Tarkkana, kun kuljette Cm-Hervannan väliä.

Järkyttyneet.

Tulimme pari viikkoa sitten Turtolan Cm:tista Hervantaa kävelytietä.
Edellämme käveli tumma, arviolta kolmekymppinen mies, hyvin pukeutunut, ei lenkkivaatteissa. Käveli verkkaisesti ja vilkuili koko ajan taakseen, ei ollut humalassa.
Kun saavuimme kohdalle niin hän vilkaisi meitä ja lähti peräämme. Meille tuli kova kiire ja mies lisäsi myös vauhtia. Jouduimme melkein juoksemaan kunnes pääsimme metsästä pois kävelytielle jossa autokaista. Sen jälkeen mies hidasti vauhtiaan eikä enää seurannut meitä.
Se oli niin karmaiseva kokemus että enää emme todellakaan kävele kyseistä väliä. Sattui vielä niin että sillä hetkellä ei tullut yhtään pyöräilijää vaikka aiemmin niitä viiletti jatkuvasti ohitse.

109

4270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • maarukka

      Tumma, ei lenkkivaatteissa?
      Eikös joku ollut nähnyt tuntomerkkeihin sopivan juoksevan sen kiinalaisnaisen murhan aikoihin polkua pitkin Hervannassa?

      Ettei vaan ollut sama sairas tyyppi?

      Te vain satuitte olemaan onnekkaampia kuin tämä murhattu nainen.
      Hän oli yksin.

      Kannattaisi ilmoittaa eteenpäin asiasta, teillä saattaa olla surmaajasta paremmat näköhavainnot.

    • Varotoimia

      Jos joku käy kimppuun ja jotakin siinä ehtisi tekemään, eikä käy kuten pahaa aavistamattomalle kiinalaisnaiselle.
      Niin kannattaa koittaa tehdä hyökkääjään mahdollismman selviä jälkiä, raapia kasvot jne.mikäli ne ei ole peitetyt.
      Jäljittäminen on helpompaa jos paeneessa päälle kävijässä on jotakin tälläisiä tunnisteita.
      Usein tälläisissä tapauksissa tosin jähmettyy kauhusta, ettei saa edes ääntä kurkustaan, saati osaisi tehdä jotakin tälläistä.
      Mutta jos vähänkin on tolkuissaan niin, yrittää kannattaa.
      Jos on ihan pakko kulkea yksin, kannattaa pitää mukana värillisiä spraysuihkeita tai jotakin muita sumutteita, jospa niitä ehtisi käyttää jos joku käy kimppuun.Maailma kun nyt on tälläinen.
      Naisten kannattaisi myös nykyään käydä itsepuolustuskursseilla.
      Siellä arkuus hieman karisee.

      • tai kenties

        Voisko siihen sipaista jtkn kirkasta maalia?

    • ´´´´´´´´´´

      Missä tarkalleen ?

    • Heti-LHY

      Päivi Lipponen selvittämään asia.

    • dfs

      Tai sitten pitää hankkia laiton ase jos ei luvallista saa hankittua että voi tarpeen vaatiessa vetää pyssyn esille jos joku meinaa käydä kimppuun.

      • cvxcvxcvxfds

        Johan se on moneen kertaan todettu, että aseita käytetään yleensä enemmän väärin kuin oikein. Järjetöntä jos kaikki alkavat itseään varustelemaan aseilla muutaman tapauksen takia. Helpompaa on ottaa se kaveri mukaan lenkille.

      • Raivoisa nainen
        cvxcvxcvxfds kirjoitti:

        Johan se on moneen kertaan todettu, että aseita käytetään yleensä enemmän väärin kuin oikein. Järjetöntä jos kaikki alkavat itseään varustelemaan aseilla muutaman tapauksen takia. Helpompaa on ottaa se kaveri mukaan lenkille.

        Ei kaikilla ole kaveria. Eiköhän vaikka omatekoinenkin pippirisumute tai joku muu tulinen aine silmille tee hyvää hyökkääjälle. Alan kehitellä itsepuolustusvälineitä itselleni. On mielenkiintoista puuhaa. Kyllä se jokin lamauttava ja pysäyttävä väline pitää olla. Punainen spraymaalikin on ihan hyvä, ja sellainen joka ei heti lähdekään irti ja värjää oikein kunnolla.
        Varmasti kiinnittää huomiota jos joku maalista punaisena yrittää paeta tai sitten pippurisuihkeesta silmiinsä saaneena ei pysty paljoa pakenemaan ja on aikaa soittaa hätäkeskukseen ja poliisit. Potku munille vielä täydentää.
        Olen ollut tosi stressaantunut enkä uskalla enää mennä entisille lenkkimastoille. Kaikkikki vaan ottamaan jotain mukaan. Kun raivostun niin oikea suora on niin voimallinen että kyllä siitäkin jo hyökkääjhä pienet alkupalat saa.

      • vcxcxvfsdsdf
        Raivoisa nainen kirjoitti:

        Kyllähän tuollaisia omatekoisia sumutteita voi tehdä. Esimerkiksi muutama tulinen chili likoamaan vodkan sekaan, saa aikaan todella tulisen liuoksen. Chilin kapsaisiini nimittäin liukenee alkoholiin.

        Tosin ei tällaista omatekoista ainettakaan kannata kenen tahansa silmille lähteä suihkuttelemaan. Ainoastaan hätätapauksessa.

        Raivostuminen ei kylläkään lisää lyönnin voimakkuutta.

    • cvxvxcdfssdf

      On aika normaalia, että ihminen lisää vauhtia jos hänen edellään kulkevat tekevät näin. Tämä vauhdinlisäys tulee joskus huomaamatta.

      Mies saattoi katsella taakseen jos ei tiennyt tarkkaan mihin oli menossa ja mietti, että pitäisikö kääntyä takaisin vai jatkaa matkaa.

      Mies ei mahdollisesti saattoi seurata mihin te menette ja mennä itse samaa reittiä, jotta ei kääntyisi väärälle polulle. Todennäköisintä on kuitenkin, että samaan suuntaan ollaan menossa jos siellä suunnassa ei ole juuri muuta kuin Hervanta. Itse ainakin oudossa paikassa seuraan mieluusti muita, koska yleensä heidän perässään pääsee paikkaan, jonka jo tunnistaakin.

      Itse olen myös juossut sateessa kaverilleni ja joku tyttö edessäni juoksi hädässä karkuun. Ihan järkevää toimintaa kun perässä juoksee mies huppu päässä, mutta huvittavaa taas minusta. Erehdyksiä sattuu helposti.

    • sadfd

      No kyllä mullekki joskus kävi niin että kun nousin bussista ulos ja lähdin kävelemään omalle kämpälleni niin näytti siltä että joku edessä kävelevä tyttö alkoi välittömästi kiihdyttämään kävelyvauhtiaan. Niin itse siis olen nuori mieshenkilö. Muakin lähinnä huvitti tilanne että mitä se oikein musta kuvittelee. No saattoi olla että itsekkin vaan kuvittelin koko tilanteen ja tyttö käveli muuten vaan nopeesti.

