Näin toimii kokoomuslainen ns.demokratia. YIT:n "ISOHERRA" on käskyttänyt lehtiä poistamaan lyhyttä tunnelia puoltavat kirjoitukset lehdistä, koska ovat heidän firmalleen haitallisia. Lammasmaiset päätoimittajat ovat aivan hampaattomia / voimattomia, koska omissa salkuissakin on YIT:n osakkeita / optioita. Ei omaan pesään voi kuseskella, vaikka se olisi oikeudenmukaista ja eettistä tampereen asukkaita kohtaan. Tässä yksi syy, miksi en Aamulehteä enää tilaa. Lehti on liian puoluesidonnainen sensurointia tehdessään.
0Äänestä
vcxxcvsdf
Miksi ei edes joskus voisi kohdistaa kritiikkiä oikeaan kohteeseen? Turha haukkua koko puoluetta jos yksi tai muutama ihminen tekee virheitä. Eikö koskaan voisi ajatella objektiivisesti, ilman oman edun tavoittelua? Ainoa keino saada politiikkaan järkeä, olisi poistaa koko puoluejärjestelmä, jotta jokaista henkilöä käsiteltäisiin yksilönä.
Mustan saa valkoiseksi rahalla ja uskolla. Halla-aholainen oikeistopuolue ei sano tästä äänestäjien ja veronmaksajien silmäänpissimisestä mitään kun tukea tulee sieltäkin mutta kansa tietää tämä kusetuksista vanhin ja varsinkin kun kansa ei tiedä ja tietää sen että taas kähmitään rahaa rahalla.
Kriittinen tarkastelu jäihin ja monttua tekemään ,mitään hyötyähän siitä ei ole mutta saadaahaan sovitut tonttimaat rakennettua vaikka kansa olisi mitä tahansa mieltä heidän rahojensa käytöstä.
0Äänestä
Tunnelin käyttökulut
Jollen aivan värin veikkaa, tunnelin käyttökulut tullaan rahoittamaan jonkin tyyppisellä käyttömaksulla. Mikäpä siinä. Silloin pitää miettiä miten estää autoilijoita käyttämästä/tukkimasta vaihtoehtoisia reittejä.
Pitkän tunnelin kannatuksesta... Aika erikoista, että Tampereen valtuutettujen kanta eroaa näin totaalisesti Tampereen asukkaiden kannasta. Siitä huolimatta kukaan ei ole vaivautunut kertomaan, mikä olennainen tieto pitkän tunnelin puoltamiseksi ei ole saavuttanut asukkaita.
0Äänestä
Kansaa ei siihen
hukkaputkeen saa millään ajamaan, vaan tulee siten keskustan silloista melkoisia, OIKEITA ruuhka sumppuja. Nyt ei ruuhkia ole, sanan "ruuhka" varsinaisessa merkityksessä. Valtuusto on täydellisen tietämätön taustavoimien, heihin kohdistamasta taitavasta manipuloinnista, jota tunnelilobbarit ammattitaitoisesti harjoittaa pötypuheineen ja taidokkaasti laadittuihin, virheellisiin numerotietoihin perustuviin konsulltiselvityksin. Ja näihin uskovat nämä MEIDÄN edusmiehemme???? Konsulttifirmat ovat kupanneet jo yli miljoonan palkkioina, täydellisen perättömistä laskelmistaan. Onko se oikeata selvitystyötä, jossa punnitaan todella tasapuolisesti muutkin vaihtoehdot? On punnittu vain yhtä pitkää tunnelia ja hyvin perusteltu lyhyt vaihtoehto jätetään harkiten noteeraamatta. Mikä konsulttifirma on tehnyt selvityksen lyhyestä tunnelista??? Ei yksikään, tietääkseni! -Tappioputki häämöttää.........
0Äänestä
Tunnelille: KYLLÄ
Poistetaan koko Paasikiventie s*****na! Ajelkaa pitkin Hämeenkatua , Pirkankatua ja Pispalan valtatietä eteenpäin. Siinähän näkisitte onko autoja liikenteessä.
