Me haluttomat naiset

haluton26

Hirveän monet miehet täällä taivastelevat miten heidän naisensa eivät enää halua, miten aluksi seksiä oli paljon ja nyt vain muutamia kertoja kuussa. Haluttomuutta ei ymmärretä eikä haluta ymmärtää, vaan leimataan toinen pihtaajaksi tai etsitään vikoja itsestä. Haluttomuus on kuitenkin naisilla tilastollisesti hyvin yleistä ja haluaisin kyseenalaistaa sen epänormaaliutta. Kaikkien mielestä se tuntuu olevan hirveä ongelma, poikkeus ja suunnilleen sairaus. Minä luulen, että tuo mitä monet kutsuvat "haluttomuudeksi" (seksiä 2-4x/kk) on ihan _normaalia_. Nainen on poikkeuksellinen jos haluaa vielä kahden vuodenkin jälkeen tuota useammin, ainakin jos tilastoja katsotaan.

Haluankin avata haluttomuuen tuntemuksia näin omalta osaltani, ja kertokaa toki te muutkin naiset, nämähän ovat yksilöllisiä juttuja! Toivottavasti edes jotkut miehet saisivat vähän vastauksia ihmetyksenaiheisiinsa, valitettavasti me naiset kun emme oikein älyä tästä teille puhua.

Minä olen kolmannella kymmenellä oleva nainen ja olen seurustellut kumppanini kanssa viisi vuotta. Meilläkin oli aluksi paljon seksiä, mutta ei siksi, että olisin ollut sen seksuaalisempi kuin nytkään. Alussa on uutuudenviehätystä ja sitä haluaa miellytää kumppania aivan eri tavalla. Nykyään seksiä on maksimissaan kerran kuussa.

Syy ei ole miehessä. Tunteet ovat vuosien saatossa vain syvenneet. Meillä on paljon läheisyyttä, nautin halailusta ja suukottelusta, alasti vierekkäin nukkumisesta.. Mutta kun aletaan kopeloida intiimialuetta tai rintoja, tunnen lähinnä kuvotusta. Tunnetta on hankala selittää, mutta annan esimerkin; mieti sitä tunnetta kun olet pahassa maha/oksennustaudissa tai krapulassa. Koko ajan on kuvottava tunne ja ajatuskin seksistä, pornosta, alkoholista, makeisisa jne. tuo kuvotuksen aallon. Miettikää tämä tunne sitten paikallisesti esim. intiimilueelle, ja kuvitelkaa kun joku menee sinne muka eroottisesti kopeloimaan. Suunnilleen tältä minusta naisena tuntuu, kun ei haluta ja toinen käy rikittelemään tulta. Tunteelle ei voi mitään, kuten ei voi oksennustaudissakaan jos joku tulee heiluttelemaan suklaalevyä nenän eteen.

Minua ei haluta, koska seksi ei tunnu hyvältä silloin kun ei haluta. Kun haluttomana, vailla kunnon kiihottumista suostuu seksiin, sitä vain odottaa aktin loppumista. Yhdyntä tuntuu inhottavalta hinkkaukselta ja pakkoseksistä seuraa luonnollisesti taas lisää haluttomuutta.

Halujen herättelyyn vaaditaan kärsivällisyyttä ja taitoa, mitä harvemmin kumppanilta löytyy. -Monesti nainen ei onnistu siinä edes itse. Avain ongelmaan on keskustelu ja se, ettei asiasta tee ongelmaa. Minun neuvoni onkin, että kosketelkaa toisianne, hierokaa hartioita, halailkaa, suukotelkaa, käykää yhdessä suihkussa, nukkukaa alasti ilman, että se johtaa yhdyntään. Monesti nimenomaan yhdyntä tuottaa naiselle paineita, kuvotusta, ahdistusta ja tunteen ettei mies muuta haluakkaan. Osoittakaa että haluatte muutakin. Osoittakaa, että teillekin voi riittää pelkkä hyväily ja muunlainen läheisyys. Se voi olla tietysti tuskallista, mutta kun nainen hiljalleen näkee ja oppii luottamaan siihen, ettei kaikessa ole taka-ajatuksia ja ettei kaiken ole pakko johtaa yhdyntään, hän todennäköisesti alkaa nauttia kosketuksestasi ihan eri tavalla kun ei tarvitse olla varpaillaan ja miettiä että mitähän tässäkin on takana. Ja kun alkaa varauksetta nauttia toisen kosketuksesta, yhdyntäkin alkaa jonkun kerran kiinnostaa. -Mutta tällöinkin pitää muista, ettei sen tarvitse joka ikinen kerta päätyä siihen, ja nainen joka ei vain luonnostaan ole mikään seksiaddikti, ei todennäköisesti tule haluamaan miestään siltikään joka keskiviikko. Se on ihan luonnollista, ja jos mies todella haluaa olla naisen kanssa, se on hyväksyttävä.

Eläinuroksetkin ovat valmiita paritteluun 24/7, naaraat vain tietyin väliajoin. Tätä ei toki voi suoraan soveltaa ihmiseen, mutta tuo toivottavasti vähän perspektiiviä tähän ongelman paisutteluun. Miksi pitäisi haluta joka päivä? Miksi ongelma on aina sillä joka ei halua? Miksi ajoittaista halujen kohtaamattomuutta ei voida nähdä normaalina parisuhteeseen kuuluvana asiana?

170

22280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • " mm48

      "Se on ihan luonnollista, ja jos mies todella haluaa olla naisen kanssa, se on hyväksyttävä.

      Eläinuroksetkin ovat valmiita paritteluun 24/7, naaraat vain tietyin väliajoin. Tätä ei toki voi suoraan soveltaa ihmiseen, mutta tuo toivottavasti vähän perspektiiviä tähän ongelman paisutteluun. Miksi pitäisi haluta joka päivä? Miksi ongelma on aina sillä joka ei halua? Miksi ajoittaista halujen kohtaamattomuutta ei voida nähdä normaalina parisuhteeseen kuuluvana asiana? "

      Eläinuroksetkin panevat useampaa naarasta, mikset siis miehet.
      Se on ihan luonnollista ja jos nainen haluaa olla miehen kanssa se on hyväksyttävä.
      Eihän tätä tietysti voi ihan suoraan soveltaa ihmiseen, mutta tuo toivottavasti perspektiiviä tämän ongelman vähättelyyn.
      Miksi aina pitäisi mennä haluttoman naisen tahdon mukaan. Miksi ei koskaan kuunnella miten pahalta miehestä tuntuu tulla torjutuksi kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Miksi nainen ei halua ymmärtää
      kuinka hänen jatkuvat torjumisensa pikkuhiljaa nakertavat miehen seksuaalista itsetuntoa tuhoten pahimmassa tapauksessa sen lopulta kokonaan, jos mies ei älyä lähteä hakemaan huomiota muualta.
      Miksi säännöllistä seksielämää ei voida nähdä normaalina parisuhteeseen kuuluvana asiana, johon molemmat panostaisivat.


      Onnea valitsemallasi tiellä! Olen pahoillani miehesi puolesta, sillä tiedän mitä
      tuskaa hän tulee suhteessanne lopulta kärsimään ellei älyä ajoissa jättää sinua kahden haluttomuutesi kanssa.

      • mies huomauttaa

        Jospa naisetkin sitten hyväksyisivät että mies käy muissa naisissa kun itse ei halua paritella kuin tietyin väliajoin. Ei kun miehessä on aina se vika kun hän haluaa seksiä vain yhden määrätyn naaraan kanssa ja tämä naaras ei missään nimessä hyväksy sitä että mies silloin tällöin kävisi muita naaraita parittelemassa oman naaraansa suostumuksella.

        Sitten vielä ihmetellään kun oman mies hui kamalaa katselee pornoa tietokoneelta salaa!

        Voi josses tätä monen naisen omaa haluttomuus ongelmaa.


      • Haluton puutteessa

        Vaikea sitä on ukkoa haluta, kun käy ensimmäisenä kiinni kriittisiin kohtiin. Voisivat miehetkin (tai mieheni) vähän miettiä, millä saisi houkuteltua vaimon haluamaan. Olen yrittänyt opetella haluamaan miestäni, ja olen toivonut, että hän kuuntelisi mitä minä toivon, mikä tuntuu hyvältä. Niin, ehkä max. 1,5 min. tuo jaksaa muistaa toiveeni.
        Haluton en sentään ole, pikemminkin puutteessa. Mutta mieluummin puutteessa kuin seksiä, jonka jälkeen on joka kerta petyttävä ja itkettävä. En vain jaksaisi taas pettyä. Mieheni ei välitä pitää itsestään huolta niinkuin minä, ja kehittää itseään. Ehkä tämä on se henkinen puoli, joka tökkii. Minusta kun seksin pitäisi olla huomattavasti enemmän kuin pelkästään tökkimistä.
        Ehkä eroan, tai sitten hankin rakastajan. Tai sauvan. Tiedä häntä. Tosin ei taida tuo sauvakaan kovin runolliseksi heittäytyä... eikä sillä ole käsiä hivelemään vartaloni kaaria. Taitaa olla rakastaja parempi vaihtoehto. :D


      • piciu
        mies huomauttaa kirjoitti:

        Jospa naisetkin sitten hyväksyisivät että mies käy muissa naisissa kun itse ei halua paritella kuin tietyin väliajoin. Ei kun miehessä on aina se vika kun hän haluaa seksiä vain yhden määrätyn naaraan kanssa ja tämä naaras ei missään nimessä hyväksy sitä että mies silloin tällöin kävisi muita naaraita parittelemassa oman naaraansa suostumuksella.

        Sitten vielä ihmetellään kun oman mies hui kamalaa katselee pornoa tietokoneelta salaa!

        Voi josses tätä monen naisen omaa haluttomuus ongelmaa.

        Anteeksi, mutta saanko kysyä mitä V_I_T_T_U_A herran päässä liikkuu !!?? Jos ollaan ryhdytty parisuhteeseen niin silloin pysytään vain ja ainoastaan sen yhden kanssa eikä edes HARKITA toisen kanssa olemista. En voi muuta sanoa kun että tee yhteiskunnalle palvelus ja vedä ittes narunjatkoks !!


      • Half Century
        piciu kirjoitti:

        Anteeksi, mutta saanko kysyä mitä V_I_T_T_U_A herran päässä liikkuu !!?? Jos ollaan ryhdytty parisuhteeseen niin silloin pysytään vain ja ainoastaan sen yhden kanssa eikä edes HARKITA toisen kanssa olemista. En voi muuta sanoa kun että tee yhteiskunnalle palvelus ja vedä ittes narunjatkoks !!

        Ei se mene noin. Itselle voi uskotella mitä vain, mutta uskollisuus on aina ansaittava. Jos puolisoaan ei kykene tyydyttämään, on tällä oikeus etsiä tyydytys muualta - koskaa niin miehiä kuin naisia.

        Parisuhde ei tarkoita sitä, että toinen on itsestäänselvyys. Jos tätä ei tajua, niin sitten ei kannata odottaa onnistumista parisuhteessa.


      • yksi monista n

        Hyvin kuvaa minunkin tuntoja apn kirjoitus.Se on tullut vähitellen.Mieheni kohtelu on ollut aika ajoin minua kohtaan niin loukkaavaa ja syyttävää jopa pelottavaa että haluni taitaa olla mennyttä.En uskalla jättää häntä.Eilen koko päivän yritti sekstailla keinolla millä hyvänsä.Ei edes huomannut että mulla oli jo kyyneleet silmissä koska asia kuvotti.Lopulta antoi periksi.Mieluummin näin ku joku jokaiselle antava vosu.Mulla on tämän 4 vuotisen rankan suhteeni aikana tullut kai jotenkin vääristynyt kuva monista sexiin liittyvistä asioista.Eilen avomieheni sanoikin että ennen olit aivan erilainen.Kumma homma ettei ole tajunnut tuhoavansa mun tunteet sisältäpäin.Näillä mennään ja toivon että ero koittaa hänen puoleötan.Sen jälkeen saa olla rauhassa minkäänlaiselta lääppimiseltä.


      • Aina_Ilona
        mies huomauttaa kirjoitti:

        Jospa naisetkin sitten hyväksyisivät että mies käy muissa naisissa kun itse ei halua paritella kuin tietyin väliajoin. Ei kun miehessä on aina se vika kun hän haluaa seksiä vain yhden määrätyn naaraan kanssa ja tämä naaras ei missään nimessä hyväksy sitä että mies silloin tällöin kävisi muita naaraita parittelemassa oman naaraansa suostumuksella.

        Sitten vielä ihmetellään kun oman mies hui kamalaa katselee pornoa tietokoneelta salaa!

        Voi josses tätä monen naisen omaa haluttomuus ongelmaa.

        Olen sanonut miehelleni että hän voi hoitaa asian muiden naisten kanssa koska itseltä melkein kokonaan halut hävinneet vaihdevuosien vuoksi mutta hän haluaa rakastella vain minun kanssani!!


      • Hermanni_35
        piciu kirjoitti:

        Anteeksi, mutta saanko kysyä mitä V_I_T_T_U_A herran päässä liikkuu !!?? Jos ollaan ryhdytty parisuhteeseen niin silloin pysytään vain ja ainoastaan sen yhden kanssa eikä edes HARKITA toisen kanssa olemista. En voi muuta sanoa kun että tee yhteiskunnalle palvelus ja vedä ittes narunjatkoks !!

        Jos nainen ei kerran halua seksiä kuin kerran kuussa, mutta mies suurin piirtein joka toinen/kolmas päivä, niin miksi mies ei muka saisi käydä vieraissa? Tämähän on myös palvelus vaimolle, koska tällöin hänen ei tarvitse sietää oksennuksen tunnetta joka hänelle tulee oman miehen kosketuksesta. Eikös tuo tuntemus jo kuvaakin hyvin sitä, että nainen ei pohjimmiltaan edes halua enää seksiä, koska on saavuttanut tavoitteensa (=koti, perhe, lapset)? Tämä todennäköisesti parantaisi parien yhdessä pysymistä ja vähentäisi riitoja/eroja. Nainen pelkää miehensä uusissa kumppaneissa sitä, että mies ei enää tule kotiin ja perhe hajoaa. Se puolestaan vaikuttaisi lapsiin negatiivisesti ja vähentää heidän pärjäämismahdollisuuksiaan. Eli pelko tulee biologiasta/evoluutiosta. Ihan luonnollinen selitys.

        Miten tämä asia ratkaistaan? Mielestäni naisten tulisi hyväksyä se, että mies käy vieraissa jos heitä itseään ei enää seksi kiinnosta oman miehen kanssa. Näin toimivien miesten taas tulisi edelleen asua perheensä luona, huolehtia lapsistaan omalta osaltaan ja varmistaa jälkikasvun pärjäämismahdollisuudet. En käytä termiä "pettäminen", koska mielestäni nainen on jo pettänyt, kun hänen kiinnostuksensa lopahti omaa miestä kohtaan. Hän ei ole tehnyt sitä tietoisesti. Ei mieskään tietoisesti halua muita naisia vaan se on osa hänen luontoaan. Siitä voi olla mitä mieltä tahansa. Nainen on todella itsekäs jos ei tätä asiaa ymmärrä ja osoittaa sillä empatiakyvyn puutetta.

        Mies on nyky-yhteiskunnassa häviäjä. Sen huomaa joka paikasta. Toivon, että asiaan tulee muutos. En halua sellaista muutosta jossa nainen vastaavasti painetaan alas ja mies nostetaan jalustalle. Se ei ole hyvä asia. Ongelma näkyy konkreettisimmin nuorten miesten syrjäytymisenä. Ei koulutusta, ei tervettä itsetuntoa, ei tulevaisuutta eikä varmasti naista.

        Perheellinen 35 v mies. Naimisissa ja puutteessa.


      • Anonyymi
        piciu kirjoitti:

        Anteeksi, mutta saanko kysyä mitä V_I_T_T_U_A herran päässä liikkuu !!?? Jos ollaan ryhdytty parisuhteeseen niin silloin pysytään vain ja ainoastaan sen yhden kanssa eikä edes HARKITA toisen kanssa olemista. En voi muuta sanoa kun että tee yhteiskunnalle palvelus ja vedä ittes narunjatkoks !!

        Minusta on ihan ok, jos mies käy vieraissa. En minä miehen niskaakaan jaksa hieroa. Aina voi mennä hierojalle.
        Tosin huorissa käyminen on liian kallista. Käyköön ilmaisissa.
        Ja miksei mies voi tyydyttää itseään?
        Kotona joutuu kyllä käyttämään kondomia, jos haluaa käydä vieraissa.


      • Anonyymi

        Tolleen biologiselta kannaltahan mies haluaa useita naisia, naisen halu yhteen ja samaan mieheen hiipuu n.viidessä vuodessa. Tästä näkökulmasta suhteiden tulisi olla määräaikaisia. Ongelmallista onkin se että ihminen on muutakin kuin biologiansa, on myös henkisiä tarpeita kuten yhteenliittymisen tarve, hyväksytyksi tulemisen tarve, turvallisuuden ja jatkuvuuden tarve.

        Mites se vanha juttu meni; luoja on vitsikäs olento kun laittoi kaksi näin erilaista lajinsa edustajaa haluamaan/rakastamaan toisiaan. Jospa elämäntarkoitus on oppia ratkaisemaan tämä ongelma molempia tyydyttävällä tavalla?


      • Anonyymi
        Hermanni_35 kirjoitti:

        Jos nainen ei kerran halua seksiä kuin kerran kuussa, mutta mies suurin piirtein joka toinen/kolmas päivä, niin miksi mies ei muka saisi käydä vieraissa? Tämähän on myös palvelus vaimolle, koska tällöin hänen ei tarvitse sietää oksennuksen tunnetta joka hänelle tulee oman miehen kosketuksesta. Eikös tuo tuntemus jo kuvaakin hyvin sitä, että nainen ei pohjimmiltaan edes halua enää seksiä, koska on saavuttanut tavoitteensa (=koti, perhe, lapset)? Tämä todennäköisesti parantaisi parien yhdessä pysymistä ja vähentäisi riitoja/eroja. Nainen pelkää miehensä uusissa kumppaneissa sitä, että mies ei enää tule kotiin ja perhe hajoaa. Se puolestaan vaikuttaisi lapsiin negatiivisesti ja vähentää heidän pärjäämismahdollisuuksiaan. Eli pelko tulee biologiasta/evoluutiosta. Ihan luonnollinen selitys.

        Miten tämä asia ratkaistaan? Mielestäni naisten tulisi hyväksyä se, että mies käy vieraissa jos heitä itseään ei enää seksi kiinnosta oman miehen kanssa. Näin toimivien miesten taas tulisi edelleen asua perheensä luona, huolehtia lapsistaan omalta osaltaan ja varmistaa jälkikasvun pärjäämismahdollisuudet. En käytä termiä "pettäminen", koska mielestäni nainen on jo pettänyt, kun hänen kiinnostuksensa lopahti omaa miestä kohtaan. Hän ei ole tehnyt sitä tietoisesti. Ei mieskään tietoisesti halua muita naisia vaan se on osa hänen luontoaan. Siitä voi olla mitä mieltä tahansa. Nainen on todella itsekäs jos ei tätä asiaa ymmärrä ja osoittaa sillä empatiakyvyn puutetta.

        Mies on nyky-yhteiskunnassa häviäjä. Sen huomaa joka paikasta. Toivon, että asiaan tulee muutos. En halua sellaista muutosta jossa nainen vastaavasti painetaan alas ja mies nostetaan jalustalle. Se ei ole hyvä asia. Ongelma näkyy konkreettisimmin nuorten miesten syrjäytymisenä. Ei koulutusta, ei tervettä itsetuntoa, ei tulevaisuutta eikä varmasti naista.

        Perheellinen 35 v mies. Naimisissa ja puutteessa.

        Kirjoitit että jos mies käy vieraissa se on "palvelus myös vaimolle". Ok. Pidä tuo. Mutta et tiedä naisen ajatusmaailmaa todellisuudessa.

        Kirjoitit myös, että "naisten tulisi hyväksyä se, että mies käy vieraissa". Ok. Pidä tuokin.
        Mutta entäs jos nainen haluaa myös toteuttaa sitä biologista vaistoaan?
        Nainen ei ole tehty pelkästään synnyttämään lapsia vaan voi tulla yllätyksenä että naisen seksuaalinen halu on omaa luokkaansa. Kun nainen haluaa miestä, se halu on valtava. Ei sitä osaa selittääkään.
        Jos biologisesti, niinkuin itse tätä kuvailit, ajatellaan, niin naisella on myös täysi oikeus paritella muiden urosten kanssa.

        Eli kysymys kuuluu: Kuinka moni mies suhteessa; olikin parisuhde tai avio/avoliitto on valmis tähän asetelmaan?
        Uskoisin, että sellainen peli ei vetelisi. Ei varmasti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitit että jos mies käy vieraissa se on "palvelus myös vaimolle". Ok. Pidä tuo. Mutta et tiedä naisen ajatusmaailmaa todellisuudessa.

        Kirjoitit myös, että "naisten tulisi hyväksyä se, että mies käy vieraissa". Ok. Pidä tuokin.
        Mutta entäs jos nainen haluaa myös toteuttaa sitä biologista vaistoaan?
        Nainen ei ole tehty pelkästään synnyttämään lapsia vaan voi tulla yllätyksenä että naisen seksuaalinen halu on omaa luokkaansa. Kun nainen haluaa miestä, se halu on valtava. Ei sitä osaa selittääkään.
        Jos biologisesti, niinkuin itse tätä kuvailit, ajatellaan, niin naisella on myös täysi oikeus paritella muiden urosten kanssa.

        Eli kysymys kuuluu: Kuinka moni mies suhteessa; olikin parisuhde tai avio/avoliitto on valmis tähän asetelmaan?
        Uskoisin, että sellainen peli ei vetelisi. Ei varmasti.

        Komppaan tätä, sama oikeus naisten käydä vieraissa. Eikä aina samaa jyystöä, kun saa kunnolla Rakastella.


      • Anonyymi
        Hermanni_35 kirjoitti:

        Jos nainen ei kerran halua seksiä kuin kerran kuussa, mutta mies suurin piirtein joka toinen/kolmas päivä, niin miksi mies ei muka saisi käydä vieraissa? Tämähän on myös palvelus vaimolle, koska tällöin hänen ei tarvitse sietää oksennuksen tunnetta joka hänelle tulee oman miehen kosketuksesta. Eikös tuo tuntemus jo kuvaakin hyvin sitä, että nainen ei pohjimmiltaan edes halua enää seksiä, koska on saavuttanut tavoitteensa (=koti, perhe, lapset)? Tämä todennäköisesti parantaisi parien yhdessä pysymistä ja vähentäisi riitoja/eroja. Nainen pelkää miehensä uusissa kumppaneissa sitä, että mies ei enää tule kotiin ja perhe hajoaa. Se puolestaan vaikuttaisi lapsiin negatiivisesti ja vähentää heidän pärjäämismahdollisuuksiaan. Eli pelko tulee biologiasta/evoluutiosta. Ihan luonnollinen selitys.

