Marita Taavitsainen

en oikein pitänyt

Olin eilen Revontulessa Marita Taavitsaisen siellä esiintyessä.Mielestäni hän on hyvä laulaja ja nytkin olin paikalla koska hän oli esiintymässä.Olin kuitenkin pettynyt hänen nykyiseen tanssiohjelmistoonsa,joka oli voimakkaasti suuntautunut enemmän rokilliseen suuntaan perinteisen tanssimusiikin sijaan.Nytkin suurin osa tanssiyleisöstä oli mielestäni enemmän perinteisiä kappaleita tanssivaa porukkaa (vanhempaa)kuin nuoria rokin tanssijoita.Mielestäni ohjelmisto olisi suunnattava yleisön mukaan, jos aikoo tanssikansaa miellyttää.Orkesterille myös tiedoksi,että hieman vähemmän voimaa volyymeissä antaa paremman musiikkinautinnon.

11

841

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ajat muuttuvat

      Sama ilmiö on havaittavissa aika monellakin esiintyjällä. Olen omakohtaisesti tämän todennut Matin ja Tepon, Paula Koivuniemen ja Mikko Mäkeläisen ollessa esiintymässä. Myöskin Yölinnun olen kuullut siirtyneen rokinpaan suuntaan.

      Ei ole mukavaa, jos on aikonut mennä kuuntelemaan ja katsomaan suosikkiesiintyjäänsä, joka osoittautuukin aivan joksikin muuksi! Nykyisin sanon Kiitos ei! jopa Matille ja Tepolle, joka oli aikoinaan suosikkiesiintyjiäni.

    • Kyllä kiitos :)

      Viimeksi Matin ja Tepon keikalla meno oli aiemman kaltainen. Ei ollut sen rokinpaa kuin aiemminkaan. Buggia ja fuskua sai pistellä vanhaan malliin :D Paula Koivuniemi veti taannoin laivalla hyvän keikan. Yllätyin kuinka paljon esitti kuitenkin vanhoja ihania hittejään. Ei ollut rokkia hänellä. Hyvää tanssittavaa musaa jos vain olisi ollut tilaa tanssia, mitä laivalla harvemmin on.

      • en oikein pitänyt

        Tätä juuri tarkoitin, että esiintyjän on otettava huomioon yleisönsä, eli esitettävä musiikkia sen mukaan.Paula Koivuniemi on yleisönsä huomioon ottava esiintyjä,hyvä Paula!


      • ajat muuttuvat
        en oikein pitänyt kirjoitti:

        Tätä juuri tarkoitin, että esiintyjän on otettava huomioon yleisönsä, eli esitettävä musiikkia sen mukaan.Paula Koivuniemi on yleisönsä huomioon ottava esiintyjä,hyvä Paula!

        Eipä ollut Paula kerran Ämyrillä sitten oikein "vedossa"! Musiikkinsa oli aivan liian lujaa soitettua ja myöskin vähän liian nopealla tempolla. Lisäksi kappalevalinnat olivat sieltä rokimmasta päästä. Paula esitti toki omia biisejään, mutta sovitettuina sellaisiksi mössöiksi, että niitä oli mahdoton tanssia!

        Tilaa Ämyrillä olisi ollut puolen lattian verran, innokkaiden ihailijoiden viedessä toisen puolen.

        Aivan sama juttu oli kerran Napiksella Matin ja Tepon keikalla, siis aivan liian nopea tempo, kappaleet tunnisti juuri ja juuri. Olisiko noissa ylilyönneissä ollut syynä säestävä bändi, joka pisti vähän omiaan! Aina edellä mainituilla ei ole sitä omaa säestävää yhtyettä mukana.


      • Popimpaa Paulaa
        ajat muuttuvat kirjoitti:

        Eipä ollut Paula kerran Ämyrillä sitten oikein "vedossa"! Musiikkinsa oli aivan liian lujaa soitettua ja myöskin vähän liian nopealla tempolla. Lisäksi kappalevalinnat olivat sieltä rokimmasta päästä. Paula esitti toki omia biisejään, mutta sovitettuina sellaisiksi mössöiksi, että niitä oli mahdoton tanssia!

        Tilaa Ämyrillä olisi ollut puolen lattian verran, innokkaiden ihailijoiden viedessä toisen puolen.

