Pelottaa ja ahdistaa, elämästä ei tule mitään!

Aloittaminen ja lopettaminen on yhtä helv..... itse olen yrittänyt lopettaa pariin kertaan ja ei ole helppoa. Toi ohimo homma meni mulla jännistysniskan piikkiin, koska paniikkihäiriöinen jännittää 24*7. Voimia!!

Rauhoitu nainen, rauhoitu!! Tarkkailet nyt itseäsi ja mitä ilmeisimmin se vain provosoi oireitasi lisää. Itse en pelkää kuolemaa vaan hulluina hetkinäni pelkään tulevani yksinkertaisesti hulluksi :) Toistaiseksi en tosiaan ole tullut ja kiitos tämän foorumin mulla menee jo aika hyvin!! Varmasti kun luet enemmän näitä tekstejä täältä löydät samoista ongelmista aikaisemmin "kärsineitä"..

Itselläni on joskus ollut tuota pään puutumista tai kasvojen. Todennäköisesti silloin veri ei vain kierrä kunnolla (jännitän niskoja) ja se johtaa puutumiseen. Verenpaine on ainakin itsellä matala joten sekin voi tehdä tepposiaan. Kuinka nopeaa olet lopettanut nuo lääkkeet? Kannattaa laskea hyvin hyvin hitaasti niitä! Nopea lasku saa enemmän noita viekkareita aikaan ja tuo sähköiskutuntemus on hyvin yleistä ainakin palstaa lukiessa sepramin kohdalla. Lisäksi noita sydämen muljahteluita on mulla ollut joskus. Silloin ei auta kuin maata ja rentoutua. Tiedät kuitenkin, että ne menevät ohi itsestään kun hetken malttaa odottaa. Eli katse pois omasta itsestä (arvaa vaan kuinka monta kertaa se minulle on täällä sanottu ;)) ja vaikka liikkumaan rauhallisesti ulos :)

Ja jos se sepramin syönti ei tuntunut pahalle niin mikäs siinä? joidenkin elämä on parempaa pienellä annoksella lääkettä kun taas toiset pärjäävät ilman.. tähän ei auta kuin sinun oma pohdinta siitä mikä sinulle on parasta.. mutta paljon voimia sulle ja koita ottaa rauhassa.. :) Kannattaa kirjoitella tänne aina kun siltä tuntuu!

Kiitos teille!

jeopew: Sanoit että olet yrittänyt lopettaa pari kertaa, etkö ole päässyt eroon lääkkeistä? Itselläni on sellainen olo, että en pääse eroon näistä Seprameista, enkä tosiaan enää tiedä haluanko päästäkään. Tänään otin 20 mg, vaikka olen jo n. neljä viikkoa syönyt 10 mg:n annosta. Puhuin lääkärin kanssa puhelimessa tiistaina ja hän sanoi, että ota vuoropäivin 20/10, jos olo menee ihan sietämättömäksi.

KS: Elokuun puolella vähensin eka kerran ja söin sitä vähennettyä annosta nelisen viikkoa ja nyt tämän viimeisimmän vähennyksen kanssa olen myös mennyt neljä viikkoa. Lääkäri oli kyllä jotenkin sen oloinen, että jos mulla olis menny hyvin, niin olis riittäny pari viikkoa aina noihin vähennyksiin. En tiedä miten voin olla sitten näin outo tapaus, että oireita vain tulee ja tulee. "Joillakin voi kestää kauemmin..." hän sanoi, joo, mutta kuinka hiton paljon kauemmin!! Taitaa olla viisain, kun pysyttelee vain lääkityksellä loppuikänsä.

Sen takia halusin lopetella lääkettä, kun useampi vuosi meni oikein hyvin ja kuvittelin (ja ilm. lääkärikin kuvitteli), että olen parantunut ja olen aina ollut vähän "lääkevastainen". Mitä se tämä elämä sitten oikein on, jos sitä pillereiden voimalla pitää elää eteenpäin?

Onpa tuttua tekstiä, kuullostaa ihan mun elämältä.. heti kun saa vakuuteltua itselle että tämä "oire" ei viittaa mihinkään vakavaan niin heti ilmestyy uusi :) ihan arkipäivää tällainen. Yleensä puhuminen asioista auttaa ja rauhoittaa, sen takia ilmeisesti kirjoititkin tänne.

Onko sulla jotain sähköpostiosoitetta, jos kohtalotoverin juttuseura kelpaa.

Hei! Haluaisin jakaa oman kokemukseni teidän kanssanne joilla se on jo diagnosoitu, siis paniikkiähiriö. Minulla on ilmentynyt oireita, kuten jos minulla koskee johonkin, kuten päähän saan kauhean ahdistuskohtauksen onko aivoissani jotain, kuten kasvain tai jotain muuta, ja mietin myöskin monia muita sairauksia, aina jos ilmenee jonkinlaista oiretta sitten tulee hengenahdistusta, tuntuu, että pyörryn ja muutenkin todella epätodellinen olo, ja tietysti oireet aina viittaavat johonkin vakavaan, kun etsin siitä netistä. se on ihan selvästi paniikkihäiriötä. Kannattaako mennä lääkäriin tässä vaiheessa, jotta saisi mielenrauhan, että ei minulla ole mitään..

