Olenko Aikuinen lapsi?
Seuraavat kysymykset auttavat selvittämään onko perheessäsi ollut alkoholismia tai muuta toimimattomuutta. Jos vanhempasi eivät juoneet, isovanhempasi ovat saattanneet juoda ja siirtää perheen toimimattomuuden sairauden vanhemmillesi. Jos alkoholi tai huumeet eivät olleet ongelma, kotisi on saattanut olla kaoottinen, turvaton ja hoivaton, kuten monissa alkoholistiperheissä.
Seuraavat kysymykset tarjovat syventävän silmäyksen joihinkin muotoihin joilla kasvaminen ongelmajuojan kanssa lapsiin vaikuttaa jopa vuosia kotoa muuttamisen jälkeenkin. Kysymykset pätevät myös aikuisiin jotka ovat kasvaneet kodeissa joissa ruoka, seksi, työnarkomania tai voimakas uskonnollisuus ovat olleet väärinkäytettyinä. Kasvattilapsina kasvaneet aikuiset samaistuvat myös moniin näistä kysymyksistä.
Muistatko kenenkään juoneen, ottaneen huumaavia aineita tai käyttäytyneen muuten tavoilla, joita pidät nykyään häiriintyneinä?
Vältitkö tuomasta kotiisi ystäviä juomisen tai muun häiriintyneen käyttäytymisen vuoksi, jota kotonasi esiintyi?
Sepittikö toinen vanhemmistasi tekosyitä toisen vanhemman juomisen tai muun käyttäytymisen vuoksi?
Keskittyivätkö vanhempasi toisiinsa niin paljon, että he tuntuivat jättäneen sinut huomiotta?
Kiistelivätkö vanhempasi tai omaisesi jatkuvasti?
Vedettiinkö sinut kiistoihin tai mielipide-eroihin ja käskettiin valitsemaan puolesi toisen vanhemman tai omaisen puolelle toista vastaan?
Yrititkö suojella veljeäsi tai siskoasi juomiselta tai muulta käyttäytymiseltä perheessä?
Aikuisena, tunnetko itsesi epäkypsäksi? Tunnetko olevasi sisäisesti lapsi?
Aikuisena, tunnetko että vanhempsi kohtelevat sinua lapsena? Jatkatko lapsuuden roolisi elämistä vanhempiesi suhteen?
Uskotko että sinun vastuullasi on huolehtia vanhempiesi tunteista ja huolista? Kääntyvätkö muut omaiset puoleesi jotta ratkaisisit heidän ongelmansa?
Pelkäätkö auktoriteetteja ja vihaisia ihmisiä?
Haetko jatkuvasti hyväksyntää ja kehuja, mutta sinun on vaikeaa ottaa vastaan kohteliaisuuksia kun sinulle sellainen esitetään?
Näetkö useimmat kritiikin muodot henkilökohtaisina hyökkäyksinä?
Sitoudutko tekemään liian paljon ja tunnet itsesi vihaiseksi jos muut eivät arvosta sitä mitä teet?
Tunnetko olevasi vastuussa siitä miten toinen ihminen tuntee tai käyttäytyy?
Onko sinulla vaikeuksia tunnistaa tunteita?
Keskitytkö itsesi ulkopuolelle saadaksesi rakkautta tai turvallisuutta?
Sotkeennutko muiden ongelmiin? Tunnetko olevasi enemmän elossa kriisitilanteissa?
Pidätkö seksiä ja läheisyyttä samana asiana?
Sekoitatko rakkauden ja säälin?
Oletko löytänyt itsesi suhteesta pakonomaisen tai vaarallisen ihmisen kanssa ja ihmetellyt miten jouduit siihen?
Tuomitsetko itsesi armottomasti ja arvailet mikä on normaalia?
Käyttäydytkö yhdellä tavalla julkisesti ja toisella tavalla kotonasi?
Epäiletkö että vanhemmillasi oli ongelmia juomisen tai lääkkeiden kanssa?
Epäiletkö että juominen tai muu häiriintynyt käyttäytyminen perheessäsi on vaikuttanut sinuun?
© ACA Fellowship Text, Page 18-20, Copyright 2006 by Adult Children of Alcoholics World Service Organization.
http://www.aal.fi/
Tunnistatko itsesi?
25
330
Vastaukset
Kiitos! Ajatteluttavia kysymyksiä!
- nisse..
Nostan.
- 10+1=11
Komppaan myös
No en todellakaan tunnista. :D
- 10+18=28
saatoit tunnistaakkin, kun oitis riensit asian kieltämään...
että osui ja uppos...
Merkityksettömät asiat yleensä vain sivuutetaan...
ei synny tarvetta kieltää...en minä ainakaan... 10+18=28 kirjoitti:
saatoit tunnistaakkin, kun oitis riensit asian kieltämään...
että osui ja uppos...
