Japanin uudeksi kauppaministeriksi on nousemassa Yukio Edano, kertoivat maan viestimet maanantaina. Aiemmin hallituksen päätiedottajana työskennellyt Edano saa vastuulleen myös energia-asiat.
Edanon kasvot tulivat maailmalla tutuiksi maaliskuun tsunamin ja sitä seuranneen Fukushiman ydinonnettomuuden aikana. Tiedottaja esiintyi televisiossa niin tiuhaan, että sosiaalisessa mediassa ihmeteltiin jo, nukkuuko mies koskaan.
Edellinen kauppaministeri Yoshio Hachiro joutui eroamaan lauantaina varomattomien Fukushima-kommenttien jälkeen. Hän ehti olla virassaan vain reilun viikon.
Ero tuli hankalaan aikaan vasta äskettäin pääministerinä aloittaneelle Yoshihiko Nodalle.
Edanolla riittää työtä energiasaralla: Japanin 54 ydinreaktorista vain joka viides on tällä hetkellä toiminnassa.
(MTV3–STT–Reuters)
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2011/09/1388867/fukushima-tiedottajasta-tulee-japanin-uusi-kauppaministeri
Joka viides reaktori käytössä
3
<50
Vastaukset
- Tuo entinen
kauppaministeri joutui eroamaan hölmöjen puheiden vuoksi.Näin asiasta kertoi YLE teksti-tv tuona eroamispäivänä.
Ei siinä mitään hölmöä ollut. Tosiasia on, että Fukushima on kuolemaantuomittu kaupunki, asukkaat nyt ainakin.
Sama se on suurella osalla muutakin Japania aina Tokiota myöten. Seuraava pari vuosikymmentä tulevat todistamaan tämän- Kyllä ministeri
sitroen kirjoitti:
Ei siinä mitään hölmöä ollut. Tosiasia on, että Fukushima on kuolemaantuomittu kaupunki, asukkaat nyt ainakin.
Sama se on suurella osalla muutakin Japania aina Tokiota myöten. Seuraava pari vuosikymmentä tulevat todistamaan tämänhölmöili ja ansaitsi potkut.Ehdottaa nyt hinkkaamista takin kanssa ja "tanssii" Japanilaisten haudoilla,niinkuin tuollaista kutsutaan.Muualla maailmassa kun ministerit törppöilee niin heti saa lähteä,mutta Suomessa pysytään virassa tervalla kiinnitettynä.Kanerva toki poikkeuksena.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole492536Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742529Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732402Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.672200Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321897Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051749Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko241221Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71054Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411045Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön59955