    • Kiinalainen juttu

      Olisiko asialla ollut joku naisen maanmies?Kiinalaisethan on aika tulisieluisia suuttuessaan.Muistan tapauksen hämeenlinnasta, missä eräässä kiinalaisessa ravintolassa leipäveitsi heilui ja veri roiskui.
      Ellen väärin muista taisi joku siinä kiinalaisten sukulaisten kesken tulleessa tappelussa kuollakin.
      Tosin uhrin aviomies oli sitä mieltä, ettei kenelläkään olisi pitänyt olla hänen vaimoaan kohtaan mitään kaunaa tms.
      Mutta eihän sitä koskaan näistä maanmiehistä ja sukulaisista tiedä.

      • sdfdfssdf

        Itse uskon, että tekijä tunsi naisen. Tuntuu muuten aika järjettömältä keskellä päivää tämä tapaus.

      • näin on.
        sdfdfssdf kirjoitti:

        Itse uskon, että tekijä tunsi naisen. Tuntuu muuten aika järjettömältä keskellä päivää tämä tapaus.

        Mansepsyko asialla. Ei uhrin maanmies.

      • määäääääääämäää
        näin on. kirjoitti:

        Mansepsyko asialla. Ei uhrin maanmies.

        Kävelkääpä reitti rauhallisesti, älkää vilkuilko taaksenne sillä teitä saattaa joku seurata.... mieluimmin illalla. Ihailkaa ja haistelkaa metsän tuoksua.

      • maarukka
        määäääääääämäää kirjoitti:

        Kävelkääpä reitti rauhallisesti, älkää vilkuilko taaksenne sillä teitä saattaa joku seurata.... mieluimmin illalla. Ihailkaa ja haistelkaa metsän tuoksua.

        Ihanan syysilman haistelu tosin saattanee loppua, kun pensastosta hypähtää esiin itsensäpaljastaja, tai, sitten tämä viimeisin Tampereen kuuluisuus. Uusi Ted Bundy! Tosin Ted Bundy oli erittäin lipevä keskustelija, manselainen iskee heti..., mutta millä? Ikinäen Tampesterin metsäpoluille lähtisi.

      • Hurja spekulaatio

        Salapoliisit tutkivat aina ensimmäiseksi että kuka hyötyy murhasta eniten. Siis tyyppihän kävi vain äkkiä tappamassa ja lähti pois. Ei raiskausta eikä ryöstöä.

        Ja keskellä päivää ja sattumoisin juuri sen kerran kun aviomies ei ollut mukana. Miehellä selkeä alibi. Mutta... salapoliisitarinoissa ainakin alettaisiin tutkia että oliko uhrilla kenties iso henkivakuutus, ja Nokian työntekijöillä on hyvät palkat, joten leskeneläkekään ei olisi ihan pieni.
        Tarkkaileekohan poliisi tämän aviomiehen pankkitilejä että onko sieltä kenties nostettu isohkoa summaa. Nimittäin joku vois epäillä että vois olla palkkamurhaaja ollut asialla.
        Niin järjettömältä tuntuu silmitön murha ilman motivaatiota.

    • pelkääjätär

      Kauheata..

    • töihin pyörällä

      Tosi pelottavaa. Olen ajanut reittiä pyörällä mutta pistää miettimään ajanko enää.

    • Sala-poliisi--
    • järkyttyneet

      Nyt kun Hervannan murhaajan tuntomerkkejä on annettu niin saattaapa olla niin että juuri sama mies oli kyseessä. Siis se joka lähti lujaa seraameen meitä.

      Mies oli n 180 cent, tumma, pyöreat kasvot ja kauluspaita päällä.

      Jos oikein muistan niin hänellä oli siniset suurehkot silmät. (voi olla että muistan väärin kun niin pelästyimme) Kyseinen mies saattaa asua metsätien varrella. Ehkä tämä mies ei ollut Hervannan murhaaja mutta outo kylläkin.

      • kirsikkainen79

        Järkyttyneet, ottakaa yhteys poliisiin ja kertokaa kokemastanne! Satuin istumaan kerran samassa bussissa kun kerroitte naapurillenne tapahtuneesta ja harmittaa etten uskaltanut pyytää teitä menemään poliisin puheille! Teillä nimittäin on konkreettista tietoa ja tuntomerkit täsmäävät! Olen itse törmännyt samaan mieheen murhapäivänä Hervannassa, mutta kun ilmoitin asiasta poliisille, ei ole tullut mitään yhteydenottoa. Mies on pitkä, suomalainen, roteva ja vatsakas, hiukset ovat tummat ja epäsiistit. Penkoo usein roskiksia Hervannassa ja pukeutuu tummiin suoriin housuihin, kauluspaitaan ja pusakkamalliseen takkiin. Mies on ollut 2000-luvun alussa psykiatrisessa hoidossa Pitkäniemen sairaalassa ja hänellä on selvästi vahva lääkitys. Kävelee huomiotaherättävän hitaasti, johtuu varmaan lääkityksestä.

    • kunta-aktivisti

      Asiallista kunnallista keskustelua. Puhetta riittää ja juttu juoksee. Kännykänkin voit voittaa www.kuntani.fi sivuilla.

      • viestiketj aloittanu

        Mahdoimmekohan me säästyä murhalta cm-hervannan välillä. Nyt kun halutaan vihjeitä oudosti käyttäytyvästä miehestä ja tämä näkemämme, jota karkuun menimme, oli todellakin oudosti käyttäytyvä. N viikko sen jälkeen tapahtui kiinalaisnaisen tappo.

    • hervannan asukki

      Onko Kiinalaisnainen unohdettu ?

      • mämä

        hervannassa ei saada mitään aikaan.

      • Hämä veikko

        Sitä samaa ihmettelen. Sai sellaisen pelkoreaktion ainakin minussa aikaan, etten ulkoile kuin katuja pitkin ja talojen läheisyydessä. Lenkkipolut ovat saaneet jäädä kyseisen tapahtuman jälkeen.
        Kummallisen hiljaista on, kun mitään ei ole enää ollut tutkimuksista.
        Huvittavaa, kun se videon miehen kuva julkistettiin, niin ei mitään sen tiimoilta.
        Oli sitten syytön tai syyllinen. Mutta autas jos olis etsitty kyseistä tyyppiä ja kerrottu, että mies on päässyt arvontaan ja voittanut 10 miljoonaa. Oliskohan ilmoittautunut?

      • vcxvcxfdsfds
        Hämä veikko kirjoitti:

        Mielestäni on aika ihmeellistä, että kyseistä miestä etsittiin niin pitkään. Uutinen oli pitkään otsikoissa ja ihmiset normaalisti lukevat tällaiset uutiset jos tapahtuvat lähikulmillaan. Luulisi, että mies olisi katsonut videon, huomannut siinä itsensä ja ilmoittanut poliisille.