        Miten tämä asia ratkaistaan? Mielestäni naisten tulisi hyväksyä se, että mies käy vieraissa jos heitä itseään ei enää seksi kiinnosta oman miehen kanssa. Näin toimivien miesten taas tulisi edelleen asua perheensä luona, huolehtia lapsistaan omalta osaltaan ja varmistaa jälkikasvun pärjäämismahdollisuudet. En käytä termiä "pettäminen", koska mielestäni nainen on jo pettänyt, kun hänen kiinnostuksensa lopahti omaa miestä kohtaan. Hän ei ole tehnyt sitä tietoisesti. Ei mieskään tietoisesti halua muita naisia vaan se on osa hänen luontoaan. Siitä voi olla mitä mieltä tahansa. Nainen on todella itsekäs jos ei tätä asiaa ymmärrä ja osoittaa sillä empatiakyvyn puutetta.

        Mies on nyky-yhteiskunnassa häviäjä. Sen huomaa joka paikasta. Toivon, että asiaan tulee muutos. En halua sellaista muutosta jossa nainen vastaavasti painetaan alas ja mies nostetaan jalustalle. Se ei ole hyvä asia. Ongelma näkyy konkreettisimmin nuorten miesten syrjäytymisenä. Ei koulutusta, ei tervettä itsetuntoa, ei tulevaisuutta eikä varmasti naista.

        Perheellinen 35 v mies. Naimisissa ja puutteessa.

        En ymmärrä, mihin masturbointi on unohtunut? Jokainen mies voi hoitaa tarpeensa masturboinnilla, ei siihen tarvita mitään muuta. Vieraissa käynteihin liittyy jo tunnesiteiden luominen väkisinkin. Et varmasti harrasta seksiä tunteettomasti, vaan kiinnyt mielihyvää tuottavaan henkilöön. Siinä onkin jo sitten ihmisshde sotkujen mahdollisuus. Jos rakastat vaimoasi, masturboi hänen nähtensä. Jakakaa fantasiat, leikkikää roolileikkejä, mutta älkää viekö niitä todellisuuteen, koska todellisuus on aina erilainen kuin fantasia. Siinä vain pahimmassa tapauksessa vain rikkoutuu.
        .


      • Anonyymi
        piciu kirjoitti:

        Anteeksi, mutta saanko kysyä mitä V_I_T_T_U_A herran päässä liikkuu !!?? Jos ollaan ryhdytty parisuhteeseen niin silloin pysytään vain ja ainoastaan sen yhden kanssa eikä edes HARKITA toisen kanssa olemista. En voi muuta sanoa kun että tee yhteiskunnalle palvelus ja vedä ittes narunjatkoks !!

        Kun mies menee parisuhteeseen ei hänellä ole käsitystä mitä parisuhde tulee olemaan.
        Tarkoittaa että on luovuttava oikeudesta itselle tärkeistä asioista.
        Ennen parisuhdetta on seksi ollut toistuvaa deittikaverin kanssa ja deittailun muuttuessa parisuhteeksi seksi sitten loppuu. Tuota ei kerrota etukäteen juuri missään. Ja on enemmän sääntö kuin poikkeus.
        Siksi on ihme että vielä tänäkin päivänä miehet suostuvat liekaan joka johtaa suoraan kastraatioon.
        Jos pysyy sinkkuna ja deittailee vaikka joka päivä eri ihmistä niin säilyy taatusti kipinä kaikilla osapuolilla.
        Pahinta miehelle on mennä avo- tai avioliittoon jolloin ihmisoikeudet tyssäävät siihen.
        Lapsien takia ei tarvita mitään liittoja, niitä voi saada ilmankin. Ja vaikka kuinka monen äidin kanssa.


      • Anonyymi
        Hermanni_35 kirjoitti:

        Jos nainen ei kerran halua seksiä kuin kerran kuussa, mutta mies suurin piirtein joka toinen/kolmas päivä, niin miksi mies ei muka saisi käydä vieraissa? Tämähän on myös palvelus vaimolle, koska tällöin hänen ei tarvitse sietää oksennuksen tunnetta joka hänelle tulee oman miehen kosketuksesta. Eikös tuo tuntemus jo kuvaakin hyvin sitä, että nainen ei pohjimmiltaan edes halua enää seksiä, koska on saavuttanut tavoitteensa (=koti, perhe, lapset)? Tämä todennäköisesti parantaisi parien yhdessä pysymistä ja vähentäisi riitoja/eroja. Nainen pelkää miehensä uusissa kumppaneissa sitä, että mies ei enää tule kotiin ja perhe hajoaa. Se puolestaan vaikuttaisi lapsiin negatiivisesti ja vähentää heidän pärjäämismahdollisuuksiaan. Eli pelko tulee biologiasta/evoluutiosta. Ihan luonnollinen selitys.

        Miten tämä asia ratkaistaan? Mielestäni naisten tulisi hyväksyä se, että mies käy vieraissa jos heitä itseään ei enää seksi kiinnosta oman miehen kanssa. Näin toimivien miesten taas tulisi edelleen asua perheensä luona, huolehtia lapsistaan omalta osaltaan ja varmistaa jälkikasvun pärjäämismahdollisuudet. En käytä termiä "pettäminen", koska mielestäni nainen on jo pettänyt, kun hänen kiinnostuksensa lopahti omaa miestä kohtaan. Hän ei ole tehnyt sitä tietoisesti. Ei mieskään tietoisesti halua muita naisia vaan se on osa hänen luontoaan. Siitä voi olla mitä mieltä tahansa. Nainen on todella itsekäs jos ei tätä asiaa ymmärrä ja osoittaa sillä empatiakyvyn puutetta.

        Mies on nyky-yhteiskunnassa häviäjä. Sen huomaa joka paikasta. Toivon, että asiaan tulee muutos. En halua sellaista muutosta jossa nainen vastaavasti painetaan alas ja mies nostetaan jalustalle. Se ei ole hyvä asia. Ongelma näkyy konkreettisimmin nuorten miesten syrjäytymisenä. Ei koulutusta, ei tervettä itsetuntoa, ei tulevaisuutta eikä varmasti naista.

        Perheellinen 35 v mies. Naimisissa ja puutteessa.

        "Jos nainen ei kerran halua seksiä kuin kerran kuussa, mutta mies suurin piirtein joka toinen/kolmas päivä, niin miksi mies ei muka saisi käydä vieraissa?"

        Olen aika samoilla linjoilla oheisen kirjoittajan, perheellinen 35v mies, kanssa.
        Jos jommalle kummalle puolisoista tuntuu toinen osapuoli vastenmieliseltä eikä ole halua aviovelvollisuuksien hoitamiseen, on siihen ihan toimiva ratkaisu.
        Haluton osapuoli voi jatkossakin olla haluton mutta ei ole mitään inhimillisestä syytä siihen miksi torjuttu osapuoli ei voisi nauttia omasta seksuaalisuudestaan. Kunhan ei pakota toista siihen vastoin tahtoaan.
        Minusta on itsestään selvää että on ihmisarvoa syvästi loukkaavaa estää jollakin keinotekoisella verukkeella toisen ihmisen henkilökohtaisen itsemääräämisoikeuden toteutuminen.
        On kauan ollut esillä asia että toista ihmistä ei voi omistaa eikä kahlita. Jos yhteiselo ei toimi on joko erottava tai sallittava torjutulle osapuolelle vapaus tehdä asioita joita toinen ei halua yhdessä tehdä. On täysin käsittämätöntä että vieläkin, 2020-luvulla edes keskustellaan seksin rajoittamisesta ihmisille joiden kotitaloudessa asuva toinen henkilö pyrkii sitä rajoittamaan tai jopa estämään.
        Haloo... seksuaalinen vapautuminen on alkanut jo aikoja sitten. Monelle seksin kieltäminen on suurempi tuomio kuin vankilatuomio jos valitsemaan joutuisi.

        On se mies tai nainen joka ei saa kumppaninsa kautta seksiä elämäänsä, on siihen kuitenkin oikeus. On oikeus saada lämpöä, hellyyttä, kosketuksia, halauksia, kauniita ja arvostavia tekoja ja sanoja säkä tietenkin molempia tyydyttävää seksiä. Jos liittoon lähtiessä on erikseen kirjoitettu etteivät edellämainitut kuulu tai tule kuulumaan liittoon, on asia epämääräisempi. Mutta ilma kirjausta asia on päivänselvä.
        Seksittömyyteen ei saa eikä voi tuomita edes kaikkein rakkaimpia ihmisiä. Vaikka itsestä se tuntuisi kuinka hyvätä ajatukselta ja teolta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta on ihan ok, jos mies käy vieraissa. En minä miehen niskaakaan jaksa hieroa. Aina voi mennä hierojalle.
        Tosin huorissa käyminen on liian kallista. Käyköön ilmaisissa.
        Ja miksei mies voi tyydyttää itseään?
        Kotona joutuu kyllä käyttämään kondomia, jos haluaa käydä vieraissa.

        Kaikkein halvinta seksin ostaminen on avio- ja avoliiton ulkopuolella.
        50-150€ tunti jokusen kerran kuukaudessa ei miehen tuloissa paljoa näy. Siis verrattuna kuinka paljon seksi tulee maksamaan avioliissa eläessä.
        Vaikka mies yksin ostaisi ja maksaisi talon, kesämökin, autot, sekä kaiken muun omaisuuden, menee niistä puolet toiselle osapuolelle. Lisäksi mahdollisten lasten elatusvelvollisuus eron tullessa vaikka toisella osapuolella olisi jo uusi mies...
        Muutama satanen¨tonni vuodessa on siihen nähden ilmaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitit että jos mies käy vieraissa se on "palvelus myös vaimolle". Ok. Pidä tuo. Mutta et tiedä naisen ajatusmaailmaa todellisuudessa.

        Kirjoitit myös, että "naisten tulisi hyväksyä se, että mies käy vieraissa". Ok. Pidä tuokin.
        Mutta entäs jos nainen haluaa myös toteuttaa sitä biologista vaistoaan?
        Nainen ei ole tehty pelkästään synnyttämään lapsia vaan voi tulla yllätyksenä että naisen seksuaalinen halu on omaa luokkaansa. Kun nainen haluaa miestä, se halu on valtava. Ei sitä osaa selittääkään.
        Jos biologisesti, niinkuin itse tätä kuvailit, ajatellaan, niin naisella on myös täysi oikeus paritella muiden urosten kanssa.

        Eli kysymys kuuluu: Kuinka moni mies suhteessa; olikin parisuhde tai avio/avoliitto on valmis tähän asetelmaan?
        Uskoisin, että sellainen peli ei vetelisi. Ei varmasti.

        Itselle on ihan sama jos oma vaimoni haluaa paritella muiden miesten kanssa.
        Sehän tarkoittaa sitä ettei hän ole tyytyväinen nykyiseen kumppaniin eli minuun.
        Jos vaimoni tuntee ettei saa tarpeeksi seksiä, voin tietysti pyrkiä seksin määrää.
        Tai jos hän kokee etten osaa tyydyttää häntä kuten toivoisi, haluaisin tietää miten voin asiaa parantaa osaltani.
        Mikäli kaiksesta huolimatta vaimoni haluaa edelleen paritella muiden miesten kanssa, mikä minä olen sitä estämään?
        Samalla kuitenkin kyseenalaistan yhteisen "parisuhteen" olemassaolon tarpeen.
        Ja sama asia toisin päin.
        Jos koen etten saa seksiä puolisoni kanssa, haen ensin ratkaisua hänen kanssaan. >Mikäli asia ei muutu, seksiä saan sitten muiden kanssa paritellen.
        Aika selvä asia omasta mielestäni.
        Ja jokusen kerran asia tullut jo elämässä vastaan.
        Nyt on tilanne jossa seksiä on riittävästi. Ja osalla naisystävistäni myös.


      • Anonyymi
        Hermanni_35 kirjoitti:

        Jos nainen ei kerran halua seksiä kuin kerran kuussa, mutta mies suurin piirtein joka toinen/kolmas päivä, niin miksi mies ei muka saisi käydä vieraissa? Tämähän on myös palvelus vaimolle, koska tällöin hänen ei tarvitse sietää oksennuksen tunnetta joka hänelle tulee oman miehen kosketuksesta. Eikös tuo tuntemus jo kuvaakin hyvin sitä, että nainen ei pohjimmiltaan edes halua enää seksiä, koska on saavuttanut tavoitteensa (=koti, perhe, lapset)? Tämä todennäköisesti parantaisi parien yhdessä pysymistä ja vähentäisi riitoja/eroja. Nainen pelkää miehensä uusissa kumppaneissa sitä, että mies ei enää tule kotiin ja perhe hajoaa. Se puolestaan vaikuttaisi lapsiin negatiivisesti ja vähentää heidän pärjäämismahdollisuuksiaan. Eli pelko tulee biologiasta/evoluutiosta. Ihan luonnollinen selitys.

        Miten tämä asia ratkaistaan? Mielestäni naisten tulisi hyväksyä se, että mies käy vieraissa jos heitä itseään ei enää seksi kiinnosta oman miehen kanssa. Näin toimivien miesten taas tulisi edelleen asua perheensä luona, huolehtia lapsistaan omalta osaltaan ja varmistaa jälkikasvun pärjäämismahdollisuudet. En käytä termiä "pettäminen", koska mielestäni nainen on jo pettänyt, kun hänen kiinnostuksensa lopahti omaa miestä kohtaan. Hän ei ole tehnyt sitä tietoisesti. Ei mieskään tietoisesti halua muita naisia vaan se on osa hänen luontoaan. Siitä voi olla mitä mieltä tahansa. Nainen on todella itsekäs jos ei tätä asiaa ymmärrä ja osoittaa sillä empatiakyvyn puutetta.

        Mies on nyky-yhteiskunnassa häviäjä. Sen huomaa joka paikasta. Toivon, että asiaan tulee muutos. En halua sellaista muutosta jossa nainen vastaavasti painetaan alas ja mies nostetaan jalustalle. Se ei ole hyvä asia. Ongelma näkyy konkreettisimmin nuorten miesten syrjäytymisenä. Ei koulutusta, ei tervettä itsetuntoa, ei tulevaisuutta eikä varmasti naista.

        Perheellinen 35 v mies. Naimisissa ja puutteessa.

        Hmm. Entä jos nainen haluaisi omaa miestään mielellään 2krt päivässä mutta mies ei jaksa kuin kerran viikossa..

        Halut ei ole sukupuoleen sidottuja vaan persooniin ja henkilökemioihim.

        Aloittajakin kuvaa hyvin miten käy kun seksistä tulee se pointti eikä olekaan enää rakastelua..
        Nainen viilenee.


      • Anonyymi
        Half Century kirjoitti:

        Ei se mene noin. Itselle voi uskotella mitä vain, mutta uskollisuus on aina ansaittava. Jos puolisoaan ei kykene tyydyttämään, on tällä oikeus etsiä tyydytys muualta - koskaa niin miehiä kuin naisia.

        Parisuhde ei tarkoita sitä, että toinen on itsestäänselvyys. Jos tätä ei tajua, niin sitten ei kannata odottaa onnistumista parisuhteessa.

        Ihan retuperalla olet..
        Parisuhde ei oo kilpailu tsi suorituslaji muiden joukossa joka kannattaa tajuta enenkun menettää pelin ja on lopulta yksin kun ei vaan osaa olla kenenkäön oma tai pitää suhteesta huolta..
        Uusi lelu ei ratkase aina niitä ongelmia...
        Tai tommoinen vitun kertakäyttöelämä.
        Tunnen kaltaisesi miehen ja se on syystä exä.


      • mies huomauttaa kirjoitti:

        Jospa naisetkin sitten hyväksyisivät että mies käy muissa naisissa kun itse ei halua paritella kuin tietyin väliajoin. Ei kun miehessä on aina se vika kun hän haluaa seksiä vain yhden määrätyn naaraan kanssa ja tämä naaras ei missään nimessä hyväksy sitä että mies silloin tällöin kävisi muita naaraita parittelemassa oman naaraansa suostumuksella.

        Sitten vielä ihmetellään kun oman mies hui kamalaa katselee pornoa tietokoneelta salaa!

        Voi josses tätä monen naisen omaa haluttomuus ongelmaa.

        Mun mielestä tää pitäisi hyväksyä, mutta joillekin naisille se vaan on vaikeeta.


    • Anizil

      Haluttomuus on tavallaista naisilla, ja esiintyy sitä miehilläkin. Yli 50-kympin ikääni mennessä olen saanut kokea, että seksissä kyse pitkälti hormonitoiminnasta, mikä hiipuu iän karttumisen myötä. Hormonitoiminta voi ennenaikaiseksi hidastua jo melko nuorellakin iällä. Jos näin tapahtuukin naisilla, he ylläpitävät velvollisuuttaan sexiaktiin, usein pelkästään siksi että puoliso sitä odottaa saavansa.
      Käytännössä nyt vähän ihmettelenkin, mihin sexiä enää tarvitaan. Rakkaus on pitkälti toisen ihmisen kunnioittamista ja yhteisen ajan viettämistä. Myös käsite helyydestä, kuulostaa lapselliselta. En koe tarvitsevani edes hellyyttä, koska tunnen itseni muutenkin arvokkaaksi ja rakastetuksi ihmiseksi. Yllättävää kyllä, mieheni ei edes odota saavansa seksiä minulta, kun hän tietää etten siitä välitä. Avioliitossamme on ollut sexitöntä aikaa ainakin 3 vuotta. Mieheni kohdalla syyt liittyvät potenssihäiriöihin,mitkä seurasivat eturauhassyövän leikkausta ja hoitoa.
      Meitä kumpaakin voitaisiin hoitaa hormoonein ja saada siten lisätyksi seksuaalista aktiviteettiä. Itse pidän hoitoja turhina, koska näköjään pärjäämme hyvin näinkin.
      Ymmärrän kyllä hyvin nuorempia pariskuntia, joilla on tarve seksiin ja läheisyyteen. Naisia kehoittaisin keskustelemaan ongelmista gynekologinsa kanssa, koska usemmiten hormonilääkitys auttaa haluttomuuteen. Tuttavapiirissämme tiedän tapauksen, missä hormonihoito edesauttoi vaimon aktiivisemmaksi, mitä mies oli osannut edes toivoa

      • Anonyymi

        Aika vanha kommentti, mutta saako (enää) vaikka 18 vuotias haluton tyttö hormonihoitoja vai onko pakko kääntyä vain psykologin puoleen?


      • Anonyymi

        Kuka väittää että 50 vuotiaalla naisella ei ole enää haluja??Pötyä!


    • aikuinen mies

      Useimmiten haluttomuuteen syyt löytyvät itse haluttomasta osapuolesta, ei siitä kumpaa haluttaa.

      Siinä olen täysin samaa mieltä että vika on lähes aina naisessa kun hän haluton. Kysymys on pohjimmiltaan siitä viitsiikö nainen panostaa parisuhteeseen johon myös seksielämä olennaisesti kuuluu. Jos seksielämään ei viitsi panostaa niin silloin naisen on myös ihan turha odottaa että mies jaksaisi paapoa samaan malliin, niinkuin silloin kun seksielämä oli miehelle erittäin tyydyttävää. Jos seksielämä ei ole erittäin tyydyttävää, niin silloin koko parisuhte ei ole eritääin tyydyttävä.

      Omalle halukkuudelle voi tehdä jotain vasten naisten yleistä harhaluuloa vastaan, että ei voi tehdä. Yhtä tyhmällä logiikalla mieskin olisi pysyvästi impotentti kun ei kerran saa seisomaan syystä tai toisesta.

      Ketä mies muuten jaksaa olla kärsivällinen kun toista ei edes esileikit kiinnosta 90% kerroista. Melko harva. Vähän väkisinkin jatkuva tyrmääminen saa miehen tunteen naista kohtaan laimentumaan ja voipi että vähän ajan päästä tuntuu että nainen vain nalkuttaa ja vielä kaupan päälle lahna. Tässä tilanteessa naisenkin pitäisi ymmärtää yskä ja kyetä vähän piristämään seksielämää ihan oma-aloitteisesti. Mikä ihme siinä on että miesten on aina muka panostettava esileikkeihin, mutta naisen taasen ei kun se on muka vain miesten hommaa...umpimielistä.

      Harva mies jaksaa katsella ihaille ja leperrellä kuin toinen ei ymmärrä että hyvä seksielämä on yksi parisuhteen peruspilareista miehelle.

      • Aikuinen nainen

        Meidän kohdalla on taas päinvastoin,minä panostan esileikkiin,mutta mies ei.Nainen tarvitsee lämmitäkseen "enemmän aikaa".Minä ainakaan en ole "hetivalmis"tyyppiä.
        Olen puhunut mieheni kanssa asiasta,mutta meni puheluni kuuroille korville.
        Itse haluaisin nauttia rakastelustamme samalla tavalla kuin mieheni.Jotenkin alkaa tökkiä koko homma,kun minä olen se joka "esileikittelee".
        En tiedä miten kauan jaksan olla se puolisko,joka tekee kaiken homman.Vieraisiinkaan en lähde,minusta ei ole siihen.


      • nainen hhkilkjljl

        Minun mielestäni taas naisen haluttomuus johtuu miehestä. Anteeksi nyt vaan, mutta siinä on silloin väärä mies ja väärä nainen yhdessä. Suhde voi olla muuten kuinka hyvä tahansa ja välittämistä ja rakkautta, mutta fyysinen puoli puuttuu.

        Luulin vuosikaudet olevani haluton luonnostani, tajusin "diagnoosini" vääräksi vasta käydessäni etelänlomalla ja nähdessäni siellä hyvin erilaisia miehiä. Ehkä se vain on niin, että tietyt miestyypit sytyttävät minut ja muut eivät. Ikävä sinällään, koska en muuten eli henkisesti tai elämänkumppaneina välitä etelän baaripojista kuitenkaan.

        Todistivatpahan vain minulle, etten olekaan haluton, olen vain yrittänyt haluta vääriä miehiä aikaisemmin.


      • Kiitos kaikesta
        nainen hhkilkjljl kirjoitti:

        Minun mielestäni taas naisen haluttomuus johtuu miehestä. Anteeksi nyt vaan, mutta siinä on silloin väärä mies ja väärä nainen yhdessä. Suhde voi olla muuten kuinka hyvä tahansa ja välittämistä ja rakkautta, mutta fyysinen puoli puuttuu.

        Luulin vuosikaudet olevani haluton luonnostani, tajusin "diagnoosini" vääräksi vasta käydessäni etelänlomalla ja nähdessäni siellä hyvin erilaisia miehiä. Ehkä se vain on niin, että tietyt miestyypit sytyttävät minut ja muut eivät. Ikävä sinällään, koska en muuten eli henkisesti tai elämänkumppaneina välitä etelän baaripojista kuitenkaan.

