Moikka. Olen saanut migreeni dg:n vasta tämän vuoden sisällä. Se on kehittynyt mulla kovista niskakivuista jotka taas ovat tulleet yli 20v työuralta.
Kysyisinkin nyt sellaista asiaa että miksi vasenta ohimoa alkaa viilellä kun poltan tupakan? Aktivoiko se niin äkkiä migreenin? Minulla on migreenin aikana aina vasenpuoli kipeä. Oireet ovat varsinkin niskasta silmäntaakse ulottuva kipuvanne sekä ohimopakotus. Kiitos vastauksestanne.
Mullakin migreeni
3
254
Vastaukset
- kerjäät sitä
No en ihmettele yhtään, jos alkaa viillellä. Tupakanhaju on yksi varmimpia keinoja hankkia migreeni. Polttamista en voisi edes kuvitella.
- savuttoman migreeni
Olen savuton, mutta tupakan läheisyys laukaisee migreenin. Esim. piha-alueilla ei voi valita naapureitaan tai työkavereitaan, vaikka savuttomia alueita on lisätty.
Samoin minulla vasemman ohimon päänsärky -lievempi kuin migreeni- tulee niska- ja hartiaseudun jännityksestä. Merkillepantavaa on, että tämä on vain vasemmalla puolella, ei esim. keskellä tai joskus oikealla. Tietenkin yksi vaihtoehto olisi, että kasvain on kehittymässä meillä esim. aivolisäkkeeseen. (googlaa aivolisäkkeen kasvain.) Myös tensio nick olisi mahdollinen. Tässä täytyy itse pohtia, kun lääkärit eivät selvitä.
Samoin minulla joskus -suhteessa erittäin harvoin- on silmän takana tuntuva kipuvanne. Joskus kipu tuntuu myös takaraivolla. Nämä oireet ovat kestäneet jo useita vuosia. Neurologit eivät suostu kirjoittamaan KNF:n tutkimuksia.
- lopputuppi
Isälläni oli runsaat migreenit vielä neljäkymppisenä. Lääkäri suositteli keuhkojen vuoksi tupakoinnin lopettamista. Kun tupakointi jäi pois niin migreenit helpottivat ihan huomattavasti.
Itse polttelin nuorena tupakkaa ja lopetin päänsäryn vuoksi. Nyttemmin on aurallista kivutonta migreeniä kolarin jälkeen. Kaikenlaista muutakin vaivaa, mutta siis tupakointi aiheuttaa joillekin ehkä enemmän oireita kuin toisille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k383565On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole342325Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi802253Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä542150Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.231570Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma571499- 751405
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?55983Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?69967Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi37833