Itsestä riippumaton kipu ja miten se vaikuttaa elämään, laajoilla osa-alueilla..
Sain hyväpalkkaisen työpaikan syyskuussa 2009 ja olin aivan innoissani.. No se ilo loppui seuraavan puolenvuoden aikana hitaasti mutta erittäin varmasti! Työ oli erittäin fyysistä (tai sitten olen heikkoa tekoa vain :P) ja sen vaikutukset huomasi melko nopeasti, kauheat rannekivut alkoi 3kk jälkeen olemaan kestämättömän pahoja, joten hakeuduin lääkäriin.. Totesi että se on jännetupintulehdus ja määräsi lääkkeen siihen, ei auttanut alkuunkaan, kaikki maistui vain maalilta ja eipä tehnyt mieli enää juoda, syödä MITÄÄN. No kun palauduin lääkärille ne kuvasivat käden ja totesi että rustossa on repeämä ja leikkaus odottaisi kesäkuussa 2010.. Odotukset korkealla menin leikkaukseen mutta eipä se mihinkään auttanut, oikeastaan pahensi asiaa melkoisesti. Hain kelalta sairauspäivärahaa ja onneksi se myönnettiin (tämä on jokseenkin oleellinen asia myöhempää varten). Juoksin lääkäreissä, spesialisteilla, kirurgeilla, fysioterapiassa ja kukaan ei oikein osannut sanoa mitään järkevää, tai syytä kipuun.. "Aika näyttää.. Tähän tarvitaan vain aikaa.." tuli melko tutuksi lauseeksi minkä kuuli usein.. Huoh.. Siinä meni sitten vuosi ja otettiin uudet kuvat josta ei näkynyt mitään selvää mistä kipu voisi johtua, mutta tästäkin huolimatta päätettiin leikata uudestaan, tällä kertaa katkoa hermoratoja kädestä jos se auttaisi, leikattu kesäkuussa 2011. Kyseessä on muuten vasen ranne ja olen vasenkätinen. Noh, se leikkaus tuntui jo sitä ennen hieman siltä että "tehdään jotain sen takia että näyttää siltä että sille tehtäisiin jotain", ja se tunne vahvistui kun leikkaus oli takana, kivut kasvoivat aivan älyttömiksi, tuntuu että taju lähtee ja se levisi pitkin kättä olkapäähän asti, jes. Sanoin tästä erittäin pahasta kivusta ja sen leviämisestä kirurgille joka sen leikkasi, joka sitten totesi mulle kirjaimellisesti "nyt tää pitää alkaa ottamaan vakasti".. Ai kun kiva, ootteko sitten leikkiny tähän asti vai mitä..? Noh.. Kipuklinikalle aikaa se lyricaa naamaan (en muuten suosittele kenellekään tätä lääkettä), erilaisia kokeita tekemään ja "aika näyttää mikä tähän auttaa" jatkuu.. Se on tähän päivään asti kertomus missä meni vikaan.
Sain tosiaan semmoisen kuvan kelasta ja lääkäriltä, että kun tulee vuosi täyteen jatkuvaa sairaslomaa (välissä kokeiltiin 40% päivästä töissä kerrallaan epäonnistuneesti) voin pistää työkyvyttömyyseläkehakemuksen menemään ja sen pitäisi mennä suht helposti läpi.. Toisin kävi, hylkyjä satelee. Sain sairauspäivärahaa sen 300 päivää täyteen ja ajattelin että pistetään sitten työttömyysåäivärahahakemus menemään, että saisi edes jostain rahaa vuokraan yms.. ei kestänyt kun 5 kk sen hakemuksen käsittelyssä, sanotaan että tuli koettua tuo puuron ihana maku moneen otteeseen.. Kipuklinikalta kirjoitettiin yli puolenvuoden sairasloma ja pistettiin uusi työkyvyttömyyseläkehakemus (neljäs hakemus tämä) menemään, nyt odotetaan että mitä ne sanoo. Rahaa ei ole juuri mihinkään, varsinkaan ostaa lääkkeitä, ruokaa ja silleen, kaikesta joutuu tinkimään.. Tähän samaan hengenvetoon voisin todeta että tämmöinen kokemus hajottaa päätä aivan tuhottomasti, tulee olo että olen ite aiheuttanut tämän itselleni, olen suhteellisesti muita ihmisiä huonompi ja laiska paska joka ei tee mitään. Pää hajoaa joka päivä pikkaisen enemmän, hitaasti mutta varmasti.
Tämmöstä tällä kertaa.. Tehdään nyt vielä selväksi se, että jos saisin valita, olisin töissä ja eläisin `normaalia` elämää.. Kaikesta huolimatta pitää pitää pää korkealla ja koittaa jaksaa taistella, kyllä tästä vielä selvitään.. (niin varmaan).. :)
Kirjoitin tämän sen takia että voisin hieman purkautua, helpottaa omaa oloani jollain mystisellä tavalla, ja sen takia, jos joku muu voi samaistua tilanteeseen ja haluaa purkaa oloaan kanssa.
Sain hyväpalkkaisen työpaikan syyskuussa 2009 ja olin aivan innoissani.. No se ilo loppui seuraavan puolenvuoden aikana hitaasti mutta erittäin varmasti! Työ oli erittäin fyysistä (tai sitten olen heikkoa tekoa vain :P) ja sen vaikutukset huomasi melko nopeasti, kauheat rannekivut alkoi 3kk jälkeen olemaan kestämättömän pahoja, joten hakeuduin lääkäriin.. Totesi että se on jännetupintulehdus ja määräsi lääkkeen siihen, ei auttanut alkuunkaan, kaikki maistui vain maalilta ja eipä tehnyt mieli enää juoda, syödä MITÄÄN. No kun palauduin lääkärille ne kuvasivat käden ja totesi että rustossa on repeämä ja leikkaus odottaisi kesäkuussa 2010.. Odotukset korkealla menin leikkaukseen mutta eipä se mihinkään auttanut, oikeastaan pahensi asiaa melkoisesti. Hain kelalta sairauspäivärahaa ja onneksi se myönnettiin (tämä on jokseenkin oleellinen asia myöhempää varten). Juoksin lääkäreissä, spesialisteilla, kirurgeilla, fysioterapiassa ja kukaan ei oikein osannut sanoa mitään järkevää, tai syytä kipuun.. "Aika näyttää.. Tähän tarvitaan vain aikaa.." tuli melko tutuksi lauseeksi minkä kuuli usein.. Huoh.. Siinä meni sitten vuosi ja otettiin uudet kuvat josta ei näkynyt mitään selvää mistä kipu voisi johtua, mutta tästäkin huolimatta päätettiin leikata uudestaan, tällä kertaa katkoa hermoratoja kädestä jos se auttaisi, leikattu kesäkuussa 2011. Kyseessä on muuten vasen ranne ja olen vasenkätinen. Noh, se leikkaus tuntui jo sitä ennen hieman siltä että "tehdään jotain sen takia että näyttää siltä että sille tehtäisiin jotain", ja se tunne vahvistui kun leikkaus oli takana, kivut kasvoivat aivan älyttömiksi, tuntuu että taju lähtee ja se levisi pitkin kättä olkapäähän asti, jes. Sanoin tästä erittäin pahasta kivusta ja sen leviämisestä kirurgille joka sen leikkasi, joka sitten totesi mulle kirjaimellisesti "nyt tää pitää alkaa ottamaan vakasti".. Ai kun kiva, ootteko sitten leikkiny tähän asti vai mitä..? Noh.. Kipuklinikalle aikaa se lyricaa naamaan (en muuten suosittele kenellekään tätä lääkettä), erilaisia kokeita tekemään ja "aika näyttää mikä tähän auttaa" jatkuu.. Se on tähän päivään asti kertomus missä meni vikaan.