        Todistivatpahan vain minulle, etten olekaan haluton, olen vain yrittänyt haluta vääriä miehiä aikaisemmin.

        Samaa mieltä. Miehestä johtuu. Ei vaan sytytä omalla kohdalla joku tyyppi. Turha siinä on kitistä kun homma on poltettu loppuun.


      • vanha pieru

        Olen täysin samaa mieltä, meilläkin on seksielämä aika hiljasta kun ei aina jaksa olla se alotteen tekijä se kun ei meiän mammalle vissiin kuulu moiset asiat...oltas vissiin ilman tai käytäs vieraissa jos ei paine olis vaan liian iso välillä,kyllä sen kuukauden viä jaksaa mut sit on pakko nöyrtyy tosin nykyään on vaikee saada stondista h-hetkellä vaikka muuten on kyllä pystyssä vaikkei aina olis tarvekkaan mut sitä vaan miettii että suostuuks toi sen takia kun ollaan naimisissa vai haluuko se oikeesti,sentään 25 v yhdessä!!! Kyllä se vaan on sillain että hyvä seksi kantaa huonoakin suhdetta ja huono seksi pilaa hyvänkin suhteen!!!!


      • sepetti

        hienosti kirjoitettu, täysin minun elämästäni.
        Puhuttu on kymmeniä kertoja ja aina vaimo sanoo; niin pitäisi ymmärtää, että seksi on sinulle tärkeää... Ja se on siinä.
        ennen oli vaimo se aktiivinen... edelleen saa joa kerran orgasmin mutta se aloitus on vaikeaa, ei edes kerran kuukaudessa...


      • Half Century

        "Aikuinen mies" kirjoitti viisaita.


    • haluton26

      "Miksi ei koskaan kuunnella miten pahalta miehestä tuntuu tulla torjutuksi kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Miksi nainen ei halua ymmärtää
      kuinka hänen jatkuvat torjumisensa pikkuhiljaa nakertavat miehen seksuaalista itsetuntoa- -."

      Joku taisi nyt ymmärtää koko kirjoitukseni pointin väärin.
      Kyllä tässä kuunnellaan, minusta kun naisena tuntuu ettei tässä juuri mitään muuta kuunnellakkaan kuin nimenomaan miesten tuntoja siitä miten rasittavaa on elää lähes seksittömässä suhteessa? Katsokaa nyt tätä Suomi24-sivuakin, tai kaikkia foorumeita. Enemmän ne miehet täällä tuntojaan kertovat ja ihmettelevät, miksei nainen anna. Halusin siis vain tuoda keskusteluun lisää yhden (siis omani, ei sovi yleistää kaikkiin) naiskokemuksen, koska ajattelin sen kiinnostavan.

      "Eläinuroksetkin panevat useampaa naarasta, mikset siis miehet. "
      No kyllähän ainakin osa miehistä sitä tekeekin? Miten tämä nyt liittyi mihinkään?

      "Jospa naisetkin sitten hyväksyisivät että mies käy muissa naisissa kun itse ei halua paritella kuin tietyin väliajoin."
      En tosiaan ole puhunut käsittääkseni mitään pettämisestä, enkä näe miten se nyt tähän edes suoranaisesti liittyy. Jos vieraissa käyminen on ratkaisu niin ok? Minä nyt puhuin vain siitä miten ongelmaa voisi lähteä miettimään ja purkamaan jos haluaa vielä jotain yrittää ennen suhteen lopettamista tai muiden naisten puoleen kääntymistä.

      "Kysymys on pohjimmiltaan siitä viitsiikö nainen panostaa parisuhteeseen johon myös seksielämä olennaisesti kuuluu."
      Tästä olen osittain eri mieltä. Kyse ei ole aina mistään viitsimisestä, mitä sitten kun vain yksinkertaisesti on haluton? En tiedä, eikö teille miehille muka koskaan milloinkaan tule olotilaa että ajatuskin seksistä kuvottaa jne? Sellaista olotilaa jolle ei vain yksinkertaisesti VOI mitään? Vaikka kuinka haluaisi haluta, halu ei vain syty ja lähentely-yritykset vain inhottavat. Tietysti jos tarkoitat panostuksella sitä että pitäisi suostua säälistä/pakosta niin ok, mutta siitä eivät käsittääkseni pidä läheskään kaikki miehet. Mutta olet osittain oikeassa, on paljon niitäkin naisia jotka eivät viitsi edes yrittää, ja silloin on väärin odottaa että mieskään viitsisi siinä hyysätä! Kaikki eivät kuitenkaan ole tällaisia, vaan osa ihan oikeasti koittaa muuttaa ajattelutapaansa ja herätellä halujaan.

      ***

      Tietysti naisen pitää panostaa ja olla halukas itsekin tekemään asialle jotain. Miehen ei tarvitse sietää vuosikausia jatkuvaa seksittömyyttä ja ainaista paapomista. Mutta JOS joku mies jossain (esim. omani) jostain syystä haluaisi yrittää tehdä asialle MYÖS omalta osaltaan (huom. naisen toiminnan lisäksi) jotain ongelman eteen niin siihen annoin vinkkejä. Ongelma lähtee purkautumaan kun ei tehdä siitä enää isoa ongelmaa, vaan lähestytään asiaa läheisyyden ja hyvän olon, ei pakkotunteen kautta. Halut ei herää jos tuntuu että on pakko suostua, pakko haluta, pakko sitä ja pakko tätä. Kun ei ole taka-ajatuksia joka kerta , asia etenee omalla painollaan. -Ja jos ei etene niin sitten kannattanee jo kysellä lääkäriltä neuvoa. Tai kääntyä niihin vieraisiin tai erota tai kärsiä, mikä kellekin sopii. Pakkohan ei ole kenenkään tehdä mitään!

      Ja tuosta eläinesimerkistä, ei sitä suoraan voi omaan lajiimme soveltaa, mutta vähän voisi miettiä, mikä on ihmisnaaraalle normaalia ja mikä ei. Normatiivisen normaaliuden kannalta näyttäisi että pitäisi haluta joka päivä. Miksi sitten tilastollinen normaalius näyttää ihan muuta? Tilastollisesti nainen joka haluaa päivittäin vielä usean vuoden yhteiselon jälkeen on epänormaali. Tässä haluttomuusasiassa (kuten monessa muussakin nykyään) tavoitellaan selvästi nimenomaan epänormaalia lopputulosta ja leikitään että se on normaalia. Onnekashan se nainen toki on joka aina haluaa (ja onnekas mies hänellä!).

      Sääli jos tästä(kään) asiasta ei voi keskustella vähemmän hyökkäävään sävyyn. Minun tarkoitukseni ei ainakaan ollut provosoida ketään, vaan kertoa tuntemuksia, antaa pari vinkkiä jotka voisivat auttaa, ja laajentaa vähän näkökulmaa. Ainainen, totaalinen haluttomuus on ongelma ja epänormaalia kyllä, mutta ihan totta, onko muka sekin jos haluaa "vain" 3-4x/kk? Väitän että ei, vaan se on vielä lajinomaista ja normaalia. Tämä on tietysti vain minun spekulaatiotani joka perustuu pelkkiin lehdissä ja kirjoissa julkaistuihin tilastoihin suomalaisten seksimäärästä (ei halusta). Tästä voisi joku pykäistä kyllä jonkun tutkimuksen, graduidea anyone? :D

      Jatketaan hyvässä hengessä syyllistämättä ja yleistämättä! On ihan kliseistä harhaluuloa ettei _ketään_ miehiä kiinnosta naisten tunteet, tai että _kaikki_ naiset pihtaavat laiskuuttaan tai kiusallaan. Nyt puhutaan siitä mitä kumpikin osapuoli oikeasti tuntee ja haluaa, ja miten ongelmaa voisi lähteä ratkaisemaan.

      • normaali mies

        "En tiedä, eikö teille miehille muka koskaan milloinkaan tule olotilaa että ajatuskin seksistä kuvottaa jne? Sellaista olotilaa jolle ei vain yksinkertaisesti VOI mitään? Vaikka kuinka haluaisi haluta, halu ei vain syty ja lähentely-yritykset vain inhottavat."

        Ei minulle miehenä ainakaan tule ikinä sellaista oloa että ajatuskin seksistä kuvottaisi. Kuullostaa aika pahalle psyykepuolen ongelmalle jos oman rankkaan miehen kosketus tuntuu lähentelyltä ja niin että tulee kuvottava olo. Joku terapeutti varmaan osaisi purkaa asiaa sinulle kun selkeästi et itsekkään sitä pysty käsittelemään.
        Ensisijaisesti suosisittelisin että yrittäisit miettiä miksi ajatuskin tuntuu kamalalle ja en menisi sanomaan miehelle että hänen läheisyytensä tuntuu lähentelyllä seksi lähinnä raiskaukselle. Voit olla varma että ei miestäkään sen jälkeen kyllä seksi kanssasi paljoa kiinnosta.

        Miten asiat voivat edetä omalla painollaa kun miehesi kanssakäymis yritys tuntuu lähentelylle ja kuvottaa? Selkeästi omalla painolla asiat eivät suhteessa mene jos tälle tuntuu.

        "Tilastollisesti nainen joka haluaa päivittäin vielä usean vuoden yhteiselon jälkeen on epänormaali." Ööö mikä tutkimus tai tutkimukset. Aika hatusta temmattulle väittämälle tuo kuullostaa :) Vieläpä aika provokatiiviselle väittämälle.

        Seksin määrä, tarve tai halu ei ole mikään vakio. Toiselle normaalia on että ei tee koskaan mieli, toiselle se että tekee mieli joka päivä ja jollekin joskus ja jouluna. Normaalia kuitenkaan ei ole että oman rankkaan ihmisen kosketus tuntuu kuvottavalle ja tekee mieli yrjötä kun se tuntuu likaiselle lääppimiselle.


      • sepetti

        sä puhuit, että miehen on hyväksyttävä ja asetuttava seksittömään liittoon, koska sinua ei haluta. Olen pahoillani miehesi puolesta.


    • Tsi tsi

      Voi jestas...huhhuh...Mie en edes pystynyt lukemaan kaikkia kommentteja :(

      Kuinkakohan moni mies on ottanut huomioon, että naisella on HIRVITTÄVÄ määrä hormonaalista toimintaa, joka ikäväkyllä estää naista aika monessa asiassa olemaan ns normaali ja semmoinen kuin mies haluaa?? Kuukautiset,raskaana olo, synnytyksen jälkeinen hormonaalinen toiminta..Se että kuukautiset näkyy vuotona kerran kuussa ei oo se JUTTU, siinä on paljon paljonpaljon muutakin mikä vaikuttaa naiseen!!!!!!!

      On muutakin kuin SEKSI suhteessa, kellä sen suhteen täytyy muullakin tavalla toimia!! Voi sääli teitä miehiä,kun teidän miehisyys siitä kärsii, kun nainen ei anna, silloin työ haluatte :O Mitäs kyttäätte niitä hemmetin pornoelokuvia, missä naiset aina antaa, hihkuu ihan onneissaan, ovat laihoja ja kauniita ja ja ja ja ja...mitäs luulette minkälaisen naisen pitää olla, miltä naisesta tuntuu??Muutenkin joka tuutista uhkuu sitä miten naisen täytyy käyttäytyä, minkä näköinen naisen täytyy olla, pitää olla laiha ja antavainen...ja samalla sen täytyy synnyttää lapsia miehelle, siivota koti, hoitaa ja kasvattaa lapset..ja antaa miehelle sitä..mutta täytyyhän miehen SAADA, koska mieshän vaan tekee töitä, kun nainen laiskottelee kotona, hoitaen lapset, kodin, tekee ruokaa ja yrittää samalla olla siinä kaiken keskellä, laiha ja seksikäs..mitäs luulette minkätakia nainen on "hankala"????

      • Tissihihihiii Mies

        "Kuinkakohan moni mies on ottanut huomioon, että naisella on HIRVITTÄVÄ määrä hormonaalista toimintaa, joka ikäväkyllä estää naista aika monessa asiassa olemaan ns normaali ja semmoinen kuin mies haluaa??"

        Eli ihan normaalia käytöstä naiselle että hän ei pysty kontrolloimaan käytöstään? Joo selvä minäkään miehenä en voi itselleni yhtään mitään kun minulla on niin paljon testosteroinia veressä kokoajan. Saatan ihan koska vaan lähteä äkkiarvaamatta kaverien kanssa kaljalle tai huutaa mitä sylki tuo suuhuni. En kanssa vaan voi mitään HIRVITTÄVILLE hormoonitasoilleni mitään :) Pornon katsomiselle en voi kanssa yhtään mitään ja tekisin kyllä, mutta en vaan voi mitään :) En myöskään voi kokota enää kun olen mies ja minulla kivekset joista erittyy hormooneja. En myöskään voi tehdä mitään kototöitä kun olen mies ja jatkuvat kuukautiset niskassa :D
        Siis ihan oikeesti jos elämä on noin rankkaa tai kuukautiset sekoittavat pään noin pahasti, niin kanattaa hakea jo lääkäreiltä apua.


    • 32v mies.

      Olen 32v mies. Luin tekstin ja mietiskelin... Tulin siihen tulokseen, että itse lähtisin tollasesta suhteesta.

    • ja pöh

      Tässä näyttää selvästi olevan naisten kanta ja miesten kanta.

      Minua ei ainakaan hemmotella. Ihmetyttää että käymme molemmat töissä ja minä teen kotityöt ym ... tulen väsyneenä sänkyyn ja illan levännyt mies ei ymmärrä että ei kiinnosta kun tarttuu kiinni!!???

      Auttakaa puolisoanne kotitöissä, huomioikaa häntä hyvällä kohtelulla, älkää olettako että nainen on heti ja aina valmis kone. Olen samaa mieltä että pitää olla muutakin läheisyyttä kuin yhdyntä. Kyllähän sen olen huomannut myös että se saa miehen hyvälle tuulelle ja sen puute pistää naaman oikoiseksi. Tässäpä yksi ongelman ydin. Nainen tietää että yhdyntä on miehelle tärkein asia, naiselle se ei ole. Suorituspaineet ovat naiselle kovat, vaikka luulisi toisin päin asian olevan.

      Minä toivoisin että haluaisin enemmän ja useammin, jo pelkästään mieheni vuoksi. En kuitenkaan pysty hänelle sanomaan että en halua siksi koska sitä ja tätä ja tuota ... koska hän ei usko sitä ja kaikki syyt ovat tekosyitä. Lapsellista? Itsekästä ...näin olen ajatellut, mutta hyvä kun tuli nyt luettua noita miesten kommentteja. Taitaa olla siis normaalia miehen käytöstä. Syyllistää ja latistaa niin että naisen seksuaalisuudesta ei ole mitään jäljellä. Esim. tilanne: ei puhuttu koko päivänä mitään ja sitten sängyssä mihen tekeekin mieli ... kumma että ei onnistu!!??

      Minun seksihalujen nostamiseen ei paljon tarvittaisi. Yhteisen arjen eläminen yhdessä toista auttaen, toisen tunteiden huomioiminen, läheisyys, mielikuvituksen käyttö viettelyssä (= ei siis aina sama kaava ... ja jotta ei nyt tulisi heti kommenttia että miksi miehen pitää tehdä aloite ... teen kyllä itsekkin aloitteita), minun elämäni kunnioittaminen (harrastukset ym).
      -> Pienellä panostuksella ja asenteen muutoksella saisi ihmeitä aikaan. Mutta jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta!!!!!!!!!!!!

      • pöhin jatko

        Naisen seksuaalisuus herää tunnetasolla.

        Jos saa tunteet peliin ei mitään esileikkejä ole edes pakko olla.

        Ilman tunteiden hereillä oloa yhdyntä on naiselle pelkkä suoritus. Kotitöistä/arjesta pitää siis viritellä läheisyyden kautta halukkuus.


      • turhautunut2

        Teen juuri tätä kokoajan, nainen makaa koko päivän kotona ja kun tulen kotiin yleensä vielä tiskaan, siivoilen vähän ja laitan ruokaa eikä kyllä todellakaan ole auttanut naiseni haluihin. Kehun lähes päivittäin kauniiksi ja seksikkääksi ja otan huomioon mutta ei auta yhtään mikään.


    • syy ja seuraus.

      Nainen on kylmä sängyssä

      Mies on tunnekylmä

      • normaali mies

        Jep noinhan se useimmiten menee. Tyydyttävä seksielämä kuuluu parisuhteeseen. Jos toinen näyttää sille että heittää ylen sängyssä kun toinen koittaa saada häntä kiihottumaan ja ei lämpene seksiin kuin muutaman kerran vuodessa...en yhtään ihmettele jos miehestä tulee tunnekylmä.


      • Kiitos kaikesta

        Niin ja toisinpäinkin voi olla. Mies on tunnekylmä, nainen kylmenee seksuaalisesti.


      • sepetti
        normaali mies kirjoitti:

        Jep noinhan se useimmiten menee. Tyydyttävä seksielämä kuuluu parisuhteeseen. Jos toinen näyttää sille että heittää ylen sängyssä kun toinen koittaa saada häntä kiihottumaan ja ei lämpene seksiin kuin muutaman kerran vuodessa...en yhtään ihmettele jos miehestä tulee tunnekylmä.

        ja pitäis tuossa kohtaa erota. Mä aion ottaa eron juuri tuosta syystä.


    • Haluton myös

      Eikö naisesta sitten voi tulla tunnekylmä? Kai se väistämättä siihen johtaa, kun mies kärttämällä kärttää sitä seksiä niin kauan, että naisella hermo, joka johtaa sääliseksiin. Sääliseksi taas ei tunnu missään, lähinnä ällöttävää toimintaa, mutta hei, saahan sillä miehen pois kimpusta kuukaudeks.

      Miksei miehet voi auttaa kodin asioissa? Miksei välillä vois vaan ottaa lasillista viiniä soffalla ja kattoa leffaa vierekkäin ja mennä nukkumaan? Tai vaikka vaan muuten olla vierekkäin ilman, että seksi kolkuttaa koko ajan takaraivossa?

      Kyllä mä oon alottajan kanssa samoilla viivoilla. Joskus kaivattais vähän ymmärrystä ja apua ihan arjessa. Paitsi tietty jos se apu tulee ainoastaan sen takia, että nainen ehkä tänään sattuis oleen anteliaalla päällä. Mua ainakin ärsyttää sellanen "No mää laitoin ny pyykit kuivuun, ole hyvä, ei sun tarvinnu ees pyytää" ja ensin se mies on istunu sohvan nurkassa muutaman vuoden, koska kyllähän äitikin nämä asiat teki mun puolesta - sitten havahdutaan siihen, ettei se ämmä enää annakaan, se haluu vaan nukkua, ihmeellistäkö? Ei todellakaan.

      Mulla on takana pitkä parisuhde (5,5v) eikä haluja oo enää nimeksikään. Haluttomuus johtuu pitkälti paineista ja nimenomaan siitä, että mies tekee jonkun pikkujutun, jotta nainen levittäs jalkansa. Mitä pidempään sitä uusavuttomuutta on kattonu sen enemmän on ruvennu suoraan sanottuna vituttamaan. Mä oon sanonu miehelle monta kertaa, etten oo sen äiti. Mistä näitäkin miehiä tulee? Miksei ne pysty ajattelemaan, että nainenkin tarttee välillä lepoa. Vois vaikka auttaa ilman taka-ajatuksia. Ja mä tiedän, ettei se auta ilman taka-ajatuksia, koska se auttaminen ilmaantuu viimestään paria viikkoa viimesen kerran jälkeen. Että joo..

      • seksikäs mies

        Kuukausien selibaatin jälkeen aika harvaa miestä kiinnostaa auttaa kotitöissä tai halua ymmärtää naista. Parisuhde ilman seksiä on kyllä kaverisuhde ja mies tuskin tyytyy seksittömään kaverisuhteeseen. Jos seksi on noin ongelmallista, niin miksi edes vaivaudet ylläpitämään parisuhteen kulissia?

        Jos seksitömyys on naiselle lepoa, niin mielestäni hänen kannattaisi puhua siitä ammattiauttajalla.


      • Kiitos kaikesta

        Pitkälti olen samaa mieltä, vaikka huvittaakin tuo sinun pitkän parisuhteen määritelmä. itse olen ollut avioliitossa nyt 26 vuotta ja yli kolmekymmentä yhdessä. On kuivia ja kosteita aikoja ollut, nyt haluttomuus on tullut jäädäkseen. Yksi sivusuhde oli kiihkeä, mutta pilasi myös paljon. Oma vikani, mutta myös mieheni että siihen ajauduin. Olemme työstäneet paljon, silti intohimon kipinä on sammumassa. Silti kiintymys auttaa. Voihan toista joskus helpottaa, vaikken voi sanoa nauttivani.


    • Ei-Hyvä

      "Miksei miehet voi auttaa kodin asioissa? Miksei välillä vois vaan ottaa lasillista viiniä soffalla ja kattoa leffaa vierekkäin ja mennä nukkumaan? Tai vaikka vaan muuten olla vierekkäin ilman, että seksi kolkuttaa koko ajan takaraivossa?"

      Voi olla että on suhteita joissa miehen passiivisuus kotitöissä on se todellinen syy naisen haluttomuuteen. Mutta omasta kokemuksestani olen tullut kyllä siihen johtopäätökseen että ihan yhtä usein se on vain hyvä syy olla haluton.

      Omissa suhteissani olen aina ollut miehenä arkeen osallistuva. Olen laittanut ruokaa, hoitanut lapsia, lukenut satuja ja nukuttanut, siivonnut, tehnyt remontit jne. Ja tietysti nainen on tehnyt oman osansa mutta kyllä ne työt ovat menneet aina vähintään 50-50, jos ei enemmänkin minun puolelleni. Mutta silti aina on tuo arki ollut naisille niin kauhean rasittavaa että ei ole vain pystynyt rentoutumaan riittävästi niin että seksi olisi maittanut. Ehkä joskus lomalla on sitten oltu niin rentoja että on saattanut tulla ihan aloitteitakin siltä suunnalta.
      Siksi olen jo pitkään naureskellut näille "osallistu kotitoihin niin saat kyllä varmasti" neuvoille. Kyllä tuntuu siltä että naisen seksuaalisuus ei vain yksinkertaisesti kestä arkea. Se tarvitsee "Herlekiini-romantiikkaa", ruusuja ja häähumua, ei maanantai-iltoja. Miehelle taas seksi on usein se mukava lisämauste arkeen ja rentotumiskeino joka antaa juuri voimaa jaksaa se arki.

