkolunastus ei onnistu. Vastatkaa Nivala, Pikkarainen, koska rakennatte uuden tehtaan! Mistä saa ostaa osakkeita! Oletteko rehellisiä vai ette!?
Tupauuno ohoi !
Soittele tohveli suoraan asianomaisille, äläkä täällä kälätä ja pörhistele kuin akat.
Kai sinussa sen verran on miestä (mitä kyllä epäilen suuresti), että uskallat ottaa suoraan yhteyttä. Voidaan keskustella asiat selväksi - Dukato
kälämit kirjoitti:
Eiku lissee "hummereita", "harrikoita" "sunray-paatteja", "E-tec-kelkkoja" kehiin...kyl se siit lähtee.....hiih!
Ei näihin 12 vuotta vanhaan hummeriin pariin kyppitonnin kelkkaan veneeseen saa meneen no parintyömiehen vuodenpalkka.Ja kyllä kai toimitusjohtajan palkkakin riittää näitten yksityiskalujen ostoon,näihin ei kyllä yritys kaadu mutta siihen se voi kaatua jos ei kauppa käy.
- syö turvetta
totuus esiin kirjoitti:
Massaliikkeen Nivala, Pikkarainen y. m. lupasitte rakentaa uuden sellu-tehtaan jos pakkolunastus ei onnistu. Vastatkaa Nivala, Pikkarainen, koska rakennatte uuden tehtaan! Mistä saa ostaa osakkeita! Oletteko rehellisiä vai ette!?
Ei ole tehdasta enää eikä kohta liimapalkkiakaan, vain pelkkä jätejärvi! Huutele ja hillu sen rannalla niin paljon kuin lystää....sinnepäs jäät!
- asiallisuutta keskus
Juha se tässä kirjoitti:
Tupauuno ohoi !
Soittele tohveli suoraan asianomaisille, äläkä täällä kälätä ja pörhistele kuin akat.
Kai sinussa sen verran on miestä (mitä kyllä epäilen suuresti), että uskallat ottaa suoraan yhteyttä. Voidaan keskustella asiat selväksiei tällä palstalla keskustelevat uskalla soitella ko täälä vaan huudetaan. osakeantia ei tule antakaa jo olla sillä asialla keljuilun
- ent. kalastaja
Karvinen ja Häkämies saivat mitä halusivat. Jäljelle jäi paskajärvi paikallisten harmiksi, sen kanssa joudutte siellä elämään.
saa nähdä milloin myrkyt pullahtaa kemijokeen. - HHHAHHAAAAHAAAA
HIENOO KO IHMISILLÄ vituttaa JA AHISTAA.MIE OTAN RYYPYN SEN KUNNIAKSI JA NAURAN KEMIJÄRVELÄISTEN TYHMYYTTÄ JA SINISILMÄISYYTTÄ.
- luottamusm.maailmal.
Minkähän laista lie YT-neuvottelut,yleensä mukana on luottamusmies joka edustaa työntekiäpuolta.Mielenkiintoista miten liitot reakoivat asiaan.
- kamxokqmo
No sillälailla, eipä olis tätäkään toivonut. Vähän kyllä haiskahtaa tuo touhu jos ei edes Pääluottamusmiestä ole olemassa.
- asdASDfASdf
"Lehtinen arvelee, että syynä on toiminnan hapuileva alku kouluttautumisineen"
No olishan sitä halukkaita ollu mutta ku ei kelpaa - jyynä
yt neuvotteluissa yleensä työnantaja sanelee ,ei niissä duunareitten ehdotuksia oteta kuuleviin korviin .saamatonta porukkaa arktosilla ,kun ei ole etes pääluottamusmiestä ,kait siellä jokainen pelkää omaa työpaikkaansa. tais olla arktosin taru olla lyhyt kuin kanan lento ? ilmeisesti tuet on loppuneet .pannaan pillit pussiin ja katsotaan seuraava uhri
- On kyllä ihme!
Yllättävän kauan tätä tilannetta saikin odotella!
Taidan ottaa sen kunniaksi oluen.... tai pari... - Ei Arktosille
Yrittihän ne minuakin tuonne patistaa töihin mutta minä poika tyydyin ennemmin karenssiin ja se kannatti.
- Työllinen
No oli se luojan lykky ettet vaan joutunut töihin, vaan pääsit kunnolla karenssiin ja työttömäksi. Tälläisistä kunnon rehdeistä kemijärveläisistä onkin tämä kaupunki koottu ja sen henkinen ilmapiiri on aistittavissa.Kaikkea uutta vastaan ja mielummin kortistoon kun töihin. Onnea Sinulle.
- aito persu
Kyllä me tuo tiedettiin, ei ole palkkitehtaasta Kemijärvelle mitään hyvää.
Olisi parempi saada niiltä kaikki tuki pois ja paikallisten asukkaiden käyttöön. - ruumiillisen työntek
No ei sen pitäisi olla kelleen yllätys, että jos sellu- tai paperimiehiä palkkaa niin semmoisesta työstä ei tule mitään, missä pitää tehdä ruumiillista työtä. Ovat tottuneet vaan monitoreita tuijottamaan ja valvomotuolilla eväitä mutustamaan. Pistäpä sellaiset oikeisiin töihin.
- the end
eihän se oo työntekijöiden vika jos koneet ei pelitä...
- massaköpö
Tavoitehan niillä kuuluu olevan hyvä. Enemmän tuotantoa ja työjärjestelyt tarkoituksen mukaisiksi. Ei työntekijöiden, eikä kemijäviläisten, noista tavoitteista tarvitse olla huolissaan.
