Luterilaisen kirkon opista

mertsilä

- Luterilaisen Maailmanliiton opillisena perustana ovat Raamatun lisäksi Augsburgin uskontunnustus, Lutherin Iso ja Vähä katekismus.

- Luterilaisen kirkon raamattuperiaate, jonka mukaan Raamattu on kristillisen opin ylin ja ainoa ohje, käsitetään usein tietyllä tavalla liian ahtaasti, absoluuttisesti ja yksilökeskeisesti. Sillä ei ole koskaan tarkoitettu sitä, ettei voisi ja saisi olla olemassa raamatun käyttöä ohjaavaa kirkollista perimätietoa ja sitä tulkitsevaa opetusvirkaa.

Luterilainen kirkko sanoo kirkkonsa opin perustuvan Raamattuun, mutta kuitenkin lut. kirkko tulkitsee oppinsa lut. kirkon tunnustuskirjoilla, Lutherin katekismuksella sekä kirkollisella perimätiedolla. Jumalan sanan yksinään tulee olla uskon ja opin ainoa luotettava tulkitsija. Uskova ei tarvitse muita tulkitsijoita Raamatun rinnalle.

Joh 7:38 Joka uskoo minuun (Jeesukseen), , niinkuin Raamattu sanoo, hänen sisimmästään on juokseva elävän veden virrat." (alkutekstin mukainen sanajärjestys)

2 Tim 3:15 ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.

Raamattu ei tunne käsitettä kirkollinen perimätieto eikä opeta mitään siitä. Uskovan opillisena perustana on Raamatun opetuksen mukaan vain ja ainoastaan Raamattu eli Jumalan sana.

Lut. kirkko: Luterilaisen kirkon juuret

- Olemme aina erityissuhteessa roomalaiskatoliseen kirkkoon, joka on – tahdoimme tai emme – meille eräänlainen äiti-kirkko.

- Kirkkomme juuret ovat läntisessä kristikunnassa roomalaiskatolisuudessa.

- Augsburgin tunnustuksen alkuosa (artiklat 1-21) esittää luterilaisen opin summan osoitukseksi, ettei siinä voi nähdä olevan mitään, joka olisi vastoin Raamattua tai katolista kirkkoa tai roomalaista kirkkoa.

Jokaisen uskovan tulee kuulua seurakuntaan, joka on Jumalan seurakunta eikä ihmisten rakentama uskonnollinen-instituutio. Luterilaisen kirkon virallinen oppi on siis aika tavalla epäraamatullinen. Sen tähden jokaisen Jeesusta rakastavan tulisi kuulua Raamatulliseen seurakuntaan. Tämän kirjoituksen tarkoitus on rakastaa Jumalan sanan totuutta sekä Jumalaa.

Luterilaisuuden juuret ovat katolisuudessa ja katolisuuden juuret ovat pakanauskonnoissa. Jokaisen joka rakastaa enemmän Jumalaa kuin ihmistä on tehtävä oikea johtopäätös luterilaisen kirkon virallisesta opista, ettei se ole Raamatun evankeliumia. Toki sekin on totta, että luterilaisessa kirkossa on uudestisyntyneitä Jeesukseen Kristukseen uskovia, joita rakastan sisarina ja veljinäni, mutta en kuitenkaan voi vaieta lut. kirkon selkeistä ja monista epäraamatullisista aineksista.

Jokaisen uskovan myös minun tulee Raamatun opetuksen mukaan pitää toista uskovaa itseään parempana ja näin haluan myös toimia suhteessa luterilaisen kirkon sisällä oleviin Herran Jeesuksen opetuslapsiin. Tarkoitukseni ei ole ollut halveksua kenenkään uskoa, vaan tuoda esille se mitä Jumalan sana opettaa ja mikä on Jumalan tahto. Toivon että ymmärtäisit ettei minun motiivini ole halu lyödä, satuttaa, tai nousta toisen yläpuolelle, vaan tuoda esille sitä mitä Jumalan sana opettaa. Me itse kukin jokainen myös minä olemme erehtyneet monessakin kohden ymmärtämään väärin sitä mitä Raamattu opettaa. Olkoon Jumala meille armollinen, että voimme nöyrtyä parannukseen silloin kun siihen on aihetta. Tutki ja koettele kirjoitukseni Jumalan sanan todistuksen kautta, rakas uskon ystäväni.

Tekstin lähde; http://koti.phnet.fi/petripaavola/Luterilainen_kirkko

8

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jt

      Luther oli viisas mies monessa asiassa, mutta ei tajunnut esim. raamatullista kastetta, koska puolusti lapsikastetta. Kirjoittaessaan kirjan juutalaisista ja heidän valheistaan Luther oli suorastaan eksyttävän hengen vaikutuksen alaisena. Raamatussa on ainoa puhdas oppi, ei katekismuksessa.