      • daria76

        Tähän oli jo pakko vastata... Itselläni suhdetta 5v takana ja juurikin näin, mieheni tekee kotitöitä, imuroi, vie roskatkin. Hoitaa lapsia jne. mutta eipäs se haluihin vaikuta. Niitä ei ole. Kaikenlaista hellyyttä jalka, kasvo, hartia hierontoineen päivittäin mutta ei. Elämä liian tasaista. en todellakaan ole kasvanut tällaiseen tasaiseen elämään ja siihen että minua vilpittömästi rakastetaan tai sitten yksinkertaisesti elän läheisriippuvaisen, mustasukkaisen miehen kanssa, sillä välillä tuntuu että toinen tukahduttaa mut rakkaudellaan ja ylistyksillään. Senverran vanhanaikainen olen ( tai tähän ajatukseen kasvanut ) että jotenkin koen että miehen tulisi olla henkisesti viime
        kädessä se perheen pää vaikka yhdessä tehdään kaikki hommat. Miehen pitäisi olla minulle saalistettava eikä aamulla käskynjaolla istuva tossukka. Olen niin monta iltaa miettinyt miksi en halua vaikka haluaisin haluta ja mielestäni tyydyttävä seksi kuuluu parisuhteeseen. Joskus varmasti kaikilla on hiljaisia kausia mutta että kun kemiat pelaa niin halutkin palaa hiljaisemman hetken jälkeen. Kärsin siis tästä todenteolla itsekin oman itsenikin takia enkä ainoastaan mies poloisen vuoksi. :) haluttomuuteeni ei vaikuta esim. alkoholi tai ylipaino tms.Haluaisin haluta niin että sattuu, sillä tiedän miltä sekin kuitenkin tuntuu. Nykyisen suhteen arki on rankkaa, käytännössä töissä 24/7 eikä tiukan rahatilanteen vuoksi todellakaan matkusteta yhtään mihinkään suhdetta hoitamaan. Uusio perhe ja sen myötä 4 lasta. Ehkä siis pitäisi olla enemmän sitä glamuuria ja jännitystä, peliä ja satua ja silti kuitenkin tuo oma mies. mites se vitsi meni että naisella pitää olla useampi eläin ja viimeisenä se aasi joka maksaa kaiken!


      • Bird_in_a_cage

        "Ei-Hyvä" todella hyvä kirjoitus! Harvoin tulee vastattua, mutta nyt oli pakko...:D

        Olen varmaan arjen peilikuva sinusta, pitkästi 30v yli ja suomalainen keskivertoperhe väkiluvultaan ja tulotasoltaan. Lisäksi olen se satuja lukeva ja lasten hampaiden pesua vahtiva iskä, yhtään harvinaista ei ole myöskään että vaimon tullessa kotiin iltavuorosta, että lapset nukkuu ja ruokaa on valmiiksi lämmitettävänä. Ja ei, en ole itse odottamassa pillua samalla kaavalla makkarissa lahje kaarella, vaikkakin olisin sellainenkin mies, joka riisuisi vaimolta pikkarit eteisessä hampailla vielä kaikkien näiden yhteisten vuosienkin jälkeen. Mutta ei....

        Olen minäkin joutunut arjen ympyröissä huomaamaan, sen että haluttomuus on vaikea ja monitahoinen asia ja toisaalta hyvin yksinkertainen. Eikä nainen kostu imuroimalla ja tiskaamalla, believe me! Naiseni olis kuollut nestehukkaan tämän siisteysmiehen kanssa...

        Olen korkeakoulutettu, kuntoilen, olen varsin hyvässä lihassa ikäisekseni, kymppi menee juosten kevyesti ja hygienia on kunnossa. En ole tossun alla, enkä mikään hiirulainen. Sen verran omaan tervettä itsetuntoa ja -kritiikkiä että ymmärrän olevani ihan "ok", eikä minussa ole mitään "vikaa". Siis sellaista vikaa, että puoliso kääntäisi selän kuukausiksi, jopa vuosiksi. Alkuaikojen kipuilujen jälkeen keskustelu on kääntynyt lähinnä hämmentyneen aviomiehen kysymykseksi; "Miksi?". Lopputulema tälle on vain se, että vaimoa ei vain haluta. Sanoo et haluaisi haluta, mutta ikäänkuin joku olisi hänessä rikki. On suunniteltu seksuaaliterapeutille menoa, mutta kaatuu rahoitukseen vielä tällä hetkellä se homma.

        Haluttomuus vaikuttaa meillä naiseen myös siten, että hän on täysin aloitteeton mihinkään eroottiseen/romanttiseen. Olen toki sanonut että tällä pohjalla kun mennään niin en odota seksiä jos joskus hän haluaa tulla sohvalla kainaloon tai aamulla saman peiton alle tms. Haluttomuus tuntuu näiden kirjoitusten ja omien kokemusten perusteella johtavan poikkeuksetta aina myös muunlaiseen kaltoinkohteluun kuin vain siiihen, että nainen ei anna "pillua". Nainen ei ole läsnä ja "iholla" silloin muutenkaan parisuhteessa enää. Ja se se on tytöt raskasta, voin sanoa....

        Voisin olla vaikka sinun miehesi, samanlaisia kohtaloita on varmasti Suomi täynnä. Tämä nyt oli vain yhden miehen kulma tähän asiaan. Mutta onhan se pelkistettynä hassu asia. Ihastua, rakastua, mennä naimisiin ja loppuelämä pahoittaa mielensä, kun pitäisi harrastaa seksiä sen ihanimman ihmisen kanssa.

        T. Bird in a cage


    • Haluton myös

      ^Mä oon funtsinu sen niin, että jos osataan puhua ja "olla" muutenkin läheisiä sekä ajatella myös toista, se seksikin on mukana.

      Jos ei puhuta eikä oo läheisyyttä ja mies osallistuu kotitöihin siinä vaiheessa, kun rupeis tekeen vähän mieli niin tuskinpa sitä seksiä mieli tekee. Sama tietysti, jos mies tekee sen aloitteen aina samalla tavalla (esim. hieronta) > ahdistus, jännitys > haluttomuus jne. Siinä sitä sitten ollaan, mies kysyy, haluisitko, et hieron, nainen ajattelee, että joko se taas haluaa. Noidankehä on valmis.

      Nykyaikana kumppanin kanssa puhumisesta on tullut ilmeisesti vaikeaa. Eihän kasvotusten tartte nykyään pahemmin mitään vatvoa, kun kaiken voi tehdä sähköisesti. Mun mielestä se puhuminen ainaki on hankalaa, koska tietysti haluttomuus loukkaa toista osapuolta.

      Vai onko niin, ettei nykyään jakseta yrittää, kun tulee hankalaa, vaan hypätään vaan seuraavaan suhteeseen, onhan se ainakin hetken helpompaa. Eikö nykyään löydetä sopivaa kumppania? Kyllä mä ainakin haluaisin parisuhteen, jossa se jokin on tallella vielä viiden ja kymmenen jne. vuoden jälkeen. Sellanen suhde, jossa se toinen saa nauramaan ja haastamaan itseään, jossa se halu toiseen säilyy ja jossa pystytään keskustelemaan niistä vaikeistakin asioista. Onko tällaista edes olemassa? Vai aloitetaanko seksin harrastaminen liian nuorena, joka heijastuu myöhemmin parisuhteeseen. Syitähän voi olla monia.

      • sepetti

        meillä puhe vain pahentaa ja tulee riitä.
        Vaimoni ei halua ottaa asiaa puheksi, hänen mielestään meillä on asiat ihan normaalisti.
        Ennen seksiä 5-6 kertaa viikossa, nyt n. 6-7 kertaa vuodessa...
        Vaikka mitä tekisi. Olen ollut todella kärsivällinen


    • Halukas nainen

      Minusta tuntuu, että monilla pariskunnilla on kovin kylmä ja tyhjä suhde. Toinen on ikäänkuin panopuu ja ajatellaan, että se seksi on tärkeintä parisuhteessa. Meillä ainakin hellitellään ja hassutellaan ja pidetään yhtä ja seksi maistuu tosi hyvälle! :) Toista pitää huomioida ja osoittaa joka päivä välittämistä pienillä teoilla ja asioista pitää pystyä puhumaan!! Jos nämä asiat on vaikeita ja täysin kummallisia niin kannattaa miettiä sitä suhdetta uudestaan. Suhde ei TOSIAANKAAN perustu pelkälle seksille ja sitä seksiä ei varmaan koskaan tulekaan, jos ei tunteita osata osoittaa mitenkään.

      Se nyt on aivan fakta, että varsinkin naisille tulee joskus "haluttomia kausia" ja kyllä näitä miehillekin aivan varmasti tulee. Mutta näistä asioista pitää osata puhua ja kertoa MIKSI ei haluta ja toisen pitää osata kuunnella. Varsinkin nuorille naisille yksi todella tärkeä haluttomuuden tekijä on e-pillerit. Se sekoittaa naisen luonnollista hormonitoimintaa vähän kuin vaihdevuodetkin ja saattaa tulla haluttomuutta.

      Jos suhde voi hyvin ja toisen kanssa on ihana elää niin varmasti seksielämäkin voi hyvin!

    • Hämmästyttää paljon

      Minä naisena en ymmärrä alkuunkaan aloittajan tarkoitusta... Miten oman kumppanin läheisyys muka kuvottaa ja vertaat sitä krapulaan!? Ja miten luulet miehesi nauttivan siitä, että annat jotain sääliseksiä itse nauttimatta silloin tällöin!? Kyllä se mieskin on outo, jos hänelle kelpaa joku kuiva sääliseksi... Minua ainakin loukkaisi syvästi, jos mieheni ei nauttisi seksistä kanssani ja ajattelisi sen vain olevan pakollista ja velvollisuutta!

      Sen nyt jokainen varmaan tajuaa, että ei AINA jaksa panna kuin kaniinit konsanaan ja haluaa nauttia muunlaisesta läheisyydestä. Ja kummaa yleistystä sekin, että miehet muka olisivat AINA valmiina ja halukkaita seksiin. Ei se ihan niin mene. Jos vaikka töissä on stressaavaa ja muutenkin uupunut niin ei kyllä aivan varmasti jaksa/huvita. Kuitenkin, jos tuollaista haluttomuutta jatkuu vuosia niin on syytä miettiä muutaman kerran onko suhteessa MITÄÄN järkeä.

      Aloittajan kannattaisi käydä jollain seksuaaliterapeutilla vaivansa kanssa. Se todellakin ON vaiva ja ongelma, jos ajattelet seksin olevan kuvottavaa ja rakastamasi (rakastatko oikeasti?) miehen kanssa. Se, jos minulla joskus sattuu myöskin olemaan sellaisia haluttomia hetkiä ei todellakaan tarkoita sitä, että kokisin läheisyyden jotenkin kuvottavaksi!

      Kuinka naurettavaa se onkaan, että seksiä pidetään jonain pelinappulana suhteessa. "Et saa pill*a ennen kuin olet imuroinut ja tehnyt ruokaa"... Ehkä ihan vitsimielessä tuo menisi, mutta joillakin se on oikeasti ihan arkipäivää ja seksistä tehdään jonkinlainen palkinto jostain ihan perus duunista.

      • hamburger Hannu

        Jos mies sanoisi että runkkaa sen takia kun seksi kumppanin kanssa tuntuu krapulalle, niin mitä luulette kuinka hänet lynkattaisiin. Naisille on muka jotenkin ok että seksi ei kiinnosta ja oksettaa.

        Edellisen suhteen muuten pistin poikki kun nainen rupesi seksillä kiristämään. Kieroa menoa ja ei sellainen suhde kiinnosta. Nykyisessä suhteessa ei seksi onneksi ole mikään kiristyskeino, vaan nautinto.


    • Hämmästynyt minäkin

      Hieno kirjoitus "Hämmästyttää paljon", komppaan täysin! :)

      Jollain tasolla pysyin aloittajan kanssa yhteisymmärryksessä, kunnes tuo sana "kuvottaa" - ilmaantui. Miten terveessä parisuhteessa toisen intiimit koskettelut kuvottavat?
      Ymmärrän sen, että jos toinen alkaa koskettelemaan, ja toinen vaikkapa suuresta väsymyksestä johtuen torjuu aloitteen ja senkin voi selittää toiselle.
      Mutta meneppä siinä sitten sanomaan rakkaallesi; " sori kulta, ei nyt, sä kuvotat mua, tietsä ihan kuin olis krapula susta." - WTF? :D

      Aina tulee kausia, kun ei huvita. Sekä naisille, että miehille.
      Omia kokemuksiakin löytyy. Eräs exä teki gradua töiden ohella, ja oli todella väsynyt. Ei herunut seksiä kuin ehkä 3krt/kk. Toinen exä oli vähän kokemattomampi naisten suhteen, eikä alkuaikoina tehnyt juurikaan aloitteita, jossain kohtaa minä naisena vaan totuin siihen, ettei seksiä ollut.
      ... Kumpikaan suhde ei tosin kaatunut seksin vähyyteen, vaikka joku niin varmasti luulee, kun puheissa on exät :))

      Itse olisin valmis menemään vaikka lääkärille, jos haluttomuuteni seksin suhteen jatkuisi ja jatkuisi. Nyt vajaa kolmekymppisenä en voisi ajatellakaan suhdetta ilman seksiä. Varsinkaan kun olen jo elänyt sellaisessa.

    • joskus hukassa

      "Sellanen suhde, jossa se toinen saa nauramaan ja haastamaan itseään, jossa se halu toiseen säilyy ja jossa pystytään keskustelemaan niistä vaikeistakin asioista. Onko tällaista edes olemassa? "

      Juuri tälläistä itsekkin kaipaisin. Välillä sitä on ja välillä ei, usein arki hukuttaa kiireineen.

      Ihastelin aina mieheni isovanhempia. Heillä oli vielä 80-vuotisina pilke silmäkulmassa kun puhuivat toisilleen.

    • mk

      En muista iedä mutt minä miehenä tarvitsen ja haluan ainakin 2-5 kertaa viikossa vaikka ikää jo 50v ei seksiin mitään haluatarvita vaan asennetta että haluua olla puolisonsa ja tyydyttää hänet ja pitää sekin määrän riittävänä. VAikka olisin vasynyt ja naiseni ehdottelee niin en ole koskaan lietäytynyt ja josku ollut selkäkin kipeä mutta ei niin kipeä ettei naimaan pystyisi ja tämä kaikki on asenteesta kiinni.

      • HalutonNainen

        Sulle mk!

        Vai on kaikki asenteesta kiinni! Ei se sunkaan muna seiso, jos seksuaalinen halua ei sitä pystyyn nosta!! Jos ei ole halua, niin mistä senkin ottaa.. yritä nyt tajuta, ettei nää ole niin yksinkertaisi asioita kuin mitä luulet.


      • asenne kohdalleen

        Kyllä minustakin seksin onnistuminen on pajon asenteesta kiinni. Itse naisena katson, että kun kerran haluan/olen mieheni kanssa naimisissa, niin ns. normaali seksi kuuluu suhteeseen. Vaikka aina ei haluttaisikaan, niin ei se myöskään pahalta tunnu enkä koe tulleeni hyväksikäytetyksi.
        Ajoittain haluan oikeastikin ja usein. Varsinkin silloin, kun ei ole liian väsynyt ja stressaantunut. Vaikka suhteessamme on muuten ollut ongelmia niin ei se ole seksiä kokonaan pois vienyt näinä 20 vuoden aikana. Vähintäänkin kerran viikossa on onnistunut.


      • mekkk
        HalutonNainen kirjoitti:

        Sulle mk!

        Vai on kaikki asenteesta kiinni! Ei se sunkaan muna seiso, jos seksuaalinen halua ei sitä pystyyn nosta!! Jos ei ole halua, niin mistä senkin ottaa.. yritä nyt tajuta, ettei nää ole niin yksinkertaisi asioita kuin mitä luulet.

        Naistahan se ei estä sekstailemasta vaikka halua ei olisikaan mutta mieskin voi sektailla kun seisoo oli halua tai ei. Siteen kun ikää tulee lisää niin onneksi lääketiede on kehittynyt ja potenssilääkkeet keksitty mutta nekään ei miestä auta jos hänellä ei ole halua seksiin ja itellä on aina ollut. Mies kun riittävän monta kertaa kieltaytyy naisen ehdotellessa seksiä niin on kohta entinen mies ja sen takia olen aina suostunut kun se seksi on niin kivaa.


    • fdghgfgftgtf
    • velvollisuus (ko)

      ihan samaa mieltä ketjun aloittajan kanssa. Vaikka miehet haluavat että me naiset miellytetään ja annetaan velvollisuudesta vaikka viimeiseen asti, mutta valitettavasti toi on NIIN TOTTA. Hyyyvin harva mies osaa käsitellä naista oikein, vaikka muuten olis miten hyvä mies hyvänsä.

      kaikkein tärkein olis just tuo ettei aiheuttais paineita, mutta se tuntuu olevan kommenttien perusteella vaikein osa: olla räkyttämättä, syyllistämättä...

      • ihemeesä

        Minusta tuntuu, että synnyin väärään kehoon. Luen ja ihmettelen. Olen nainen, ok näköinen, suht nuori. Haluaisin seksiä vaikka mulla on eläimiä, lapsia, koulua välillä työtäkin... Olen väsynyt välillä ja kyllä kuormitettu enemmän, kuin moni... Luen ja ihmettelen asenteeni olevan väärä ns. naistenmaailmass.a Mun mies just valittaa siitä että hällä on paineita, suorittamista ym... Mie en ymmärrä, miksi ei vain voi nauttia toisesta, miks täytyy ottaa paineita ja suorittaa. Minusta on kivaa olla toisen lähellä ja vaikken itse saisikaan tyydytystä niin on kivaa antaa sitä toiselle, koska minä välitän toisesta, haluan hänelle kaikkea hyvää, miksi kaikki ei voi käyttäytyä näin, mikä siinä on vaikeaa?. En ymmärrä en :( Mulla on ihan roolit sekaisin elämässä. Mies pihtaa ja mie ihmettelen :/. Auttakee, mitä mun täytyy tehdä? Onko omien tarpeiden laiminlyöminen toisen vuoksi, joka ei välitä, oikein? Olenko mie sairas? Helkattiin täytyy lähteäkin ästä silppomiseen...


      • Pelkström

        Niin paineita ei saa mies aiheuttaa, eikä syyllistää. Eli toisin sanoen asiasta ei voida puhua. On teilläkin ihmeelliset käsityksen miten ongemia parisuhteessa hoidetaan.

        Näin miehen logiikalla asioista juurikin pitään keskustella ja totuus voi sattuakin, mutta silti on puhuttava asioista. Jos jompi kumpi ei ole tyytyväinen seksielämään, niin siitä pitää pystyä puhumaan. Jos toista ei seksi kiinnosta yhtään ja ei itse osaa keksiä miksi näin on, niin silloin on haettava apua muualta. Normaalisti kyllä ihminen osaa aina sanoa miksi ei halua seksiä tai mistä se ehkä voisi johtua. Apua voi hakea vaikka lääkäristä, mielenterveystoimistosta tai vaikka maksulliselta psykiatrilta. Tuskin mieskään vetään herneitä nenään kun nainen oikeasti yrittäisi hakea apua ongelmaansa.


      • kaikein nähnyt M

        Tervetuloa maailman yyrjöttävimpään seksielämään:

        "Hei kulta kosketuksesi ällöttää, ahdistaa ja seksi tuntuu kamalalle krapulalle. Syykin on sussa kun et osaa käsitellä naisia. Muuten oot kyllä hyvä mies."

        WTF!?! Jos seksipaineet aiheuttaa tuollaisia oireita, niin ehdottomasti terapeutin juttusille. Näin minä miehenä asian näkisin. Olenkin varmaan täysin idiootti kun edes kehtaan ehdottaa tällaista.


    • Kokemus-K

      " Vaikka miehet haluavat että me naiset miellytetään ja annetaan velvollisuudesta vaikka viimeiseen asti, mutta valitettavasti toi on NIIN TOTTA"'

      Tätä toisen mielyttämistä ja oman luonteen vastaisesti toimimisen vaatimusta voisivat miettiä molemmat sukupuolet, myös naiset. Siis silloin kun miestä vaaditaan käyttämään vähemmän aikaa miestä kiinnostavien asioiden tekemiseen (urheilun seuraaminen ,kaverien kanssa hengailu, auton korjaus, kaljan juonti jne.) tai muuttumaan kotona vihtyväksi ja sisutusta harrastavaksi unelmamieheksi. Ai, niin mutta sehän olikin ihan eri asia... :)

    • ihemeesä

      Toinen "lahna" tässä kanssa avautuu. Olisin halukas. Olisin kovinkin halukas. Oen avoin, kokeiluhaluinen ja nopea oppimaan. Olen biseksuaali. Aiemmin olen nauttinut seksistä. Asun mieheni kanssa 10 vuotta ja olen yrittänyt kaikkeni tuodakseni erilaisuutta sänkyymme. Mies heti aluasta asti on reagoinut kaikkeen negatiivisella tavalla, häntä ei mikään kiinnostaa, hän ei mitään sen kummempaa haluaa. Kaikkeen ehdottamani uusiin asioihin suhtauduttiin sillä että eipä voi vähemmän kiinnostaa. Seksuaallisuuteni murskaantui. Tunsin olevani torjuttu ja olin ihmessään. Miehellä ei ole sos. taitoja ei sänkytaitoja, hän ei selvitä asioita puhumatta että oppis. Nykyään.... ei voi vähemmän kiinnostaa seksi tämän miehen kanssa. En ole vielä ollut uskoton, mutta tämäkin korjaantuu kohta. Eilen se sit mulle heiti, että ole lahna. Niin olenkin. Syitä hän sanoi ettei tarvitse pohtia, minun tulis vain ottaa aina hänet avosyliin vastaan ja tukea hänen seksuaallisuutta vaikka hän murskaskin minun.... No... ei todellakaan kiinnostaa seksi tämän miehen kanssa.

      Haluaisinkin kysyä miehiltä: mies sanoi että kaikki suomalaiset miehet ovat tälläisiä: eivät osaa kommunikoida eikä huomioida naista sängyssä. Sanoin että jollekulle olisin varmaan aarteenkaltainen, koska olen tosiaankin avoin lähes kaikelle ja olen valmis lähes aina, mutta nyt epäilyttää... Onko oikeasti näin että suomalaiset miehet eivät muuta haluaa, kun kahdessa asennossa olevaa kaavaseksiä? Lisäksi hänen mielestään on normaalia, että minun tulisi luopua tarpeistani, koska hän ei niiden päälle oikein mitään ymmärrä. Eroa hän ei haluaa.

    • Kokemus-K

      "Haluaisinkin kysyä miehiltä: mies sanoi että kaikki suomalaiset miehet ovat tälläisiä:"

      Hän kuvittelee kaikkien miehien olevan sellaisia koska hän itsekin on. On ihan normaalia ajatella että se oma tapa toimia tai ajatella on se oikea ja tavallinen ja siitä poikkeavat kummallisia ja huonompia. Mutta kyllä jokainen hiemankin järkevämpi ihminen kuitenkin tajuaa että jokainen ihminen on ihan omanlaisensa yksilö. Joten ihan samalla tavalla kuin osa naisistakin on kokeulunhaluisia ja osa "lahnoja" niin sama pätee miehiinkin.