        Samaa asiaa ihmettelin Karoliina Kestin tapauksessa. Miksi nämä bussipysäkillä oleskelleet nuoret eivät ilmoittautuneet poliisille, koska eivät liittyneet tapaukseen mitenkään. Tosin olivathan he paikalla eri päivänä kuin oli ilmoitettu, mutta kyseisestä porukasta oli niin tarkka kuvaus, että luulisi ihmisten itsensä niistä tunnistavan.

        Eikö kiinnosta helpottaa poliisin työtä, pelätäänkö syylliseksi leimaamista vai eivätkö ihmiset yksinkertaisesti lue lainkaan lehtiä?

    • omankädenoikeus_

      Se äijä on ollut se sama joka tappoi kiinalaisnaisen Hervannassa. Nykyään kannattaa pitää jo omaa aseistusta mukana kun liikkuu. Nykyajan sairas meno tekee sen pakolliseksi. Itseään on saatava puolustaa.

      • Viistokatu back

        Kyllä, aseenkantolupaa pitää hellittää tavallisilta suomalaisilta kansalaisilta,
        pitää pystyä puollustautumaan.

    • Kuumotuselämää

      Taitaa olla pahemman luokan paranoia ja muukalaispelko nytten ottanu vallan.. Itse en usko että kyseessä oli joku "hullu tappaja" vaan ihan perus jamppa, saatan tietenkin olla väärässä, itsekkin on täällä tampereen pimeillä kaduilla tullut kaikenlaista käsiaseista varsijousiin vastaan, varovaisuus on hyvästä mutta liialla kuumottelulla tekee vaan hallaa itselleen.

    • ?

      Minua seurasi melkein juoksemalla kotiovelle lauantai yönä viikko ennen kiinalaisnaisen kuolemaa myös Suomalainen mies joka aiheutti pelkoreaktion tullessaan mitään sanomatta hiljaisella Hervannan asuinalueella kohti. Ehdin kerrostalon rappuun

    • kyssäritär

      onkohan kiinalaisnaisen murha unohdettu.

    • Ei vaikuta hyvältä

      Hervanta taitaa olla melko välttämisen arvoinen paikka. Pitkät matkat liikkua, minne päin vaan, kun lähtee Hervannan ulkopuolelle. Niitä välejä kun kävelee, niin matkan varrella ehtii näkee ja tapahtuu monenmoista.

      • Kantahervantalainen

        Hervantaa turvallisempaa paikkaa saa hakemalla hakea. Asukkaat ovat ystävällisiä ja kohteliaita, ME-henki on hyvä. Suuri osa kulkijoista on pelokkaita opiskelijoita, jotka ovat muuttaneet Hervantaan pieniltä asuinpaikkakunniltaan ja ovat siksi varsin säikkyjä ja ujoja. Hervanta on heille iso paikka...

    • Hervantaa väistelevä

      Joo turvallinen? Kuka leimataan petoviiliksi ja kuka pääsee hengestään ja mitä kaikkea - siltä väliltä - tapahtuu.
      Mutta, väitetäänhän Lahden Liipolaakin niin maailman parhaaksi paikaksi. Kuhan nyt ei kukaan keksi mestoille ydinpommisalkkua raahata, niin hyvä on.

    • Hervantaa väistelevä

      Ai niin, ja olihan siellä Hervannassa sekin tapaus, kun se nuorisoporukka hyökkäsi ja pahoinpitelivät vanhan miehen. Onneksi pääsi sisälle turvaan, mutta siipeensä sai.
      Että kyllä herättää luottamusta ja turvallisuuden tunnetta tuota helkkarin Hervantaa kohtaan.

    • tietävä katri

      Ei varmaan ollut so'mali. Yksin eivät uskalla ahdistella suomalaisia, mutta laumana kyllä ovat vaarallisia.

    • Aivan...

      Totta. Joukossa on voimaa ja somalilaumassa raakaa voimaa.

      • seurattu metsät.

        Mies joka meitä seurasi EI todellakaan ollut somali vaan ihan supisuomalainen mies ja vieläpä melko komeakin.

    • ofelia25

      Onko hervannan henkirikos (kiinalaisnaisen surma) mitenkään edennyt vai onko jäänyt jo unholaan.

      • kulkeeko vapaalla ?

        Kumma että kiinalaisnaisen murha ei koskaan selvinnyt. Olisko kyseessä sellainen tyyppi jota ei osaa edes epäillä.

      • ingenrööri
        kulkeeko vapaalla ? kirjoitti:

        Kumma että kiinalaisnaisen murha ei koskaan selvinnyt. Olisko kyseessä sellainen tyyppi jota ei osaa edes epäillä.

        aviomiestä veikkaisin, vahvasti

    • Puliukko.

      Onko kenelläkään käynyt mielessä se että noi tuntomerkit sopivat miltei yksi yhteen Jukka Lahden murhaajan tuntomerkkeihin. Alusti asti olen ollut sitä mieltä, että kiinalaisnaisen surmaaja ei ole mikään narkkari, puli tai mielenterveyspotilas. Mitä sellainen tekisi tuollaisella alueella ja voisi tietää vielä missä nainen syö juuri tiettyyn kelloaikaan. Jos tekijä oli joku tuollanen juttu olisi selvinnyt äkkiä.

      Tekijällä on ollut naisen työhön liittyvä motiivi ja hänellä on kokemusta tappamisesta ja katoamisesta. Nainen tiesi jotain jonka takia hänet vaiennettiin. Aavistelen, että jossain korkeammalla taholla tiedetään, mikä taho on tämän takana. Asia on kuitenkin liian arkaluontoinen, että he pitävät suunsa kiinni.

      Lahden jutulla ja tällä on yhteistä sekin, että tekijä on poistunut nopeasti jälkiä jättämättä ja motiivin on epäilty liittyvän työasiohin. Pidän myöskin Aueria syyttömänä Lahden murhaan. Lahti tapettiin työhön liittyvän asian tai hänen insestitutkimusta vuoksi. Hän tiesi liikaa. Tässäkin tietyt tahot tietävät totuuden, mutta liian monta päätä putoaisi vadille jos asiaa alettaisiin penkomaan. Lahden puhelinsoitot poliisille vitttaavat siihen että hänen tappaja tai tappajat on jostain korkeasta piiristä, ehkä jopa poliisin sisältä. Juuri Porvoossa, jonka poliisille Lahti soitti useaan kertaan, kuoli oman käden kautta poliisi vuonna 2008, jolta oli otettu kasvatti lapset huostaan. Outo sattuma tuokin. Lahdella oli jotain tärkeää tietoa mikä liittyi Porvoon poliisiin. Hänen tietojaan myös urkittiin sieltä. Siitä huolimatta kukaan Porvoon poliisista ei ole ilmoittautunut noiden puheluiden vastaanottajaksi tai tietojen urkkijaksi. Ellei sitten... hän ole kuollut.

      • POLIISI.

