Mikä saa tanssin tuntumaan hyvältä?

Tanssikärpänen

Yksi on että hyvä musiikki kerta kaikkiaan p-a-k-o-t-t-a-a jotenkin reagoimaan eli tanssijalkaa alkaa vipattamaan. Se on mielestäni tärkein.

Toinen on ainakin allekirjoittaneella mielikuva tanssista että tanssi on kaunista ja musiikkiin sopivaa katseltavaa eli ihan sama juttu kun jos päätät maalata taulun: voidaan ajatella että se itse maalaaminen on kivaa vaikkein taulusta niin kummoinen tulisikaan mutta jos sekä maalaaminen on kivaa, että myös taulusta tulee kaunis, silloin kokee onnistumisen riemua. Tanssimisen kanssa on mielestäni sama juttu. Oikeastaan tanssi on taidetta, yksi tanssi on aina taideteos; kuullun kappaleen tulkinta ja esiintuominen.

Kun kaikki palikat osuu joskus kohdalleen, voi yhdestä tanssitusta kappaleesta tulla lähes täydellistä onnea hipova hetki. Jos mikään ei osu kohdalleen ja tanssiparin kanssakaan ei synkkaa eikä suju, tanssi voi olla yhtä kidutustakin ja hyvin ikävä kokemus.

Tärkeitä elementtejä on ainakin rytmissä pysyminen koska liikkuminen musiikin tahtiin nyt vaan on yksi niistä jokamiehen mahdollisuuksista tulkita musiikkia. Toinen, hienosyisempi on etsiä ja yrittää ilmentää musiikin tunnelmaa tai sanomaa mutta se ei enää ole ihan jokamiehen juttu. Siinä pitää olla jo kokenut ja osaava tanssija. Tanssin opettelelijalle tarjotaan välineitä alkuun pääsemiseksi, kuten:

-rytmitys
-valmiiksi mietityt kuviot eli askellukset
-yhdessä tanssimisen perustekniikka parin kanssa
-joitain eväitä musiikin tulkinnan avuksi

Kun ne oppii ja niissä harjaantuu, voi mielenkiintoinen matka alkaa etsimään omaa tanssiaan jossa on enemmän omaa ja omia näkemyksiä mukana. Alkaa etsiä omaa tapaa nauttia ja ilmentää musiikkia...

2

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tanssikärpänen
      • Huono esimerkki?

        Tuo eka näytti kömpelöltä ja jäykältä, toka mukavalta ja hauskalta.. tuohon improvisointiin pitäisi tanssissa pyrkiä, sillä kilpatanssin näköinen pönötys on järkyttävää


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      83
      3812
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      38
      2394
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      71
      2361
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2263
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      36
      2015
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      71
      1594
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1497
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1071
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      1034
    10. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      4
      963
    Aihe