Oli saunas miäste kans juttuu,
vaihteeks raha-asioist.
O neki tärkeit toisinas.
Täl kertaa soli yhtiövastike.
Taloytiö perrii ylimääräse
vuare lopus, joulukuus.
Olis senki aja voinu valit
paremmi, vaik juhannukseks.
Ainaki olis ollu luanto kaunis.
Sit puhuttii kaupunki asioist,
kui seki pistää verorahas
enimmäks kaikkee turhuutee.
Saunaparlamenti miälest
siäl o kaikemaailma olematont
viikkoo ja komeljanttarii.
Kaupunki o jo ny velkane,
mut lissää pittää vaa tehr,
vaik kaikki o sitä vastaa.
Ja maa hallitus ja eruskunta,
mitä päätöksii neki tekkee,
ajjaa maa pia konkurssii!.
O se nii merkillist,
ko järki olis ollu meil,
mut valta o ain mual.
Hallituksii
14
70
Vastaukset
Hyvin tehty runo. Herätti ajatuksia, mutta toisenlaisia. Monesti valta ei mene heille, jotka ovat kykeneviä. Yleensä se näyttää menevän heille tai he ovat pyrkimässä, joilla ei ole kykyä.
Esimerkiksi kävisi projektihallinnan kurssi, jolla kävin. Kun ihmisiltä kyseltiin, mitä he haluavat, näytti suurimmalla osalla olevan haluja asemiin, joihin heillä ei ollut tarvittavaa pätevyyttä. Osa ihmisistä näyttää luulevan, että ammattilaiset suostuvat työskentelemään täysin ummikon alaisuudessa projektissa. Kuvitelma, että projektit pystyvät maksamaan palkkaa ihmiselle, jolla ei tuntumaa hankkeen aihealueelseen.
Toista kurssia, jonka tähden hakeuduin tuolle kurssille, ei järjestetty. Se oli tälle samalle porukalla kai liian tylsää. Kurssi olisi käsitellyt projektin kirjanpitoa.
Tähän törmää jatkuvasti eli epäilen, että saunaparlamentti saattoi olla hyvinkin oikeassa.- tee.
Mukava kun luit ja vielä kommentoit runoa kuin asiaa. Itse pyrin näihin murrerunoihin saamaan mukaan asian ohella vähintään puolet huumoria tai muuta oheismateriaalia. Kiitos sinulle!
- roosamariia**
tee. kirjoitti:
Mukava kun luit ja vielä kommentoit runoa kuin asiaa. Itse pyrin näihin murrerunoihin saamaan mukaan asian ohella vähintään puolet huumoria tai muuta oheismateriaalia. Kiitos sinulle!
Erittäin hauskan asiallinen runo; varsinkin viimeinen säkeistö : ))
En ole saunaihmisiä, mutta jäin fundeeraamaan pohtiiko naiset saunassa samanlaisia asioita, kuin miehet. Politiikkaa ehkä hekin, mutta taitaa kallistua enemmän tuolle sosiaali- ja terveyspuolelle.
Luin otsakkeen aluksi "Halituksii" ja ajattelin runon kuuluvan paremmin tuolle rakkaus-sivustolle.Selvisihän sekin virhe, kun luin runon: )). - tee.
roosamariia** kirjoitti:
Erittäin hauskan asiallinen runo; varsinkin viimeinen säkeistö : ))
En ole saunaihmisiä, mutta jäin fundeeraamaan pohtiiko naiset saunassa samanlaisia asioita, kuin miehet. Politiikkaa ehkä hekin, mutta taitaa kallistua enemmän tuolle sosiaali- ja terveyspuolelle.
Luin otsakkeen aluksi "Halituksii" ja ajattelin runon kuuluvan paremmin tuolle rakkaus-sivustolle.Selvisihän sekin virhe, kun luin runon: )).Roosamariia, lululen minäkin, että naisten keskustelunaiheet saunassa ovat vähän erilaisia, vaikken ole päässyt todistamaan sitten lapsuuden. Ehkäpä vähän ihisläheisempiä.