        Olet hullu, kenties ympäristölle vaarallinen, sinun osuutesi Hervannan murhiin pitää tutkia! Anneli Aueria vastaan on kiistattomat todisteet, tämän kamppailussa irronnut hiustukkokin löytyi murhatun miehen alta. yms yms.

      • herwuudilainen

        Puliukolle selväksi että Auerin jutut eivät liity mitenkään kiinalaisnaisen murhaan, kyllä se todennäköisesti on joku sellainen lähipaikallinen jota ei edes osata epäillä murhaa tehneeksi, en enää muista ehtikö murhattu antaa edes minkäänlaisia tuntomerkkejä roistosta ja kuka hänet löysi, siitäkään ei kerrota mitään. Perin kummallinen tapaus kerrassaan selvinneekö koskaan.

    • ...

      kas kun ette valokuvaa ottaneet. kummallakaan ei ollut kameraa/kamerapuhelinta ja mumpikaan ei ole sellaista tottunut käyttämään?

      yleensä tuollaisista tilanteista ilmoitetaan poliisille ja vasta sitten varoitellaan netissä.

      • kamerat on

        Kerro ihmeessä kuinka otetaan valokuva kun ihminen juoksee henkensä kaupalla ja toinen juoksee perässä, kerro niin tiedän sitten minäkin.

      • ...
        kamerat on kirjoitti:

        Kerro ihmeessä kuinka otetaan valokuva kun ihminen juoksee henkensä kaupalla ja toinen juoksee perässä, kerro niin tiedän sitten minäkin.

        tehän ette juosseet henkenne kaupalla, vaan jouduitte melkein juoksemaan. paras valokuvan ottamisen mahdollisuus tuli kun pääsitte / olitte pääsemässä metsästä pois.

      • järkyttyneet--------
        ... kirjoitti:

        tehän ette juosseet henkenne kaupalla, vaan jouduitte melkein juoksemaan. paras valokuvan ottamisen mahdollisuus tuli kun pääsitte / olitte pääsemässä metsästä pois.

        Mies oli silloin kun pääsimme metsästä n 300 metrin päässä joten kuvasta ei olisi tullut tunnistettava ja me olimme mutenkin niin järkyttyneitä että tuollainen ajatus ei tullut edes mieleen.

    • lkjjj

      Käveli ensin edellä, no ehkä pelkäsi teitä, saatoihan sillä olla huonohko näkö ja ehkä luuli teitä ryöstäjiksi ja kun menitte ohitte, niin huomasi että mitään vaaraa ei ole ja voi kävellä teidän perässä normaalisti.

      • kävelijät metsäpolul

        Hullu............... Ei kävellyt meidän perässä normaalisti vaan melkein juoksi !!!!!!!!!! Lue ensin ja kommentoi vasta sitten.

      • toisaalta
        kävelijät metsäpolul kirjoitti:

        Hullu............... Ei kävellyt meidän perässä normaalisti vaan melkein juoksi !!!!!!!!!! Lue ensin ja kommentoi vasta sitten.

        aika moni jopa juoksee, saati sitten kävelee nopeasti tai hölkkää.

        ihmiselle on aika tyypillistä pyrkiä samaan nopeuteen kuin edellä menevät liikkuvat.

        mutta onhan se mahdollista että mies saattoi nauttia pelostanne tai suunnitella jotain vakavampaa. teitä oli useampi ja yleensä uhriksi valitaan yksin liikkuva, joten pelostanne nauttiminen on todennäköisempää.

        nyt ei voida kuin spekuloida, koska ette heti soittaneet poliisia paikalle. tällaisissa tilanteissa on täysi oikeus soittaa hätäkeskukseen. hätäkeskukseen soittoa ei tällaisissa tilanteissa pitäisi pelätä, kysytäänhän sieltä kellonaikaakin.

    • kylmiäväreitä n

      Säikähdin olikohan toissapäivänä, kun pimeällä tuli tummiin pukeutunut (nuorehko, aikuinen) mies, joka käveli nopeaa tahtia takana. Hiljaisessa paikassa vielä ja myöhään! Vaikka alue on muuten asuttu Länsi-Treen suunnalla. Pääsin kävelemään vilkkaampaan paikkaan, ja mies jatkoi vielä pimeämmälle kävelytielle (jossa ei siihen aikaan KUKAAN kulje, koskaan). Oli se sitten normaali yölenkkeilijä tai joku muu, ei kovin miellyttäviä tilanteita. Kaikki eivät tajua ettei takaa kannata liikaa kiihdyttää, koska edessä oleva voi kokea inhottavia tuntemuksia. Sitten on ne (harvat?) jotka tahallaan pelottelevat tai jos onkin joku pahempi juttu heidän mielessä. Edellä menevä ei voi tietää varmaksi nykyaikana, tuleeko takaa hiippari vai normaali iltalenkkeilijä, jolla sattuu vain olemaan tummat vaatteet, verkkarit, hupputakki ja pipo. Jos tyyppi hyökkää, voiko uhrille tulla refleksi että palastaa henkeään ja tekee hätävarjelun liioittelun? Mielestäni se on mahdollista.

      Uskon että aloittajaa ajoi joku takaa. Oliko se pelottelua. Vai oliko tyypillä mielessä joku rikos? Kuitenkin pelottavaa. Jos olisitte pysähtyneet, mitä olisi tapahtunut? Vilkuiliko hän siksi taakse, että varmisti ettei ketään ole näkemässä? Asuuko hän lähellä? Entä jos ei pystyisi juoksemaan, miten ihminen pääsisi pakoon tilanteesta? Oliko puhelin mukana?? Onneksi teitä oli kaksi?

      • takaa-ajetut

        Mies ei ollut lenkkeilijä vaan hyvin pukeutunut. Kauluspaita ja muistaakseni suorat housut. Hän tosiaankin vilkuili taakseen kääntyen monta kertaa kun tulimme, käveli todella verkkaisesti. Kun sitten olimme kohdalla hän katsoi vinosti minua silmiin ja sen jälkeen lähti ajamaan takaa. Me tosiaankin menimme kuin viimeistä päivää ja mies saavutti, oli jo todella lähellä, mutta kun pääsimme pois metsästä jossa kulkee vilkas autotie niin hän hiljensi vauhtiaan. Me emme ole vieläkään toipuneet tilanteesta vaikka aikaa on kulunut, oli se niin pelottavaa eikä tullut edes mieleen soittaa poliisille oli vain kiire päästä kotiin turvaan.
        Takaa-ajo saattoi olla jonkun sairaan pelottelua mutta ikuisuuskysymykseksi jäi se että mitä ehkä olisi tapahtunut jos hän olisi saanut meidät kiinni.
        Se että mies oli fiksun näköinen ja hyvin puettu ei herättänyt lainkaan pelkoa ja uskalsimme ohittaa. Jos mies olisi ollut epämääräisen näköinen niin tuskin olisimme edes ohittaneet häntä.

