Kalevi Virtanen on aiemmin toiminut Kirkon nuorisotyön keskuksen koulutussihteerinä, Nuorten Keskuksen pääsihteerinä, Lasten Keskus Oy:n julkaisujohtajana ja Kirjapaja Oy:n toimitusjohtajana. Nykyisin hän työskentelee SLK:n kehitysjohtajana ja Lasten Keskus Oy:n varatoimitusjohtajana.
Eero Jokela PTK:n toiminnanjohtajaksi
Uutinen julkaistu 17.11.2006 Klo 11:05
Uutisen julkaisija: Suomen Poikien ja Tyttöjen Keskus - PTK ry (Hae uutistuottajan muut uutiset)
Pääsihteeri Eija Kallinen
Järjestön toiminnan ja henkilöstön johto,
kotimainen yhteistyö, viestintä ja julkaisutoiminta
(09) 6229 6730 tai 0400 105073
Näiden mukaan homous ei ole synti eikä tarvitse ehetyä
9
140
Vastaukset
- onneksi hetero
Homosta ei saa heteroa, ja heterosta homoa millään keinolla. Seksuaalinen suuntauminen on joko synnynnäinen tai ihmisen aikuiseksi kasvamisvaiheessa kehittynyt ominaisuus. Tässä asissa ei auta loitsu , eikä rukous.
Minusta ei varmasti saataisi homoa millään keinolla ja uskon, että sama pätee myös toisin päin!!! - Arto T
Jaa, kuitenkin monien käytännön elämä puhuu ihan toista, ensin on kokeiltu vastakkaista sukupuolta ja lapsiakin jo monesti tehty, niin sitten on vaihdettu samaan sukupuoleen, jos ukko esim. hakannut tai muuta, toiset taas hakevat jännitystä kielletystä hedelmästä, kun normaali seksi alkaa maistua puulta, eli minusta käytännön elämä ei kyllä aina mene noin.
- onneksi hetero
Vastaus :Arto T:lle
On niin monenlaisia seksuuaalisen poikkeavuuden muotoja.
Ihmiset ,jotka vaihtelevat seksikumpania sukupuolesta toiseen ,ovat bi-seksu-
aaleja. Nämä ihmispoloiset ovat oman seksuaalisuutensa suhteen täysin hukassa.Entäs pedofiilit, mitä heidän kanssaan tulisi tehdä? Heillä on tutkimusten mukaan rangaistuksen kärsimisen jälkeenkin hyvin suuri riski uusia tekonsa!
Auttaisikko heidän tapauksessaan muu, kuin joskus menneisyydessä voimassa ollut rangaistus, että "kulkuset" valtiolle?? Tulisihan tässä tapuksessa ajatella myös uhrin asemaa, joka on viaton lapsi.
Sukupuolivietti on ihmisen voimakkain vietti. Senhän näyttää tietävän tämä pimeydenruhtinaskin.Sillä alueella tämä hiilihankoheppu tuntuu mellastavan
varsin innokkaasti!
Taitaa olla niin ,kuin Raamatussakin sanotaan: EI MITÄÄN UUTTA AURINGON ALLA: ( MITA ON ENNEN OLLUT ,TULEE VASTAKIN OLEMAN!!! )
- Iiris Railo
Loitsu ei varmaan saa aikaan mitään,mutta rukous saa.Kalle Virtasen tapaisia setan aivopesemiä ihmisiä toki löytyy.Heidän sanomisensa ei tee kuitenkaan tyhjäksi Jumalan sanan ilmoitusta,joka tuomitsee homostelun.
- judstaer
On se vain hauska sana tuo eheytyminen. Sillä on kiva lyödä homoja.
Minusta tosin ei.- korkkumaivisto
Lopettakaa heti paikalla homojen mollaaminen! Markku Koivistokaan ei ole
eheyttänyt itseään, vaikka on niin maanperusteellisen uudestisyntynyt,kaataa
ja terapioi. Terapiat välillä hyvinkin seksikkäitä,että sellaista parantamista päällänsä.
- Arto T
# On niin monenlaisia seksuuaalisen poikkeavuuden muotoja.
Ihmiset ,jotka vaihtelevat seksikumpania sukupuolesta toiseen ,ovat bi-seksu-
aaleja. Nämä ihmispoloiset ovat oman seksuaalisuutensa suhteen täysin hukassa.Entäs pedofiilit, mitä heidän kanssaan tulisi tehdä? Heillä on tutkimusten mukaan rangaistuksen kärsimisen jälkeenkin hyvin suuri riski uusia tekonsa!#
Tuossa bi-seksuaalisuus jutussa ei kannata olla median uhri, tuo on homoseksuaalisen liikkeen perushuuto, jos joku on kokenut olevansa homoseksuaalinen ihminen, mutta muuttanut tapansa, niin muiden homoseksuaalien ensimmäinen huuto on ettei se oikeasti ollutkaan homo, vaan ainoastaan bi-seksuaali. Tämä on siis suojakeino jolla he suojelevat omaa uskoaan omien valintojensa ja maailmankatsomuksensa oikeutukseen. eli kyse on siis myös uskonnollinen ilmiö, uskotaan omiin teeseihin ja kaikki jotka sotivat niitä vastaan suljetaan pois. On siis luotu ajattelu malli jolla voidaan oikeuttaa omat teot ja vieläpä tuntea ylemmyyttä niitä kohtaan jotka eivät ajattele samalla tavalla.
#Sukupuolivietti on ihmisen voimakkain vietti. Senhän näyttää tietävän tämä pimeydenruhtinaskin.Sillä alueella tämä hiilihankoheppu tuntuu mellastavan
varsin innokkaasti!#
Niinpä, se tietää että sen aika on vähissä. Jokaisen uskovaisen tehtävä on valvoa omaa tilaansa ja pitää kiinni Raamatun sanasta. On hyvä muistaa mistä se lankeemus lähti liikkeelle paratiisissakin, ensin aina epäiltiin Jumalan sanaa, onko Jumala todella sanonut noin.... - Voi ei
Jankutetaan välillä jostain muustakin asiasta.
- Tympii
Onko jossakin maailmassa vielä paikka, jossa ei jankuteta homoista ja kirkosta, koen tämän yksipuolisen jankuttamisen tuputtamisena.
Eikä kuulkaa kiinnosta pätkääkään Nokia Missio, koska ei ole koskaan aikaisemminkaan kiinnostanut.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k863831On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole382401Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi722373Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732272Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.362025Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma761613- 761507
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581071Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?691044Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r6994