Hämmästyin kovin kun luin, että keräyksen yhteydessä saatuja henkilötietoja nimineen aiotaan käyttää kirjaan. Onkohan tämä ihan laillista. Entäpä rekisteriseloste ym viranomaisasiat.
http://www.tuppurainen.fi/blogit/
"Itse toivon kuitenkin edelleen saavani sähköpostin, kortin tai kirjeen, joka kertoo lähettäjän/lähettävän ryhmän nimen, paikkakunnan ja nuttujen määrän. "
"Tallennan saamani postin ja neulojien nimen ja kotipaikkakunnan omiin tilastoihini ja käytän niitä mahdollisesti myöhemmin nutuista kertovaan kirjaan. Mielenkiintoiset tarinanne asiaan liittyen ovat myös erittäin tervetulleita. Jos nuttuja on neulonut ryhmä, on ihan mukavaa, jos kaikkien neulojien nimet ovat mukana viestissä."
Vapaaehtoisten henkilötiedot
aivan pöllämystynyt
2
286
Vastaukset
- ex-lahjoittaja
"Palkkasimme projektiin ihan oman koordinaattorin. Suunnittelemme nuttukaupan avaamista kaupungille"
Myyntiinköhän ne nutut sitten meneekin. - Kuhmurainen muhkurai
Hui, kamalaa. Eihän enää uskalla lähettää kenellekään omalla nimellään mitään, jos tiedot kerätään kirjaa varten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi772578On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512570Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682513Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732422Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl391947Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051769Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve111277Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko271267Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411065Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71064