Kuulin juuri kaveriltani, että vaikka hänen vaimoltaan on ultraäänessä havaittu yksi iso sappikivi, niin leikkausta ei aiota tehdä. Hänet on jo vuosi sitten kerran viety ambulanssilla sairaalaan, kun sai kivuliaan sappikohtauksen.
Lääkäri sanoi, että ruokavaliota ja lääkkeitä, niin kyllä se siitä. Litalginia vaan käskettiin popsimaan.
Viikonloppuna hän sai taas pahan kipukohtauksen ja he soittivat ambulanssin. Ambulanssimiehet sitten vaan totesivat, että potilas pystyy itsekin kävelemään, ei oteta kyytiin. Hänen miehensä sitten vei omalla autolla sairaalaan, jossa tämä naisparka oksensi kipupiikin saatuaan.
Onko tuollaisessa touhussa mitään järkeä?




Oksensi..sekään ei ole vakavaa.
Enemmän olisin huolissani siitä jos flimmeriä/flutteria sairastavaa potilasta käsketään tulemaan ilman saattajaa yksin kerrostalon yläkerrasta alas ampulanssiin.
Varsinainen kysymykseni koski sitä, miksi ei leikata, vaan käsketään popsia pillereitä.
En ole asiantuntija.
Tuosta ambulanssihenkilöstön kieltäytymisestä kuljettamaan potilas on kokemus läheisellä, eikä ollut myöskään mikään olematon, saati vaaraton vaiva.
Meidän kokemus tosiaan oli, että ihminen oli jo todella heikossa kunnossa.
Sairaalan jotuikin, kun sinne hänet saatiin tajuissaan toimittettua, välittömästi joutui tiputukseen.
Olisi kai pitänyt haettaa paareilla, eikä olla liian halukas säästämään ambulanssihenkilökunnan aikaa, ja hoippua viimeisillä voimillaan lanssiin.
Jos vaikka maassamme on kuinka hyvin, on aina parantamisen varaa.
Ja moni jää vähemmälle?
Olet oikeassa, aina on parantamisen varaa, mutta kun se lama ja säästötarpeet...
Hyssälä jokunen vuosi sitten kehitteli ns. hoitotakuun. Ja mitä sitten tapahtuikaan. Ensin soitat terveyskeskukseen, saat sinne ajan milloin saat, käyt sitten lääkärillä, jolloin hoitotakuu on täytetty. No, jos on vaikka joku mielestäsi huolestuttava patti silmässä tai missä vaan, niin saat lähetteen poliklinikalle, jossa joku hoitsu tutkii ja päättää, antaako aihetta lääkärin vastaanotolle. Ja vasta sitten pääset lääkärille, joka tutkii. Jos hän on sitä mieltä, että leikkausta ei tarvita, niin olet maksanut kolmesta eri vastaanotosta ihan turhaan.
Aikas tyhmää muuten yleensä sitä täältä edes kysyä.
Eikä niiden lanssimiesten edes tarvii kait mitään sanoa onko joku enemmän apua tarvitseva jonossa.
Nyt täytyy muistaa että et itse ollut paikalla ja hätätilannteessa ihmiset voivat muistaa tapahtumat erilailla. Mies kertoi sinulle ja sinä nyt meille. Paljonkohan asia muuttuu matkan varrella?
Minä taas ihmettelen, kun tuttavani mies, vahvassa delirium tilassa vietiin ambulanssilla putkaan sunnuntai iltana ja vasta maanantaina terv.keskuksen kautta sairaalaan. Siellä sitten olikin teholla viikon ja alkoi selvitä vasta koneista. Harhaisuudet kuitenkin jatkuivat parisen viikkoa.
Selvisikö se, mistä tuon deliriumpotilaan tila johtui? Syitähän voi olla monia. Outoa touhua, jos ambulanssilla viedään putkaan.
"Siis mikä lienee se t ä r k e ä asia, josta yrittäisi vaihtaa mielipiteitä täällä toisten kanssa?"
- Kaipa palstan vahtimestarit sen jossain vaiheessa kertovat.
Oletkohan nyt vainoharhainen? Oletko todellakin saanut jokaiseen kirjoitukseesi miinusmerkin? Eiköhän se miinusmerkki tule siitä, ettei teksti miellytä jotakuta lukijaa.
Kuka tai mikä on palstan vahtimestari? Eikös tämä palsta nyt ruleta ilman sitä sefua?