- exyrittäjä
Ei vaan ne tuet jotka oli tarkoitettu tehtaan lopettamisen jälkiseurauksien avittamiseen, menivät nyt kankkulankaivoon.
Kaikki jo olemassa olevat paikalliset yritykset jäivät nuolemaan näppejään.- lkioihuhyygtb
Onkait se nyt selvää jos 100 ukkoa hommis ja tuotantomäärät pieniä niin mistäköhän ne palkan pystyvät maksamaan.......ei kait kukaan nyt kovin pitkään voi tappiolla pyörittää...
- hallelujaa ja lujaa
lkioihuhyygtb kirjoitti:
Onkait se nyt selvää jos 100 ukkoa hommis ja tuotantomäärät pieniä niin mistäköhän ne palkan pystyvät maksamaan.......ei kait kukaan nyt kovin pitkään voi tappiolla pyörittää...
Kyllä kirkon pittää nyt taas varautua kolehtin keruuseen ja rukouksiin aivan kuten aikanaan sellutehtaan ihmistenji puolesta. Silloin istuvat kirkossa eturivissä atesteista alaken.
- sahapuuta
Itsehän ne on väkensä valinneet ja kouluttaneet joten hiukka haiskahtaa ettei tuotantoa ole muka saatu kunnolla alkamaan. Sekin ihmetyttää että nyt pitäisikin keskittyä sahauspuoleen. Sattuu kumman sopivasti siihen että Inarin kunta neuvottelee Arktosin kanssa sahan toiminnan jatkamisesta.
Tämä nyt on sellasta spekulaatiota mutta kummia sattumia on aika monta. - se siitä
Menneekö parifirmaa nurin samalta tontilta,konepajahan on koneineen eri pulju kuin liimapalkkipuoli,no Mikkelissähän odottaa tyhjä halli metallipajan koneita sieltähän työstökoneet tulikin.
- Karvistemppuko?
Oliko firma pelkkä kupla?
Massatehtaan lopettamiselle piti nopeasti saada valtion tuella yritys. Mistä se ilmestyi?
Valtion rahat loppuivat ( oliko se uutisissa 13 milj. euroa) Karvisen juoni ja rahastus?
Uutisten mukaan työntekijät eivät tuota tarpeeksi ja voitto jää vähäiseksi? - lankku
Mikkelissäki ollu kuulemma sama homma..tukirahat kun loppu niin konee kemppaan ja sama rumpa jatkuu
- Ei persaukisille
Niin, toimiva konepaja muualle ja loppu kompostiin!
Onhan tuossa ollu aikaa pelata tukirahoja myös oikeille sijoille vaikka osa olisikin huvennut duunareiden naurettaviin palkkoihin :)
Tämän koko pelleilyn tiesi kaikki paitsi ne keiden päätettävissä tukiaiset ym. herkut olivat! - gfhnkm,<l
Mitenhä Inarissa rupeaa saha laulamaan kun täällä YT:t päälle. Aika läpinäkyvää touhua. Mutta onhan sitä tehnyt muutkin Kempassa, mm. puhelinpuolella...
- MRLON BRANDO
Arktosin alueelle on kiva rakentaa seuraavaksi Lapin Hollywood.
Elokuvateollisuus tarvitsee kulisseja ja paikka on siihen mitä mainioin!
Konepajassa ja palkkipuolella voidaan rakentaa kokoajan kulisseja ja näin työllistää. - Arktos nousee !!
Kyllähän massaliikkeen miehet oottaa vesi kielellä että Arktos kaatuisi.Kenenkähän etu se olisi ? Lähes sata työpaikka menisi.On se ikävää,että ko jokku yrittää niin niitä mollataan jatkuvasti näillä sivuilla.Toivon syämmestä et Arktos saisi hommat pyöriin ja nää ruikuttajat pahansuovat massaliikefanit sais nenilleen. Mikähän se jarruttaa muuten massamiesten lupaamaa biosellutehasta ko ei vieläkään oo perustettu ?
- umpipuupää
Etkö vieläkään TAJUA! tänne tarkoitetut tuet vietiin nenänedestä ja paikalliset jäi nuolemaan näppejään. Kukaan paikallinen taho ei näin niistä hyötynyt!
On se kumma vaikka rautalangasta vääntää, niin ei joillakin uppoa päähän.
- avaa silmäsi
Mikä ihme teillä Kemijärviläisillä on , että aina pitää morkata ja alistaa uusia yrityksiä... Voisinpa sanoa , että kuka "hullu" työnantaja teitä edes viitsisi kohta työllistää....enää. Tällä urputtamisella annatte vain kuvaa itsestänne lapin lahopäinä.
Onhan teillä tietysti muutama superpoliitikko ajatustenne tukena, ja te onnettomat kuljette näiden ( pönttö.., ja massamopojen talutusnuorassa, kuin pässit vailla valonhäivää.
Toivon syvästi että nämä uudet yrittäjät saavat homman pyörimään, ja onhan se arktos eri linjan työntantaja kuin sellu aikonaan mm palkan möäärän suhteen.- ,..,....,.
Todellakin on......
- massaköpö
Näillä palstoilla on yksi tai kaksi luonnevikaista, ulkopuolista, jotka pitää yllä tätä Massaliikkeen ja Arktosin välistä eripuraa. Eivät ole saaneet sijaa yhteiskunnassa, jossa voisivat purkaa tarmonsa järkevästi.
Kemijäveläiset yleisesti hyväksyvät Arktosin toiminnan ja toivovat sille menestystä. Tietääkseni, massaliikkkeellä ei ole mitään ristiriitaa Arktosin kanssa.