      Mutta uskaltaisin kuitenkin sanoa että suurin osa miehistä on ihan vaan onnellisia jos saa naisen joka on sängyssä aktiivinen ja kokeilunhaluinen. Varsinkin jos on ensin joutunut elämään toisenlaisen kanssa.

    • Halutonko olen?

      Olen halukas ja kokeilunhaluinen, omatoiminen, aloitteellinen. Seksiä haluaisin, mutta en sitä mitä on tarjolla. Jos mieheni tekee aloitteen, se tarkoittaa pientä ynähdystä ja käsi suoraan pöksyihin. Ei mitään "esileikkiä", ei suutelua, ei lähellä oloa, ei hyväilyjä eikä halailla. Niinpä en edes halua että hän koskee minuun, sattuu kun klitorista hierotaan ilman että olen kiihottunut, sattuu kun nännejä nipistellään. Olenkin ottanut koko homman omiin käsiini, "hoitelen hänet" suuseksillä heti alkumetreiltä lähes loppuun saakka. Siten pääsen siitä nopeiten eroon.. Omat halut jää kyllä tyydyttämättä. Seksimme on pahempaa kuin pornoelokuvissa: ei suudella, ei hyväillä muualta kuin intiimialueilta, ei minkäänlaisia hellyydenosoituksia ennen seksuaalista aktia.
      Joskus melkein itken aktin aikana, joskus sen jälkeen. Hän on olevinaan suuri naisten hurmaaja.. ei minun ainakaan.
      Jos voisin, harrastaisin seksiä vaatteet päällä, hiukan vain raottaisin pöksyjä.

      Ja sitten joku tulee puhumaan naisen haluttomuudesta?? Haloo? Haluaisitko itse? Vuodesta toiseen? En ole kyllä koskaan kieltäytynyt, hyvin kasvatettu ja kiltti tyttö kun olen. Mutta en nauti. Enkä muista milloin olisin viimeksi himoinnut miestäni.. miksiköhän?

      • Mrs Robinsson

        Juuri tuollaista se on! Ei mitään hellyyden osoituksia, pusuja tai hyväilyjä. Minä kiihotun, kun minua suudellaan niskaan, mutta niin se vaan pitää se etusormi tunkea pikkuhousuihin tai nännejä nipistelemään. Ei nappaa, otetaan sitten poskeen. Ihan sama.


    • 3971

      Mulle seksi tarkoittaa, että kaikki on hyvin. Pidän siitä paljon ja se on mulle samalla sitä läheisyyttä miehen kanssa, kaikkinensa yhdynnällä ja ilman. On jollain tavalla helpottavaa, kun riidoista ja erimielisyyksistä huolimatta voidaan olla yhdessä ja yhtyä. Se tarkoittaa, että eihän meillä niin huonosti mene, asiat riitelee, me ollaan pysyvä juttu. Ymmärtääkö joku?

      Riidan jälkeen mulle riittää, että peiton alla voi toista koskea jalkaan kevyesti ja toinen jalallaan vastaa siihen. Homma kuitattu, kumppanuus on tiivis vaikka vähän tulikin kinasteltua.

      Viimeisessä suhteessani mies käytti seksiä aseena. Erimielisyyksien alettua loppui seksikin. Mies oli muutoinkin kotrollifriikki ja väkivaltainen sekopää, minkä vuoksi suhde jäi hyvinkin lyhyeksi. Siinä silti huomasin, kuinka ulalla olin, kun seksiä ja läheisyyttä ei sitten ollutkaan. En kokenut itseäni haluttavaksi ja olo oli muutenkin surkea. Siihen tosin vaikutti myös miehen jatkuva mollaaminen ja halventaminen, mutta siltikin olisin mieluusti harrastanut seksiä, koska se luo sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Nykyinen uusi mies on vasta tapailuasteella, pari kertaa ollaan harrastettu seksiä. Tuo historia vaikuttaa edelleen, mutta toivottavasti se on ohimenevää.

      En ole seksiaddikti, mutta mieluusti harrastan seksiä ainakin joka toinen päivä. Aina ei haluta, mutta alkaa kyllä haluttaa siinä matkalla, kun vaan alkaa touhuta. Jos ei muuten, niin kiehnään ja härnään miestä, kunnes mies haluaa minua enemmän kuin mitään muuta, se kiihottaa minuakin suunnattomasti ja avot -halut löytyivät taas. Jos kuivuus on haluttomuuden mittari, olen yleensä erittäin haluton ;D Purkista saa sitäkin lisättyä.

      Tosi harva mies jättää nuolematta, koskettelematta, jos nainen sitä pyytää. Joskus olen antanut miehelle lelun käteen, että käytäppäs minuun tuota. Tai olen ottanut lelun mukaan kesken aktin ja hoidellut siinä välissä itse itseni. Eipä ole kukaan pahakseen pannut, hurmioissaan ovat ennemminkin olleet.

    • Jee! :)

      Mäki oon haluton ja se on kivaa!

    • Marianne K

      Minä ratkaisin tämän asian kohdallani. Vaihdoin naiseen. Tämän jälkeen minut on otettu huomioon kaikilla tasoilla. Hellyyttä, välittämistä, kuuntelemista, kokonaisvaltaista hyvää kohtelua ja huomioimista ja kaiken tämän lisäksi tajunnan räjäyttävää seksiä riittää.

      En koskaan enää ota miestä, sen verran laadukasta on suhde naisen kanssa - suosittelen. Kun poistetaan kaikki epäolennainen lässytys, mies ajattelee ensisijaisesti vain itseään. Naisen kanssa tätä ongelmaa ei ole.

      • Kokemus-K

        "Minä ratkaisin tämän asian kohdallani. Vaihdoin naiseen. Tämän jälkeen minut on otettu huomioon kaikilla tasoilla."

        Yleensä metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan. Sinulle on varmaan lopulta ollut luotevampaa olla toisen naisen kanssa ja se heijastuu samalla siihen miten sinua itseäsi kohdellaan. Ihminen joka todella rakastaa sinua ja haluaa olla juuri sinun kanssasi, kohtelee sinua hyvin ja huomioon-ottavasti, oli sitten mies tai nainen.


    • jusdfg

      Seksi on kyllä aika olennainen osa toimivaa parisuhdetta, se vahvistaa yhteenkuuluvuudentunnetta. Ei se pelkkä kädestä pitäminen pitkälle kanna. Sitten kun miehestänne alkaa tuntumaan että tyhjän saa pyytämättäkin, loppuu se muukin läheisyys.

    • ihmetteli ja pohti

      Tänäpäivänä ihmiset ovat todella ankaria itselleen..elämmehän suoritusyhteiskunnassa, mutta RELAX ihmiset rakkaat! Ei se seksi ole parisuhteessa olennainen osa, jotta suhde toimisi. Yhteenkuuluvuudentunnetta luodaan suhteessa muillakin keinoin kuin seksillä. Ei meidän kenenkään kannata seurustella sitten 2-vuotta pidempään kenenkään ihmisen kanssa, jos pelkäämme intohimon lopahtamista ja haluttomuutta. Tottakai se intohimo pitkässä suhteessa lopahtaa ja rakkaus muuttuu. Toimivassa suhteessa onkin kyse kumppanuudesta. Ei kannata ruveta kenenkään elämänkumppaniksi, jos seksi ja muutaman viikon seksi-tauvot tuottavat tuskaa. Sellaisen ihmisen ei kannata edes haaveilla moisesta läpi elämän kestävästä suhteesta. Nykyisin aina höpistään siitä kuinka suhde muuttuu kaverilliseksi ja ns. ihastus katoaa ja silloin pitäisi erota. Minun mielestäni se on normaalia ja jos sen kestää, niin miksi pitäisi erota? Ihmiset ovat toki erillaisia ja jokaisen kahden ihmisen keskinäinen suhde on yksilöllinen. On vaikea lähteä arvostelemaan toisten suhdetta ja sen toimivuutta, kun todellista tilannetta emme voi tietää..itse asiassa se on typerää. Olen yleensäkkin sitä mieltä, ettei kannata kysyä parisuhdeneuvoja muilta, kuin korkeintaan terapeutilta..tuskin siltäkään. Itse pitää se päätös itsensä kanssa tehdä esim. tässä asiassa, että onko se seksi meidän suhteessa niin olennainen ongelma, että sen takia pitäisi erota? Parisuhteessa pitäisi pystyä keskenään pohtimaan suhteen asioita ja paljastaa rohkeasti omat tuntemuksensa ja olla itselleen, sekä toiselle reheellinen. Jos nyt esim. mies kovasti tahtoo sitä seksiä ja nainen ei siihen kykene, niin silloin heidän kanden pitäisi miettiä sitä tilannetta keskenään, että pitäisikö tämän halukkaan miehen lähteä omille teilleen, jos ei pysty elämään kyseisen ongelman kanssa? Ihmisethän ovat aika narsistisia nykyyhteiskunnassa. On vaikea "uhrata" oman elämän laatuaikaansa mihinkään ikäviin asioihin, tai esim.toisen ihmisen ongelmiin. Nostankin hattua niille ihmisille, jotka kumppaninsa vierellä taistelevat yhteisen elämän, eli parisuhteensa puolesta. Tosi asia on vain se, ettei ongelmita voi mikään suhde säilyä. Kyse onkin silloin omistautumisesta ja kärsivällisyydestä, eli ihmisen epäitsekkyydestä. Nämä ihmiset onnistuvat elämään läpi elämän kestävässä parisuhteessa

      • Juu juu juu ei

        "muutaman viikon seksitauot"

        Entäs kun on parin vuoden seksitauko? Taidan unohtaa koko suhteen ja lähteä aivan toisenlaisiin kuvioihin kun ei tämä tästä parane. Ehkä unohdan naisetkin kokonaan kun pääsen tarpeeksi kauas kaikesta täällä.


      • Anonyymi

        Myös se, ettei halua olla lähellä eikä läsnä, ja antaa toisen kokea itsensä huonoksi torjumalla esim. vuosia on itsekkyyttä ihan samalla tavalla kuin joku lähtisi lyhyen haluttomuuden tai vaikka saadessaan vain kerran viikossa. Jos ei itseä huvita, on myös kädet, suu ja lelut, joilla pystyy auttamaan. Hyvässä parisuhteessa toisen hyvinvoinnista välittää, ja ainakin itse olen lähes aina kiihottunut itsekin kun olen toista auttanut.

        Kumppanin haluttomuus vie myös naiseuden/mieheyden kokemuksen. Ei enää kelpaa toiselle ja jatkuva torjunta on raskas kokemus myös hyvällä itsetunnolla varustetulle ihmiselle. Aika kiva hinta olla parisuhteessa vain olemisen ilosta ja tunnollisuudesta, jos toinen ei kerta kaikkiaan anna mitään itsestään.

        t. Nainen avoliitossa, reilu vuosi selibaattia, sitä aiempi vuosi 3krt ja vielä pidempään ilman halausta tai kosketusta. Tuota edelliset 1v seksiä oli 1krt/1-2kk lähinnä velvollisuudesta kun kerroin, etten ole tyytyväinen. Olen tehnyt lähes aloitteet ja torjunta on ollut > 95%. Kaksi vuotta sitten sanoin, että vastuu aloitteesta siirtyy hänelle ja vuosi sitten lopetin asiasta valittaminen. Enää en häntä halua edes ja ero on tulossa.


    • M34

      Mie mietin tota alottajan juttua kans, ja tulin siihentulokseen et moi moi......

      Miks siitä pitää tehdä suorite? Pitäs sitä ja sitä ja sitä, et homma syttyis. Taistelin yhden naisen kanssa samasta asiasta, ja minua rupesi kuvottamaan jo kotiin tulo, kun pitää niin ja näin tehdä ja olla et saattas ne halut herätä.

      No joo ei sitä joka ilta tarvitse rakastella, mutta kun haluaa ja ihanoi toista niin paljon, niin kyllä siinä pystyyn kuolee, kun yrityksistä ja hemmotteluista, pidättäväisyydestä huolimatta tulee kylmärätti naamalle. Ja totta sekin että pari suhteeseen kuuluu muutakin kuin sexi, mutta kun se muu on vallitseva ja se sexi ilmenee poissa olollaan, niin ei jaksa. Ei halua pettyä monesti.

      Ymmärrän et haluttomuus jaksoja tulee varmasti, mut et se vuos tolkulla kestää, niin ei. Mulle kans merkkaa paljon sexi. Tunnen et mua halutaan ja on kiva hyväillä sen tiimellyksessä toista, ja osittaa herkkyytensä toiselle. Kaiken päätteeksi silittää ja kuiskata et rakastan sua.................

      • haluton(ko?)

        Itsellä haluttomuus nykyisessä parisuhteessa (joka kaikin puolin muuten on hyvä) on valitettavasti miehestä lähtöisin. Miehellä kun on tapana iskeä kätensä suoraan kiinni intiimialueisiin, täysin kylmiltään, jolloin kosketus ei tunnu hyvältä, välillä jopa fyysisesti sattuu. Vaikka tästä on puhuttu paljon, otettu irtiottovkoloppuja, jossa on keskitytty ihan vain siihen että millainen kosketus tuntuu hyvältä, niin nämä opit pysyvät miehen päässä korkeintaan 2 päivää, ja taas ollaan heti suoraan roikkumassa rinnoissa kiinni ilman mitään lämmittelyä. Ei tässä mitään tuntikausien hyväilyhierontasessiota tarvita, 5 minuuttia kun jaksaisi oikeasti ajatuksella lämmitellä vähemmän intiimeiltä alueilta, niin rinnatkin olisi vastaanottavaisemmalla tuulella, mutta ei niin ei.
        Vaikka itseä aluksi haluttaisi, ja lähtisi tekemään aloitetta, niin kyllä ne halut katoavat aika vauhdilla kun mies käy suoraan käsiksi rintoihin tai jalkoväliin. Ja aina sama juttu. Ei auta hienovaraiset vihjeet, puhe eikä opastus kädestä pitäen, joten ei mikään ihme jos ei haluta. Yritän vielä jaksaa uskoa/toivoa että muuten niin älykäs, huomaavainen ja hellä mies joku päivä oppisi olemaan tätä myös sängyssä. Saa nähdä kuinka kauan jaksan enää uskoa ja toivoa :(


    • O.si

      "Osoittakaa että haluatte muutakin. Osoittakaa, että teillekin voi riittää pelkkä hyväily ja muunlainen läheisyys. Se voi olla tietysti tuskallista, mutta kun nainen hiljalleen näkee ja oppii luottamaan siihen, ettei kaikessa ole taka-ajatuksia ja ettei kaiken ole pakko johtaa yhdyntään, hän todennäköisesti alkaa nauttia kosketuksestasi ihan eri tavalla kun ei tarvitse olla varpaillaan ja miettiä että mitähän tässäkin on takana. Ja kun alkaa varauksetta nauttia toisen kosketuksesta, yhdyntäkin alkaa jonkun kerran kiinnostaa."

      Tuo kuullostaa teoriassa tosi helpolta, mutta kun olet useamman vuoden tuota tehnyt ja et millään eleelläkään ole vihjaillut seksin suuntaan ja silti haluaminen ei ole lisääntynyt, mitä hittoa sitä pitäisi tehdä? No itse vedin johtopäätökseni asiasta.

      Sanoin emännälle, että haluan eron ja kerroin syyn miksi (4 viimeisen vuoden aikana seksiä about 10-15 kertaa) sanoi hän, että kyllä minä voin muuttua ja vastaisuudessa saat enemmän seksiä. No enpä tuohon suostunut, koska haluan naisen haluavan minua seksin aikana ja muutenkin enkä mitään sääliseksiä "kun nyt välttämättä haluat".

      Nykyisen kanssa seksi toimii ja halut on kohdillaan vaikka yhdessä ollaan oltu jo 5:sen vuotta.

      Ei aina jaksa odottaa koko elämää...

    • darwin rules

      Aloittajalle:

      Säälin erityisesti miestäsi, mutta myös sinua.
      Jos seksiä on harrastettu suhteen alkuvaiheessakin periaatteella: "halusin miellyttää enemmän", ei kyllä hyvä laula noin pitkän päälle. Myös se, että miehen läheisyys kuvottaa, puhuu omaa kieltään.

      HUOM: vika ei ole sinun!!

      Ette ehkä vain sovi yhteen. Ihmisetkään eivät toimi pelkästään tahdon voimasta, vaan kemiallakin on näppinsä pelissä - jotkut vain sopivat paremmin toisilleen ja reagoivat herkemmin toisiinsa seksuaalisesti.

    • Haluat kateissa35

      Olen niin samaa mieltä sun kanssasi näistä asioista. Kirjoituksesi voisi olla kin omani.

      Minulla oli valtavat haluat 25 ikävuoden kumminkin puolin. Kolmekymppiä lähestyessä alkoi hiipua. Nyt olen 35 vuotias ja viimeiset 4 vuotta ei ole seksi kauheasti kiinnostanut. Nuorena en olisi ikinä voinut kuvitella elämääni sellaista tilannetta, etten haluaisi seksiä!! Olen päässyt siis kokemaan seksuaalisuuden puolen kummastakin näkökulmasta.. se, että itse haluaa kaiken aikaa paljon ja miehen on jopa vaikea vastata siihen.. ja nyt se tilanne, ettei itseäni kiinnosta seksi juuri lainkaan, mutta onneksi mieheni on ymmärtäväinen.

      Sellainen ihminen, joka ei ole kokenut haluttomuutta, ei voi asiaa ymmärtää!! Jos itsensä pakottaa seksiin, niin se vain vie kauemmaksi siitä, että itse voisi seksiä haluta.

      Meillä on seksiä n.2-4 kertaa kuukaudessa. Tämä on se haluamisen määrä, johon pystyn itseni "tsemppaamaan". Kun saan "koneet käyntiin", niin seksi on nautinnollista ja tyydyttävää. Vaikka asia on näin, niin minulla on myös noita sinun mainitsemiasi hankalia tunteita liittyen seksiin. Minulla ei ole myös haluamisen tunnetta, joka saisi minut tekemään aloitteen seksin suhteen.

      Eräs asiantuntija sanoi, että pitkässä parisuhteessa voi olla pitkiäkin haluttomuuden jaksoja ja sitten halut ylläten palaavat.

      Jos haluja ei ole, niin olisi hyvä miettiä, että voisko löytää jonkun tasapainon, että kummallakin olisi hyvä olla. Nainenhan voi tyydyttää miestä vaikka suulla, jos naista itseään ei haluta. Minulle tämä on ainakin ihan ok . Jostain syystä mieheni ei vain koskaan pyydä sitä itse, vaan minun täytyy sitä ehdottaa.

      • normal mies

        "Jostain syystä mieheni ei vain koskaan pyydä sitä itse, vaan minun täytyy sitä ehdottaa."

        Niin kun sinua seksi ei oikein kovin usein kiinnosta, niin miehen pitäisi sitten ruveta kinuamaan tyydytystä edes suulla. Todella kiihottavaa näin miehen näkökulmasta ajateltuna.

        "Sellainen ihminen, joka ei ole kokenut haluttomuutta, ei voi asiaa ymmärtää!! Jos itsensä pakottaa seksiin, niin se vain vie kauemmaksi siitä, että itse voisi seksiä haluta."

        Sinulla on selkeästi jotain psyykeongemia jos seksi ei kiinnosta 35 vuotiaana. Kyllä asoista saa puhua ja se ei ole mitään pakottamista seksiin. Hae apua.


      • EiHalutustaHaluton

        "Eräs asiantuntija sanoi, että pitkässä parisuhteessa voi olla pitkiäkin haluttomuuden jaksoja ja sitten halut ylläten palaavat. "

        Siinä voi käydä niinkuin meillä kävi. Riittävän pitkään - meillä vuosia - kun jatkuvasti sai pakit loppui itseltäni kiinnostus. Sitten kun vaimon halut palasivat en enää ollut kiinnostunut hänestä. Kaikki tunteet kuolleet. Vaimon herääminen havahdutti itseni huomaamaan etten enää tunne mitään ja päädyin siihen että ero on ainoa järkevä mahdollisuus.

        Toiset naiset kielsin itseltäni, niihin olisi kyllä ollut haluja ja mahdollisuuksia.

        Toinen osapuoli ei halunnut yrittääkään ymmärtää, syyllisti vain minua kodin rikkomisesta.


      • EiHalutustaHaluton kirjoitti:

        "Eräs asiantuntija sanoi, että pitkässä parisuhteessa voi olla pitkiäkin haluttomuuden jaksoja ja sitten halut ylläten palaavat. "

        Siinä voi käydä niinkuin meillä kävi. Riittävän pitkään - meillä vuosia - kun jatkuvasti sai pakit loppui itseltäni kiinnostus. Sitten kun vaimon halut palasivat en enää ollut kiinnostunut hänestä. Kaikki tunteet kuolleet. Vaimon herääminen havahdutti itseni huomaamaan etten enää tunne mitään ja päädyin siihen että ero on ainoa järkevä mahdollisuus.

        Toiset naiset kielsin itseltäni, niihin olisi kyllä ollut haluja ja mahdollisuuksia.

        Toinen osapuoli ei halunnut yrittääkään ymmärtää, syyllisti vain minua kodin rikkomisesta.

        Onneksi olkoon sinua voi kutsua mieheksi.

        Hieno homma että olet hoitanut asiallisesti asian.

        Kaikkea hyvää elämääsi.


    • Vanha muta kokenut

      Vanha sanonta: Nainen antaa seksiä saadakseen rakkautta, mies rakkautta saadakseen seksiä. Jos jompikumpi ei halua olla leikissä mukana on seuraus:
      ei seksiä - ei rakkautta. Kuten kaikki sanonnat - poikkeukset vahvistavat säännön.

      Välillä tuntuu kuin tässä tasa-arvon ja itsensä toteuttamisen ilmapiirissä on unohdettu perustotuudet. Seuraus: paremmasta elintasosta, tasa-arvosta, valinnanmahdollisuuksista huolimatta entistä useammat ovat onnettomia.

      Make love - not war (among the sexes)

      • NäinMeillä

        "Välillä tuntuu kuin tässä tasa-arvon ja itsensä toteuttamisen ilmapiirissä on unohdettu perustotuude"

        Kyllä ja nimenomaan se totuus jonka mukaan jos haluaa saada, pitää myös antaa. Parisuhde on kokonaisuus johon kuuluu rakkaus, hellyys, seksuaalisuus yms. Eri ihmisille eri osat ovat tärkeämpiä ja toiset vähemmän tärkeitä. Mutta liian moni kuvittelee saavansa vain niitä itselle tärkeitä ilman että joutuu ollenkaan panostamaan niihin toiselle tärkeisiin.
        Minusta rakastamiseen kuuluu nimenomaan se halu tehdä toiselle hyvää. Tekemällä toiselle pyytettömästi hyvää, saa sitä yleensä myös itselle. Eikä seksi ole poikkeus.