    • uusiajatteleva

      Kaikkien uskontojen opit ovat keinotekoisia. Ne olettavat, että todellinen maailma on henkien maailma ja reaalinen maailma on henkien varjomaailma.

      Raamattu lähtee tästä dualismista. Henkinen on ensisijainen. Henkinen on materiaalisen maailman syy ja alkuperuste. Todellisuus on päinvastainen. Henkista, ajattelua, ei voi olla ilman materiaa.

      • Materia on OK juttu

        Näytät sekoittavan kristinuskon gnostilaisuuteen.


      • ..............
        Materia on OK juttu kirjoitti:

        Näytät sekoittavan kristinuskon gnostilaisuuteen.

        Oliko Jeesus gnostilaisuuden opin tuoja?

        lutelilaisille ei ole kevannut esim. Jumalan ja Jeesuksen Lain älä tapa käsky vaan ovat tappaneet ja tapattaneet omia uskovaisia, pikku lapsiakin herra epäjumalaansa uskovina!
        Kuinka monta murhaa keskimäärin jokainen kirkollisveroa maksanut on tilannut rikollista lähetystyö rikollisuutta tukiessaa???

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

        Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."



        http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/



        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521

        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."


    • ....................

      luterilaiset ovat herraansa ja hänen mielipiteisiin uskovaisistaan tyytyväinen. aito luterilainen on herransa mielestä tällainen, itse itsensä tällaiseksi tunnustaneena:
      Uskon tunnustus: http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html

      'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä (mielenvikaisia ja/tai rikollisia ja/tai alempiarvoisia).'

    • Yks vaan

      Tuo on sinun keksimääsi, että "Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. jne."

      • .v.d.sm

        etkö sinä usko?
        Onko sinua kielletty lukemasta annatun linkin rehellisyyttä?
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html

        Uskontunnustuksessa on lyhyesti sanottu, mitä Jumala antaa meille ja mitä hän tekee hyväksemme. Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta. Mutta Jumala lahjoittaa meille uskon ja avaa sydämemme rakkaudelle.

        Järkemme ei voi käsittää Jumalaa. Hänen olemuksensa syvyydet jäävät myös uskovalle salatuiksi. Jumala on kuitenkin ilmoittanut meille itsestään kaiken, mikä on tarpeen, jotta voimme elää uskossa häneen.

        Jumala lähestyy meitä Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä. Hän on kolmiyhteinen Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jumala on luonut kaiken, hän on tullut kaltaiseksemme Pojassa ja hän on läsnä Pyhässä Hengessä. Jumala ei ole pelkkä kaukainen alkusyy eikä persoonaton voima, vaan hän vaikuttaa luomakunnassa ja historiassa ja kohtaa meidät henkilökohtaisesti.

        Uskontunnustus on Jumalan hyvien tekojen ylistys. Samalla kun pyydämme uskoa itsellemme, kiitämme Jumalaa hänen rajattomasta rakkaudestaan. Uskossa otamme vastaan Jumalan lahjat ja turvaamme häneen, pidämme hänen lupauksiaan tosina ja uskallamme heittäytyä niiden varaan. Kirkon yhteinen usko tukee meitä myös silloin, kun oma usko horjuu.

        Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. (Ps. 100:3)

        Jeesus sanoi: ”Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa.” (Matt. 10:32)


      • -nb.b.tr

        Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. (Ps. 100:3)

        herra on katekismuksen herra, Luder/Luther joka katekismuksen ensimäisessä käskyssä itse itsestään herra epäjumalan ja kieltää palvelemasta muita jumalai, Jumalaa ja Jeesustakin!!!

        Jeesus sanoi: ”Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa.” (Matt. 10:32)

        uskon tunnustuksessa luterilaiset tunnustaa itsensä ymmärtämättömiksi ja järjettömiksi epäjumalansa palvelijoina niin että jopa asettavat oman olemuksensa ihmisenä kyseen alaiseksi kun eivät ymmärrä Ihmisten Lakia! Ja jos katsoo esim. luterilaisten historiaa omien uskovaisten, pikku lastenkin murhajina niin kyllähän se sieluttomien petojen/eläinten sieluttomuuden raakuutta on, vai oletko erimieltä????


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      77
      2548
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      49
      2546
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2412
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      67
      2200
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      33
      1915
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      105
      1749
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1234
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1054
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1045
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      59
      965
    Aihe