Liukosellua puuhattiin aikansa, se on "menneen talven lumia", nämä samat siitäkin räksyttää.
Selvennykseksi, minä en ole koskaan toiminut Massaliikkeessä. Olen vain entinen sellutehtaan työntekijä.- Älä takerru tyyliin
Mielestäni kirjoittajien tyyliä arvostelevienkin kannattaisi hillitä itsensä. Tyyli on aina vain tehokeino, käyttäkööt ihmiset sitä tyylilajia mistä tykkäävät, sisältö on tärkein. Lukijan pitää itse osata lukea kirjoitus ja oivaltaa mistä kirjoittaja haluaa kertoa.
Terävä, kriittinen tyyli ei ole koskaan minua häirinnyt. Sen sijaan jotkin sisällölliset onnahdukset kyllä. (En ota tässä nyt kantaa onko tuollaisia kömmähdyksiä tässä ketjussa, en ole asiantuntija.)
Toivoisinkin, että ihmiset kirjoittaisivat enemmän tänne Suomi24:een TIETOJA asioista, ei vain pintaraapaisuja. Pienetkin tiedot saattavat olla mehukkaita. Ruohonjuuritason näkemykset ja havainnot ovat kiinnostavia aina. Sitä varten tämä julkinen nettikirjoittelu on olemassa.
Haluan sanoa myös sen, että haukkukaa vapaasti toisianne. On paras, että haukkuminen tehdään näin sivistyneesti, kirjoittamalla ja ihmisten edessä, avoimella kentällä, jossa on vieläpä jonkinlaista valvontaakin (palstalla on moderaattori eli sheriffi). Tämä kirjallinen kulttuuri kehittyy koko ajan, pikkuhiljaa.
Niin, tiedot esiin! Kertokaa pikku havainnoistanne!
- proud exköpö
Terveisiä täältä tehtaalta. Ei ole riitaa Massaliikkeen kanssa ollut enää vuosiin. Yritetään vaan saada tavaraa maailmalle kun niitä siellä halutaan. Sellutehtaan saa puolestamme rakentaa ihan milloin vaan.
- Hamin garsai
Tämä nykyinen linja pystyy tuottamaan maksimissaan 2 vuorossa 23 tuhatta kuutiota.
Sahalinja hyvä, vaan suunnittelu ns: susi.
Uusi pitkänpalkin linja toivottavasti valmis 2013.
Nykyinen linjahan on ns hätäratkaisu.
Kukaan järkevä ei toivo yrityksen nurinmenoa. - toivotaan parasta
Ei kukaan tehtaan nurinmenoa toivo. Ihmetyttää vain nuo ongelmat jotka ainakin julkisuudessa kaadetaan työntekijöiden niskaan. Vaan hankala on ennustaa pitkää ikää koska ei mikään firma pysy pystyssä ilman tuloja.
- hamin garsai
olen samaa mieltä työntekijöiden kohtelu on alle arvostelun,kun se muuttuisi muuttuvar mtös tuotantomäärät vaikka ne nyt ovatkin todella rajallisia maksimitehollakin.
- ex kemppa
työntekijöitähän aina syytetään ,jos ei suksi luista.alunperinkin tuotantotavoitteet on olleet epärealistiset ei noin paljon voi laskea väärin ,pystytään tuottamaan vain 1/4 osa mitäon laskettu. varmaan tuo 200 000 kutiota on lonkalta heitetty kyllähän tässä hommassa haisee rahastuksen maku ,kun tuet on syöty muutetaan muualle ja alotetaan alusta. kyllä teitä kemppalaisia koijarit kusee silmään mennen tullen
- ex kemppa
tais tulla laskuvirhe piti olla 1/40 osa
- TYÖmies--
http://yle.fi/alueet/lappi/2011/08/stora_enso_uskoo_arktosin_nousuun_2818686.html
Jos emme löydä henkilöstön kanssa tapoja lisätä tuotantoa, pahimmassa tapauksessa meidän on lomautettava osa Kemijärven työntekijöistä. Tästä ei kuitenkaan ole vielä päätöksiä, Kilpeläinen toteaa.
Kilpeläisen mukaan Arktosin Kemijärven sahan tuotantoa pitäisi lisätä 40 prosenttia ja liimapuutehtaan 25-30 prosenttia nykyisestä vuoden loppuun mennessä.
---
Eli tuostahan voi lukea suoraan, että väellä on saatava lisää tuotantoa 40%. Se on vaan ikävämpi juttu, kun ei sellumiehet ole tottunut tekemään ruumiillista työtä vaan istumassa näyttöä tuijottaen pehmeällä tuolilla. Jos minun pitäisi kaivattaa kilometri ojaa päivässä lapiolla niin en minä kyllä toimistosihteereitä siihen työhön palkkaisi.- LIIMAPUUPÄÄPALAKKI
Suunnittelu ja valmistus ei ole onnistunut lainkaan kohdalleen tässä projektissa.
En ole vielä koskaan aiemmin törmännyt näin huonosti toimivaan kokonaisuuteen. Tästä on turha syyttää työntekijöitä. Jos tuotantolinjan toimivuutta halutaan parantaa yhdessä henkilöstön kanssa, ei siihen ainakaan YT-neuvotteluita tarvita. Kilpeläisen pitäisi kannustaa työntekijöitään aloitteellisuuteen pienillä kannustimilla ei johtaa peloittelemalla.
Työntekijät, jotka koneita käyttävät, tuntevat ne parhaiten ja voivat niiden toimivuutta parhaiten kehittää!
Kaiken kaikkiaan kovin kummalliset ovat Arktosin johtamistavat. Arktos ei salli Suomen lain mukaista työntekijöiden edunvalvontaa luottamusmiesten kautta.