      • kylmiäväreitä n
        takaa-ajetut kirjoitti:

        Hyi kamala. Kuulostaa tosiaan oudolta tyypiltä. Vähän kuin miehet mustissa tai tai joku "tappaja agentti" pukuineen kaikkineen. Tai joku palkkamurhaajan tyyli. :( Ok. ehkä mielikuvitus villiintyi mulla, mutta joskushan se saa vähän villiintyä. Osaatko sanoa suurin piirtein pituutta? Puvun väriä? Kravattia? Ikäluokka silloin miehellä? Mahdollisesti siniset silmät ainakin(?). Oliko tukeva, hoikka, harteikas, lihaksikas, hiukset vai kalju? Onkohan hän ollut autolla liikkeellä vai jalkaisin vaan.

        Tuntuu oudolta, että pukumies menee metsässä tai metsäisellä tiellä pimeällä. Ja juoksee vielä perässä. Huh. Minkälainen se "vino" ilme oli? Ei varmaan kiva muistella. Olikohan se puku siksi, ettei herätä pelkoa toisissa ja sitten yhtäkkiä muuttuu. Ja siis 2011 syyskuun alussa tapahtui? Muistatko kasvoista mitään? En ihmettele ettette ole vieläkään toipuneet, sellainen jää mieleen. Pitkiä yksinäisiä osuuksia kannattaakin välttää. Onko ketään henk.koht "vihamiestä", joka olisi voinut pelotella? On siis todennäköistä että oli tuntematon?

      • takaa-ajetut
        kylmiäväreitä n kirjoitti:

        Miehellä ei ollut pukua vaan kauluspaita ja suorat housut, ei solmiota. Mies oli noin 180 cm pitkä, harteikas mutta muuten melko hoikka. Kasvot olivat pyöreän malliset ja silmät tosiaankin hailakansiniset. Hiukset olivat tummat ja vähän kihartavat(ei ollut mustalainen). Se ilme jonka hän minuun loi oli todellakin vähän vino, suuret silmät. Meillä ei ole vihamiehiä, täysin tuntematon tyyppi.
        Saattaa olla että myös HÄN lukee tämän ja jos lukee niin kertokoon miksi lähti meidän perään jotta saisimme rauhan sielullemme.

        Hyvä kuvaus! Oliko takkia? Eikös silloin ole viileää. Ahaa noin 180 ainakin. Olisko se selitys totta, jos joku selittäisi täällä? Vai valhe. Pitäisköhän minunkin harjoitella juoksua, että pääsee pakoon kuin salama. Sitten jos tulee joku outo tyyppi vastaan.

      • pakoon juosseet

        Miehellä ei ollut takkia eikä silloin ollut viileää. Jokin pieni muovikassi oli kädessä. Niin, mistä tietää puhuuko totta jos tänne kirjoittaa. Kyllä eräs tyyppi jonka tiedämme vastaa tuntomerkkejä mutta ketään ei voi syyllistää jos ei ole varma.
        Olemme funtsineet tosi kauan että oliko tyyppi se ketä vähän epäilemme.

      • vastausta OD...
        pakoon juosseet kirjoitti:

        Vastausta ei kaiketi tule, odotan minäkin ....

      • pakoonjuosseet
        pakoon juosseet kirjoitti:

        Miehellä ei ollut takkia eikä silloin ollut viileää. Jokin pieni muovikassi oli kädessä. Niin, mistä tietää puhuuko totta jos tänne kirjoittaa. Kyllä eräs tyyppi jonka tiedämme vastaa tuntomerkkejä mutta ketään ei voi syyllistää jos ei ole varma.
        Olemme funtsineet tosi kauan että oliko tyyppi se ketä vähän epäilemme.

        Tyyppiä jota olemme vähän epäilleet mutta mitään todisteita ei ole, on luultavammin muuttanut muualle, koska häntä ei ole vähään aikaan näkynyt.
        Olisko niin että on tullut pupu pöksyyn kun ehkä on tätä tiedotetta lukenut.
        Olemme valppaina, kun luet seuraaja tämän, pelästy entisestään sillä ME emme luovuta etsimistä koskaan. Me muistamme sinut.................... Ja me.........................

      • kylmiäväreitä n
        pakoonjuosseet kirjoitti:

        Melko nopeasti voi jäädä kiinni, jos uudelleen naisia jahtaa. Kummaa että oikein puvun kanssa.

      • olette hassuja
        pakoonjuosseet kirjoitti:

        Tyyppiä jota olemme vähän epäilleet mutta mitään todisteita ei ole, on luultavammin muuttanut muualle, koska häntä ei ole vähään aikaan näkynyt.
        Olisko niin että on tullut pupu pöksyyn kun ehkä on tätä tiedotetta lukenut.
        Olemme valppaina, kun luet seuraaja tämän, pelästy entisestään sillä ME emme luovuta etsimistä koskaan. Me muistamme sinut.................... Ja me.........................

        mitähän te hupakot voisitte muuta tuolle miehelle tehdä kuin juosta karkuun taas? pahimmillaan syyllistytte itse syyttömien ihmisten vainoamiseen. ja juoksette karkuun.

        muistakaa että pakkomielteenne yhdestä hiipparista (joka ei edes tehnyt mitään) voi viedä teiltä todellisuuden tajun.

      • pak. juosseet
        olette hassuja kirjoitti:

        SINÄKÖ se olet ??????????????????????

      • Polliisitar
        pak. juosseet kirjoitti:

        SINÄKÖ se olet ??????????????????????

        No tulihan se sieltä kun aikansa yritti. Mielenkiintoista.

      • pak.juosseet
        pak. juosseet kirjoitti:

        SINÄKÖ se olet ??????????????????????

        Ja äläkkä sitten vaan kirjastosta kirjoittele.

      • olette hassuja
        pak. juosseet kirjoitti:

        SINÄKÖ se olet ??????????????????????

        rupeaa vaikuttamaan yhä enemmän siltä, että teidän todellisuudentajunne on jo mennyt ja te hupakot tunnutte saavan tästä draaman hakemisesta jotain nautintoa.

        esiinnytte jo poliisina (rikosnimike virkavallan anastaminen) ja todella näette perässänne kävelemiseen "syyllisen" kenessä tahansa henkilössä.

        teistä on itsestänne jo tullut ihmisten vainoajia.

        olette huolestuttavan häiriintyneitä mieleltänne ja selvästi luotte tarkoituksella jotain draamaa. se ei pidemmän päälle toimi reaalielämässä!

      • pakoon-juosseet

        Hah. Koska olemme esiintyneet poliiseina ???? Oma mielikuvituksesi taitaa laukata hevosen lailla ja mistä tiedät että näemme syyllisen jokaisessa joka perässämme kävelee. Mutta jos joku juoksee perässämme, asia on toinen.
        Kerrohan miksi olet näin kiinnostunut meistä ?
        Kerro miksi tämä juttu kiinnostaa sinua näin kovasti ?
        Mitä sinua haittaa vaikka olisimmekin häiriintyneitä jota emme ole...
        Haluaisitko kenties tavat meidät ?
        Se sopii kunhan vaan ilmoittelet missä ja milloin.
        Sitten voit paikan päällä tehdä oman henk.koht. analyysisi ja me sinusta.

