Eli tarkoitus ei ole sukua jatkaa eikä näyttelyissä kierrellä. Koira on aika moinen hajujen perään ja myös "kokeilee" kerran parissa kuukaudessa komentamista ja pihalla on erittäin reviiri tietoinen.
Onko kenelläkään kokemuksia kyseisestä operaatiosta ja onko auttanut vai pahentanut??
Kastraatio 1,5 Vuotiaalle urokselle
5
208
Vastaukset
- MäyQ
Hei!
Meillä kastrointiin juuri samassa iässä meidän mäykky, lyhytkarvainen. Ei ehkä ihan niin paljoa ole enää hajujen perään ja kuuntelee ulkona paremmin ja keskittyy, mutta nyt on alkanut olemaan muita koiria kohtaan paljon varautuneempi kuin ennen leikkausta. Usein on alkanut rähisemään jopa ja nyt täytyy vähän ehkä vältelläkin muita koiria näiden tilanteiden välttämiseksi.
Ruokahalu on kasvanut kyllä, sen huomasi samantien ja nyt kaivataan enemmän hellyyttä, rapsuttelua ja muutenkin nyt tykkää olla lähempänä ja saattaa tulla syliinkin!
Ennen tykkäsi omaa paikkaansa humputtaa, mutta sekin on onneksi taakse jäänyttä elämää nyt!
Eli yhteenvetona hyviä puolia tuli esiin, mutta samoin huonojakin tuli. - implantti2
Koiralle voi myös laitattaa kastraatioimplantin nahan alle. Vaikutus kesti minun mäyriksellä (11-12 kg) n 10 kuukautta. Siinä ajassa ehtii varmaan huomata, miten vaikuttaa ja tehdä vasta sen jälkeen päätöksen mahdollisesta pallien poistosta. Implantin laitto kunnallisessa eläinlääkärissä maksoi n 100 euroa.
- karkeaKarvaiNeNUrOs
Implantti?? Kuulostaa kiinnostavalta. Mitenkä sinun tapauksessa sitten kävi, poistatitko vai annoitko olla ja teit kummin vaan, niin mikä on nyt tulos??
- implantti2
Implanttia ei poisteta. Ymmärsin, että se liukenee vähitellen.
Koira on nyt normaali oma itsensä, kuten oli ennen implanttia.
- irmeli64
kastraatio rauhoittaa koiraa mutta kastroitu koira lihoo helposti, joten ole tarkka ravinnon suhteen :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192186Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392075Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä281980Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471386- 741326
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46873Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56802Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8741- 52723
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32708