Merkityksettömät asiat yleensä vain sivuutetaan...
ei synny tarvetta kieltää...en minä ainakaan...Vastasin vitsillä...alkoi niin naurattamaan, kun aloin miettimään millaiset minun vastaukset olisivat.
Enkä sitä paitsi näe edes juomisessa, enkä muussakaan "häiriintyneessä käytöksessä" mitään väärää. :)
- 16+14=30
Noh...
edelleen kuitenkin tunnet tarvetta todistella itsellesi merkityksetöntä asiaa...että tavallaan asia kuitenkn on sinullekkin merkittävä...Kuka sanoi, että todistelen jotain. Haluan vain ärsyttää ihmisiä piittaamattomuudellani. Näköjään onnistui, vaikka hieman toisella tapaa, kuin mitä odotin. ;P'
- 11+18=29
dizel kirjoitti:
Kuka sanoi, että todistelen jotain. Haluan vain ärsyttää ihmisiä piittaamattomuudellani. Näköjään onnistui, vaikka hieman toisella tapaa, kuin mitä odotin. ;P'
noh...minua komenttisi lähinnä huvittavat...
miksi haluat ärsyttää ihmisiä...toivotko että he alkaisivat haukkumaan sinua tai narsisteja... 11+18=29 kirjoitti:
noh...minua komenttisi lähinnä huvittavat...
miksi haluat ärsyttää ihmisiä...toivotko että he alkaisivat haukkumaan sinua tai narsisteja..."noh...minua komenttisi lähinnä huvittavat..."
Mahtavaa, aina vain parempi. :D
Se on niiden tarkoituskin...harmillista vain, etteivät uhrit yleensä ymmärrä tällaista "huumoria"...vaan suuttuvat...- 2+15=17
dizel kirjoitti:
"noh...minua komenttisi lähinnä huvittavat..."
Mahtavaa, aina vain parempi. :D
Se on niiden tarkoituskin...harmillista vain, etteivät uhrit yleensä ymmärrä tällaista "huumoria"...vaan suuttuvat...No provot hymyilyttävät kyllä tämmösessä "tyhjässä" kohtaa, kunnei keskustelua synny...
mutta keskellä jotain asiallista keskustelua tuntuvat kyllä minustakin ärsyttäviltä ja moukkamaisilta...oli ne ny "uhreille tai "nasseille" suunnattuja... 2+15=17 kirjoitti:
No provot hymyilyttävät kyllä tämmösessä "tyhjässä" kohtaa, kunnei keskustelua synny...
mutta keskellä jotain asiallista keskustelua tuntuvat kyllä minustakin ärsyttäviltä ja moukkamaisilta...oli ne ny "uhreille tai "nasseille" suunnattuja...Ei se ollut provo, vaikka tiesinkin että joku provosoituu. :)
Vastasin kuitenkin omalta osaltani...toisin kuin muut.- 13+16=29
dizel kirjoitti:
Ei se ollut provo, vaikka tiesinkin että joku provosoituu. :)
Vastasin kuitenkin omalta osaltani...toisin kuin muut.Niin, kaikki me olemme myös niitä aikuisia lapsia, leikimmekin joskus ns. vakavillakin asioilla...
13+16=29 kirjoitti:
Niin, kaikki me olemme myös niitä aikuisia lapsia, leikimmekin joskus ns. vakavillakin asioilla...
Mikä on jollekin vakava asia, ei ole sitä välttämättä toiselle. :P
- A
dizel kirjoitti:
Mikä on jollekin vakava asia, ei ole sitä välttämättä toiselle. :P
Vastuuton haluaa jonkun toisen vastaavan.
- LK
"Pidätkö seksiä ja läheisyyttä samana asiana?"
Pidän kyllä, mutta mikä se olisi se vaihtoehto? Kun ite ainaki miellän et seksi on läheisyyttä (vaik läheisyys ei välttämättä seksiä tietysti). Sillonkin kun on kyse jostain yhdenillanjutusta.- 9+7=16
Niin kiperä kysymys tuokin...
Jostain olen lukenut, että naiset haluavat monesti enemmänkin läheisyyttä kuin seksiä ja suostuvat sen vuoksi seksiin...
Kun taas miehet haluavat monesti vain pelkkää seksiä...
itse kun ns. vireänä 50 puumanaisena tuolla baareissakin liikun...niin suht nuoretkin miehet mieluusti tarjoilisivat minulle kovaa kyytiä...
Vaikea uskoa, että haluaisivat/tarkoittavat samalla läheisyyttä...
ja tuli mieleen tästäkin...se entinen heilani, jonka vuoksi narsismista kiinnostuinkin...hän sanoi usein jotenkin tähän tapaan, että jos märkä pllu eteen pannaan, niin kyllä hän sen käyttää... - LK
9+7=16 kirjoitti:
Niin kiperä kysymys tuokin...