      • sama-pakoon
        pakoon-juosseet kirjoitti:

        ja lisään vielä. Ei tietääkseni ole lainvastaista se että haluaa tietää kuka seurasi metsätiellä että jouduimme pakenemaan henkemme edestä. Olisi hyvä tietää että miksi näin tapahtui. Oliko se vaan pelottelua tai muuta.

      • mieshupakolle.Pakoon
        sama-pakoon kirjoitti:

        ja lisään vielä. Ei tietääkseni ole lainvastaista se että haluaa tietää kuka seurasi metsätiellä että jouduimme pakenemaan henkemme edestä. Olisi hyvä tietää että miksi näin tapahtui. Oliko se vaan pelottelua tai muuta.

        Minne se uhoava mieshupakko nyt oikein hävisi ? Taisi pelästyä pahimman kerran kun ehdotin tapaamista. Voi raukkaa kun ei ole miestä sanojensa taakse.
        Varmaan nyt katselee pelästyneenä taakseen että josko sitä joku seuraa tai sitten ei uskalla lainkaan asunnosta ulos.

    • juoksijatar

      On aika kummallista, että joidenkin mielestä tästä seuraamisjutusta ei saisi keskustella. Eihän sitä Hervan kiinalaisnaisen surmaajaa ole saatu tänäkään päivänä vielä kiinni ja tuo seuraamisjuttu tapahtui vain muutaman päivän erolla tuosta mainitusta taposta, joten minusta mielenkiintoinen ja keskustelunarvoinen juttu. On täällä turhimmistakin jutuista tehty aloituksia.

      Oman moraalitajuni mukaan tappaminen on vakava rikos, johon psyykkisesti normaali yksilö harvoin syyllistyy. Ohikävelevien naisten seuraaminen ja jahtaaminen kertoo omasta mielestäni vahvasti siitä, ettei jahtaajalla ole ns. kaikki "muumit laaksossa", joten huuhkajaksi haukkunut kertokoon, mikä argumentoi sitä vastaan, ettei seuraaja olisi voinut olla myös ko. naisen tappaja? On aivan täysin luonnollista olla peloissaan, jos samoilla kulmilla tapetaan raa'asti joku samoihin aikoihin ja samoilla kulmilla miltei heti sen jälkeen, kun on joutunut takaa-ajetuksi.

      Helppo on täältä Suomi24:n palstalta ja omasta turvallisesta kodista käsin haukkua naisia huuhkajiksi, koska ei ole itse kokenut vastaavaa kauhua ja sen jälkeen nähnyt uutisia taposta. Minun mielestäni niin kauan kuin tappaja kulkee vapaalla jalalla, niin jokainen mattimeikäläinenkin saa asiasta keskustella ja myös kertoa vapasti omista kokemuksistaan. Tosimies ei uhkaile ja pelottele naisia ja sellaisen, jolla on puhdas omatunto ja jonkinlainen moraalitaju, ei tarvitse haukkua pelottavaan tilanteeseen joutuneita naisia.

    • Villi kortti

      Paholainen
      Tahtoi tanssia läpi yön...
      Korttipakan käteeni lyön
      Kesken pokerin
      ja otan sieltä Jokerin...
      Se olkoon parini
      Usvan ja sumun sillalla
      Siellä tanssimme
      tangoa
      yöllä ja illalla

      • Lunda'n-97

        Todella hyvä runo. Mistä löysit, onko runolla jokin tarina.

    • totuus123

      Voi parkkele tätä hysteriaa,on se hirveätä olla mies joka yöllä kävelee kohti kotia,
      edessa sattuu kävelemään joku naisihminen,heti olen joku hullu päällekarkaaja.
      Tänäpäivänä jos lapsi/nainen on hädässä,parasta on kävellä ohi,muuten voit saada syytteen ahdistelusta,jos tilanne ei olekaan vaarallinen.Älä auta ketään kä
      vele ohi.

      • lue texti

        totuudelle.
        Tämä tapahtui PÄIVÄLLÄ.

    • 4+10

      Vertaatteko todella MURHAA siihen että teidän perässä on joku mies KÄVELLYT?

      Luulisi olevan henkisesti rasittavaa miettiä päivästä ja vuodesta toiseen mitä takananne kävellyt OLISI VOINUT teille tehdä.

      Kaikenlaisia rikollisia ja hulluja on liikkeellä joten kannattaa aina olla tarkkaavainen mutta kannattaako elätellä pienessä päässään ihan näin vauhkoontuneita spekulaatioita.

      Jatkakaa vaan tätä kirjoittelua. Te saatte kaipaamaanne huomiota ja muut saavat viihdettä.

      • Totuus ei pala

        Mitä viihdettä joku tässä asiassa voi nähdä ??? Täytyy olla sairas mielikuvitus.

      • 4+10
        Totuus ei pala kirjoitti:

        Mitä viihdettä joku tässä asiassa voi nähdä ??? Täytyy olla sairas mielikuvitus.

        Sairasta on kuule tasan teidän mielikuvituksenne. Kuvittelette perässänne kävelijöiden olevan murhaajia ryöstäjiä ja raiskaajia. Ihan oikeasti suosittelen jotain terapiaa ja miksei itsevarmuuden vuoksi jotain itsepuolustuskurssia.

        Mutta ensin sitä terapiaa. Muuten on riskinä se että käytte jonkun viattoman perässäkävelijän päälle.

        Sairasta olisi pitää hauskana sitä että teille olisi tehty jotain. Mutta kun teille ei ole edes yritetty tehdä mitään.

      • pak.juosseet
        4+10 kirjoitti:

        Olet nyt vaihtanut sitten nimimerkkiä, eikö olette hassuja enää kelpaakaan ??
        Oikeastaan sinun kannattaisi nyt heti huomenissa tilata terapia-aika kun olet noin sairaan kiinnostunut meistä. Ai että pelkäät että käymme sinun päällesi jossakin.... Nauran nauran nauran....... Olet pikku raukka joka nyt pelkää henkensä puolesta vaikka emme ole mitenkään uhanneetkaan, olet siis vainoharhainen itse.

        Onko sinulta nyt menneet uöunet ??? voi voi sentään.

      • 4+10
        pak.juosseet kirjoitti:

        Ei kiinnosta niin paljon että tarkistaisin mitä nimimerkkiä on tullut käyettyä. Varsinkaan kun itse kirjoitatte jatkuvasti vaihtuvilla nimimerkeillä.

        Surullista miten ette huomaa olevanne aivan sekaisin.

        Juoksette kävelijöitä henkenne edestä pakoon ja toisaalta uhoatte etsivänne hänet ja tekevänne ties mitä. Kutsutte vieraita ihmisiä tapaamisiin. Satavarmasti kutsuisitte myös tuon hiipparin tapaamiseen. Ei kovin normaalia käytöstä.

    • kiertäkää kaukaa

      kaikki tummat kannattaa kiertää kaukaa !
      oman turvallisuuden takia !

      ovat tulleet tänne pakolaisiksi ja eivät pärjää omassa maassa !