Ärsyttää jotkin Lielahdessa , Kalkussa ja Pohtolossa ym. asujat, jotka haluaisivat katsella maisemia ajessaan, eikä mm. sen takia saisi rakentaa tunnelia. Jotkut ovat nimittäin Aamulehden yleisöpalstalla kirjoittaneet sellaistakin:( Pakokaasu ja metetli on ihan kohtuuton niille asukkaille, jotka asuvat matkan varrella. Ei kai se saaste niitä haittaa, joiden ikkunan alta tämä valtava autovirta ei kulje, ja tiedoksi, että nämä talot ovat olleet ENNEN Kekkosen-Paasikiventien rakentamista!!!! Siis te jotka ette halua tunnelia, ajelkaa Pispalanvaltatien kautta!
Taitaisi älämölö liikenteestä nousta niiltä asukkailta jotka sielläpäin asuvat
0Äänestä
Realismia!!!!
Tunnelille: KYLLÄ kirjoitti:

Saasteet ei katoa minnekkään, vaikka autot kulkevat tunnelissa, kuten ei roskatkaan, jos ne lakaistaan maton alle! Muuta pois, jos autot haittaa kaupunki asumistasi. Teiskosta jo löytyy mukavia mummon mökkejä teikäläisille:)) Maalla on mukavampaa ja autot ei sinua siellä kiusaa. Et sovi urbaaniin ympäristöön, koska kaipaat rauhaa.
0Äänestä
Tunnelille: KYLLÄ
Realismia!!!! kirjoitti:
Saasteet ei katoa minnekkään, vaikka autot kulkevat tunnelissa, kuten ei roskatkaan, jos ne lakaistaan maton alle! Muuta pois, jos autot haittaa kaupunki asumistasi. Teiskosta jo löytyy mukavia mummon mökkejä teikäläisille:)) Maalla on mukavampaa ja autot ei sinua siellä kiusaa. Et sovi urbaaniin ympäristöön, koska kaipaat rauhaa.
En asu kyseisellä alueella, mutta eräs lähisukulaiseni asuu. Voi sitä ajatella joskus muitakin kuin aina vain itseään. Asun itäpuolella Tamperetta. Länsipuolelle en muuttaisi ikinä juuri tuon tukkoisen liikenteen takia. Sitäpaitsi kyllä ne saasteet ja meteli ainakin vähenee lähiympäristössä jos liikenne kulkee tunnelissa. Vai millä logiikalla ei muka vähenisi??? Kerros mullekin. Taidat itse asua Teiskon korvessa ja pidät meteliä rantatunnelia vastaan. Olet niitä MINÄ MINÄ MINÄ-ihmisiä joille vain RAHA ratkaisee.
0Äänestä
Mulle kanssa olutta!
Annatko joitain esimerkkeja noista tunnelilobbareiden manipuloinneista. Samoin kiinnostaa ne oikeat luvut, joilla "konsulltiselvitykset" tulisi tehda, kun kerran nyt kaytetyt ovat virheellisia. Kerrotko ne oikeat luvut ja perusteletko, miksi ne ovat oikeat?
0Äänestä
Kokeiltu on
Ihan oikeastiko meinaat saada mitään vastauksia noilta reppanoilta kyynisiltä kaiken uuden vastustajilta? Kerta se olisi ensimmäinenkin!
0Äänestä
;))))
Kokeiltu on kirjoitti:

Sangen luonnollista on, että maksajat joko puoltavat tai vastustavat hanketta ja perusteluja vastustukselle on esitetty vaikka kuinka. Pitkän tunnelin rakentamista puoltavat perustelut sen sijaan ovat hepposia, erityisesti vrt. mahdollisiin muihin vaihtoehtoihin.
Hyvä hanke on helppo perustella ja jos hanke on oikein hyvä ja oikein hyvin perusteltu, silloin maksajatkin on helppo saada hankkeen taakse.
0Äänestä
Tämä on totuus.

Et taaskaan ymmärrä pointtia? Lyhyen tunnelin vaihtoehtoa ei ole todellakaan edes tutkittu, koska YIT ajaa omaa asiaansa, omien konsulttiensa kautta. Oletko nähnyt yhtään todellista selvitystä edullisemmasta vaihtoehdosta? Olisi hyvä saada sinulta vastaus myös????
0Äänestä
Mulle nyt aspiriinia
Missä ne perustelut vastustukselle on esitetty? Milä perusteella puoltavat perustelut ovat heppoisia?
0Äänestä
.......