Jostain olen lukenut, että naiset haluavat monesti enemmänkin läheisyyttä kuin seksiä ja suostuvat sen vuoksi seksiin...
Kun taas miehet haluavat monesti vain pelkkää seksiä...
itse kun ns. vireänä 50 puumanaisena tuolla baareissakin liikun...niin suht nuoretkin miehet mieluusti tarjoilisivat minulle kovaa kyytiä...
Vaikea uskoa, että haluaisivat/tarkoittavat samalla läheisyyttä...
ja tuli mieleen tästäkin...se entinen heilani, jonka vuoksi narsismista kiinnostuinkin...hän sanoi usein jotenkin tähän tapaan, että jos märkä pllu eteen pannaan, niin kyllä hän sen käyttää...En millään tavalla moralisoi 'pelkkää seksiä' haluavia (etenkään kun en itsekään koe sitä mitenkään vastenmieliseksi), mutta itse koen sen läheisyydeksi vaikka se olisikin väliaikaista läheisyyttä. Muuten se on ihan yhtä hyvä hoitaa homma yksin.
Täytyy kyllä sanoa, että itse en pidä samana asiana...
Seksi on seksiä ja läheisyys on sitten sellainen vastenmielinen tunnejuttu, jota mielelläni välttelen. Fyysinen läheisyys on kyllä ok, se kun ei "vaadi" mitään.dizel kirjoitti:
Täytyy kyllä sanoa, että itse en pidä samana asiana...
Seksi on seksiä ja läheisyys on sitten sellainen vastenmielinen tunnejuttu, jota mielelläni välttelen. Fyysinen läheisyys on kyllä ok, se kun ei "vaadi" mitään.Ehkä tuo kysymys kuuluisi paremmin: " Pidätkö seksiä ja rakkautta samana asiana" (?)
9+7=16 kirjoitti:
Niin kiperä kysymys tuokin...
Jostain olen lukenut, että naiset haluavat monesti enemmänkin läheisyyttä kuin seksiä ja suostuvat sen vuoksi seksiin...
Kun taas miehet haluavat monesti vain pelkkää seksiä...
itse kun ns. vireänä 50 puumanaisena tuolla baareissakin liikun...niin suht nuoretkin miehet mieluusti tarjoilisivat minulle kovaa kyytiä...
Vaikea uskoa, että haluaisivat/tarkoittavat samalla läheisyyttä...
ja tuli mieleen tästäkin...se entinen heilani, jonka vuoksi narsismista kiinnostuinkin...hän sanoi usein jotenkin tähän tapaan, että jos märkä pllu eteen pannaan, niin kyllä hän sen käyttää..."hän sanoi usein jotenkin tähän tapaan, että jos märkä pllu eteen pannaan, niin kyllä hän sen käyttää... "
Suoraa puhetta, itse asiasta, eikä asian vierestä. :D- LK
dizel kirjoitti:
Täytyy kyllä sanoa, että itse en pidä samana asiana...
Seksi on seksiä ja läheisyys on sitten sellainen vastenmielinen tunnejuttu, jota mielelläni välttelen. Fyysinen läheisyys on kyllä ok, se kun ei "vaadi" mitään.Varmaan vähän eroja tässä nyt siinäkin että mitä 'läheisyys' tarkoittaa kenellekkin.
9+7=16 kirjoitti:
Niin kiperä kysymys tuokin...
Jostain olen lukenut, että naiset haluavat monesti enemmänkin läheisyyttä kuin seksiä ja suostuvat sen vuoksi seksiin...
Kun taas miehet haluavat monesti vain pelkkää seksiä...
itse kun ns. vireänä 50 puumanaisena tuolla baareissakin liikun...niin suht nuoretkin miehet mieluusti tarjoilisivat minulle kovaa kyytiä...
Vaikea uskoa, että haluaisivat/tarkoittavat samalla läheisyyttä...
ja tuli mieleen tästäkin...se entinen heilani, jonka vuoksi narsismista kiinnostuinkin...hän sanoi usein jotenkin tähän tapaan, että jos märkä pllu eteen pannaan, niin kyllä hän sen käyttää..."Silloin kun kunnolla naiaan, niin siinä on akkakin vaan tiellä."
Eksän unohtumattomimmat sanonnat osa 1150. :Ddizel kirjoitti:
"Silloin kun kunnolla naiaan, niin siinä on akkakin vaan tiellä."
Eksän unohtumattomimmat sanonnat osa 1150. :Dd* jäi välistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1064287Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k663086Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille3152841Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet622322- 771552
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen771378- 981332
- 771138
Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?691125Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911121