      • pak.juosseet

        Joo, kierretään tummat kaukaa mutta tämä meitä jahdannut herra oli supisuomalainen, hiukset kylläkin tummanruskeat.

    • Chapman

      Kiinalaisnaisen taposta / murhasta puheenollen, onko tosiaan niin, ettei poliisi antanut missään vaiheessa julkisuuteen mitään vihjeit siitä tekotavasta? Muistan, että sanottiin vain, että "poikkeuksellinen tekotapa", mitä tuo nyt ikinä tarkoittaakaan.

      Aika jännä sattuma tosiaan, että tuollainen seuraamisepisodi on tapahtunut Hervannassa lähes samoihin aikoihin tuon kammottavan, keskellä päivää tapahtuneen kuolemantapauksen kanssa. En ihmettele yhtään, että on jäänyt vaivaamaan, varsinkin, kun tuo tappaja kulkee edelleen vapaalla jalalla. Kai sitä nyt on aika normaalia jäädä pohtimaan, että mitä jos olisi käynyt samoin kuin sille kiinalaiselle (siis mikäli sama tapaus on kyseessä).

      Jos mitään tappoa tai murhaa ei olisi tapahtunut, niin tuskin sitä aloittajatkaan täällä vielä tänäkin päivänä spekuloisivat, murha-tai tappoaspekti tekee tästä aloituksesta ihan perustellun ja oli fiksusti tehty varoittaa muita naisia. Ymmärrän siis sinänsä aloittajan pointin. Eikä kukaan ole täällä kai väittänyt, että se seuraaja olisi automaattisesti ollut myös tappaja? Kaikki on vain pohdintaa, koska tapahtumat linkittyvät niin kummallisen hyvin toisiinsa aikansa ja paikkansa perusteella.

      • Elvisfani

        Luullakseni tuo nimimerkkisi viittaa jonkun Beatlesin jäsenen murhaan jos oikein muistan, oliko se nyt ringo vai mikä. Täysin mitätön bändi jota tuskin kukaan enää muistaa, itse en muista niitten ainoatakaan levyä.
        Asiallinen kirjoitus muuten.
        Toista oli Elviksen aikaan, kerrassaan mahtava tyyppi ja jonka kaikki muistavat.

      • Gogo Hono
        Elvisfani kirjoitti:

        The Beatles oli sellainen oman aikansa tähdenlento, eikä niiden sanoituksissa ole koskaan ollut mitään ihmeellistä. Mieluummin niitä tietty kuuntelee, kun selkäänsä ottaa (ehkä ottaa selkäänsäkin mieluummin, jos pitäisi riittävän kauan kuunnella). Onhan se Yesterdaykin aikamoista tekotaiteellista hissimusiikkia näin jälkeenpäin ja objektiivisesti kun asiaa arvioi. Pilvessä nyt hölmömmätkin asiat näyttää ja kuulostaa niin taiteelliselta ja syvällisiltä, kuten vaikka joku muovipussin pyöriminen tuulessa. (Beatlesin musiikki on juuri sellaista muovista, sisällötöntä ja kevyttä, kuten muovipussi tuulessa).

    • askeleet takanasi

      Jouskaa vaan mutta vielä mä nappaan teidät!

      • pak.juoss

        Ihan kiva kommentti sulta mutta emmeköhän me nappaa sinut ennen sitä. Olet suloinen poikakulta.

      • 4+10
        pak.juoss kirjoitti:

        Ihan kiva kommentti sulta mutta emmeköhän me nappaa sinut ennen sitä. Olet suloinen poikakulta.

        Vastasitte itsellenne tai olette niin naurettavan hölmöjä että luulette viestin kirjoittajan olevan perässänne kävellyt henkilö.

        Kumpikin vaihtoehto osoittaa jälleen kerran sen miten pahasti olette menettäneet todellisuudentajunne.

      • pak.juoss
        4+10 kirjoitti:

        Vastasitte itsellenne tai olette niin naurettavan hölmöjä että luulette viestin kirjoittajan olevan perässänne kävellyt henkilö.

        Kumpikin vaihtoehto osoittaa jälleen kerran sen miten pahasti olette menettäneet todellisuudentajunne.

        Miksiköhän sinua kiinnostaa näinkin kovasti meidän asiamme ?
        Ja miksi olisin kirjoittanut moisen kommentin että vielä nappaan teidät ??

        Uskomme vakaasti että juuri sinä juoksit perässämme tuolloin. Ehkäpä halusit vain seuraamme, no jos niin on niin mikäpä ettei..

        Eikö olisi jo aika sopia seuraava tapaaminen mutta jossakin julkisella paikalla, kuten esim. kahvilassa. Ei sinun meitä tarvitse pelätä.

      • pak.juosse

        TOISAALTA.... Eipä ihme että mehet juoksevat perässämme koska olemme melko hyvän näköisiä naisia, tai ainakin toinen.

      • 4+10
        pak.juosse kirjoitti:

        TOISAALTA.... Eipä ihme että mehet juoksevat perässämme koska olemme melko hyvän näköisiä naisia, tai ainakin toinen.

        Te olette kirjoittelussanne niiin ärsyttäviä ettei tätä hupia voi jättää väliin. Ihmiset joilla on vahva vainoharhainen usko johonkin hyvin epätodennäköiseen ovat erittäin viihdyttäviä.

        Miksi hitossa haluaisin tavata noin eri todellisuudessa eläviä ihmisiä? Vaikea ymmärtää miksi te haluaisitte tavata nettikeskusteluihin osallistuvia henkilöitä. Voi sitä pettymystä kun paikalle ei tulisikaan komea seuraajanne vaan minun kaltaiseni ruma lihava ja ennen kaikkea realistisesti ajatteleva henkilö.

        Teillä taitaa olla jotain kieroa vetoa komeaan seuraajaanne?

        Minua ei voisi vähemmän kiinnostaa te henkilöinä. Minua kiinnostaa tämä tapaus psykologisena ilmiönä.

        Itse olen nähnyt ja kokenut yhtä jos toista, muttei tule mieleenikään paisutella asioita turhalla vuosia kestävällä jossittelulla.

        Ettette vain olisi huumehörhöjä? Kannabis taitaa maistua? Se selittäisi todellisuudesta vieraantumisen.

      • pakoon.juosseet

        Kuule. Jos nyt vähitellen lopettaisit tuon saman levyn jauhamisen (että ollaan vainoharhaisia ym..) Kerro vaikka minkä kirjan olet viimeaikoina lukenut, tai millaisesta musiikista pidät. Kun nyt olet fiksoitunut meihin niin olisi hauska keskustella jostakin muustakin kuin vain joistain psykologisista ilmiöistä.

        Ja kyllä meillä on tiettyä vetoa seuraajaamme koska haluaisimme tietää miksi hän meitä seurasi. Mies oli kyllä komea, mutta hieman pelottava kylläkin.
        Valitettavasti täytyy sanoa että olemme raittiita niin alkoholin kuin huumeidenkin suhteen joten päässä on ainoastaan älyä roppakaupalla.

