Olen sitä mieltä että ei kannata lähteä kovin kauas opiskelemaan, jos ei ole pakko. Olen itse joutunut lähtemään aika kauas kotoa, koska lukiopaperit oli sen verran huonot ettei niillä irronnut paikkaa kotikaupungista. Maalla yritime silmät kikkaina selittää, että saman tutkinnonsaa joka paikasta ja että taso on aivan sama joka paikassa - kuitenkin tiesimme itsekin, että aivan huu-haa-puhettahan se oli. Totuus oli, että suurin osa meistä oli joutunut sinne maalle opiskelemaan, koska emme olleet parempiin paikkoihin päässeet.
Maalla oli halpaa asua, mutta kotimatkoihin kului paljon rahaa. Kävin joka toinen viikonlopu kotona, ensin bussilla (linkillä) ja sitten junalla. Avopuoliso opiskeli kaupungissa ja asui edelleen kaupungissa yhteisessä kodissamme, joten vuokraa piti maksaa kahteen paikkaan. Maalla ei myöskään ollut mitään töitä tarjolla, ei edes harjoittelupaikkoja, joten kaupunkiasunto oli tosi tarpeen. Maalle ei olisi voinut elämää suunnitella siksikään, että kyläläiset ei meihin oiskelijoihin oikein mitenkään sitoutuneet. Me oltiin niille vaan jotain kummajaisia, jotka käytiin siellä kääntymässä, ja heistä oli hienoa, että omassa kylässä oli korkeakoulu. Siis Jyväskylässä ...
Käytännön neuvo
Tampereelainen
0
109
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1544025On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412450Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742427Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732322Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512092Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl221816Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801653- 801590
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?721142Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581111