>>>Missä ne perustelut vastustukselle on esitetty?
Et taida olla lukumiehiä nimittäin asiasta on väännetty peistä puolin ja toisin, perustellen ja tunteillen, kättä niin nettin palstoilla kuin paikallislehtien yleisöpalstoilla ja vähän muuallakin.
>>>Milä perusteella puoltavat perustelut ovat heppoisia?
Ne nyt ei vain vakuuta Tamperelaisten enemmistöä etenkin kun tarjolla olisi parempiakin vaihtoehtoja ja luulenpa, ettei sinultakaan tule rautaista faktaa pitkän tunnelin tueksi.
0Äänestä
Mulle nauru maittaa
....... kirjoitti:

Ihan mielenkiintoinen mielipidekirjoitus. Olisi ollut mielenkiintoisempi, jos siinä olisi perusteltu nuo väitteet asiallisesti. Niin tuossako ne vastustajien perusteet sitten olivat?
0Äänestä
prkl://
Mulle nauru maittaa kirjoitti:

Syy: Lyhyttä tunnelia ei ole tutkittu lainkaan. MIKSI? Selitä, kun olet niin viisas?
0Äänestä
Väitteet?

Jospa sinä näkisit hieman vaivaa ja laitat tulemaan niitä vähemmän heppoisia väitteitä, minä kyllä vastaan ja puolestani perustelen.
Voi siinä naurut hyytyä ;))
0Äänestä
Taas meni ilo myttyy
prkl:// kirjoitti:
Syy: Lyhyttä tunnelia ei ole tutkittu lainkaan. MIKSI? Selitä, kun olet niin viisas?
Joko sinä, tai Tampereen kaupungin nettisivut valehtelevat. Mitenköhän on...
Myös nimimerkki "Väitteet?" voi tutustua vaikka noihin nettisivuihin ja alkaa faktuaalisesti kumota siellä esitettyjä tietoja. Jos siis naurultaan pystyy.
0Äänestä
Ei vakuuta
Taas meni ilo myttyy kirjoitti:
Joko sinä, tai Tampereen kaupungin nettisivut valehtelevat. Mitenköhän on...
Myös nimimerkki "Väitteet?" voi tutustua vaikka noihin nettisivuihin ja alkaa faktuaalisesti kumota siellä esitettyjä tietoja. Jos siis naurultaan pystyy.
>> Myös nimimerkki "Väitteet?" voi tutustua vaikka noihin nettisivuihin ja alkaa faktuaalisesti kumota siellä esitettyjä tietoja. Jos siis naurultaan pystyy.
Kaikki on luettu, enkä edelleenkään ole vakuuttunut. Kerro sinä nyt vaikka malliksi pari perustelua pitkän tunnelin puolesta vrt. jokin halvempi vaihtoehto, esim. ns. lyhyt tunneli.
0Äänestä
Kerro niin autan
Ei vakuuta kirjoitti:

Mitä kohtaa et lukemassasi tekstissä ymmärrä? Voin yrittää auttaa.
0Äänestä
Sitä epäilinkin
Kerro niin autan kirjoitti:
Mitä kohtaa et lukemassasi tekstissä ymmärrä? Voin yrittää auttaa.
tai oikeastaan tiesin. Sinulta ei löydy yhtä ainoaa perustelua ;)))
0Äänestä
Tyhmät ei tajua
Sitä epäilinkin kirjoitti:
tai oikeastaan tiesin. Sinulta ei löydy yhtä ainoaa perustelua ;)))
Niin, ne perustelut eivät olekaan minulla, vaan ihan kaikilla jotka osaavat lukea ja ymmärtää lukemansa. Tiedämme, mihin ryhmään sinä kuulut =D
0Äänestä
Ollanko tässä vähän
Tyhmät ei tajua kirjoitti:
Niin, ne perustelut eivät olekaan minulla, vaan ihan kaikilla jotka osaavat lukea ja ymmärtää lukemansa. Tiedämme, mihin ryhmään sinä kuulut =D
tyhmiä ;))
"Te ootte kaikki ihan tyhmiä"
Milläs luokalla sää oot?
0Äänestä
Joskus totuus sattuu
Ei vakuuta kirjoitti:
>> Myös nimimerkki "Väitteet?" voi tutustua vaikka noihin nettisivuihin ja alkaa faktuaalisesti kumota siellä esitettyjä tietoja. Jos siis naurultaan pystyy.