En kyllä ihmettele lainkaan vaiikka motivaatio olisi hieman hukassa moisessa diktatuurissa.
Jos Arktosin YT:t poikii lomautuksia tai irtisanomisia, on vaikea ymmärtää miten niiden avulla saadaan tuotantotaso ylös. Tässä lienee helppo saada korvaukset YT-lain rikkomisesta, en ainakaan itse ole vielä koskaan kuullut että moisilla keinoilla olisi tuotantoa nostava vaikutus.
Tosiasiassa tämä temppu lienee alkusoitto sille, että jo alunperin tuhoon tuomittu yritys lopettaa toimintansa kannattomattomana niin surkeaa kuin se onkin paikkakunnan ja ennen muuta Arktosilla työskentelevien työntekijöiden kannalta.
Toivon Arktosin työntekijöille menestystä YT-neuvotteluissa ja että linjan saa toimimaan niin, että tuotantotavoitteet saavutetaan. - 9+6
Miksi olet katkera sellumiehille ???
Eihän se niiden syy ole, että et itse ole saanut koskaan mitään "töitä" mistä olisi maksettu muhkeaa palkkaa. Olisi varmaan kelvannut, jos kykyjä olisi ollut, mutta kun Ei ole niin Ei ole. Tuollainen kouluttamaton juntti mihinkään koskaan pääse töihin. - fjds
9+6 kirjoitti:
Miksi olet katkera sellumiehille ???
Eihän se niiden syy ole, että et itse ole saanut koskaan mitään "töitä" mistä olisi maksettu muhkeaa palkkaa. Olisi varmaan kelvannut, jos kykyjä olisi ollut, mutta kun Ei ole niin Ei ole. Tuollainen kouluttamaton juntti mihinkään koskaan pääse töihin.ai sellumiehetkö on koulutettuja? Niinkun ahtaajat? Peruskoulun apuluokat hikisesti ylittäneitä patalaiskoja ja ammattiliiton avulla ylipalkattuja hihhuleita.
Nythän se nähdään, tulosta ei saada kun työhön tottumattomat on joutunut töihin. Ois pitänyt työmiehiä sinne palkata eikä mitään lapamatoja. - fdhsnjakm
LIIMAPUUPÄÄPALAKKI kirjoitti:
Suunnittelu ja valmistus ei ole onnistunut lainkaan kohdalleen tässä projektissa.
En ole vielä koskaan aiemmin törmännyt näin huonosti toimivaan kokonaisuuteen. Tästä on turha syyttää työntekijöitä. Jos tuotantolinjan toimivuutta halutaan parantaa yhdessä henkilöstön kanssa, ei siihen ainakaan YT-neuvotteluita tarvita. Kilpeläisen pitäisi kannustaa työntekijöitään aloitteellisuuteen pienillä kannustimilla ei johtaa peloittelemalla.
Työntekijät, jotka koneita käyttävät, tuntevat ne parhaiten ja voivat niiden toimivuutta parhaiten kehittää!
Kaiken kaikkiaan kovin kummalliset ovat Arktosin johtamistavat. Arktos ei salli Suomen lain mukaista työntekijöiden edunvalvontaa luottamusmiesten kautta.
En kyllä ihmettele lainkaan vaiikka motivaatio olisi hieman hukassa moisessa diktatuurissa.
Jos Arktosin YT:t poikii lomautuksia tai irtisanomisia, on vaikea ymmärtää miten niiden avulla saadaan tuotantotaso ylös. Tässä lienee helppo saada korvaukset YT-lain rikkomisesta, en ainakaan itse ole vielä koskaan kuullut että moisilla keinoilla olisi tuotantoa nostava vaikutus.
Tosiasiassa tämä temppu lienee alkusoitto sille, että jo alunperin tuhoon tuomittu yritys lopettaa toimintansa kannattomattomana niin surkeaa kuin se onkin paikkakunnan ja ennen muuta Arktosilla työskentelevien työntekijöiden kannalta.
Toivon Arktosin työntekijöille menestystä YT-neuvotteluissa ja että linjan saa toimimaan niin, että tuotantotavoitteet saavutetaan.Väärinkö suunniteltu? Onko niin kapeat tuolit, että ex-sellujen leviät persiit ei mahdu niihin. Ja pehmusteet ja kyynärnojatkin puuttuu, kuka semmoisella jaksaa istua, pitää lähtiä kahville...
- palakki
LIIMAPUUPÄÄPALAKKI kirjoitti:
Suunnittelu ja valmistus ei ole onnistunut lainkaan kohdalleen tässä projektissa.
En ole vielä koskaan aiemmin törmännyt näin huonosti toimivaan kokonaisuuteen. Tästä on turha syyttää työntekijöitä. Jos tuotantolinjan toimivuutta halutaan parantaa yhdessä henkilöstön kanssa, ei siihen ainakaan YT-neuvotteluita tarvita. Kilpeläisen pitäisi kannustaa työntekijöitään aloitteellisuuteen pienillä kannustimilla ei johtaa peloittelemalla.
Työntekijät, jotka koneita käyttävät, tuntevat ne parhaiten ja voivat niiden toimivuutta parhaiten kehittää!
Kaiken kaikkiaan kovin kummalliset ovat Arktosin johtamistavat. Arktos ei salli Suomen lain mukaista työntekijöiden edunvalvontaa luottamusmiesten kautta.
En kyllä ihmettele lainkaan vaiikka motivaatio olisi hieman hukassa moisessa diktatuurissa.