On se hupaisaa, että kun kirjoittaa terveydenhuollon toimimattomuudesta, niin saa miinuksia monta kymmentä. Mutta taaplaa sinä tyylilläsi, minä taaplaan omallani.
Kysyttäessä vastaan delirium-potilaasta, että kaveri oli jättänyt kiinteän ruoan pois ja siirtynyt nesteruokinnalle lomallaan viikoiksi. Kotiinsa oli ajanut yli 400 km, jolloin vaimo oli huomannut, että kaikki ei ole kunnossa, koska oli alkanut heti saunanlämmitykseen ja ruoanlaittoon olemattomille vieraille, joille oli puhunut kokoajan.
Delirium johtuu useimiten (mielestäni aina) liiallisesta alkoholin käytöstä, mutta yleensä kuulee näitä juttuja, kuka näkee pikku-ukkoja unissaan ja toiset kramppaa kovasti. Sellaiseenkin satuin kerran paikalle ja olisin kutsunut ambulanssin, mutta juomaveikot sanoivat, että se menee pian ohi.
Nyt arvaan, että HUNKZ lähettää pian linkin, että tästähän jo puhuttiin, koska muistan itsekkin sen aloituksen alkoholin käytöstä, mutta eikös nyt puhuta siitä, koska ambulanssin saa tilata?
Lapseni (40+) sai heti avun sappikivileikkaukseen, vaikka "hirveitä" kohtauksia ei ollutkaan, sillä tämä pähkinän kokoinen kivi oli todettu muiden tutkimusten yhteydessä. Aamulla (9.pv) hän lähtee kuitenkin Orttoniin selkäleikkaukseen, joka suoritetaan 10 pv. Sitä minä ainakin pelkään, koska itseltänikin on leikattu ja ei siitä heti toivu, puhumattakaan, että oireettomaksi tulisi. Ei ainakaan minulta.
Odotellaan nyt, kuka kitkerimmän vastauksen antaa.
Muistan vuosia sitten, kun eräässä kahvilassa mies hoiperteli sisään ja pyysi saada juotavaa. Tarjoilijat katsoivat siihen tyyliin, että kännissä tuo on. Tajusin napata sokeripalan tiskiltä ja annoin sen hänelle suuhun. Vasta jonkun ajan kuluttua mies sai sanottua, että oli jäänyt diabeteslääkkeet väliin.
Jotkut toipuvat leikkauksista nopeastikin, minä en. On leikattu polvea ja vatsaa ja aina ne kivut ovat kestäneet kauan. Yksilöllistä.
Jos diapeetikolla jää lääkkeet ottamatta, tarkoittaa se yleensä sitä, että verensokeri nousee liian korkealle, eikä ensiapuna ole suinkaan sokeri, vaan verensokeria laskevat lääkkeet.
The Maan Maan jäi kiinni legendan heitosta.
Liekö ambulanssijuttukaan totta?
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00757
Ja kyllä se sappivaivoista kärsineen naisen ambulanssitapaus on totta.
Soitinpa vanhalle kaverilleni äsken juuri tämän asian tiimoilta ja hän sanoi, että sokeria pitää antaa silloin, kun diabetesta sairastava alkaa olla sellaisessa kunnossa, että on on sekava ja huippaa. Hän sen tietää, koska on lapsesta asti diabetesta sairastanut.
Tämän asian tietäminen on ensiavun antajan tiedettävä tapauskohtaisesti, eikä siinä soittelut kavereille auta.
Miinukset tarkoittavat sitä, että kirjoittajasta ei pidetä, oli aihe mikä tahansa ja vaikka kuinka neutraalisti kirjoitettu.
Jos asia on näin, niin miten selität, että ainakin tuossa yhdessä aloituksessasi, sulle on annettu paljon plussia
Vain sinäkö saat kysellä palstalla?
Luuletko, että palstalla on ulosottomiehiä?
Ruoanlaitto on taitolaji.
Huonosti tehtynä saa ruoka vaimon kierimään, tosin saa kyllä hyvinkin tehtynä.
Uhkaa sinä piikillä niin eiköhän jo ala oksentamaan.
H.
Nykyään yhä useammat hakevat yksityiseltä puolelta hoitoa. Siitäkin yhteiskunta maksaa Kela-korvausten muodossa, joten ei se paljon kalliimmaksi tule, jos on kyse vaikka leikkauksesta.
