Mihin on kadonnut alkuperäinen idean luoja Rasmus Kevin? Kevin taisteli tuulimyllyjä vastaan kolmen vuoden ajan samaan aikaan kun SAJL koitti tehdä kaikkensa kampittaakseen yritystä tuoda talveksi sisäjenkkifutiskulttuuri Suomeen. 2009 liittokokouksessa Hämeenlinnassa kerrottiin seurajoukkueille että se joukkue, toimitsija, pelaaja tai erotuomari joka osallistuu kyseiseen sarjaan, erotetaan liitosta. Ja tämä kuulemma siksi, että SAJL:llä olisi yksinoikeus jenkkifutiksen harrastamiseen Suomessa?
Ensimmäinen peli pelattiin Turussa 2010 ja paikalla kuvien, videoiden ja katsojien kertoman mukaan oli noin 800 katsojaa, jollaisista luvuista ollaan saatu uneksia vuosikausia Suomalaisessa futiksessa, jossa katsojakeskiarvot on 200-500. Nyt sitten SAJL tuo lajin omana "uutena ideana" markkinoille uusien toimijoiden voimalla.
Miten tämä hölmöily voi vuodesta toiseen olla tällaista että otetaan kivikaudelta asti vauhtia kun homma on jo hyvässä nosteessa? Homma olisi rullannut omalla painollaan ilman että sinne olisi tarvinnut sitoa liiton resursseja ja SAJL olisi voinut keskittyä ja panostaa siihen omaan juttuunsa, kesäfutikseen, eikä alkaa pirstaloimaan resursseja. Toivotaan että ei käy niin että kohta liitossa huomataan tullleen haukattua liian suuri pala kakkua ja tukehtudaan siihen.
Hei haloo?
http://www.sajl.fi/-/artikkeliarkisto/?num=27425
Jenkkifutista korkeakouluissa
10+19
2
261
Vastaukset
- Se yks
Rasmus Kevin tainnut vähän pudota piireistä. Kyllä sen on pari kertaa turussa bongannut, ite pelattiin sille kun se oli junnu valmentajana. Loistavia ideoita, ja Caribia hallissa oltiin katsomassa sitä matsia. Harmi että SAJL omisi idean.
- Riippumaton nukkuja
Rasmus bongattu männä suvena rugbypelissä kentältä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole432488Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742477Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.552134Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321867Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841685Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211133Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71024Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411005Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56886