Jos Arktosin YT:t poikii lomautuksia tai irtisanomisia, on vaikea ymmärtää miten niiden avulla saadaan tuotantotaso ylös. Tässä lienee helppo saada korvaukset YT-lain rikkomisesta, en ainakaan itse ole vielä koskaan kuullut että moisilla keinoilla olisi tuotantoa nostava vaikutus.
Tosiasiassa tämä temppu lienee alkusoitto sille, että jo alunperin tuhoon tuomittu yritys lopettaa toimintansa kannattomattomana niin surkeaa kuin se onkin paikkakunnan ja ennen muuta Arktosilla työskentelevien työntekijöiden kannalta.
Toivon Arktosin työntekijöille menestystä YT-neuvotteluissa ja että linjan saa toimimaan niin, että tuotantotavoitteet saavutetaan.oletko miettinyt porukan keski-ikää lähempänä 20 ku 50 . onko monellakaan mitään käsitystä koo ay liikkeen toiminnasta ja siitä että onko siellä edes halukkaita tähän koiran virkaan millä ei nykymaailmassa ole mitään todellista merkitystä .
tottakai porukka voi niin halutessan valita itseleen luottamusmiehen mutta jos siihen ei ole halukkuutta niin se on asia erikseen .
taitaa olla enemmän vain pelottelua koko homma kuin todellista yt neuvottelua - sdfgdx
fjds kirjoitti:
ai sellumiehetkö on koulutettuja? Niinkun ahtaajat? Peruskoulun apuluokat hikisesti ylittäneitä patalaiskoja ja ammattiliiton avulla ylipalkattuja hihhuleita.
Nythän se nähdään, tulosta ei saada kun työhön tottumattomat on joutunut töihin. Ois pitänyt työmiehiä sinne palkata eikä mitään lapamatoja.vittu mikä pässi !
- bostic
mahdoton tehtävä lisätä nuin paljon tuotantoa yks kaks,täyttä utopiaa
- E=mc^2
fjds kirjoitti:
ai sellumiehetkö on koulutettuja? Niinkun ahtaajat? Peruskoulun apuluokat hikisesti ylittäneitä patalaiskoja ja ammattiliiton avulla ylipalkattuja hihhuleita.
Nythän se nähdään, tulosta ei saada kun työhön tottumattomat on joutunut töihin. Ois pitänyt työmiehiä sinne palkata eikä mitään lapamatoja.Itse olet niin turha, tyhmä, lahjaton, laiska, vetelä, juoppo, pelle ja yleinen naurunaihe, että jos olisit joutunut tuuraamaan jotakuta sellumiestä johonkin valvomoon, niin häiriötilanteessa "soodakattila" ois lentänyt kemijokeen alta aikayksikön.
Turha yrittää selittää, että olisit osannut tai tajunnut tehdä siellä valvomossa yhtään mitään.
Heebolle on täyttä hebreaa, minkälainen prosessi on tehdä puusta sellua. - nvcmx,
E=mc^2 kirjoitti:
Itse olet niin turha, tyhmä, lahjaton, laiska, vetelä, juoppo, pelle ja yleinen naurunaihe, että jos olisit joutunut tuuraamaan jotakuta sellumiestä johonkin valvomoon, niin häiriötilanteessa "soodakattila" ois lentänyt kemijokeen alta aikayksikön.
Turha yrittää selittää, että olisit osannut tai tajunnut tehdä siellä valvomossa yhtään mitään.
Heebolle on täyttä hebreaa, minkälainen prosessi on tehdä puusta sellua.Ehheh, eiköhän siellä valvomossa ole ollut tarkat ohjeet häiriöiden varalle kussakin tilanteessa, tyyliin paina tätä nappia jos tuo valo vilkuttaa...mutta montaa kertaahan ei persettä vuodenkaan aikana ole tarvinnut nostaa pehmeästä valvomotuolista eikä keskeyttää eväiden mussuttamista. Vai meinaatko, että ydinvoimaloissakin istutetaan ydinfyysikkoja valvomoissa? Hah, mutta ei iku kuuna päivänä mulle tulisi mieleenkäään palkata mihinkään fyysiseen työhön sellu- tai paperimiestä, se tässä suurin virhe on, joka nyt on huomattu. Porissa pukkaa vauhdilla palkkia kun on tekijämiehet eikä monitorin tuijottajat puikoissa.
- 3+12
nvcmx, kirjoitti:
Ehheh, eiköhän siellä valvomossa ole ollut tarkat ohjeet häiriöiden varalle kussakin tilanteessa, tyyliin paina tätä nappia jos tuo valo vilkuttaa...mutta montaa kertaahan ei persettä vuodenkaan aikana ole tarvinnut nostaa pehmeästä valvomotuolista eikä keskeyttää eväiden mussuttamista. Vai meinaatko, että ydinvoimaloissakin istutetaan ydinfyysikkoja valvomoissa? Hah, mutta ei iku kuuna päivänä mulle tulisi mieleenkäään palkata mihinkään fyysiseen työhön sellu- tai paperimiestä, se tässä suurin virhe on, joka nyt on huomattu. Porissa pukkaa vauhdilla palkkia kun on tekijämiehet eikä monitorin tuijottajat puikoissa.
Peräkammarista kajahti !
Jos et ole ollut siellä töissä, niin et tiedä ohjeista, perseen nostamisista ja vielä vähemmän ydinvoimaloiden toimintavoista yhtään mitään, joten se taas siitä.
Automaattiset linjat ne on arktosillakin, ei siellä käsin sahata ja liimata mitään. Pelle ei tiedä mistään mitään, mutta täällä katkerana ja kateellisena märisee.
Älä viitsi naurattaa, että SINÄ muka voisit joskus palkata jonkun töihin. - vjcfmkx
3+12 kirjoitti:
Peräkammarista kajahti !
