Päätin tehdä asialle jotakin

:P

Kärsin yksinäisyydestä ja päätin muutama vuosi sitten alkaa etsimään uusia ihmisiä elämääni. Kanavaksi valitsin seurakuntaelämän. Olen uskova ja seurakunnissa tutustuminen ainakin jollakin tasolla on kohtalaisen helppoa, koska samat naamat kokoontuvat viikoittain yhteen ja tässä sitten pikkuhiljaa pari sanaa vaihtaessa voi tutustua syvemminkin. Onhan usko jo yksi yhdistävä tekijäkin.

Toki koin joitakin pettymyksiäkin, pahojakin, ihmisten suhteen, mutta nyt olen löytänyt ainakin yhden hyvän ja aidon uuden ystävän. On toinenkin henkilö, joka vaikuttaa huipputyypiltä ja josta on "odotukset korkealla". Heille voin soitella ja nähdä, pyytää mukaan tapahtumiin jne. Voin olla oma, aito itseni ja koen että meillä synkkaa.

Lisäksi olen saanut paljon kavereita ja tuttavia, joita näkee näissä tilaisuuksissa ja joiden kanssa voi jutella enemmän tai vähemmän tavatessa.

Suosittelen seurakuntia uusiin ihmisiin tutustumsen väyläksi, ainakin uskoville tai uskon asioista kiinnostuneille.
Muille jokin muu kerho tai keskusteluklubi, kirjallisuuspiiri tms. jossa samat ihmiset kokoontuvat säännöllisesti olisi ihanteellinen tapa yrittää tutustua uusiin ihmisiin.
Ainakin se, että tekee asiantilalleen jotakin, auttaa.

0

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

        "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
        Maailman menoa
        27
        19687
      2. Minulla ei ole ketään muita

        Enkä halua ketään muita kuin sinut.
        Ikävä
        76
        6690
      3. 4,5 promillee

        Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
        Suomussalmi
        28
        6336
      4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

        Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
        Maailman menoa
        99
        6105
      5. Jätä minut rauhaan

        En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
        Ikävä
        43
        5969
      6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

        "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
        Maailman menoa
        101
        5851
      7. Harmittaako sinua yhtään?

        Tuntuuko pahalta ollenkaan?
        Ikävä
        63
        5275
      8. Voiku saisi sen sun

        Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
        Ikävä
        45
        4990
      9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

        Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
        Suomalaiset julkkikset
        60
        4320
      10. Olitpa ikävän

        Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
        Ikävä
        50
        3930
      Aihe