Aloitin työkokeilun kahtena päivänä viikossa. Tästä parin viikon kuluttua tuli työvoimatoimistolta kysely (ja oli lopettanut työmarkkinatuen maksatuksen Kelalta), miksi olen ollut pois työpaikalta muina kolmena päivänä viikossa. Työkokeilusopimuksessa (missä erityistyövoimavirkailijankin allekirjoitus) lukee selvästi työkokeilupäivien lukumäärä ja tarkalleen viikonpäivätkin. Eikö täti osaa lukea sopimuksia, jotka itse on allekirjoittanut? Toisen työkaverini työpaikaksi väitettiin aivan toista työpaikkaa kuin missä hän oli ja ihmeteltiin, kun hän ei ollut sillä työpaikalla eli silloinkaan ei virkailija itse lukenut allekirjoittamiaan sopimuksia.
Ilmeni, että Kela oli saanut lausunnon, minkä mukaan olen joka päivä työkokeilussa. Erityistyövoimavirkailija väitti, että minä olen tehnyt virheen täyttäessäni Kelan korvaushakemuksia kirjoittamalla ei-työkokeilupäivien kohdalle "poissa" eikä "työtön" -hokemia. Kelan mukaan näin en ollut tehnyt! Erityistyövoimavirkailija ei voinut myöntää, että hän sen virheen teki, kun ei muistanut mainita vain parista työkokeilupäivästä viikossa. Hän ei vieläkään myönnä virhettään, vaikka itse työvoimatoimiston virkailija antoi minulle kopiot molemmista lausunnoista, joista ilmenee, jotta vasta nyt työkokeilupäivien lukumäärä on sanottu vaan ei siinä ensimmäisessä lausunnossa laisinkaan.
Vielä siinäkään vaiheessa virkailija ei nähnyt omaa virhettään, kun lähetteli kotiin noita selvityspyyntöjä, vaan ilmoitti tylysti että "maksaja katkaisee etuuden maksatuksen käsittelyn ajaksi". Onhan täti toki ihminen työkkärissäkin, joten miksi hän ei tekisi virheitä? Meneekö virheen myöntämisestä status työvoimavirkailijana ja vielä erityistyövoimavirkailijana? Onko statuksen tippuminen noin pienestä/inhimillisyydestä kiinni?
Janakkalan työvoimatoimisto Hämeessä
Huolellisuus hukassa
0
151
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole442494Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742477Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.562140Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321867Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841685Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211143Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71024Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411005Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56886