      • ERäs ketj seurannut.
        pakoon.juosseet kirjoitti:

        Haloo !!! Eihän se voi koko ajan vastata kun on töissä.........

        No minne se poika nyt hävisi ? Eikö olisi kiva vaihtaa ajatuksia kauniin naisen kanssa kun itsellä ei ole oikein natsannut nuo nais-suhteet.

      • Kaikkea sitä on.
        pak.juoss kirjoitti:

        No minne se poika nyt hävisi ? Eikö olisi kiva vaihtaa ajatuksia kauniin naisen kanssa kun itsellä ei ole oikein natsannut nuo nais-suhteet.

        Se on pelkuri joka uskaltaa avata suunsa vain täällä netissä. Ehkä se sitten on se ja sama henkilö joka teitä seurasi ja nyt on mennyt tosi iso jänis pöksyyn.

      • pak.juoss
        ERäs ketj seurannut. kirjoitti:

        Haloo !!! Eihän se voi koko ajan vastata kun on töissä.........

        Sillä on Matti kukkarossa, eli ei ole maksanut nettimaksuaan, tai pelko pyllyn alla että me tunnistetaan se kuten tunnistetaankin.

      • 4+10
        pakoon.juosseet kirjoitti:

        Kuule. Jos nyt vähitellen lopettaisit tuon saman levyn jauhamisen (että ollaan vainoharhaisia ym..) Kerro vaikka minkä kirjan olet viimeaikoina lukenut, tai millaisesta musiikista pidät. Kun nyt olet fiksoitunut meihin niin olisi hauska keskustella jostakin muustakin kuin vain joistain psykologisista ilmiöistä.

        Ja kyllä meillä on tiettyä vetoa seuraajaamme koska haluaisimme tietää miksi hän meitä seurasi. Mies oli kyllä komea, mutta hieman pelottava kylläkin.
        Valitettavasti täytyy sanoa että olemme raittiita niin alkoholin kuin huumeidenkin suhteen joten päässä on ainoastaan älyä roppakaupalla.

        Niin aspergerina pidän saman levyn pyörittämisestä ja monenlaisista asioista ärsyyntymisestä. Mitä sitä hyvää levyä vaihtamaan.

        Sitä paitsi aspergerina olen hyvin harvojen asioiden mies ja minun osallani suurin asia on multiversumin asioiden ajatteleminen. Niissä asioissa ei ole paljon kehumista, joten en ehdi enää nauttia mistään.

        Ennen nautin luonnosta, musiikista ja naiskauneudesta, mutta varsinkin naiskauneudesta nykyään ainoastaan kärsin.

      • 4+10
        pak.juoss kirjoitti:

        No minne se poika nyt hävisi ? Eikö olisi kiva vaihtaa ajatuksia kauniin naisen kanssa kun itsellä ei ole oikein natsannut nuo nais-suhteet.

        Olisi tietenkin hyvin miellyttävää vaihtaa ajatuksia kauniin naisen kanssa, mutta siinä on myös monta ongelmaa. Joten parempi niin ettei minua ole naisasioissa onnistanut.

      • pakoon juosseet.
        4+10 kirjoitti:

        Niin aspergerina pidän saman levyn pyörittämisestä ja monenlaisista asioista ärsyyntymisestä. Mitä sitä hyvää levyä vaihtamaan.

        Sitä paitsi aspergerina olen hyvin harvojen asioiden mies ja minun osallani suurin asia on multiversumin asioiden ajatteleminen. Niissä asioissa ei ole paljon kehumista, joten en ehdi enää nauttia mistään.

        Ennen nautin luonnosta, musiikista ja naiskauneudesta, mutta varsinkin naiskauneudesta nykyään ainoastaan kärsin.

        Nyt on tainnut joku ottaa nimimerkkisi 4 10.
        Jos se kuitenkin olet sinä itse, niin miksi et ole aiemmin maininnut aspergistasi, olisimme silloin ymmärtäneet kaiken.

      • pak.jousseet
        pakoon juosseet. kirjoitti:

        Nyt on tainnut joku ottaa nimimerkkisi 4 10.
        Jos se kuitenkin olet sinä itse, niin miksi et ole aiemmin maininnut aspergistasi, olisimme silloin ymmärtäneet kaiken.

        Aspergina oleminen on kuin, uskollista äänentoistoa, ja todellakin asioitten pyörittämistä.Sen niminen kirjakin on olemassa mutta en suosittele sillä teos on pelkkää sekoilua joka ei sovi aspergerger-ihmiselle.

      • Jotain rajaa sentään
        pak.jousseet kirjoitti:

        Aspergina oleminen on kuin, uskollista äänentoistoa, ja todellakin asioitten pyörittämistä.Sen niminen kirjakin on olemassa mutta en suosittele sillä teos on pelkkää sekoilua joka ei sovi aspergerger-ihmiselle.

        Joo. Luin myös sen kirjan. Sattui niin että oli ainoa kirja ja kirjastot kiinni.
        Ihan mitätön luuserikirja, tuotti suurta tuskaa lukea se mutta kun ei ollut muutakaan lukemista.
        Kirja kylläkin kuvastaa tätä aikaa, siis 2000 lukua. Mies ostattaa naisella kaiken ja vielä syyttää naisia kaikesta.
        Herraisä että ihmettelen kunka tuollainen roska on päässyt yleensä markkinoille. Ei mitään juonta ei yhtään mitään sanomaa, täysi fiasko. En kuuna päivänä ole lukenut moista roskaa.

    • pak.juoss

      Moi.
      Olit tänään samassa bussissa n 13.15, miksiköhän et halunnut moikata

      • pak.juoss.

        No niin.... Ok, et tietenkään vastaa kysymykseeni koska silloin tunnustaisit tekosesi mutta kun katson sinua seuraavan kerran vaikkapa bussissa/missä vaan niin ethän ole nukkuvinasi/ivallinen ilme kasvoillasi.

    • pak.juoss

      Hyvää joulua sinulle seuraaja ja otahan tuleva vuosi iisisti ja lopeta vainoaminen niin anteeksi on annettu. Älä myöskään ensivuonna käy soittelemaan ihmisten ovikelloja !!!!!!!!!!

    • duopoli

      Ja tämä tarina on tosi :D Voi hyvänen aika.

    • pak.juosseet.

      Onkohan Tesoman tappaja sama kuin hervannan kiinalaisen tappaja. Jos on, niin tekijää ei saada koskaan kiinni, ei ole edes mitään tuntomerkkejäkään, siis tappajan . Jos poliisi kertoisi miten kiinalaisnainen tapettiin niin voisi miettiä että onko tapoissa samankaltaisuutta.
      Onkohan sarjamurhaaja kyseessä, tappaa kolmen vuoden välein.

    • Anonyymi

      No, jokos seuraaja on napattu kiinni? :D

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6263
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4006
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2416
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1960
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1413
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe