Luuleeko nää televisioyhtiöiden valopäät tosiaan, että ihmisiä kiinnostaa katsella HD kanavia, jos niitä nähdäkseen pitää nähdä tolkuttomasti vaivaa, ostaa ja vuokrata vähän väliä jos jonkinlaista uutta koodinpurkajaa ja ohjelmakorttia. Ja sitten se tekniikka kuitenkin vanhenee käsiin parin vuoden sisään. Mullakin on Full-HD tv, jossa on ennen näkynyt jopa muutama HD-kanva, mutta eipä näy enää.
Suurella osalla ihmisistä on jo HD kuvaan kykenevä laite, mutta oikeasti HD lähetyksiä katselee vain pieni tekniikkaan hurahtaineiden joukko, jolla on tarpeeksi aikaa ja kiinnostusta viritellä kaikki laitteensa HD:ta tukevaksi. Kuitenkin systeemi olisi ollut täysin mahdollista toteuttaa niin, ettei HD lähetyksien katseluun tarvita kuin HD telkkari, jolloin meillä Suomessa olisi varmaankin jo miljoona HD kanavien katsojaa.
HDTV, jotain järkeä tähän touhuun jo
4
136
Vastaukset
- olen samaa mieltä
Joo, HDTV-systeemit on tehty liian monimutkaisiksi teknisesti ja siten liian helposti solmuun meneviksi, lisäksi niillä rajoitetaan liian paljon katsojan oikeuksia. Hyvä jos jollekin boksille edes saa tallentaakaan, sekin on jo paljon. Mutta sille tallenteelle et sitten voi tehdä mitään. Et voi editoida tietokoneella ja polttaa BD-levylle (tai DVD:lle jos mahtuu), kiitos siitä kaikenlaisten Conax-linkitysten ja kopiosuojausten.
Sinänsä hieno ajatus on pilattu teknisillä rajoituksilla ja kun ei perussysteemitkään edes toimi noissa. Moni on víttuuntunut siitä että edes CI modulit ei kaikki toimi kunnolla, voi olla että esim. et voi tallentaa jotain kanavaa koska modulissa on bugi tms. ja aina edes SD-kanavien tallennuskaan ei onnistu.
Mediayhtiöt ja tekijänoikeusmafiat jyllää ja ne tekee systeemeistä liian monimutkaiset ja vaativat edes alan ammattilaisten niitä hallita, saati tavallisen kuluttajan.
Ite kyllä kieltäydyn HD-systeemeistä niin kauan kun on tollaisia s-tanan linkityksiä ja kopiosuojauksia. Enhän minä sentään sitä HD:ta katsele vaan itse sisältöä joten ei se HD niin tärkeä ole että ottaisin sitä hankaloittaman elämääni. Oma telkkarini kyllä pystyy välimallin HD-tarkkuuteen mut siinä kaikki. Ei kyseisessä telkussa ole edes nykyisten vaatimusten HD-viritintäkään enkä suoraan sanottuna jää edes kaipaamaan sellasta. - Vattuuntunut
Koko HD-touhu ollut äärimmäistä rahastusta ja kusetus vaan jatkuu. Kyllä me suomalaiset ollaan tyhmiä, ja sillä meitä on hyvä rahastaa.
- Hd on ihku, mie oon kans.
Kyllähän Hd kuvaa on paljon miellyttävämpi katsoa kuin pikseli mössöä jota normaali digilähetys on.
- hyvä kuva, ei toimi
Hd on ihku, mie oon kans. kirjoitti:
Kyllähän Hd kuvaa on paljon miellyttävämpi katsoa kuin pikseli mössöä jota normaali digilähetys on.
Ei sitä HD-kuvanlaatua varmaan kukaan kiistäkään, kyse onkin teknisestä toteutuksesta eli siitä että toi systeemi ei vaan toimi kunnolla ja lisäksi siitä rahastetaan älyttömästi ja kaikenlisäksi katsojan tekemisiä rajoitetaan. Et saa tallentaa mitään niin että voit katsoo suosikkejasi vaikka mökillä, kun tallenteet toimii vaan siinä boksissa jossa ne on tallennettu. Jos nyt ylipäätään saat mitään tallennettua, noissa laitteissa on ollut hirveesti ongelmia juuri tallennusten kanssa.
JOS toi homma pelais niin, ettei mitään tallenneta kovolle salattuna, ei olis mitään vatun korttilinkityksiä tms eikä muutakaan DRM-sheissea ja homma toimis muutenkin yhtä hyvin kuin nykyisissä SD-laitteissa (siis ilman teknisiä ongelmia) niin mäkin ostaisin oitis HD-vastaanottimet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192166Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392065Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä271953Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma461367- 741316
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46873Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56792Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8721- 52713
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32698