Muutama vuosi sitten polveni turpoi moneen otteeseen ja terveyskeskuksessa siitä otettiin neulalla nestettä pois. Ei ollenkaan kiva toimenpide. Lääkäri sitten lopulta ehdotti polvileikkausta. Hän sanoi, että yleisellä puolella on kuukausien jono ja suositteli yksityislääkäriä. Pääsinkin muutamassa päivässä Juhani Ikosen vastaanotolle, eikä mennyt kauaakaan, kun olin jo leikkauspöydällä. Hinta oli jonkun verran enemmän kuin yleisellä puolella, mutta ei paljon.
Hän kysyi kohtausten määriä, vastasin noin neljä vuodessa. Hän kertoi minulle, että leikkaus ei ole välttämätön koska kivi on suuri eikä pääse tukkimaan kuten pienet kivet jos ne lähtee liikkeelle sappitiehyeitä. Ison kiven kanssa voi elää ilman suurenpia vaaroja.
Kerroin kohtausten olevan rankkoja ja koska matkustelen paljon en haluaisi saada kohtauksia ulkomailla. Se rasittaa koska joudun tarkkailemaan, että en syö vääriä aineita. Osaan hoitaa itseäni kun kohtaus iskee. Formatoin vatsani aivan tyhjäksi ja otan litalginin, kohtaus menee ohi noin 1 -2-tunnissa.
Lääkäri antoi minun valita. Valitsin leikkauksen, joka tehdään ensivuoden toukokuussa. Leikkaus tehdään tähystysleikkauksena, mutta jos ilmenee ongelmia leikkaus jatketaan avoleikkauksena.
Suomalainen terveydenhuolto on hienosti hoidettua ainakin korvessa. Seuraavana päivänä 3.11 olin taas sairaalassa rintasyöpäleikkauksen jälkiseurannassa ns. vuosikontrollissa.
Olen saanut ainoastaan ja vain hyvää hoitoa.
Yleensä mukana on lääkintä esimies joka tekee ratkasun vieräänkö ja mihin vierään.
Ellei ole niin puhelimella miehet on yhteyres lääkäriin joka mittaustulokset kuultuaan ratkasee taas mitä tehrään.
Ominpäin ei ampulanssi miehet kovin helposti ratkasuja tee,näin turussa.
kaiken näkösiä johtoja ja lätkiä ne lätkii ihmiseen ja ne koneet vilkkuu ja piippaa ja joku pihiseekin sillai omituisesti.
Sit ne kuulema tuteeraa niit näyttöi ja puhuu omituisen näköseen mustaan palikkaan,mahotonta meininkiä.
No, ihmiset tekevät sitäkin työtä. Mutta, kuvittelisi, että vara ei vettä kaada.
Onneksi mies jäi henkiin.
Eikä ollut todellakaan muusta kiinni, kuin vakavasta sairauskohtauksesta, ilman mitään muuta.
ja osaahan ambulanssihenkilökunta kyselläkin. :-)
(aloituksestahan kävi ilmi, ettei ollut eka sappikivikohtaus)
Ihanaa Kotikiusatun huumoria pitkästä aikaa.
Mä tiedän mikä on defibrillaattori, mut vaatrausletkua oli pakko kysyä ukolta.
ps. onko se Hangon säämies vielä tääl??
Tämmöttis Turus.Kokemust on,pariki kertaa täl vuarel.Niin lähtee mittaukset lääkäril,joka määrää,onks tarvet sairaalahoitoon.
Hianoo touhuu ja lääkäri määrää !
Lätlät kertoo net tulokset ettippäi,sit vaa suun ettee naamari,se puhaltaa ja auto huutaa piipaa....Ehkä.Ei aina.Mullaki vain toisel kerral.
Ja ne kulkee omilla yksiköillään.
Aika helposti sairaankuljetushenkilökunta tekee ominpäin päätöksiä, jos ambulanssissa on ensihoitajakoulutuksen saaneita ihmisiä.
Toinen juttu taas on se, mikä on hyvä.
Vasta koulunpenkiltä tullut ensihoitaja, vai lääkintävaksi joka on 20 vee kuskannut sairaita??
Itsekkyys on ikuinen arvo, kun on minulla, kai, muka, on kaikilla?
Suuri nyrkki ja iso ääni, olisivätkohan ne sairaan hyödyksi. Jos siihen ei itse kykene, eikä ole läheisiäkään, mihin jäät?