Kaikki on luettu, enkä edelleenkään ole vakuuttunut. Kerro sinä nyt vaikka malliksi pari perustelua pitkän tunnelin puolesta vrt. jokin halvempi vaihtoehto, esim. ns. lyhyt tunneli.
Jos esimerkiksi Tampereen nettisivut, joilla kerrotaan hankkeesta paljonkin, ei ole sinulle tarpeeksi luotettava tietolähde, niin mikä sitten olisi? Vitsiksi itsensä tehneen Rantaväylä-liikkeen sivutko?
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Näin toimii kokoomuslainen ns.demokratia. YIT:n "ISOHERRA" on käskyttänyt lehtiä poistamaan lyhyttä tunnelia puoltavat kirjoitukset lehdistä, koska ovat heidän firmalleen haitallisia. Lammasmaiset päätoimittajat ovat aivan hampaattomia / voimattomia, koska omissa salkuissakin on YIT:n osakkeita / optioita. Ei omaan pesään voi kuseskella, vaikka se olisi oikeudenmukaista ja eettistä tampereen asukkaita kohtaan. Tässä yksi syy, miksi en Aamulehteä enää tilaa. Lehti on liian puoluesidonnainen sensurointia tehdessään.
Miksi ei edes joskus voisi kohdistaa kritiikkiä oikeaan kohteeseen? Turha haukkua koko puoluetta jos yksi tai muutama ihminen tekee virheitä. Eikö koskaan voisi ajatella objektiivisesti, ilman oman edun tavoittelua? Ainoa keino saada politiikkaan järkeä, olisi poistaa koko puoluejärjestelmä, jotta jokaista henkilöä käsiteltäisiin yksilönä.
http://alturl.com/4n5r8
Mustan saa valkoiseksi rahalla ja uskolla.
Halla-aholainen oikeistopuolue ei sano tästä äänestäjien ja veronmaksajien silmäänpissimisestä mitään kun tukea tulee sieltäkin mutta kansa tietää tämä kusetuksista vanhin ja varsinkin kun kansa ei tiedä ja tietää sen että taas kähmitään rahaa rahalla.
Kriittinen tarkastelu jäihin ja monttua tekemään ,mitään hyötyähän siitä ei ole mutta saadaahaan sovitut tonttimaat rakennettua vaikka kansa olisi mitä tahansa mieltä heidän rahojensa käytöstä.
Jollen aivan värin veikkaa, tunnelin käyttökulut tullaan rahoittamaan jonkin tyyppisellä käyttömaksulla. Mikäpä siinä. Silloin pitää miettiä miten estää autoilijoita käyttämästä/tukkimasta vaihtoehtoisia reittejä.
Pitkän tunnelin kannatuksesta... Aika erikoista, että Tampereen valtuutettujen kanta eroaa näin totaalisesti Tampereen asukkaiden kannasta. Siitä huolimatta kukaan ei ole vaivautunut kertomaan, mikä olennainen tieto pitkän tunnelin puoltamiseksi ei ole saavuttanut asukkaita.
hukkaputkeen saa millään ajamaan, vaan tulee siten keskustan silloista melkoisia, OIKEITA ruuhka sumppuja. Nyt ei ruuhkia ole, sanan "ruuhka" varsinaisessa merkityksessä.
Valtuusto on täydellisen tietämätön taustavoimien, heihin kohdistamasta taitavasta manipuloinnista, jota tunnelilobbarit ammattitaitoisesti harjoittaa pötypuheineen ja taidokkaasti laadittuihin, virheellisiin numerotietoihin perustuviin konsulltiselvityksin. Ja näihin uskovat nämä MEIDÄN edusmiehemme????
Konsulttifirmat ovat kupanneet jo yli miljoonan palkkioina, täydellisen perättömistä laskelmistaan. Onko se oikeata selvitystyötä, jossa punnitaan todella tasapuolisesti muutkin vaihtoehdot? On punnittu vain yhtä pitkää tunnelia ja hyvin perusteltu lyhyt vaihtoehto jätetään harkiten noteeraamatta. Mikä konsulttifirma on tehnyt selvityksen lyhyestä tunnelista??? Ei yksikään, tietääkseni!