      • Halukas nainen +30

        Olen kanssasi täysin samaa mieltä! Olen vain kuullut tuon sanonnan toisin, "Nainen rakastuu saadessaan seksiä, mies antaa seksiä rakastuakseen."

        Anyways, itseäni mietityttää joiden haluttomien kohdalla se, että minkä ikäisinä he ovat aloittaneet sukupuolielämänsä. Onko kaikki mahdollinen jo koettu, onko paljon pettymyksiä, kenties sairastettuja sukupuolitauteja. Mielestäni myöhäinen aloittaminen vaikuttaa libidon kehittymiseen ja olemiseen. Jos 14-vuotiaana on menty ensimmäisen kerran sänkyyn, niin kyllähän sen jälkeen ehtii käydä erilaisia tapahtumia lävitse sukupuolielämässä. Mutta en tarkoita todellakaan siis, että jokaisen kohdalla olisi tällaista taustaa, kunhan mietiskelen...


    • mies vastaa

      "Eläinuroksetkin ovat valmiita paritteluun 24/7, naaraat vain tietyin väliajoin. Tätä ei toki voi suoraan soveltaa ihmiseen, mutta tuo toivottavasti vähän perspektiiviä tähän ongelman paisutteluun. Miksi pitäisi haluta joka päivä? Miksi ongelma on aina sillä joka ei halua? Miksi ajoittaista halujen kohtaamattomuutta ei voida nähdä normaalina parisuhteeseen kuuluvana asiana?"

      Tähän totean: Eläinuroksetkin ovat valmiita paritteluun 24/7, naaraat vain tietyin väliajoin. Tätä ei toki voi suoraan soveltaa ihmiseen, mutta tuo toivottavasti vähän perspektiiviä tähän ongelman paisutteluun. Miksi ei pitäisi haluta joka päivä? Mikä ongelma se on jos haluaa? Miksi jatkuvaa halukkuutta ei voida nähdä normaalina parisuhteeseen kuuluvana asiana ja sehän on ihan normaalia joidenkin mielestä.

    • ihminen vastaa

      Suhde on pahassa negatiivisessa kierteessä kun aletaan pitämään "kirjaa" hellyydenosoituksista ja seksistä. Vaikka mies lähestyisi vain hellimismielessä, niin nainen tulkitsee sen yritykseksi "saada" seksiä.. ja kierre jatkuu. Seksi ja hellyys ovat osa samaa ihanaa yhteistä rakkauden kokemusta, jossa molemmat saa ja antaa.

      Ongelma johtuu myös osin seikasta, jota kaikki eivät selvästikään täällä ymmärrä:
      Karkeasti jaoteltuna miehet ja naiset voidaan kummatkin jakaa kahteen tyyppiin(suokaa anteeksi voimakas yksinkertaistus, jotta pointti olisi selvä):

      *Mies A: "saa" yleensä kun haluaa, eikä pane aina kun voi, vaan silloin kun haluaa, eli antaa ja saa

      *Mies B: ei ole "saanut" tarpeeksi, haluaa aina, eli saa (jos saa)

      *Nainen A:nauttii seksistä ja tekee sitä siksi kun itse haluaa, eli antaa ja saa

      *Nainen B: ei nauti seksistä, tekee(tai ei tee) sitä lähinnä velvollisuudentunnosta, eli antaa.

      Tämän keskustelun aloittaja kuuluu selvästi B-naisiin, kuten myös moni muu vastannut. Tiukimmat ja ratkaisemattomat kiistat ovat sitten näiden B-naisten ja B-miesten välillä. Hauskahan näitä on lukea :DDD

      Kuulun itse onnekseni ryhmään A-miehet, joten jätin pihtarieukkoni, jonka kanssa suhde oli mennyt "negatiiviseen kierteeseen".

      P.S. klassinen asetelma, jossa mies saa ja nainen antaa on oikeastaan miehen kannalta melko turvallinen, kun ei koskaan joudu tilanteeseen, jossa nainen haluaisikin enemmän kuin mies itse. Tämä naisen suurempi halukkuus onkin sitten aika vakava itsetutkiskelun ja kasvun paikka miehelle. Aika helposti siinä aletaan heiluttelemaan halukkaammalle naiselle "h**ra-korttia"

      • Tai nymfo korttia.kannattais näitten anisten karistaa ne v.punaiset lasit päästä ja opetella ensiks tuntemaan se mies jonka haluavat koukuttaa itselleen ettei tule sitten ajan saatossa esille porno vaikutelmainen ääliö joka tuli vahingossa naitua ja nyt ällöttää sitten...


    • jk

      vai n iin

    • Heikki the helppo

      Kyllä terve mies ja nainen pystyy helposti harrastamaan seksiä pari kertaa viikkoon. Nainen on pösilö jos kumppani ei kiinnosta ja seksiin muka ei millään pysty. Suhde olemattomalla seksin määrällä on kaverisuhde. Se nyt vaan on niin että seksi on osa parisuhdetta ja jos seksihalut eroavat tyystin, niin ei ole mitään järkeä olla siinä parisuhteessa. Yhtä tyhmää olisi olla parisuhteessa jossa seksi olisi taivaallista, mutta millään muulla tasolla ihmiset eivät kohtaisi.

      Itse kuullostat traumatisoituneelle kun oman miehen kosketus aiheuttaa kuvotusta.

    • Tua tua

      Helppoheikki ei ymmärrä yhtään mitään.

      Oman ja rakkaankin miehen kosketus voi aiheuttaa kuvotusta, sori vaan mutta niin se on, eikä nainen ole silti pösilö.

      Pösilö on mies, joka koskettaa naistaan väärällä ajalla ja väärällä tavalla ja ennen kaikkea tekemällä itse itsestään sen väärän miehen. Jos seksistä tulee pakko, siitä katoaa hohto ja kaikki halu. Jos naisella on jokin syvä huoli mielessään tai muuten paha olla, se ei katoa sillä, että sinä ehdotat seksiä tai alat kosketella naista "seksuaalisesti." Päinvastoin sinä itse teet itsesi naiselle vastenmieliseksi, kun et tajua, etteivät nämä kaksi asiaa mitenkään sovi yhteen. Yksikin tällainen tahdittomuus voi tappaa naisen halun sinua kohtaan pitkiksi ajoiksi.

      Naisia haukutaan täälläkin, mutta kyllähän se vain niinkin on, että jos mies kadottaa miehisyytensä ja sen myötä seksuaalisen latauksensa, millä eväillä se nainen kiihottuisi? Ei naista kiihoteta millään koskettelulla!!!!

      Nainen kiihottuu miehestä itsestään, siitä että mies on MIES. Jos sitä et osaa olla, mikään "oikeaoppinen" koskettelu ei auta. Naisen pitää kunnioittaa miestä halutakseen antautua tälle aina kun mies tahtoo.

      Kyllähän ne miehet väittää haluavansa viis kertaa joka päivä ja sitä rataa, mutta kuinka moni mies pitää huolen siitä, että ovat haluttavia ja kiihottavia naistensa silmissä sen viisi kertaa päivässä?

      • NäinMeillä

        Jos luet oman viestisi ajatuksella, huomaat että kuvailemasi nainen asettaa miehelle niin suuria vaatimuksia että niihin ei juuri kukaan pysty vastaamaan. Pitäisi osata olla "oikealla" tavalla, koskettaa juuri oikeaan aikaan jne. Siis osata käytännössä lukea naisen ajatuksia ja eläytyä täysin hänen ajatus- ja tunnemaailmaansa. Onnistuuko se muka joltain? Tuskin!

        Kyllä toimivan parisuhteen ja seksielämän pitä perustus siihen toisen perusajatuksen ymmärtämiseen ja aikeiden näkemiseen hyvässä valossa. Vaikka se toinen ei aina osaisikaan koskettaa juuri oikeaan aikaan ja juuri oikealla tavalla, se ajatus on kuitenkin tärkein. Jos toinen vain osoittaa sitä rakkauttaan ja välittämistään, en minä ainakaan ala nirsoilemaan siitä että juuri nyt ei mennyt ihan pilkulleen minun haluni mukaan. Hyvää tarkoittava kosketus ja ele lämmittää kuitenkin ihan sellaisenaan ja pahimmat virheet voi sitten hoitaa puhumalla mutta mikään nirppanokkainen prinsessa tuskin jaksaa miestäkään kiinnostaa kovin kauaa.


      • pösilötutka
        NäinMeillä kirjoitti:

        Jos luet oman viestisi ajatuksella, huomaat että kuvailemasi nainen asettaa miehelle niin suuria vaatimuksia että niihin ei juuri kukaan pysty vastaamaan. Pitäisi osata olla "oikealla" tavalla, koskettaa juuri oikeaan aikaan jne. Siis osata käytännössä lukea naisen ajatuksia ja eläytyä täysin hänen ajatus- ja tunnemaailmaansa. Onnistuuko se muka joltain? Tuskin!

        Kyllä toimivan parisuhteen ja seksielämän pitä perustus siihen toisen perusajatuksen ymmärtämiseen ja aikeiden näkemiseen hyvässä valossa. Vaikka se toinen ei aina osaisikaan koskettaa juuri oikeaan aikaan ja juuri oikealla tavalla, se ajatus on kuitenkin tärkein. Jos toinen vain osoittaa sitä rakkauttaan ja välittämistään, en minä ainakaan ala nirsoilemaan siitä että juuri nyt ei mennyt ihan pilkulleen minun haluni mukaan. Hyvää tarkoittava kosketus ja ele lämmittää kuitenkin ihan sellaisenaan ja pahimmat virheet voi sitten hoitaa puhumalla mutta mikään nirppanokkainen prinsessa tuskin jaksaa miestäkään kiinnostaa kovin kauaa.

        Jos mies ei kosketa juuri oikealla tavalla tai hän ei lue rivien välistä että naisella on paha olla...seksi loppuu kuin seinään. Joo kyllä se nainen silloin on ihan PÖSILÖ.


      • NäinMeillä kirjoitti:

        Jos luet oman viestisi ajatuksella, huomaat että kuvailemasi nainen asettaa miehelle niin suuria vaatimuksia että niihin ei juuri kukaan pysty vastaamaan. Pitäisi osata olla "oikealla" tavalla, koskettaa juuri oikeaan aikaan jne. Siis osata käytännössä lukea naisen ajatuksia ja eläytyä täysin hänen ajatus- ja tunnemaailmaansa. Onnistuuko se muka joltain? Tuskin!

        Kyllä toimivan parisuhteen ja seksielämän pitä perustus siihen toisen perusajatuksen ymmärtämiseen ja aikeiden näkemiseen hyvässä valossa. Vaikka se toinen ei aina osaisikaan koskettaa juuri oikeaan aikaan ja juuri oikealla tavalla, se ajatus on kuitenkin tärkein. Jos toinen vain osoittaa sitä rakkauttaan ja välittämistään, en minä ainakaan ala nirsoilemaan siitä että juuri nyt ei mennyt ihan pilkulleen minun haluni mukaan. Hyvää tarkoittava kosketus ja ele lämmittää kuitenkin ihan sellaisenaan ja pahimmat virheet voi sitten hoitaa puhumalla mutta mikään nirppanokkainen prinsessa tuskin jaksaa miestäkään kiinnostaa kovin kauaa.

        Juu ei varmaankaan.Luulisi 5 vuodessa että jos ei aivan tampio ole ihmisenä että olis jo seksihommat hallussa siis teknisesti että mistä kukakin pitää jne.

        Jos taas yleisellä tasolla parisuhde ei ole parisuhde ja toimi niin ei ihme jos sängyssäkin hieman failaa...


      • Sit on väärä mies otettu jos ei kiinnostu miehestä tai väärillä perusteilla esim. raha tms status.

        Oot esmerkiks antanut sedälle pesää että oot sen saanu koukutettua et sen takia että oot itekkin halunnu seksiä ja nyt ei sitten halutakkaan tai et oo saanu tarpeeks lellittelyä.

        Huh huijaa...


    • erakko 42v

      en viitsi edes kiusata ketään miestä,koska tiedän ettei minusta ole säännölliseen seksiin.
      siksi olen sinkku ja vietän laatuaikaa dildon kanssa.

      • Miten sinä voit nauttia jostain muovipökkelöstä pesässäsi? :D


    • Vähintään 4x/vk

      "Minä luulen, että tuo mitä monet kutsuvat "haluttomuudeksi" (seksiä 2-4x/kk) on ihan _normaalia_."

      Normaalia on 2-4 kertaa viikossa. Tuollainen määrä kuukaudessa on jo pihtaamista. Itse alkaisin jo epäilemään vaimoni pettävän, ellen saa kahta kertaa viikossa.

    • käsi vapauttaa!

      Mikä ihme siinä on, että miesten tulee (monien naisten mielestä) tehdä kotitöitä, osallistua kaikkeen mahdolliseen, keskustella syvällisesti asioista jne... Suuremmassa osassa naisten viestejä paistaa läpi "vaatimuslista" jotta nainen "syttyisi".

      Ihmeellisintä on kuitenkin se, että koko ajan ollaan vaatimassa tasa-arvoa ja tasapuolista osallistumista kaikkiin mahdollisiin kotitöihin ja askareisiin. Sitten siihen päälle pitäisi vielä tehdä asiat juuri niinkuin nainen haluaa että sitä pi****a voisi saada.

      Aina voi vedota kaiken maailman hormooneihin ym. Loppujen lopuksi kuitenkin kyse on siitä, että nainen käyttää seksiä vallan välineenä.

      Omalla kohdalla on tilanne se, että kaikki mahdollinen on tehty: kotityöt, hieronnat, syvällinen keskustelu, vain lähekkäin olo. Ei vaan toimi. Erostakin on puhuttu mutta sitä vaimo ei halua. Muualtakaan sitä pi***a ei voi mennä hakemaan, sillä siitä vasta ongelmia tulisi. Ratkaisuna on siis käsi. Mutta autappa armias, jos vaimo saa tietää että kädellä on taas käyty: Helevetinmoinen riita on valmis. Olisi tyytyväinen kun ei tarvitse osallistua enkä ole käynyt vieraissa. Kivekset ei lopeta siittiöiden tuotantoa vaikka mitä tekisi. Siksi ne pitää välillä tyhjentää ja jos kerran ei vaimoon, niin siististi käsityönä.

      • Saman rumban kokenut

        Nimimerkki "käsi vapauttaa!" kiteytti mainiosti tilanteen naurettavuuden. Olen itsekin miehenä ihmetellyt miksi meidän miesten tulee panostaa kotitöihin, vietellä ja vielä päälle ymmärtää naisen oikuttelua ja pihtausta.

        Miksi naiselle ei anneta samanlaisia ohjeita miten panostaa YHTEISEN suhteen hyvinvointiin? Tuntuu että miehellä on vaan velvollisuuksia ja nainen saa olla vain hormoniensa vietävänä.

        Neuvoksi sinulle sanoisin että keskustele vaimosi kanssa ja kerro että et aio enää sietää tilannetta. Sano että aiot NYT laittaa seksielämäsi kuntoon, ellei vaimosi osallistu niin etsit uuden naisen! Jos asia ei mene jakeluun niin akkaa vaihtoon vain.


      • sauercraut
        Saman rumban kokenut kirjoitti:

        Nimimerkki "käsi vapauttaa!" kiteytti mainiosti tilanteen naurettavuuden. Olen itsekin miehenä ihmetellyt miksi meidän miesten tulee panostaa kotitöihin, vietellä ja vielä päälle ymmärtää naisen oikuttelua ja pihtausta.

        Miksi naiselle ei anneta samanlaisia ohjeita miten panostaa YHTEISEN suhteen hyvinvointiin? Tuntuu että miehellä on vaan velvollisuuksia ja nainen saa olla vain hormoniensa vietävänä.

        Neuvoksi sinulle sanoisin että keskustele vaimosi kanssa ja kerro että et aio enää sietää tilannetta. Sano että aiot NYT laittaa seksielämäsi kuntoon, ellei vaimosi osallistu niin etsit uuden naisen! Jos asia ei mene jakeluun niin akkaa vaihtoon vain.

        Naiset tuntuvat saavan ihan vapaasti sekoilla ja sekoilut on aina kuitattavissa hormoonitoiminnalla. Mitä vaan saa sanoa, vaikka suoraa miehelle: "Kosketuksesi on ällöttävää kopelointia ja seksi ihan pakkopullaa." Tähän miehen pitäisi vain kiltisti alistua ja ruveta tekemään enemmän kotitöitä kun se sitten palauttaa kuulemma naisen halut.

        Seksi ei saisi edes kiinnostaa miestä ja varsinkaan ei sen puutteesta saa koskaan puhua naiselle. Lisäksi runkatakaan mies ei saa. Miehen pitää vaan tehdä kaikki työt, kotitiyöt, kokata ja antaa jalkahierontaa muutama kuukaisi vähintään esileikkinä.


      • Kiitos kaikesta
        sauercraut kirjoitti:

        Naiset tuntuvat saavan ihan vapaasti sekoilla ja sekoilut on aina kuitattavissa hormoonitoiminnalla. Mitä vaan saa sanoa, vaikka suoraa miehelle: "Kosketuksesi on ällöttävää kopelointia ja seksi ihan pakkopullaa." Tähän miehen pitäisi vain kiltisti alistua ja ruveta tekemään enemmän kotitöitä kun se sitten palauttaa kuulemma naisen halut.

        Seksi ei saisi edes kiinnostaa miestä ja varsinkaan ei sen puutteesta saa koskaan puhua naiselle. Lisäksi runkatakaan mies ei saa. Miehen pitää vaan tehdä kaikki työt, kotitiyöt, kokata ja antaa jalkahierontaa muutama kuukaisi vähintään esileikkinä.

        Hienoahan se on jos seksi kiinnostaa miestä. Harmittaa itseäni, ettei mua enää kiinnosta. Oli joskus ihan hirveän hienoja panoja ;). Kyllä mun mielestä mies saa masturboida, se on jopa toivottavaa, jos toista ei haluta. Voin jopa helpottaa toisen oloa. Lähinnä toi haluttomuus surettaa itseäni. Mutta aika aikaa kutakin. Nuoruus ja kiihkeys oli hienoa aikaa.


      • sauercraut kirjoitti:

        Naiset tuntuvat saavan ihan vapaasti sekoilla ja sekoilut on aina kuitattavissa hormoonitoiminnalla. Mitä vaan saa sanoa, vaikka suoraa miehelle: "Kosketuksesi on ällöttävää kopelointia ja seksi ihan pakkopullaa." Tähän miehen pitäisi vain kiltisti alistua ja ruveta tekemään enemmän kotitöitä kun se sitten palauttaa kuulemma naisen halut.

        Seksi ei saisi edes kiinnostaa miestä ja varsinkaan ei sen puutteesta saa koskaan puhua naiselle. Lisäksi runkatakaan mies ei saa. Miehen pitää vaan tehdä kaikki työt, kotitiyöt, kokata ja antaa jalkahierontaa muutama kuukaisi vähintään esileikkinä.

        Hui kauheaa en olisi tuollaisessa suhteessa yhtä sekuntiakaan.


    • sandydandy83

      Ihan kuin minun elämästäni! Kaksi vuotta ihanan miehen kanssa mutta hiplailu ällöttää :( ... Kyllä tämä tuntuu sairaudelta kun haluaisi HALUTA mutta kun ei vaan kiinnosta :(

      • sauercraut

        No jos et apua halua niin voit vaikka mennä kalamarkkinoille röhnöttömään laariin muitten lahnojen kanssa.


      • victorian
        sauercraut kirjoitti:

        No jos et apua halua niin voit vaikka mennä kalamarkkinoille röhnöttömään laariin muitten lahnojen kanssa.

        Tää kiteyttää hyvin miksi joistakin tulee haluttomia - haluavat ovat pohjimmiltaa ilkeitä, viettiensä vietävissä olevia ja heikkoja. Parhaimmat wt-tarinat tule näiltä jotka seksin kaipuussaan laittavat koko elämänsä sekaisin vain päästäkseen petiin hetkeksi. Minä tunnen sielujen sympatiaa haluttomia kohtaan - ei tämä edes ole mitään aktiivista laiskuuttaa ym. vaan asia joka vain on niin kuin on.


    • *****

      No täälläpä myös yksi haluton nainen. Seitsemän vuotta olemme olleet yhdessä ja muutaman vuoden ajan ei ole haluja ollut. En nyt sanoisi että seksi ällöttää, mutta ärsyttää kyllä. Kopelointi ei kiihota tippaakaan ja seksin aikana joudun teeskentelemään että nautin, seksin harrastaminen tuntuukin lähinnä pakolliselta urakalta. Kyllä meillä kerran viikossa kuitenkin seksiä on, kumppania miellyttääkseni. Niin ja olen kyllä aiemmin ehdottanut, että hän saa käydä hakemassa seksiä muualta, mutta se tuntuisi kuitenkin liian pahalta ja toisaalta hän ei hyväksyisi sitä, jos minä tekisin samoin.

    • Mitä?

      En ymmärrä haluttomia naisia ja tuotakaan naisten haluttomuusasiaa ei voi yleistää. Minulla on haluja, vaikka sama mies on ollut vierellä yli 30-vuotta. Joka päivä haluaisin, mutta enpä saa :(...ja tämä on täyttä totta!

      • Anonyymi

        Et ymmärrä, miksi et. Me ihmiset ollaan erilaisia. On ihan hyväksyttävää olla haluton, niin voi käydä monille naisille, kun ikää tulee ja vaihdevuodet. Siksi erosin kauan kestäneesetä parisuhteesta, enkä ole seksiä sen jälkeen kokenut tarvitsevani. Mies meni uudelleen naimisiin ja olemme hyvissä väleissä entisen miehen kanssa.


    • Haluton

      Me haluttomat naiset...

      Itse olen ainakin menettänyt haluttomuuteni mieheen koska tämä petti niin monta kertaa menneisyydessä. Minua kuvottaa ajatus hänen .....! Mielestäni se on liattu. Itse en ole koskaan pettänyt enkä voisikaan sillä omatuntoni soimaisi minua loputtomiin. Olemme silti yhdessä sen vuoksi koska lapsemme ovat murros iässä ja se vaikuttaisi negatiivisesti lasten maailmaan juuri nyt. Tulevaisuudessa varmasti mieheni saa etsiä itselleen "paremman" vaimon. Ei se ainakaan näin puhdasta saa.