Ärhäkäs suuriääni saa palvelua jopa omin toimin, mitenpäs muutenkaan.
Sinun ansioita en osaa edes kuvitella. Kuin niin olen itsekin aikoinaan omilleni yrittänyt.
"Soitto on suruista tehty, murehista muovaeltu."
Silti, kuitenkin, ollaan onnekkaita, ollaan syntyneitä Suomeen.
Mitäpä auttaa vapua surun syövereihin, vaikkei siltä voi aina välttyäkään.
Silti kertaakaan en oo katunut en hävennyt kun joskus tuli ylilyöntejäkin likkaa puolustaessaan ja sen asioi hoitaessa.
Oikees olet ei suomi kaikkein surkein paikka ole.
Sairastan 2 tyypin diabetesta, verenpaineet on koholla.
Kolestrolejani hoidetaan penteleesti.
Kaikkiin näihin on purrut tablettihoito.
Sydänfilmissäni on aina näkynyt jokin ihme haarakatko, josta aina mainitsen ennen filmin ottoa.
Nyt uusi nuori Lääkäri saikin ahaa-elämyksen ja lähetti minut Yksityis-Sairaalaan sydämen ultraäänikokeeseen.
Oli muuten kiva katsella näyttöruudulta oman pumppunsa toimintaa.
Diaknoosin mukaan "pumppuni kestää minun loppuelämäni ajan.
Toiminta oli kun nuorella terveellä miehellä. Ei ohivirtauksia läpissä.
Seuraavana tulikin lähete TYK.siin Uniapnea-kokeisiin.
No mikäpä siinä, mennään. Nukutaan piuhat kropassa yksi yö.
Diaknoosi oli - lievähkö uni apnea.
Hoidoksi annettiin mukaan "kuonokoppa" ja penteleen kallis Inhalaattorilääke.
Siinä samalla kysyttiin kuitenkin , voisinko osallistua tutkimukseen, missä veren ja Geenini talletettaisii 20 vuoden ajaksi kansainväliseen tutkimuspankkiin.
Annoin luvan. Virhe. Nyt olen noin joka toinen kuukausi suoranaisen suurennuslasin alla. Ärsyttävää, mutta luvattu-mikä luvattu.
Riitelin hieman tämän kuonokopan käytöstä osaston Lääkäriä leikkivän puoskarin kanssa.
Mitään minulta kysymättä, neuvottelematta, tai asiaa valaisematta, tuomio - 3 kuukautta ammattiajokieltoa Bussilla ja Rekalla.
Itse tunsin olevani elämäni kunnossa. Saman tien annoin sentään tutkituttaa asian ja ajokuntoni (verrokiksi) yksityis-sairaalassa.
Kunnossa oli.
TYK.s tekee sairaita, saadakseen tutkimusmateriaalia.
No seuraavalla kontrollikäynnillä ajokieltokin kumottiin tämän "välskäri" toimesta.
Vahinko tosin oli jo tapahtunut.
Niin - että toisia "hoidetaan" ja toisia tutkitaan ja joku jätetään hoitamattakin.
Lääkäri hautaa virheensä.
Olen noista kaikenlaisista tutkimuksista lukenut ja tuttavapiirissänikin on heitä, jotka ovat tuollaisiin osallistuneet. Koekaniineita siis.
"TYK.s tekee sairaita, saadakseen tutkimusmateriaalia.
No seuraavalla kontrollikäynnillä ajokieltokin kumottiin tämän "välskäri" toimesta.
Vahinko tosin oli jo tapahtunut."
- Mikä oli seuraus? Saitko lopputilin?
Uusi mies tilalle. Ajot väheni kolmasosaan entisestä..
Vanhalle miehelle ei niitä uusia työpaikkoja niin vain tarjotakaan.
No - eipä tuota kannata surra. On opittu nauttimaan vapaa-ajasta täysin siemauksin.
Pakkaa vain olemaan niin tulenpalavan kiire, että hattukin pyörii aina naulassa.
En kovin korkeaa arvosanaa antaisi lääkäripalveuille, vaikka kehutaankin Suomen ammattiosaamista. Välinpitämättömyyttä on vaikka kuinka paljon.
Onko ketjun osallistujilla vertailevaa tietoa muista maista ja niiden terveydenhuollosta?
Miten erilailla se Suomen terveydenhuolloto mättää?