-Tappioputki häämöttää.........
Poistetaan koko Paasikiventie s*****na! Ajelkaa pitkin Hämeenkatua , Pirkankatua ja Pispalan valtatietä eteenpäin. Siinähän näkisitte onko autoja liikenteessä.
Ärsyttää jotkin Lielahdessa , Kalkussa ja Pohtolossa ym. asujat, jotka haluaisivat katsella maisemia ajessaan, eikä mm. sen takia saisi rakentaa tunnelia. Jotkut ovat nimittäin Aamulehden yleisöpalstalla kirjoittaneet sellaistakin:(
Pakokaasu ja metetli on ihan kohtuuton niille asukkaille, jotka asuvat matkan varrella. Ei kai se saaste niitä haittaa, joiden ikkunan alta tämä valtava autovirta ei kulje, ja tiedoksi, että nämä talot ovat olleet ENNEN Kekkosen-Paasikiventien rakentamista!!!! Siis te jotka ette halua tunnelia, ajelkaa Pispalanvaltatien kautta!
Taitaisi älämölö liikenteestä nousta niiltä asukkailta jotka sielläpäin asuvat
Saasteet ei katoa minnekkään, vaikka autot kulkevat tunnelissa, kuten ei roskatkaan, jos ne lakaistaan maton alle! Muuta pois, jos autot haittaa kaupunki asumistasi. Teiskosta jo löytyy mukavia mummon mökkejä teikäläisille:)) Maalla on mukavampaa ja autot ei sinua siellä kiusaa. Et sovi urbaaniin ympäristöön, koska kaipaat rauhaa.
En asu kyseisellä alueella, mutta eräs lähisukulaiseni asuu. Voi sitä ajatella joskus muitakin kuin aina vain itseään. Asun itäpuolella Tamperetta. Länsipuolelle en muuttaisi ikinä juuri tuon tukkoisen liikenteen takia.
Sitäpaitsi kyllä ne saasteet ja meteli ainakin vähenee lähiympäristössä jos liikenne kulkee tunnelissa. Vai millä logiikalla ei muka vähenisi???
Kerros mullekin. Taidat itse asua Teiskon korvessa ja pidät meteliä rantatunnelia vastaan. Olet niitä MINÄ MINÄ MINÄ-ihmisiä joille vain RAHA ratkaisee.
Annatko joitain esimerkkeja noista tunnelilobbareiden manipuloinneista. Samoin kiinnostaa ne oikeat luvut, joilla "konsulltiselvitykset" tulisi tehda, kun kerran nyt kaytetyt ovat virheellisia. Kerrotko ne oikeat luvut ja perusteletko, miksi ne ovat oikeat?
Ihan oikeastiko meinaat saada mitään vastauksia noilta reppanoilta kyynisiltä kaiken uuden vastustajilta? Kerta se olisi ensimmäinenkin!
Sangen luonnollista on, että maksajat joko puoltavat tai vastustavat hanketta ja perusteluja vastustukselle on esitetty vaikka kuinka. Pitkän tunnelin rakentamista puoltavat perustelut sen sijaan ovat hepposia, erityisesti vrt. mahdollisiin muihin vaihtoehtoihin.
Hyvä hanke on helppo perustella ja jos hanke on oikein hyvä ja oikein hyvin perusteltu, silloin maksajatkin on helppo saada hankkeen taakse.
Et taaskaan ymmärrä pointtia?
Lyhyen tunnelin vaihtoehtoa ei ole todellakaan edes tutkittu, koska YIT ajaa omaa asiaansa, omien konsulttiensa kautta.
Oletko nähnyt yhtään todellista selvitystä edullisemmasta vaihtoehdosta? Olisi hyvä saada sinulta vastaus myös????
Missä ne perustelut vastustukselle on esitetty? Milä perusteella puoltavat perustelut ovat heppoisia?
>>>Missä ne perustelut vastustukselle on esitetty?
Et taida olla lukumiehiä nimittäin asiasta on väännetty peistä puolin ja toisin, perustellen ja tunteillen, kättä niin nettin palstoilla kuin paikallislehtien yleisöpalstoilla ja vähän muuallakin.
Mutta malliksi nyt jotain: http://i7.aijaa.com/b/00361/8749189.jpg