Sain tosiaan semmoisen kuvan kelasta ja lääkäriltä, että kun tulee vuosi täyteen jatkuvaa sairaslomaa (välissä kokeiltiin 40% päivästä töissä kerrallaan epäonnistuneesti) voin pistää työkyvyttömyyseläkehakemuksen menemään ja sen pitäisi mennä suht helposti läpi.. Toisin kävi, hylkyjä satelee. Sain sairauspäivärahaa sen 300 päivää täyteen ja ajattelin että pistetään sitten työttömyysåäivärahahakemus menemään, että saisi edes jostain rahaa vuokraan yms.. ei kestänyt kun 5 kk sen hakemuksen käsittelyssä, sanotaan että tuli koettua tuo puuron ihana maku moneen otteeseen.. Kipuklinikalta kirjoitettiin yli puolenvuoden sairasloma ja pistettiin uusi työkyvyttömyyseläkehakemus (neljäs hakemus tämä) menemään, nyt odotetaan että mitä ne sanoo. Rahaa ei ole juuri mihinkään, varsinkaan ostaa lääkkeitä, ruokaa ja silleen, kaikesta joutuu tinkimään.. Tähän samaan hengenvetoon voisin todeta että tämmöinen kokemus hajottaa päätä aivan tuhottomasti, tulee olo että olen ite aiheuttanut tämän itselleni, olen suhteellisesti muita ihmisiä huonompi ja laiska paska joka ei tee mitään. Pää hajoaa joka päivä pikkaisen enemmän, hitaasti mutta varmasti.
Tämmöstä tällä kertaa.. Tehdään nyt vielä selväksi se, että jos saisin valita, olisin töissä ja eläisin `normaalia` elämää.. Kaikesta huolimatta pitää pitää pää korkealla ja koittaa jaksaa taistella, kyllä tästä vielä selvitään.. (niin varmaan).. :)
Kirjoitin tämän sen takia että voisin hieman purkautua, helpottaa omaa oloani jollain mystisellä tavalla, ja sen takia, jos joku muu voi samaistua tilanteeseen ja haluaa purkaa oloaan kanssa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Huomasin muutomia kiRjoitus/vihreitä heti perään, pahoittelen tästä.
? Ja miten asia liittyy kolmoishermoon?
Kolmoishermosärkyyn. Lääkäreiden mielestä se on lähde särkyyn, sillä tavalla oleellinen otsikkoon. Itse en ole asiantuntija tai osaa edes arvata mistä se kipu tulee, mutta niillä mennään mitä on annettu.
Olen jo pitkään kärsinyt hermosärystä ja se on pahentunut tän vuoden aikana oikein kunnolla. Kipulkinikalla hoidossa mutta kipu ei saada haltuun. Särky on jaloissa polvista alaspäin molemmissa jaloissa. Kosketus aiheuttaa niin kova kipua et on valmis mihin vaan kunhan ei kosketan.
En pystyy enää pitämään sukkia puhumattakaan mistään pitkiksiä. Talvi tulee ja mä kuljen sukkasilla tai ilman. (liikun pyörätuolilla) Lääkkeitä kokoajan vaihdellaan ja tappiin asti nostetaan mutta EI mitään apua, ei edes helpotusta!
Nyt jo ei kykenee kunnolla makamaan sängyssä ei tiedä minne niitä jalkojansa tunkisi. Elämää vaan hajoa käsiin. Olen urheilja ja nyt treenit on vähän jäänet aina kuitenki välissä hyppään pyöräilemään mutta sitten taas tulee tauko. Lääkäri ei edes tiedä tarkalleen mistä kivut johtuu mitään EMNG tutkimusta ei voida edes tehdä. Menisi kidutuksen puolella.
Ei tunnu apua eikä ratkaisua löytyvään. Yritin tiedustella patjasta joka on tarkoitettu myös kipupotilaille ja apuväline yksikössä todetti et kokeile ommella jalkojen ympärille tyyny Tuntuu ettei kipua pidetä todellisena! Saa aina selittää jossain terkkarilla tai muualla et se on aitoa. Onko kenellä kokemusta tälläisestä kivusta ja onko kenelläkään kokemusta nukkumiseen liittyvistä ratkaisusta esim patjoista?
On todella väsynyt ja kaikki ottaa koville, yksin kun joutuu tässä kaikesta selviytymään.