Kiitos odotan jo vastaustanne innolla. Vertaistuki auttaa aina :)

Tuo vakavan sairauden pelko on "normaalia" eli se kuuluu tähän vaivaan. Tosin ihmismieli on niin moninainen että jokaisella on varmaan vähän erilaiset oireet, itselle ainakin aika tuttuja nuo kuvailemasi pelot. Monesti on paniikkikohtaus lauennut esim. yksittäisestä lisälyönnistä sydämessä (mikä muuten voi johtua miljoonasta eri asiasta), sykkeen noususta esim. rappusia noustessa tai satunnaisestahuimauksesta.

Itse kävin aikaa sitten tarkistuttamassa itseni lääkärillä, otettiin EKG ja perusverenkuva ja jotain muuta eli nämä normaalit toimenpiteet. Tarkistus antoi minulle ainakin hetkeksi mielenrauhan.

Itse olen kärsinyt paniikkihäiriöstä vuosia ja nykyään tuntuu että kaikki on jo koettu, saapa nähdä mitä tällä vaivalla on vielä heittää meikäläisen niskaan ;). Vastaan mielelläni kysymyksiin niin hyvin kuin kokemuksiltani pystyn. Olet oikeassa että vertaistuki auttaa, pahin vaihtoehto on jäädä oman pään sisään pohtimaan että onkohan mulla nyt aivokasvain vai ei..

Kiitos vastauksestasi, tuokin jo toi hyvän mielen, että oireeni tosiaan liittyvät siihen, tai siis aika varmasti. :) joo minullakin on tullut jo siitä että sydän lyö vähän kovempaa niin olen jo ihan paniikissa. ja muistakin pikkuvaivoista, kuten jos jalassa tuntuu jotain, niin se on heti veritulppaa ja muuta sen sellaista. Mutta kuitenki sisälläni tiedän, että ei minulla ole mitään vakavaa, mutta silti se sitten aina tulee uudestaan ja uudestaan mieleeni.. Pahinta on se, kun alkaa netistä lukemaan oireita, niin tottakai ne viittaa juuri minun oireisiin. :( se on ikävää ja ei yhtään kivaa, kun joutuu pelkäämään. Kun menitte lääkäriin ongelmienne vuoksi, niin kerroitteko heti, että uskotte kärsivänne siitä vai kerroitteko oireistanne ja sen tiimoilta menitte lääkäriin ja siellä sanoitte sitten vai kuinka. Anteeksi jos kirjoitin hiukan epäselvästi. Mutta jännittää kauheasti lääkäriin mennä, vaikka kyllä pitäisi, koska ei tämä ole läheisillenikään helppoa!!

Kiitos taas jo etukäteen!!

Onko sulla jotain mailiosoitetta, voitaisiin vaihtaa ajatuksia.. pitkä tarina kerrottavana :)

Hei s, tässä on mun sähkäri, jos olet kiinnostunut vaihtamaan ajatuksia kanssani: [email protected]

Olisi todella helpottavaa jutella toisen samassa tilanteessa olevan kanssa! Silloin kun on huono hetki, tuntuu että on aivan yksin maailmassa.

En osaa oikein yksiselitteistä vastausta antaa "paniikkihäiriöiselle", että miten minun terapiaan ja lääkitykselle "pääsy" oikein tapahtui. Ramppasin kyllä vaikka minkä oireen takia lääkärissä, mutta ei mua sieltä oikeastaan ohjattu muualle. Ensimmäisen kerran äitini oli se henkilö, joka sanoi että pitäisikö sun mennä juttelemaan jollekin. Suutuin asiasta aivan älyttömästi. Myöhemmin kuitenkin kun paniikkihäiriö rajoitti niin paljon elämää ja masennuin sen johdosta, niin olin ihan valmis itsekin hakeutumaan ammattilaisten pakeille.

HEi. HAluaisin kertoa sinulle tarinani. OLen 34 vuotias. minulla todettiin paniikkihäiriö 18 vuotiaana. Työkaverini pakotti minut menemään lääkäriin. HÄnellä itsellään oli paniikkihäiriö. en myöntänyt että kyseessä oli ph. VALitin lääkärille mahaani ja kun sen takia minulla oli huono olo. LÄäkäri määräsi minulle jotain vatsa lääkkeitä aluksi koska en myöntänyt ph:ta. PArin viikon päästä menin itkien vastaanotolle ja myönsin sairauden. SIitä alkoi minun parantuminen. TÖissä skalsin mennä jo myymälään ja jopa kassalle. LÄäkkeen nimi li muistaakseni cipramil. SÖin lääkettä puolisen vuotta jonka jälkeen lopetin liian nopeaa ja oireet tuli takaisin. JA niin aloitin taas kuurin. ELÄmässäni tapahtui silloin3

voi kiitos teille kaikille vastauksistanne! Sähköpostiosoitteeni on [email protected], olisi kiva kirjoitella teidän kanssanne, samassa tilanteessa kun ollaan. :)