Jos et ole ollut siellä töissä, niin et tiedä ohjeista, perseen nostamisista ja vielä vähemmän ydinvoimaloiden toimintavoista yhtään mitään, joten se taas siitä.
Automaattiset linjat ne on arktosillakin, ei siellä käsin sahata ja liimata mitään. Pelle ei tiedä mistään mitään, mutta täällä katkerana ja kateellisena märisee.
Älä viitsi naurattaa, että SINÄ muka voisit joskus palkata jonkun töihin.Äläpä yritä kusettaa. Miksi ne työaikajärjestelyjä ja miehitystä miettii jos tuotantovauhti koneista kiinni? Sittenhän niiden pitäisi miettiä koneiden ja linjastojen muutoksia. Koneethan suoltaa niin paljon kun käyttäjä käskee. Niinhän se on vaikka tietokoneella, se mistä koko prosessi ontuu ja hidastaa on näytön ja penkin välissä. Kumma että Porissa riittää vauhti, olisiko kuitenkin miehistä kiinni? Se nyt on ihan selvä, että sellumiesten maine laiskanpulleina on kiirinyt tehtaan portin ulkopuolelle jo ajat sitten.
- fdgdgfh
vjcfmkx kirjoitti:
Äläpä yritä kusettaa. Miksi ne työaikajärjestelyjä ja miehitystä miettii jos tuotantovauhti koneista kiinni? Sittenhän niiden pitäisi miettiä koneiden ja linjastojen muutoksia. Koneethan suoltaa niin paljon kun käyttäjä käskee. Niinhän se on vaikka tietokoneella, se mistä koko prosessi ontuu ja hidastaa on näytön ja penkin välissä. Kumma että Porissa riittää vauhti, olisiko kuitenkin miehistä kiinni? Se nyt on ihan selvä, että sellumiesten maine laiskanpulleina on kiirinyt tehtaan portin ulkopuolelle jo ajat sitten.
Koneet ei suolla niin paljon kuin käyttäjä käskee, vaan vain sen verran mitä on koneen kapasiteetti PISTE!
Rautalanka esimerkki : sinäkään et pysty kiittaamaan sitä päivittäistä kaljalastiasi niin äkkiä kuin haluaisit, vaan vain sen verran mitä viinahissi vetää.
Mutta reiskan kanssa kahdestaan voitte yhdessä vetää kahdella viinahissillä tuplamäärän samassa ajassa. Kun otatte kööriin muutaman heittiön lisää ja juotte yötä päivää, niin kulutus nousee melkeimpä potenssiin 2.
Miehitystä ja työaikajärjestelyillä mietitään esim. kolmivuorotyötä ja lisää porukkaa. Muissa firmoissa tehdään juuri näin kun töitä on enemmän kuin ehditään tehdä. Nyt nämä hummerimiehet on töpänneet ja hommanneet alimitoitetut linjat tukieuroilla. Nyt se on työntekijöiden vika, aikaisemmin tuotannon aloitusta jarrutti muka massalikkeen valitukset. Kukahan seuraavaksi on syypää ? - Hamin Garsai
bostic kirjoitti:
mahdoton tehtävä lisätä nuin paljon tuotantoa yks kaks,täyttä utopiaa
konekanta antaa maksimissaan lisätä 23000 m3 saakka vuodessa,sinänsä hyvä sillä liikakapasiteettia on jo muutenkin 40 % suomen tuotanto vuodessa 275 tuhatta kuutiota tästä
Japaniin 20000 m3 eli tässä kilpaillaan keskenään ja heikot sortuu sai avustuksia tai ei.
Ps: Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun luin työntekijöiden työsopimuksen ja sitoumukset. - ?????????))))))))
fdgdgfh kirjoitti:
Koneet ei suolla niin paljon kuin käyttäjä käskee, vaan vain sen verran mitä on koneen kapasiteetti PISTE!
Rautalanka esimerkki : sinäkään et pysty kiittaamaan sitä päivittäistä kaljalastiasi niin äkkiä kuin haluaisit, vaan vain sen verran mitä viinahissi vetää.
Mutta reiskan kanssa kahdestaan voitte yhdessä vetää kahdella viinahissillä tuplamäärän samassa ajassa. Kun otatte kööriin muutaman heittiön lisää ja juotte yötä päivää, niin kulutus nousee melkeimpä potenssiin 2.
Miehitystä ja työaikajärjestelyillä mietitään esim. kolmivuorotyötä ja lisää porukkaa. Muissa firmoissa tehdään juuri näin kun töitä on enemmän kuin ehditään tehdä. Nyt nämä hummerimiehet on töpänneet ja hommanneet alimitoitetut linjat tukieuroilla. Nyt se on työntekijöiden vika, aikaisemmin tuotannon aloitusta jarrutti muka massalikkeen valitukset. Kukahan seuraavaksi on syypää ?No höpöhöpö. Käytetäänpä tuota viinavertausta. Jos pitäisi saada tuplamäärä juotua niin onhan se ihan eri asia ottaako kaveriksi viinamäen miehen, hienosto rouvan vai peräti absolutistin. Kyllä se on miehistä kiinni kanssa hyvin pitkälle?
- 1+17
?????????)))))))) kirjoitti:
No höpöhöpö. Käytetäänpä tuota viinavertausta. Jos pitäisi saada tuplamäärä juotua niin onhan se ihan eri asia ottaako kaveriksi viinamäen miehen, hienosto rouvan vai peräti absolutistin. Kyllä se on miehistä kiinni kanssa hyvin pitkälle?