    • puokkarin_poika

      Suurin osa suomalaisista naisista vain kuuluu roskasakkiin joka aina vain valittaa asiasta kuin asiasta. Ei teistä ole juuri mihinkään muuhun kuin matalapalkkaiseen työhön ja siihenkin nippa nappa. Kuka täysjärkinen edes haluaa sitoutua suomalaiseen naiseen, ressukat ehkä. Yli kolmekymppiset voiskin rahdata vaikka sinne Gambiaan, tervemenoa!

      • upea s nainen

        Sinun äitisi olisi pitänyt kuljettaa sinne vuosi ennen syntymääsi.


      • BoisBäin
        upea s nainen kirjoitti:

        Sinun äitisi olisi pitänyt kuljettaa sinne vuosi ennen syntymääsi.

        Puokkarin_pojan ajattelusta päätellen kuljetettiinkin.


    • hottis pitää olla

      ei kukaan mies halua kylmän, frigidin akan kanssa olla, perkele, eikö se nyt ole sanomattakin selvää.

    • RM81

      Niin paljon tekstiä etten jaksa kaikkea lukea, mutta oma tilanteeni on siis tällainen: Olemme avovaimoni kanssa olleet yhdessä kohta neljä vuotta. Lapset ovat 2 ja 3 vuotiaat.

      Seksi oli suhteen alussa mahtavaa ja monipuolista. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen seksi väheni reilusti 1-2 kertaa kuussa ja suuseksiä en itse enää saanut vaikka annoin mielelläni. Toisen lapsen jälkeen sitten tuli kunnon stoppi seksille.

      Nykyään seksiä saattaa olla joka toinen kuukausi tai sitten ei sitäkään. Olen ottanu pari kertaa asian puheeksi ja saanut aina vastaukseksi että minä ahdistan kun haluan seksiä ja olen valmis puhumaan siitä. No rakastan avovaimoani kaikesta huolimatta. Välillä mietin missä meni suhde metsään ja joskus mietin liiankin paljon että onko vika minussa? En enää puhu seksistä enkä odota saavani sitä. Huomaan kauppareissuillakin tuijottavani naisia ja haaveilen seksistä ja joskus muistelen sitä millaista se oli silloin suhteen alussa.

      Nykyään sitten runkkaan ahkerasti ja yritän pitää haluni piilossa. Osallistun kotitöihin aktiivisesti ja yritän olla hyvä avomies. Joskus mietin onko tässä mitään järkeä...

    • sepetti

      haluaisin kuulla hormonihoidosta. Vaimoni oli suorastaan nymfomaani, mutta pikkuhiljaa se on kadonnut. Hän tunnustaa pitävänsä seksisitä ja kertoo sen aloituksen olevan vain niin hankalaa... En tajua alkuunkaan tätä, mutta näin se on.
      Hän saa orgasmin jokaisella kerralla, paitsi kun kerran parissa kuukaudessa vain nylpyttää minulle sen.
      Olen erittäin kärsivällinen ja huomaavainen tietäen aivan tarkkaan mistä vaimoni tykkää. En todellakaan survo sormiani tai mitään ensitöikseni mihinkään. Annan hänen rauhassa päästä vauhtiin. Hänen mielestään on tosin ihan normaalia alkaa heti junkuttamaan kädellä minua, luulee siis sitä esileikiksi. Tunto meinaa mennä siitä... ja puhe ei auta.

      Vaimo valitsee aina nukkumisen, facebookin tai päänsäryn... tai muun ongelman ennen seksiä. RM81 sanoi juuri kuin minun suhteessa asiat on. Toisen lapsen jälkeen tuli stoppi. Edelleen kyllä meillä synkkaa seksi, kunhan vain jotenkin saan vaimon aloittamaan. Hänen esileikkinsä on nykyään se, että sanoo mulle: otappas housut pois. Kaikki se yritys hänen puoleltaan on täysin loppu. Sänkyyn tultaessa hän räplää puhelintaan hetken ja lukee jotain. Sitten jo väsyttää...

      Pikkuhiljaa katoaa miehinen itsetunto... kiitos vaan naiset.

    • Seksissä ei ole kyse toisen miellyttämisestä kuten ei ole parisuhteessakaan.

      Vaan siinä on kyse yhdessä nauttimisesta ja yhdessä elämisestä ja elämän jakamisesta.

      Sinä et tiedä ja ole oppinut tuntemaan kehoasi vaan varmaankin häpeät sitä ja olet estynyt.Tai sitten sinulla on joku aistihäiriö että tunnet asiat epämiellyttävinä jotka toiset tuntevat miellyttävinä tai sitten olet miehen kanssa jonka kanssa teillä ei seksi synkkaa hyvin tai hän on osaamaton tai molemmat olette.

      Muussa läheisyydessä ei ole mitään pahaa siinäkään mutta kyllä minä naisena seksiä haluan myäskin enkä vain taputtelua ja silittelyä.En voisi olla pelkästään pää pilvissä elävä romantikko jota paijataan.Miten sinun suhteesi vanhempiisi onko siitä jäänyt läheisyys puuttumatta ja korvaat sitä puolisollasi joka on kuitenkin aviopuolisosi ja omaa omatkin tarpeensa ja on myös oikeutettu niihin?

    • Flying high

      Empä ole ikinä ymmärtänyt naisia jotka kieltävät mieheltään runkkaamisen kun eivät itse halua seksiä. Minusta nainen voisi runkata tai hoitaa miehensä suullaan jos ei muuten halua. Tai kiihottaa hyväilemällä ja katsoa kun mies hoitelee itsensä.

      Mutta kun me naiset ollaan niin kasvatuksemme ja oman rajoittuneisuudemme uhreja. On kasvatettu kiltitksi tytöksi. 50-60 äidit on tolkuttaneet päähämme, että seksi on likaista miehen tyydyttämistä. Naisen tehtävä on olla äiti ja kieltää porno ja runkkaaminen. Mullekkin on tolkutettu, että sitten ei tartte antaa kun on lapset tehty. Miehen pitää se ymmärtää ja maksaa vain elämää sitten.

      En ymmärrä sitä. Mulle parisuhde on liitto jossa eletään yhdessä. Seksi kuuluu olennaisena osana jokaiseen päivään. Se ei aina tarkoita yhdyntää. Eikä kaikki hellyys tarkoita seksiin ryhtymistä. Ongelmani onkin ollut aina jokaisessa suhteessa se, että haluan enemmän kuin mies. Kestin viimeistä liittoa ilman seksiä (miehen halut = 1-2krt/vuosi) yli 10 vuotta. Parisuhde oli muuten hyvä. Sitten vaihdoin reilusti itseäni nuorempaan ja tein tarkasti selväksi tämän tarpeeni. Mies vakuutti olevansa samanlainen. Ja taas kuitenkin kävi niin, että ilman saa olla kun miehellä ei ole aikaa, tai on liikaa töitä tms.

      Minulla ei ole lapsia, ilmankin pystyy nainen elää vaikka lapsista tykkäänkin. Mutta avokkini lapset selvästi vievät viikonloppuvierailulla hänen halunsa täysin. Lapset ovat 13, 12 ja 4 vuotiaat. Mies vain odottaa kakaroilleen viihdyttäjää, perseen pesijää, ja ruokaa pöytään 5 kertaa päivässä. Itse makaa sohvalla. Voin kertoa, että kyllä siinä itseltäkin halut kuolee. Näistä viikonlopuista onkin raivokkaita riitoja välillä. Olen lastenvihaaja kun inhoan näitten luonnevikaisten ja laiminlyötyjen lasten passaamista isän vain maatessa sohvalla. Minusta isän kuuluisi nämä asiat hoitaa, lapsethan eivät ole minun. Ja tästä kellonympyräisestä työstä ei saa edes seksiä öisin.

      Ei, vaan illalla sohvalla syliini tungetaan 2 kpl 43 numeron jalkaa hierottavaksi tai hartiat sovitetaan jalkojeni väliin samalla ideologialla.

      Että tiedän kyllä miltä miehistä tuntuu, kun naista pitäisi helliä ja palvoa saadakseen seksiä ja sitten sitä ei saakkaan. Se voi kuulkaas hyvät sedät olla näinkin päin. Älkää yleistäkö, sitä en kiellä, etteikö pihtarinaisissa oikeasti vikaa olisi. Onhan niissä. Nimenomaan yläpäässä.

      Mutta asiaan. Kyllä naista pitää lämmitellä tavalla josta kyseinen nainen pitää. Ja se pätee jokaikinen kerta kun haluatte sitä seksiä. Aina. Ei vain 2,5-5min kahtena peräkkäisenä päivänä ja loppuvuosi ilman. Mitä enemmän panostaa sitä paremmin nainen lämpenee ja jää vielä odottamaan seuraavaa kertaa. Minulla miehen pitää olla iloinen ja asenne leikkisä, minkään tympeän rähmäkäpälän on turha kuvitella kurvejani koskevansa. Yleensä kestän lämmittelyä maksimissaan sen 5min, sitten menee jo yli ja on pakko saada se sinne. Nykyisessä suhteessani olen kerran antanut ilman omaa halua. Sillä viikolla oli naitu jokapäivä ainakin kerran ja se ei herralle riittänyt. Se sääliseksi vei halut loppuviikoksi ja seuraavalla kertaa oli vaikea saada mahlaa virtaamaan. Eli naiset eivät oikeasti nauti siitä, että pitää "antaa" velvollisuudesta. Se lämmittely oikein suoritettuna on taikakonsti.

      Vielä kun saisi tuon oman nykyisen tajuamaan minkä herutuksen saa aikaan niskan hively ja sen suutelu kera hellien sanojen. Saisi herra aina parissa minuutissa villiä ja estotonta seksiä. Mutta ei. Se on joku miehinen ego joka estää ottamasta opiksi jos miehelle ei itselle aukea sama asia samassa mielessä. Tosin tuo ukkeli jopa tykkää niskan hipelöinnistä. Mutta mulle ei meinaa sitä suoda. Vaikka muuta lämmitystä yleensä saa mielinmäärin ja se on kiihottavaa ja nautinnollista.

      Mutta perusaloite, sen on tultava multa. Mies ei sitä tee. Sanoo vain haluavansa hulluna ottaa kainaloon ja nukahtaa. Ja jos ei aloitetta tee, jossain vaiheessa yötä herään siihen, että alapäässäni ihoani erittäin tuskallisesti painaa ja venyttää kova kalu. Se on totaalinen turn off. Kipu ei kuulu niihin asioihin joihin reagoin kiihottumalla. Eikä varsinkaan kipu intiimialueilla. Se on asia jota miehet ei meinaa ymmärtää. Jos nainen tarttuu kynsillä miehen kaluun ja painaa oikein kovasti, samalla voimalla kuin mies vehkeellään naista, niin voin taata, ettei ole kivaa eikä kiihottavaa. Miksi naisen pitäisi kivusta nauttia??? Törkeää kuvitellakkaan, että kivun jälkeen haluaisi sitä lisää. Eihän miehetkään halua.

      Toivottavasti näistä kokemuksista olisi joillekkin seksuaalisesti lapsentasolle jääneelle puutteessa elävälle tai pihtarille ajatusta. Toista pitää kuunnella ja ymmärtää, tai pänät tulee. Ei kenenkään ole luonnollista elää suhteessa jossa halut eivät kohtaa.

    • nainen 37

      Minun haluihini vaikuttaa seuraavanlaiset asiat:

      Kaipaan henkistä yhteyttä ja henkistä läheisyyttä. Tämä tarkoittaa, että mies avautuu myös henkisellä tasolla minulle ja meillä on riittävän usein parisuhde keskusteluja, joissa puhutaan kaikenlaisista asioista. Mies ja nainen ovat niin erilaisia, että on tärkeää puhua omista tarpeistaan ja ajatuksistaan, jotta kumpikin saisivat mitä tarvitsevat, tulisivat kuulluiksi ja ymmärretyiksi. Silloin kun olen negatiivisten tunteiden vallassa, toivoisin miehen hyväksyvän tunteeni ja olevan empaattinen minua kohtaan, niin silloin pääsen nopeiten tunteiden yli ja mies on vaan entisestään vahvistanut omaa paikkaansa.

      Henkisen läheisyyden lisäksi, romantiikan vaaliminen on tärkeää. Kaipaan naisena useita kertoja viikossa, että olen kaunis, ihana, suloinen ja mies rakastaa minua. Halaukset ja kivat tekstarit myös saavat minut tuntemaan että olen rakastettu ja tärkeä.

      Nämä mainitsemani asiat vaikuttavat suuresti, että koen itseni naisena hyväksytyksi ja rakastetuksi ja tämä avaa sydämeni myös fyysiselle rakkaudelle ja halulle. Olen älyttömän herkkä, joten en vain pysty sekstailemaan, jos sydämen tason rakkautta ja läheisyyttä ei ole.

      Minulla on hyvä parisuhde ja olisi täydellinen, jos mieheni pystyisi tsemppaamaan näissä asioissa. vAlitettavasti hänen kotontaan opitut roolimallit ovat tiukassa ja hän ei kykene täyttämään tarvettani tässä asiassa.

    • jokui

      Näitä eri keskusteluja lukiessa: "mieheni ei halua" tai "vaimoni ei halua" En mä usko, että tässä on kyse siitä onko nainen vai mies. Jotenkin tuntuu et tää on TÄYSIN tyyppi kysymys. Miten sut on syntymässä ohjelmoitu. Joku haluu enemmän joku vähemmän, toinen tyytyy siihen mitä on, toinen näkee vaan, että ruoho on vihreempää aidantoisella puolella. Yksilöllisesti meihin vaikuttaa lamaantuvasti seksi elämässä jotkin asiat. Jos tilanteeseen haluaa muutosta nämä asiat pitää yrittää löytää.

    • väsynyt kilpirauhane

      Mä olen ollut pidempään sairaana, enkä jaksaisi seksiä arki-iltaisin, koska pitää ensin odottaa teinin nukahtamista, ja aamuherätys on 5.30. Miehelle ei kuitenkaan riitä seksi perjantaisin ja lauantaisin, vaan myös arkena pitäisi saada väh. yksi kerta. Tällöin lähettelee vonkauspyyntöjä pitkin päivää ja kun illalla koskee niin seksiä saadakseen. Jos en suostu niin runkkaa mun vieressä eikä jossain muualla vaikka on pyytänyt. Miehen mielestä mussa on vikaa kun haluan vain kaksi kertaa viikossa. Keväällä sillä oli jo viettelypeliä naispuolisen ystävänsä kanssa tämän takia. Ollaan oltu yhdessä neljä vuotta.

    • en tiedä mitä tehdä

      vaikeinta miehenä on olla kumppanin vierellä seksiä harvoin saavana jos SEKSIÄ on ennen ollut RUNSAASTI. jos tasaisesti harvakseltaaan NIIN EIHÄN MUUTOS OLE NIIN SUURI.

    • justloveee

      Rakastakaa niitä teijän rakkaitanne vaikka niillä olis haluttomuutta, ei seksin saaminen oo maailman loppu, ette te kai siihe kuole? :o

    • fuckedifuck

      Olen sitä mieltä, että se kuka ei haluttomuutta ole koskaan kokenut, ei voi asiaa myöskään ymmärtää. Lähinnä ärsyttää kitinät täällä siitä, kun oma kumppani ei "anna". Helvetti sentään, panisin mielelläni joka päivä jos tuntisin halua kumppaniani kohtaan. Tuntuu pahalta hänen ja omasta puolesta, kun ei seksi kiinnosta (hänen kanssaan). Meillä on ihanat välit, paljon söpöilyä ja halailua ja mies panostaa itseensä jne. Joten mikään ei ole periaatteessa "vialla". Siksipä tiedän, että ero tästä vielä tulee. Väärä mies ja väärä nainen yhdessä.

      • minäsaanmitäentilaa

        Toi on niin totta. Kun ei tunteita ole niin eihän siitä mitään tule. olen sanonut joskus miehelleni, että tuntuu kuin olisi huora. Vain maksu puuttuu. Mikään ei tunnetasolla kolahda. Vaikeaa kiihoittua kun päässä takoo ettei pysty. Ja kun sitä koskettelua ja paijaamista saati hyväilyä muussakin mielessä kuin seksi ei ole liitossa. En pysty seksiin koska en rakasta eikä hellyyttä ole ollenkaan. Mies kerran kuussa yrittää lähestyä kömpelösti. Ei pysty.Tulee niin hyväksikäytetty olo että itken jälkeenpäin. Sekö on seksin tarkoitus? Aiheuttaa pahaa mieltä ja kipeitä paikkoja kerta toisensa jälkeen? Ja kyllä. Meilläkin oli alkuaikoina mieletöntä seksiä. Missä asennossa vaan ja tuntitolkulla, eli kenenkään on turhaa sanoa että olisin lahna joka vain makaa paikallaan. Ei todellakaan. Olen jo sen ikäinen nainen ja hyvässä kuosissa oleva, että tiedän jossain on parempaa vielä minullekin. Tärkeämmäksi on vain tullut tapahtumat juuri ennen seksiä ja sen jälkeen. Aktin jälkeen heti nukahtava mies on raukka. Kyllä edes kainaloon ottaminen ja suukottelu olisi poikaa ja sitten nukkuu ja usein nukkuu. Miehet seksikouluun. Ei mitään DD kuppilla varustettua naista hiplaamassa iteensä, vaan aakkosista liikkelle. Miten herätellään intohimo. Jokainen katselee sitä omaa kumppaniaan livenä. Ja tämä nykyaika tunkee seksiä joka tuutista. En halua syödä Berliininmunkkia viidesti päivässä. Haluatko sinä?


    • Nuoriurheilijamies

      Ihan en kaikkea ehtinyt lukea mutta sen verran puutun keskusteluun että ei seksi EI ole miehelle tärkein. Minulle tärkeämpää on että puolisoni pitää minua viehättävänä. Jos kuulen vaikka että minua kehutaan, kerrotaan että välitetään ja tullaan vaikka nukkumaanmennessä kainaloon on se monesti tyydyttävämpi asia kuin seksi. Toki olen kilpaurheilija ja viriili nuori mies jolla on kyllä kovat halutkin, mutta silti seksi ei missään nimessä ole tärkeintä. Minulle seksissä tärkeämpää on huomata että kumppani nauttii ja haluaa kun olla itse ihan täpinöissään. Siitä tulee parempi fiilis ja loppuviimein se tyydyttää minutkin parhaiten. Minun päivät on melko lailla aamukuudesta ilta 8-10 eikä energia treenien jälkeen aina riitäkkään seksiin. En syytä melkoisen vähäisestä seksistä n.1krt/kk (nuoren parin näkökulmasta) kumppaniani vaan itseäni. En pystyisi olemaan parisuhteessa jossa kumppani ei haluaisi minua ja ne ajat kun kumppani on pidempään haluton, olen epäitsevarma ja haluaisin hakea huomiota muualta. En pettää mutta kuulla jotain positiivista tai tuntea itseni halutuksi.

      Väitän että haluttomat naiset pystyvät tekemään ainakin jotakin haluttomuudelleen. Tahtoessaan ihminen pystyy aika ihmeellisiin asioihin. Tahdo eteen vaan täytyy joskus tehdä töitä niin maan perhanasti. Vikana voi mielestäni olla myös mies. Kyseinen mies ei vaan sytytä enää. Sama asia voi olla myös toisinpäin. Vai onko jollakin teistä tilanne niin että yksikään maailman mies tai nainen ei sytytä pätkääkään?

    • Miehetja

      Totta joka sana!!! Minun mies luulee, että,pelkkä rinnasta puristelu olisi se "jokin" mikä kiihottaa??? Olen yrittänyt hänelle sanoa, että minua on hyväksikäytetty lapsena ja äitini on nauranut vieressä, jotenka en halua että rintojani puristellaan!!! Ensimmäisen lapseni imetyskin oli järkyttävän vaikeaa!!! Mitä hemmettiä nuo miehet ajattelee? Ei ainankaan aivoilla? En enää todellakaan halua omaa miestäni, en kyllä ketään muutakaan!! Ei tippaakaan hellyyttä, ei kunnioitusta, hyväksyntää..ei mitään! Parempi ja helpompi olisi yksin!!

    • voisitoimia

      Jos olisi niinkuin mormoneilla että 3-5 naista niin silloinhan ei ehtisi kyllästyä keheenkään.

    • Tyytyväinenelämään

      En lukenut koko viestiketjua. Mielestäni haluttomuus ei ole yksistään jomman kumman vika. Syitä voi olla monia eikä siihen ole selkeää vastausta. Olen ollut vuosia täysin haluton seksin suhteen. Syy ei ole minulle ollenkaan selvä että miksi näin on. Seksielämäni on ollut aivan tavallista, joten minun kohdallani ei ole kyse vaikka huonoista kokemuksista. Ei vain haluja synny ja minulle on aivan sama harrastanko seksiä vai en. En saa siitä mitään. En ole tällä hetkellä parisuhteessa enkä sellaista halua tämän asian vuoksi. Olen onnellinen siitä, että en koe panostamista seksiin miltään taholta. Voin olla vapautunut itseni.

    • Quwerty

      Haluttomuutta esisiintyy täälläkin, mutta mulla ei ole kumppania, joten se ei tuota kenellekkään muulle mielipahaa. Libidoni on niin heikko, että en viitsi tehdä asialle mitään. Ainut milloin se kohoaa, on kuukautisten aikana. Ja silloin seksi olisi liian sotkuista. Olen 26, ja elämässäni kokeillut kerran seksiä, ei ollu vaivan arvoosta. Mulla ei toisaalta oo mitään haluja parisuhteeseenkaan. Pitääskö tässä jo huolestua? :P

    • tiinatuut

      hei,olen myös tämmönen haluton nainen.ei vaan haluta.ei kiinosta edes miehet vaikka on yksikin joka tyrkyttää koko ajan.on tehnyt sitä jo monta vuotta ja ei ole mikään ruma mies.mutta ei mua vaan kiinosta.ja tämä se ärsyttävintä onkin että on aina pakko olla joku vika kun on haluttomuudesta kiini.eihän sitä nyt noin voi olla.täytyy olla jotai.aina aina sama juttu.

    • VuosiTäynnäSelibaattia

      Taisi olla siinä Juhannuksen alla 2015 kun emäntä tuli ulkomaanmatkalta muksujen kanssa. Silloin oli hanakkaasti emäntä seksiä vonkaamassa ja sen jälkeen onkin ollut hiljaista. Käynyt mielessä, että olikohan reissussa lomaromanssia ja täytyi saada oman ukon mällit sisään, niin ei tarvitse selittää muuta kuin miksi uudella tulokkaalla on hieman tummempi ihonväri. No, en minä valita, näillä mennään...

    • gditgfhdoyat

      Ei haluttomuus ole pelkästään naisten "ongelma". Mies voi yhtä lailla olla haluton, mutta siitä ei juuri puhuta. Helposti ajatellaan, että nainen, jota kumppani ei halua, on ei-haluttava, sikaruma tai muuten vastenmielinen.

