Laitappas sähkäriä ko. näyttelyn järjestelytoimikunnalle ja kysy. Yleensä suuremmissa näyttelyissä on paikallisia nuoria, joita voi ostaa handleriksi kehään. Ja uskon, että Jyväskylässäkin olisi. Kysymällä selviää. Yhteystiedot varmasti löytyy ko. näyttelyn sivuilta.
Niin, siis tietysti olet jo tsekannut kaikki tutut Junior-Handler-kilpailijat lähipiiristäsi - tai siis siltä alueelta.
NIIN, otathan huomioon, että omistajan tulee ITSE kouluttaa se koiransa näyttelykelpoiseksi.
Ei minkäänlainen, hyväkään handleri, saa koiraasi käyttäytymään kehässä asiallisesti, mikäli koiran peruskoulutus ei ole kunnossa.
Kyllä asiallisia, ja erittäin hyviäkin handlereita löytyy, jos koira on käytökseltään opetettu tottelemaan vieraankin handlerin ohjeita ja komentoja.
Ei kukaan händleri halua, edes rahasta, viedä kuritonta koiraa kehään.
Ja se on myöskin omistajan tiedostettava.
Onnea etsintään.
Oletko ollut yhteydessä bokserikasvattajiin. Yleensä kasvattajat esittävät mielellään omaa rotuaan myös kehässä - siis myös muiden kasvatteja. Ja heillä, jos kellä , on kokemusta oman rotunsa esittämisestä.
Kyseleppäs vähän. Rotuyhdistyksen kautta löytyy kasvattajarekisteri. yms. yms. Nyt vaan aktiivisesti etsimään.