Höpököpö housuissais. Reiska ja muut heittiöt on alan miehiä, niin kuin on arktosin miehetkin, jotka hummerimiehet ovat itse valinneet ja kouluttaneet.
Kaikista tyhmimmät ja laiskimmat halukkaat eivät ole kelvanneet, kuten tälläkin palstalla mm. "ruumiillisen työntek", "TYÖmies--", "fdhsnjakm" ja "fjds" nimimerkit, vaan ovat jääneet armotta kursseilta rannalle räksyttämään pitkäaikaistyöttöminä.
- hohhoijakkaa...
Kaikenlaisia pölvästejä tänne kirjoittaakin!
- laamaaja
Kiitän luojaa yhä tänäkin päivänä että meidän iskä ei tuohon firmaan nenäänsä pistäny!! Joskus näemmä voi olla kaukaakin viisas..
- Hamin Garsai
Epähuomiossa jäi Japaninviennin osuudessa yksi nolla pois eli kaksisataatuhatta m3
- Kilipailukova
Nyt se on heleppo Arktosin pistää pillit pushiin ja karistaa Kempan pölyt jaloista sillä uuvet haasteet otottaa Kouvolassa!
Sielä se liimapalakin tuotanto onnistuu ja tuotantotavoitteet täyttyy!
Ei muutako jakari käteen ja sorvit irti petistä ja junala etelhän!
- RÄTINKIMEES
Eiköhän tämä höpötys jo riitä !!!
StoraEnso kertoo Metsälehdessään että Kemijärven hankinta-alueella on puunostot suurentuneet sellutehtan käynnissäolosta joten tehtaan loppumisella ei ole heikentävää vaikutusta talousalueseen. En ihan heti itte usko! - 4-3=5 ?
Millähän laskuopilla moinen väite perustellaan???
Mielenkiintoista olisi nähdä! - hamin garsai
Sora-ensolla välittää puuta niinhyvällä hinnalla eteenpäin että näinkin voi käydä ja ostaja on arvaa kuka :)
- Puuton
Puunjalostus jatkuu lapissa Pölkky rakentaa uutta suurhallia liimapalkkituotannon käynnistämiseksi vielä tämän vuoden puolella,nyt Grupin oltava tarkkana,että puu riittää niihin hurjiin palkkikuutioihin mitä suunniteltiin Kemijärvellä.
- hamin garsai
Asiahan on selvä puu riittää mutta kemijärven koneet ei pysty tuottamaan.
Todellisten tuottajien etu.
Porin tehtaidenkin tuotannosta tuhansien kuutioiden palautuksia Japanista vuosien aikaan,
olisi tämänkin pitänyt opettaa rakentajia,vai oliko vika taas työntekijöissä. - pohojalaanen tk
Ei voi ymmärtää tätä kateuden määrää kemijärvellä,on sitä täällä etelä pohjanmaallakin mutta
niin etä jos toinenkin jotain tekee niin kyllä minäkin: - Möykäri
Raakaainepula,ei sunkaan sahalla eikös Stura luvannut puut toimittaa palkkitehtaalle siitä ainakin oli juttua jo palkkitehdasta suunnitellessa.Nyt puolet ukoista lomalle määräämättömäksi ajaksi,joka saattaa johtaa työnloppumiseen.Ja eiköhän metallipaja vielä tämänvuodenpuolella muuta takaisin Mikkeliin,no mitäpä sitä enää tarvii suurinosa pajan tekemistä tavaroistahan on jo asennettu palkkitehtaalle rikki menneet osat voikin tilata Mikkelistä ja vaikka Koillis-Sorvauksesta.Pajallehan ei ole koskaan tarkoitustakaan tehdä vieraalle tilaustöitä,ja oliskokaan niitä ?
- hamin garsai
Eiköhän olisi paras tunnustaa missä syy ettei raakainetta, Stora toimittaa alueen muille sahoille puuta kunhan vaan muut asiat kunnossa mm maksupolitiikka.
- selluköpö
saatiinpa seki virma nurin ja vielä kauhia lasku paskajärvestä ensolle ja artkosille eikä tarte töitä tehä enää
- Ukko65
Täällä taas asioista mitään tietämättömät vähämieliset latelee tekstiä.
No, pitäähän näillä entisillä sellunkeittäjillä jotain tekemistä olla, ettei aika tule pitkäksi. - Arktos nousee
Eikös se Arktos tuottanu voittoa ? Yhtiö varautuu laskusuhdanteeseen. Työntekijöitä pietään töissä sen verran ko tuotanto vaatii. Näin se menee muillaki firmoilla. Heittäkää jo se Arktosin mollaus pois. Toivotaan yhtiölle ja työntekijöille hyvää tulevaisuutta. Ei kai se oo kenenkään etu että yhtiöllä menisi heikosti. Sellukateelliset, uskokaa vaan ,että Se pikkaraisen ja nivalan Biosellutehas tullee ja saatte tekin ammattia vastaavaa työtä.
- asiantietävä
väkeä pannaan pellolle, soon lopun alku!
- Bisneksiä
Tuskimpa voittoa,mutta tämä toinen firma joka valmistaa koneet ja laitteet sahalle ja liimapalkkitehtaalle ja kuulu vissiin kaivurit ja pyöräkuormaajat samaan puljuun onhan tämä laskuttanut Arktossia tehdyistä töistä ja siten varmaan voitollinen firma.Samat omistajathan molemmissa on mutta se on jo toinen juttu.
- massaköpö
Entiset selluntekijät eivät ole täällä riekkumassa Arktosille.
Täällä joku pitää yllä provoa, nyt näkyy "selluköpö", joka ei varmasti ole päivääkään tehnyt sellua, irvii vain.