      Minusta olisi aivan ihanaa kun nykyisessä parisuhteessa olisi mies, joka haluaisi seksiä kerran viikossa tai edes kerran kahdessa. Nykyinen on ollut siinä suhteessa hirveä pettymys ja se tuntuu pahalta. Olen ollut niin kiva kuin olla voi, pidän itsestäni huolta, en vaadi tai pakota, houkuttelen, olisin valmis monenlaiseen seksiin, mutta ei kiinnosta. Ylipäänsä mikään seksiin viittaava ei tunnu kiinnostavan. Minulle kävisi hidas rakastelu, nopea pano, edestä tai takaa, miten vain ja missä vain. Mutta ei. Ei treffejä, ei rakkautta, ei edes pelkkää seksiä.

    • itsokaytobeafriendofex

      Minulla ja avopuolisollani oli suhteen alussa seksiä päivittäin, jopa useamman kerran kuin kerran päivässä. Seurustelusuhde oli alussa jännittävää, tuntui kun perhosia olisi ollut koko ajan mahassa ja voi sitä ikävän määrää kun ei ollut sen toisen kanssa ! Meidän suhteestamme seksi vähentyi sitä mukaan, mitä vakavemmaksi suhde muuttui.

      Minun mielipiteeni on se, että se alkuhuuma luo enemmän niitä himoja mutta tunteiden tasaannuttua ne himotkin vähenevät - ainakin näin on aina ollut minun kohdallani. Minä en pidä tätä negatiivisena asiana, koska meidän parisuhteemme voi hyvin ja meidän kummankin on hyvä olla vaikka meidän elämässämme ei ole enää niin paljon seksiä - läheisyyttä kyllä.

    • KahdeksanVuottaSitten

      Viimeksi emännältä kahdeksan vuotta sitten...

      Vissiin ihan normaalia?

      Ajattelen asiaa - päivittäin.

      • TotuusSattuuQC

        "Vissiin ihan normaalia?"

        No mikä nyt on normaalia? Ei tuo nyt ihan tavallista parisuhteissa ole mutta en silti epänormaaliksi luokittelisi.


    • joohpajoo

      Teit naisii ei haluta vaa arjen tuoman stressin takia.. sitte ku vedätte viihteellä muutaman drinksun ni on haarat auki sopivan kohdalla.. siks teit ei pidäkkää päästää mihinkää koska ette osaa arvostaa miestänne sängyssä ettekä ulkona ja horoi ei ketää itteesä vähänkää arvostava hyvä mies kattele ni siks teiät sellaset tullaa aina dumppaamaa ja lopulta päädytte jonkun psykon luo asuu ja se hyvä mies jatkaa polkuaan parempien naisten parissa, sellaisen joka kunnioittaa miestään.

    • pitkäliittotakana

      Asiat voi kääntyä myös päinvastoin,,entinen "haluton" on nykyään hyvinkin halukas..siihen tarvittiin se avioero ja jonkunlainen oivallus että elämähän onkin mukavaa eikä missään nimessä vielä ohi..seksi on nykyisin leikkimielistä ja nautittavaa kun osas jättää omat ennakkoluulot ja oppi hyväksymään itsensä..vuosia siihen meni ja sen ikuisen väsymyksen ja ala-vireisyyden takia hukkaan haaskattua aikaa..mutta nyt nautin senkin edestä..parisuhteessa en ole mutta siitä kyllä haaveilen vielä..eli ikääntyminen ei tarkota aina halujen loppumista :)

      • aviomiehentie

        Joo oon tästä kyllä samaa mieltä. Sinällään kipeä tilanne, kun oon yhden haluttoman aviomies. Mutta oon joskus pysähtynyt miettimään sitä, että voi olla että hän on haluton juuri nyt ja minun kanssani.... Kaikilla on yksi elämä, rakastan häntä ja haluaisin että hänkin vielä voisi rakastaa niin että siihen sisältyisi seksielämä myös. Itse olen jo kauan ollut tahollani salaa usean eri naisen kanssa joista pari vakituisempaa myös tahoillaan naimisissa.

        Paljon halua on kyllä, mutta sitä kumppania on vaikea saada kohtaamaan. Ja toki elämä ei ole pelkkää seksiä, on lapsia ja muuta. Mutta pesän tyhjennyttyä sit se ero monesti tuleekin. Ei ole mitään enää minkä päälle rakentaa omaa kahdenkeskistä elämää.


    • Loppuunpalanut

      Miehet ovat itsekkäitä. Minä, minä, minä. Itseni kohdalla kaikki halut loppuivat siihen, että hän haukkui minua vaikka näki varmasti, että olin kuolemanväsynyt lasten ollessa pieniä. Kiusasi melkein hulluksi. Kerroin miltä tuntuu. Selitin juurta jaksain, että sen mitä teet on väärin. Ei auttanut. Ja sen jälkeen suhde loppui. Asumme yhdessä, koska ei ole muutakaan mahdollisuutta nyt. Kärsimme kumpikin.

    • Beatrice

      Onkohan liikaa sanottu, että jos ei puolisoaan seksuaalisesti koskaan halua, silloin ei enää ole rakastunut? Minusta rakastunut ei ihminen ei voi olla haluton... tiiä sit.

    • Anonyymi

      alku hormoonit jyllää tuhata ja sata, noin puol vuotta sit alkaa vähitelleen tasottumaan ja arki alkaa eli yhteiset ostokset ja olevin yhteisen kodin rakentaminen,vaikka nainen kysyy aina kauniisti aina mielipidettä sisustus asioissa niin sillä ei todellakaan ole mitä väliä.,ja eikä se oikestaan miestä haittaakaan.koska suurimmalle osalle riittää pelkkä sohva ja telkkari.no sit alettaan puhua lapsista ainakin sitä toivosi niin.että ei vaan tule sitä ns. iloinen yllätys tai arva mitä puhetta naisen suusta kuten varmaan monelle tullut vaikka ei ole edes kunnolla miettinyt lapsia.no oli miten oli mutta sit mennään,,ja helvetti hoidetaan homma.no sitten alkaa jo vähän seksi halut jo vähenemään ei ole aikaa tai energiaa,,jäljelle jää enää kodin yllä pito ja raha asiat.jotka hoitaa nainen ja annat sen hoitaa koska se on helpompaa,,ei niin väliä.no aina välillä kun vähän panettais niin se hoidetaan nopeasti,,mutta alitajuntaisesti tiedät että joudut maksaamaan kovan hinnan.ei ehkä heti mutta vaikka ensi viikolla kun puoliso sanoo että voitais mennä sukulaisiin tai lomalle ulkomaille,tai jotain muuta vaikka puolisosi tietää aivan hyvin että et ole semmoinen ihminen joka noista asioista tykkää.kun on taas verrattu omaa suhdetta muihin.no eiköhän ne riidat ala tulee sitten jo ihan pikku asioista ja alat ehkä miettimään pettämistä.koska sillä saa sen helpon alku hormooni rysäyksen.ja tietenkin lapsenne oppivat nämä käyttäytymis mallit vaikka luulette että ei alle 18v tajua mistään mitään.vinkki kuuntelu ja ymmärys täytyy toimia kumminkin päin. olette aivan eri ihmisiä kun silloin kun aloitte olemaan yhdessä.maailma muuttuu koko ajan voit joko muuttua mukana tai et oma valinta.sori ajattelin vaan heittää oman näkemyksen tähän asiaan.ja se on värittynyt sillä että toi koko rakkaus puhe on täyttä paskaa,siis oikeesti aikuiset ihmiset lähettää tuntemattomille ihmisille rahaa tai tukee täys kusipää ihmistä sokeasti.ja tietty olen vähän kateellinen toivosin olevan yhtä tyhmä kun rakastunut ihminen.minusta ei ainakaan järkevä ajattelu ole tunne kylmyyttä, ehkä helvetin rasittavaa ja voi kuullostaa koko ajan negtiiviselta tässä positiivisen ajattelun ajassa.jossa et saa sano mitään loukkaavaa tai halventavaa eli valehtele asiat paremmin käytä hienoja sanoja.älä ole luola ihminen,koska silloin et ehkä tajua kuluttaa rahaa ja ostaa onnea.sori taas väärä sana valinta eli et voi ostaa hienoja kokemuksia ja muistoja joista on iloa koko elämän ajaksi.

    • Anonyymi

      Haluttomuus voi johtua todella monista asioista. Kahden lapsen ja yhden kesken menneen yllätysraskauden jälkeen otin 10v sitten hormonikierukan, joka vei minulla aivan kaikki halut. Eipä ollut miehelläkään ihan halut kohdillaan niihin aikoihin ja pitkän erossaolo aikana toisen lapsen jälkeen käytti ammattilaisia. No, eihän siinä mitään, mutta se vaikutti kyllä parisuhteeseen. Miehelläni on ollut vaikeita potenssiongelmia myös ja sen sijaan, että edes yrittäisi huomioida jotenkin, niin ilmoitusluonteisesti kertoo, että "otin nappulan kun panettaa" - eli se ois niin kuin esileikki siinä. Kaikki vuosien varrella koetut loukkaukset ja sikamaisuudet ovat saaneet minut ihan solmuun. Vaikka halut ovat palanneet vuosia sitten (masturboin liki päivittäin), niin ajatus seksistä oman ukon kanssa tuntuu vastenmieliseltä, kun se on pelkkää paineen alaista jyystämistä ilman läheisyyttä :-(. Itse olen viisikymppinen ja ukko kymmenen vuotta vanhempi ja äijä ei ole huolehtinut itsestään mitenkään, joten on kömpelö, kankea, rapakuntoinen paksukainen, jonka kanssa ei tee mieli, ei sitten mitenkään päin, sekstailla :-/.

    • Anonyymi

      Jaa että miehet ovat itsekkäitä pas**aisia jos naisella ei ole haluja. Ei naistenkaan asenteessa kehumista ole.
      Ei ole ollut haluja moneen vuoteen lääkityksen takia. Ex-muija yritti vaatia lopettamaan lääkityksen sen takia. Enkä todellakaan aio lääkitystäni lopettaa. Paitsi ei se halujani takaisin olisi tuonut koska sairauskin osittain ne on vienyt. Jostain kumman syystä eukko on ex.

    • Anonyymi

      Stereotypia aivottomasta pukista, joka elää vain seuraavan kaadon vuoksi, on yllättävän sitkeä ja monilta osin todellinen.
      Silti olen elänyt toisenlaisen todellisuuden, on myös tunne-elämältään kylmiä sekä kylmenneitä naisia, jotka eivät kaipaa läheisyyttä tai osaa olla edes ystävälliasiä miehelleen. Silti elämä voi jatkua yhdessä, jos molemmat ovat kypsiä kompromisseihin ja sietämään seksikumppanin puuttumista elämässään.
      Ihmiset voivat vuosikymmenien jälkeen muuttua niin paljon henkisesti, että toista ihmistä ei voi kuvitellakaan niin läheiseen ja luottamusta edellyttävään kanssakäymiseen, mitä syvällinen rakastelu pitäisi olla. Pahinta mitä voi itselleen tehdä, on muuttua toisen palvelijaksi, ilman omaa tahtoa ja tämän nähdessäni, koen syvää surua inhimillisestä kontekstista.
      Syvä rakkaus edellyttää kaunista mieltä, sekä luontaista vetovoimaa kahden ihmisen välille, ei muuta tarvita huikeaan elämykselliseen yhdessäoloon, kaikki muu laskelmointi on omien intressien pönkittämistä, toisen ihmisen kustannuksella.

    • Anonyymi

      Vanha alotus, mutta aihe tuskin koskaan vanhenee ...

      Luin tossa ton alottajan kirjotuksen, enkä pystyny samaistumaan sitten yhtään. En osaa yhtään ymmärtää mistä hän puhuu. En vaan kykene kuvittelemaan sitä tilannetta, jossa mä en haluais harrastaa seksiä kumpanini kanssa. Tilanteen pitäis olla jotain suuntaan, että riidellään aina kun nähdään eikä mulla ole enää mitään mielenkiintoa edes nähdä koko ukon naamaa enää. Eli olisin käytännössä täysin valmis eroamaan. Se on ihan uskomatonta miten erilaisia me ihmiset ollaan.

    • Anonyymi

      Olen nainen ja jäi mieleen täällä juuri se, miten nainen haluaa hellyyttä. Pistetäänkö gallup pystyyn ja kysymys on:

      Kerro yksi asia joka saa sinut ns. käyntiin? Siis yksi.

      Oma vastaus: Niskaan ja kaulaan suutelu. Ehdottomasti ...

      • Anonyymi

        Ei mitenkään "kuolaten" vaan hellästi ehkä hieman näykkien...grrrrr...


    • Anonyymi

      Kyllä seksiin naisia on valmiina, aina kun on tarvetta. Toki huomioin vaimoni muuten täysin, puhun ja pussaan. Aluksi oli erittäin paljon tarpeita molemmilla, noin 15 vuotta. Jotain tapahtui, meni enemmän pelkästään hellyyden ja puhumisen tarpeisiin.

      Jos tarpeen, harvemmin tosin, niin käyn pelkästään panolla, rakasteluksi niitä ei voi kutsua. On monenlaista naista, eronnutta, varattua, sinkkua, yh:ta.. Minkäs luonnolleen mahtaa, on vain viriili sen suhteen, rakkauksia eikä ihastumisia ei ole. Kuin yhteen.

    • Anonyymi

      Bla bla bla, miks suhdessa olet jos seksi ei kiinnosta. Anna toinen mennä vai haluatko kontrolloida hän elämän. Tämän takia miehet petää ja sitten me ollaan pahiiksia. Ph

    • Anonyymi

      Vaimo on kertonut haluttomuudestaan jo vuosia sitten. Monta kertaa on käskenyt hankkia seksikumppanin talon ulkopuolelta, siihen en vielä ole aktiivisesti lähtenyt kun ei ole kiinnostanut, mutta nykyisin jos mahdollisuus tulee saatanpa sen käyttää.
      Viimeisen 15-vuoden aikana olen ollut sukupuoliyhteydessä 1-4 kertaa vuodessa ja yleensä "lahjaksi " (lue sääli pillua). Alkuun sai olla lusikassa, vaikkei itsellä sen kummempaa tarvetta olisi ollut yhdyntään niin vaimo kilahti jossain vaiheessa myös siitä kun käden paikka on aika luontevasti siinä rinnanpäällä, "hetikö se pitää olla kopeloimassa" loppui sekin vähäinen läheisyys. Alkuun myös syytin itseäni, olin lievästi ylipainoinen ja vaimo myös jatkuvasti siitä huomautti, laihdutin itseni timmiin kuntoon, ei vaikutusta.
      Kyllä seksi ja läheisyys kuuluu parisuhteeseen, jos se kumppani etoo vaikka vain seksin aikana, niin kyllä se kumppani sitten vain väärä. Jostakin syystä Kumpikaan ei ole halunnut erota, tai sitten syitä on useita. Vanhoillisuus, riippuvuus toimeentulosta ja onhan toi ihmisenä muuten aivan upea. Rakastuin aikanaan hänen älyynsä ja vartaloon ja niitä molempia rakastan edelleen, muuten kyllä rupee itsekin olemaan aika "loppu".

      • Anonyymi

        Nainen ( kuin varmaan mieskin) kaipaa monenlaista huomiota - tärkeetä että tuntee olevansa haluttu
        Jos mies / nainen ei edes pikku eleillä / sanoilla osoita kiinnostusta ei siinä tunne itseään tärkeäksi toiselle
        - ei se suuria eleitä kaipaa : kerää kukka kävellessä , kosketa, huomaa joku pieni asia & kehu siitä, yllätä jätskillä, vie ajelulle, tee ylläri ruoka , osta ylläri jälkkäri , yllätä hieronnalla , yhteinen suunnitelma / pikku projekti jostain ,
        jne ..
        Tällaista minä ainakin kaipaisin & saisi ilahtumaan


      • Anonyymi

        Mun hermot menee jo pelkästä lukemisesta, jätä se nauta nyt heti hyvä ihminen sentään!
        Mun nainen rakastaa naimista ja herra siunaa mitä kyytiä siltä saa.
        Muuten on tyhjäpää kuten muutkin naiset mutta se on vaan hyvä juttu. Helpompi on vedättää ;D


    • Anonyymi

      Oon reilu 30 nainen sama mies yli 10 vuotta. Alussa seksiä oli 1-3krt päivässä. Nykyään 1-3krt viikossa. Halut vaihtelee. Saattaa mennä nykyiselläänkin tuo 3krt päivässä. Toki kun on jälkikasvua, niin se on luonnollista että aika ja mahdollisuudet on rajalliset. Välillä saattaa olla väsy tai kuivat paikat. En tiedä onko se meidän pitkän parisuhteen salaisuus tuo seksi. En kyllä kaipaa mitään uutta kokemusta.

    • Anonyymi

      Voi mies parkaa! Monen kohtalo!

    • Anonyymi

      Kyllä se meillä on 2-5krt viikossa, joskus saattaa olla vain kerran viikossa joskus jokapäivä.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoinen varsinkin tuo AP teksti. Osoittaa miten erilaisia me miehet ja naiset ollaan. Itse olen omasta tulokulmasta katsottuna haluttoman naisen kanssa naimisissa. Pitkä suhde ja monenlaista mahtuu näihin vuosiin, ei ole itseäkään aina haluttanut edes joka viikko. Mutta tuota inhoa on vaikea miehenä ymmärtää, miehet ei pysty mutta väitän että jos munan saa pystyyn niin sillä saa kyllä naiset ratsastaa....hahaha Nainen on seksinsuhteen pirun monimutkainen kokonaisuus jonka kanssa tulee edelleen yllätyksiä, vaikka ikää on meillä kummallakin ja suhteella paljon.

      Näin vanhempana arvostan todella paljon kyllä kaikkea muutakin. On ihanaa läheisyyttä, yhteenkuuluvuutta ja erityistä ME swingiä ihan kaikessa. Se on suhteessa isompi liima kuin paneminen. Se hyvä seksi kun sitä sopivan hetken tultua on, kruunaa tavallaan kaiken. Halusisinko panna silti joskus jokapäivä, todellakin. Mutta haluanko ajaa elämäni rakkauden jatkuvasti nurkkaan tällä halullani, en todellakaan....

    • Anonyymi

      Niin eli sulla on asennevamma seksiä kohtaan!!
      Terv nainen joka haluaa joka päivä

    • Anonyymi

      Tärkeä aihepiiri!!! Ihmisiä on moneen junaan, asiasta ei kannata kuitenkaan kokea painetta eikä erilaisuutta. Usein suhde miehen ja naisen välillä hieman viilenee ja rakkauselämäänkin tulee kiireellisyyden tuntua, ei tahdota eikä enää halutakaan viettää intiimiä hetkeä, kuin suhteen alkuaikoina. Tästä syntyy yleensä kierre, joka ruokkii itseään, nainen haluaa nautinnottoman hetken tapahtuvan nopeasti ja mies toimii kuin robotti ja hoitaa askareensa. Ja usein myös sanotaan että suhde on syventynyt, koska halutaan itse uskoa siihen, totuus saattaa olla toisenlainen. Kaikki ihmisten väliset tapahtumat ovat normaaleja, ajoittaiset halujen kohtaamattomuudet ja muut seikat, mutta niillä on taipumus kertoa myös muuta, tai niitä on vaikea korvata muunlaisella yhteydellä. Rakastavat ihmiset tahtovat pitää toista hyvänä, hellyydellä ja intiimilläkin tavalla, se luo syvä yhteyden jonka väliin ei pääse vastoinkäymiset eikä epäilykset. Sekä rakastuneet ja toisiansa arvostavat ihmiset ymmärtävä toisen hetkisen haluttomuuden tai stressaantuneen olomuodon, silloin annetaan aikaa ja eletään toisen ehdoilla. Rakastaminen ei ole pelkkää seksiä, vaan ymmärrystä ja toisen arvostamista elämänsä tärkeimpänä ihmisenä.
      https://youtu.be/gay8KeqPDYA

    • Anonyymi

      Jos mies haluaa seksiä usein ja enemmän kuin nainen se on yleensä sitä että seisokki ja "mun tekee mieli"-tyyliä..pidemmän päälle tulee naiselle jotenkin ei kiinnosta..en osaa selittää. Mutta mies joka ei halua koko ajan kiihottaa, ei mahda mitään.

    • Anonyymi

      Jos naisesta tuntuu että se on vaan joku pussien tyhjennys automaatti niin johan siinä halut loppuu väkisinkin. Myös se miten mies arjessa kohtelee vaikuttaa seksihaluihin. Jos huonosti kohtelee niin turha kuvitella että nainen haluaa seksiä.

      Miehet ei tajua että naisilla seksuaalisuus voi herätä vasta 30-vuotiaina kun tietää mitä tahtoo ja miten.
      Silti sen viettelyn pitää tapahtua siellä naisen korvien välissä ennen kun peittoja aletaan heiluttamaan.
      Toisinaan taas nainen on heti valmiina.

    • Anonyymi

      Sepä se, Jumalan Sanassa kyllä ihmisiä ohjeistetaan mm. "Älä himoitse" & "itsehillintää, itsehillintää" mutta mitä ihminen, ajattelee vaan että "en mä tommone halua olla mitä joku muu kehoittaa", pitäisi kunnioittaa puolisoa, puoliso ei saisi olla himon kohde, nykyaikana joka puolelta tulee himoja herättäviä ohjelmia/kuvia, kun maailma on mennyt niinkuin Raamattu kertoo, antikristus on tämän maailman ruhtinas, tämä maailma on siis matkalla tuhoa/kadotusta, ja sen huomaa kaikesta, kaikki, väkivalta, himo/ahneus/viha.......nykyajan "tämän maailman tyyppien "ei uskovien" tekemät vaatteetkin on hyvin "himoja herättäviä" kun kaikki tehdään "antikristillisesti" toisin kuin Jeesus kehoittaa, jos ihmiset peittäisi ruumiinsa paremmin, ja tvstä tuli siveellisiä ohjelmia, ei käytettäisi päihteitä, ei tehtäisi huorin, Rukoiltaisi voimia voittaa himottavat kiusaukset ym ei tehtäisi toisille pahaa, toisen kopeloiminen vasten tahtoa taitaa olla "pahojen himojen" aikaansaamaa, himoista voi toipua Jeesuksen avulla, 🙏

    • Anonyymi

      Minä oon halunnu enemmän kuin mun mies ja kun en saanu niin lähin👍 Seurustelukumppani vaan👍

    • Anonyymi

      Ei edes jaksa naisena lukea noita psykologisia ajatuksia. Haluan ja en saanu niin lähin vittuun👍 Jokaisella omat jutut mikä haluttaa ja mikä ei ja koska. Ei siitä kannata haloota nostaa. Tasa-arvo vaan kehiin! Miehetkin pihtaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2784
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      517
      2624
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1835
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      31
      1739
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1713
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1649
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1252
    8. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1072
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    10. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      66
      1063
    Aihe