Paimion päätöksenteko

Polliisitar

Katselin netistä, että tuosta konkurssin tehneestä Paipista hyötyivät lähinnä Ansion Sementti Valimo ja MRL Isomäki. Paippi päätöksessähän oli äänestystä puolesta ja vastaan.

Tietääkö joku, mikä on näiden onnettomien puolestapäättäjien ja näiden kahden ison Paimiolaisen firman suhde näihin päättäjiin?

Jos totta puhutaan, niin tämähän oli varsinkin Ansiolle kuin tilaustyö. Hyvällä mielikuvituksella varustettu ihminen melkein voisi kuvitella, että se on polkaistu käyntiin ihan Ansion aloitteesta ja saatu sitten poliittiset päättäjät siihen taakse hyvällä lobbauksella.

Niin hieno idea tämä on, suoria Ansion elementtipedeille sopivia elementtejä melkoinen määrä, eikä suunnitteluun tarvittu paljon aivoja. Matkaa rakennuspaikalle ei tullut linnuntieä varmaan kilometriä enempää, joten kuljetuskin oli halpaa :-). No tiedä häntä miten asia oikeasti on mennyt, mutta perseelleen se meni joka tapauksessa.

Mitä tulee itse hankkeeseen, niin esim. monitoimihalli olisi palvellut paljon laajempaa käyttäjäkuntaa ja sille olisi riittänyt käyttöä. Tämä hankehan oli alusta asti tuhoon tuomittu.

Toivoisinkin, että nämä päättäjät, ketkä tässä ovat olleet tekemässä raakoja virhepäätöksiä, tekisivät sen ainoan oikean ratkaisun ja eroaisivat.

En muista varmasti oliko näin, mutta joltain olin kuulevinani, että Jari Jussinmäki, Paimion istuva kaupunginjohtaja siunasi tasatulokseen päättyneen äänestyksen omalla äänellään, joten hänenkin olisi mielestäni kannettava vastuu asiassa ja erottava.

Tyypillistä tulonsiirtoa kaupungin veronmaksajien taskusta, kahden ISON taskuun.

Joku voi korjata, jos tässä oli virheitä, sillä en todellakaan jaksa muistaa tarkkaan enää koko asiaa.

1

880

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PuhPah

      Paipin perustamisasiakirja allekirjoitettiin syyskuussa 2004, jolloin Tyrväinen toimi Paimion kaupunginjohtajana. Jussinmäki astui virkaansa tammikuussa 2005.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      47
      2498
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2487
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2372
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      57
      2145
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1877
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      84
      1695
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1153
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1024
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1015
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      886
    Aihe