Mukava kun luit ja kommentoit!
- rygseck
Ihan ko saisis ol kärväsen katos ko näit lukke =)
Saunas paranneta mailma... sev voi lukke näist saunaparlamenttirunoist !
Ja mää tykkä ku hullu punasest trampparullast !!- tee.
MYs., mikä ihme on trampparulla? Sinun teksteistäsi voisi oppia paljon uusia sanoja, kunhan vain on tarkkana. MInä tykkään niistä kuin hullu puurosta!
Kiitos ystäväni! - rygseck
tee. kirjoitti:
MYs., mikä ihme on trampparulla? Sinun teksteistäsi voisi oppia paljon uusia sanoja, kunhan vain on tarkkana. MInä tykkään niistä kuin hullu puurosta!
Kiitos ystäväni!No tieteskii plokupyörä =)
- rygseck
rygseck kirjoitti:
No tieteskii plokupyörä =)
;D))) siis polkupyörä
*nauraa*
mun selkokielestä saa vielä vähempi tolkkua !!!
- -darklady'
Tasan ei taaskaan mene mitkään lahjat:-)
Tässä runossa se taas nähtiin, että sulla on homma hallussa,
joten ei tule moitteita, kiitoksen puolelle kääntyy nytkin:-)- tee.
Darklady, ei mene ei. Sinun kaikkia lahjojasi ei ole vielä edes nähty! Ja tähänastissakin on ollut uskomattoman hienoja runoja.
Itsestäni tuntuu, etttä kun runo ei oikein lähde kulkemaan, turvaudun murrerunoon. Vähän niinkuin entisen poliitikko Korsimo neuvossa: "Kun mikään muu ei auta, kokeilkaa rehellisyyttä".
- onija
Tosi mahtavaa toi sun murtees
murtaminen..oppinu jo jotein sitä suomentaanki..
vaan asiasta puhut ja oikeilla sanoilla..
tuo loppu ent.poliitikon neuvosta pätis
kyllä lujasti vielä tänäki päivänä..
Rehellisyys....eikös sitä sanota että
se maan perii...
kiitti tee.. - tee.
Kiitos onija! Oli uskomaton tuo kiitos synnyinmurteelleni, vaikken sitä enää kunnolla hallitsekaan. Yleensä tätä murretta sanotaan rumaksi. Mutta, kuten olen joskus sanonut, äänellään se variskin laulaa.
Juu, itsekin olen pitänyt tätä Korsimon neuvoa poliitikoille hyvänä - jopa ennen kuin kaikkia muita keinoja on kokeiltu. Mie ku halluun tuon esittämäs' tottuuven (mielettömyyve) kokonaa sivuttaa, nii:
Myö ku tän murren kaa
het' aamusta käveltii
Nii lopuks' yhe penkin pääll'
hengähettii
Hups!
Tull' tuulepuuska, ja myö
kumpanenkii iha säikähettii
Murre haukku ja mie
kahtelin
Näet tuo puu ku niit' lehtiisä
päällemme nakkeli
Ja meiät kumpasenkii niill' sitt'
nii kauniist' koristeli
Murre siin sitt' yhe lehe
suuhusa nappas'
Sitä ylejään heitteli
Ja miekii, vähä ku koira
niit' päältäin pois ravistelin
Pia kuitenkii noustiin, ja pois
koht' kotia lähettii
Siin' sitt' ku mikäkii
pariskunta käveltii
Iha hiljaa, sisimmässää
vaa naureskeltii
On taas tää syksy, eikä se
meiltä mittää luppaa kysy
Ku värisä keltaseks' muuttaa- tee.
Mukava kuulla sinunkin murrettasi välillä, vaikkei ihan samasta asiasta puhuttukaan. Mutta väliäkö sillä, Ruska on ollut todella kaunis ja useammankin runon arvoinen. Siitä vain vähemmän näissä saunajutussa puhutaan. Sietäisi kyllä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole432488Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742467Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732362Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512122Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321867Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841685Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211133Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi41995Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56876