        Aivan sama juttu oli kerran Napiksella Matin ja Tepon keikalla, siis aivan liian nopea tempo, kappaleet tunnisti juuri ja juuri. Olisiko noissa ylilyönneissä ollut syynä säestävä bändi, joka pisti vähän omiaan! Aina edellä mainituilla ei ole sitä omaa säestävää yhtyettä mukana.

        Paulahan on jo pitkään esittänyt erilaista ohjelmaa festareilla yms. tapahtumissa, joten kyseinen ohjelmisto ei monellekaan lienyt yllätys. Perinteistä tanssimusiikkia en häneltä edes Ämyrillä odottaisi. Fanit lavan edessä varmaan oli tyytyväisiä tarjontaan.
        Tanssimusiikkia perinteistä sellaista odottavan pitää kuitenkin yrittää vaan sopeutua, koska Paula tuskin palaan ns. juurilleen sellaisen ohjelmiston pariin mitä on nuorempana paljon tanssilavoja kiertäneenä esittänyt. Satunnaisesti taitaa Paula tänä päivänä tanssilavoilla esiintyä, joten tuo Ämyrin keikka oli harvinaista herkkua Paula-faneille.


    • yks vaan

      Paulan keikasta lisää...

      Jätän kyllä tuon esiintyjän "tanssit" väliin, sillä olin Ämyrillä juuri sen toteamassa. Tanssimisesta ei tule mitään, kun esiintyvä taiteilija pitääkin konsertin, ja haut ovat sekaisin koko ajan... kappaleet alkavat ja loppuvat samalla rytmillä, ei ole puhettakaan, siitä, että tulisi selväksi mitkä kaksi on tarkoitettu yhteen. Siitä sitten seurasi se että pitää istua puupenkillä se aika jonka rouva lauloi, ja "kärsittävä" kuin mies tappio.

      Onnekseni voin sitten todeta, kun Paula lopetti keikkansa, osa porukasta haihtui saman tien, ja loppuillasta oli tilaa.

      Kun tästä tanssitettavani kanssa keskustelin, jokaisen kanssa erikseen.. samaa mieltä aika pitkälti olimme, että tätä boikotoidaan sitten jatkossa...

      • en oikein pitänyt

        Juuri samanlaiset tuntemukset tulivat minulle ja monelle muulle Marita Taavitsaisen keikalla oleville, kuin sinulle Paulan keikasta.Ei voi muuta kuin boikotoida jatkossa.


    • Että silleen

      Viimeksi Maritan ohjelmiston näin Vanhan kellarissa vähän aikaa sitten ja ei mulle ainakaan tuottanut ongelmaa musiikkiinsa tanssiminen.

      Paula ja Turun kaksikko on ollut jo pitkään boikotissa. Ei sen takia ettei kappaleitaan pystyisi tanssimaan, vaan pelkästään melun takia.
      Samoin Turun kaksikko puhuu niitä typeriä vitsejään vähän liian kanssa.

    • Kohtuuskin

      No musiikki musiikkina mutta se epäaito "kiemurtelu" Marita Taavitsaisella on jotain outoa. Koska se ei enää liity musiikillisen taidevaikutelman nostoon vaan johonkin muuhun.

      • en oikein pitänyt

        Samaa miletä kanssasi Maritan kiemurtelusta, se on erittäin oudon näköistä ja jos tavoitteena on erottua muista laulajista, niin onnistuu.Eri juttu on sitten onko se plussaa esiintymiseen .Mielestäni se menee jo komiikan puolelle ja tuleepa ajoittan mieleen strippareitten kiemurtelu esiintyessään, eli vähän vähemmän riittäisi.


      • Tanssin taikaa
        en oikein pitänyt kirjoitti:

        Samaa miletä kanssasi Maritan kiemurtelusta, se on erittäin oudon näköistä ja jos tavoitteena on erottua muista laulajista, niin onnistuu.Eri juttu on sitten onko se plussaa esiintymiseen .Mielestäni se menee jo komiikan puolelle ja tuleepa ajoittan mieleen strippareitten kiemurtelu esiintyessään, eli vähän vähemmän riittäisi.

        No, ei mulla oo aikaa katsella Maritan kiemurteluja. Ihan ok bändi. Ei erotu hirveesti edukseen, mutta ei haitaksikaan ole!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      86
      3821
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      38
      2401
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      71
      2363
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2272
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      36
      2015
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      74
      1605
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1507
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1071
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      1044
    10. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      5
      985
    Aihe