Mättäähän meillä ja pahasti. :-)))))))
Se on liian edullista. Saadaan joihinkin tauteihin lähes ilmaisia lääkkeitä.
Minäkin haluaisin tietää missä maassa terveydenhoito on parempaa, kuin meillä?
Amerikassako? :-)
Niin meillä korvessa ainakin homma pelaa.
Minäkin maksan 438 ekun lääkkeitä alle viisi euroa ja hoitava lääkärini (gynegologi-kirurgi siis erikoistunut rintasyövän hoitoihin) kirjoitti reseptiini ei vaihtoa sillä nyt on tulllut uusi lääkettävi vastaava halvempi versio markkinoille ja ilman lääkärin merkintää apteekki vaihtaa halvempaan tai itse joutuu maksamaan kalliimman lääkkeen.
Minulla on sellainen kutina, että valittajat eivät osaa junailla asioitaan rakentavasti. Lyödään nyrkkiä pöytään avun saamisen nopeuttamiseksi ja sehän tietää vastapuolessa hienotunteisen viivyttelyreaktion.
On mullakin yksi huono kokemus, kun soitin terv.keskukseen, mutta vastaavasti on monta hyvää, niin terv.keskuksesta, kuin sairaalan poleilta ja osastoilta, joten en yhden puhelimeen vastaavan henkilön takia ala mollaamaan terveydenhoitoamme.
Ilmeisesti te 41 olette hyvin onnekkaita. Kaikilla ei suinkaan Suomessa ole asiat niin hyvin.
Miten on Belgiassa? Pääseekö ambulanssin kyytiin kun vatsaa väänteilöitsee?
Luulisi olevan helppoa nykyaikana klikata tietokoneen kartalta tie ja osoite, vaan eipä toimi. Sitten kun lopulta saa hätäkeskusken uskomaan tilanteen ja paikan apua saa odotella jos kuinka kauan. Siinä ehtii jo todellisessa hädässä oleva pahimmassa tapauksessa heittää henkensäkin.
Ennestäänkin harvassa olevia hätäkeskusksia aiotaan vielä harventaakin.
Monissa kaupungeissa on samannimisiä katuja ja jopa saman kuntayhtymän sisällä on samoja kadunnimiä.
Sekin on vielä ongelma, että kun sinne hätääntyneenä soittaa, eikä ajatus oikein toimi ja ehkä ei osaa tai pysty selvästi kertomaan mistä on kyse, niin hätäkeskuksessa voidaan ajatella, että siellä joku sekopää soittelee, eikä edes lähetetä ambulanssia. Näitäkin on tapahtunut.
http://www.112.fi/index.php?pageName=lehdistotiedotteet&ID=172
Kuntayhtymissä läheteteään ensimmäinen vapaana oleva ambulanssi, joka useimmiten vie sitten potilaan sinne terveyskeskukseen missä sillä hetkellä sattuu tilaa olemaan. Ei välttämättä siihen lähimmälle paikkakunnalle missä potilas asuu.
Samoin on metsästäjien, jotka ovat jossain erämaan korvessa ja kaveri saakin sydärin!
No, hieman vetäsin liioitteluksi, mutta kun itse asun Pyhäjärven rannalla ja viellä vuosi sitten en tiennyt mihin kuntaan tämä edes kuuluu, puhumattakaan, jos meillä olisi ollut joskus vuosia sitten, kun ilmoitimme määränpäähän, missä olemme? Olemme täällä saaressa, siis Saaressa ja senkin jouduimme kysymään ko. baarista, että olemme Saaressa.
Ai, sinäkin valvot, mutta nyt minä menen nukkumaan. Hyvin harvoin valvon näin myöhään, mutta oli "yö vuoro" lastenhoidossa ja kotiin tultua ei unettanut. Yleensä olen se aikainen kana, joka madon syö, siis nautin aamupalani noin klo 6, jolloin avaan koneeni ja luen päivän lehtiä ja kurkkailen, mitä porukat ovat yöllä kirjoitelleet.
Sitten pietään kouristuksenomaisesti kiinni omasta "itsenäisestä" kunnasta, viis kuntalaisista..kumpa valtiovalta pistäisi vauhtia kuntaliitos asioihin.tehhään suurkunta eli Joensuuhun vaan nämä kurjalat.
Minä käyn yksityisella hammaslääkärillä ja olen todella kiitollinen, että Kela korvaa nykyisin siitä osan.