EI VOI OLLA TOTTA ! OTOS ON ETELÄ-KARJALAN POLIISIN SIVULTA.
Muista tehtävistä mainittakoon pari erikoisempaa tapausta. Venäjältä Lappeenrantaan ostoksille tullut seurue menetti ostohuumassa suuntavaiston, eikä löytänyt enää autonsa luo. Yhteisen kielen puute teki asian selvittelyyn ylimääräisen haasteen. Onneksi seurueen kuljettaja oli ottanut autonjättöpaikalla valokuvan, jossa näkyi pensasaita ja osa sen takana olevan talon katosta. Poliisi selvitti valokuvan perusteella auton sijainnin ja antoi seurueelle kyydin Lappeenrannan pääpoliisiasemalta Leirin kaupungin osaan, josta poliisipalveluun varsin tyytyväiset matkalaiset pääsivät jatkamaan kohti kotimaataan.
ETTÄ SILLEEN, MEIDÄN VERORAHOILLA VAAN VENNÄINMAALAISIA KUSKAILLAAN...EI PER..LE !!!!!
poliisit venäläisten taxina
7
425
Vastaukset 7
- WX
Poliisin kuuluu auttaa kaikkia eksyneitä, kansallisuudesta riippumatta. Ei tapausta voi yleistää venäläisiin.
- nuollaan nuollaan
Poliisit olisivat selvittäneet paikan ja kertoneet osoitteen, jonka jälkeen taksi olisi heidät sinne kuskannut.
ps. ja poliisin pitää myös sakottaa liikennerikkomuksia tehneitä henkilöitä kansallisuudesta riippumatta, mutta miksi eivät puutu naapurimaalaisten törkeisiinkään rikkomuksiin??? peruuttelevat- ja parkkeeraavat moottoritielle, ei koskaan vilkkua liikenneympyrästä poistuttaessa, pysäköivät invapaikoille, eivät maksa(koska heiltä ei voi periä) pysäköintivirhemaksuja, ajavat aina sumuvalot päällä ym... annas olla kun suomalainen tekee jtn, noistakin, niin kyllä ropisee,,,- tiina fani
no joo,ei voi periä mutta eivät saa uutta viisumia jos ei ole sakot maksettu,eli viisumivapaus kaikille ruskille niin ei tarvitse sakkoja kirjoittaa,mutta eipä nuo liisat kirjoittelelemuutenkaan ystävällismaan kansalaisille:se voi olla rasistinen teko,tiinawjappanen
- täksimän
ja mitähän taksit on mieltä tästä pimeästä työvoimasta
- P O Liisi
Eipä taida kansaa kiinnostaa tämä keskustelu. Tyhjänpäiväistä jauhamista.
- K.Yttä
Mitä uutta tuossa sitten on? Moni suomalainenkin on päätynyt Miekkataksin kyytiin, halusi sitten tai ei...
- kuspäälle
Idiootti aloittaja ei ole keksinyt enää muuta parjattavaa ja yrittää paskanjauhantaa tällaisella p0äivänselvällä asialla.
Olisi vaan kiinnostavaa tietää mitkähän on aloittajan mielestä ne syyt joilla poliisi nuoleskelee venäläisiä .... ettei vaan poliisit olisi tehneet hukassa oleville turisteille palvelusta ja hyvää työtä???????
Veikkaan että kusipäiselle aloittajallekin kalpaisi poliisien kyyti jos joskus sattuisi saamaan rahaa sen verran että olisi varaa matkustaa ulkomaille ja sattusi siellä vahingossa eksymään.
Tosin.....
Kaikillahan on VELVOLLISUUS auttaa hädässä olevaa parempi rotuista SUOMALAISTA (missä tahansa maailman kolkassa), mutta ryssien auttaminen on yksi kahdeksasta kuoleman synnistä.
V*I*T*U*N IDIOOTTI !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 921507
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä381145Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23920Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita164761Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13730Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja200685- 46679
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13647- 33580
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39578