Niinkuin olen jo aikaisemmin todennut, ovat lähes kaikki halukkaat, entiset tehtaalaiset työllistyneet ja niillä on elämä järjesryksessä.
Luonnevikaisia riekkujia riittää joka kylässä. Sehän on tuon avohoidon ja sossun runsaskätisyyden mukanaan tuoma ongelma.
Itse olin sellun teossa yli 40 vuotta. - prosessirosessori
http://www.yle.fi/alueet/lappi/2011/09/arktos_lomauttaa_puolet_henkilostostaan_2874044.html
Täyttä skeidaa! tuulesta temmattuja selityksiä..heh! - fartbart
Kuten ennustin, nyt teiltä tumpeloilta lähtee tuhkatkin pesästä REPIKÄÄ RIITÄ URPOT!
- dtjfgj
Revi itse sitä "RIITÄ" saatanan juntti. Oikein ennustaja hah haa haa haa !!
Pellejä riittää jokapaikkaan.
- jöyssikkä
Taitaa ottaa pattiin....? Vituttaako? lähtikö leipäpuu? Syökää jäkälää siellä teillä sitä riittää hah ha ha ho!
- Ei vituta
No kyllä se sinuakin koskee,jos olet veronmaksaja menihän palkkitehtaaseen useita miljoonia yhteiskunnan rahoja (verorahoja).Jaa mutteihan Sossurahoista veroja makseta.
- ex kemppa
en ymmärrä ,miksi tällä palstalla palkintekijöitä ex sellutehtaan työntekijöitä morkataan ,siinähän he omalla alallaan ammattitaitonsa omaavia kuten muutkin jossain toisessa ammatissa eikä se heidän syy ole että työt loppuu. itse olen ollut tällä telakalla levyseppänä 37 vuotta .työt jatkuu, tuli telakalle 300 miljoonan euro tilaus. ilmeisesti nämä syyttelijät on kateellisia sossun nurkilla nuokkuvia jo syrjäytyneitä pultsareita.
- nähtyonmuualla
Ei Arktosilla ole ikinä ollu aikomustakaan tehdä palkkia, vanhoista romuista kasattu tehdas. Tukirahat liiveihin ja uudet suunnitelmat.
- Kielimies 69
That is true!!!
- hfjdksl
Ihan hyvinhän tuota tukia tuntuu saavan ja nämä vain ELY-Keskuksen kautta maksetuja tukia
http://www.te-keskus.fi/Public/?nodeid=13006&area=7543&lang=1
v. 2008 tuli 5 383 000 euroa
v. 2009 tuli 313 100 euroa
v. 2010 tuli 550 500 euroa
Yhteensä 6,24 miljoonaa euroa, johan sillä hetken yrittää - omanapapa
Valtion suorat tuet ja storan "lainaamat" puuttuvat tästä vielä kokonaan.
- hhhuuuuu
http://www.talouselama.fi/uutiset/liimapalkit teille tukiaiset meille/a163385
Siinä vuodelta 2008 lehden artikkeli - reportaasi
Täyttä totta joka sana, nyt aika on näyttänyt kuinka oikeaan juttu osui!
Sääliksi käy veronmaksajia ja itälappia joka joutui veivauksen ja politikoinnin maksumieheksi!
Storaenso pääsi kuin koira veräjästä täysin ilman mitään vastuuta....tällainen onnistuu vain suomessa! - nähtyonmuualla
Ilmeisesti vaan hiukan liian aikaisin tulee tämä "kupla" ilmi, ku hommat ei ole edes kunnolla käynnissä.
Todella olisin toivonut että tästä olisi tullut pitkäaikainen työllistäjä Kemijärvelle, mutta eipä siltä näytä... - hjkgjgkj
Tälläkin palstalla muutama idiootti arvosteli massaliikettä ja kaupungin virkamiehiä, jotka viimeiseen asti yrittivät puolustaa sellutehtaan työpaikkoja. Nyt näiden arvostelevien surkeiden idioottien on aika nousta kaulakiikkuun täydellisesti kusetettuina, nöyryytettyinä ja itsensä nolanneina. Kaulakiikku on helpotus kaikille, myös heille itselleen jotta heidän ei tarvitse ryömiä koloistaan päivänvaloon naurettaviksi. Emme jää kaipaamaan yhtäkään heistä.
- Arktostaa
Milloin alottaa Biosellu ? On tässä ooteltu töitä. Massaliikkeen nokkamiehet missä lupauksenne uuvesta tehtaasta ?
- 8097873
Meinaatko vielä kauan jatkaa odottelua ? hih hih hiiiii !
Varmaan yhtä vittua kitua peruspäivärahalla. - Biolitku
jatkahan poeka vain odottelua kärsivällisesti, mitä nää vielä hätäilet?
Töihin tuskit kuitenkaan pääset koskaan mihinkään, nimittäin ÄO on karsiva ja sinä tulet jäämään karsintoihin vähän niinkuin Pitkämäki ja Mannio Deegussa.
- nettipois
Ei tuollaiset älynjättiläiset ole koskaan työelämää nähneetkään. Suljetulta osastolta avohoitoon päässeitä, tänne normaali-kansalaisten riesaksi.
- Impivaaralainenkossi
Rantut ne runkkaa!
Menkää Thai-hierontaan! - romujaromujaromuja
säälin niitä jotka vielä jää töihin..... huh helv.paskoja....
- heinolassa jyrää
kaksois agentti mvä
- näinkö on
Mitä Täh Häh????
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama295099Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644081Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve773657Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732718Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1502516Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602378Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792189Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272157- 1351674
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko401538