Työskentelen virkailijana. Vakituista virkaa minulla ei ole eikä niitä nykyään enää juuri kukaan saakaan.
Minulle kertoo esimies esim. viikkokokouksessa, että tällä viikolla pitää jokaisen virkailjan lähettää xx kappaletta työpaikkaosoituksia työttömille työnhakijoille sekä xx kurssiosoitusta uudelle kurssille.
Haluan on hyvä työntekijä ja teen kuten esimies sanoo. Ehkä joskus saan vakituisen paikan, kun olen oikein ahkera.
Alan seuloa hakijoita koneelta. Yritä etsiä sopivia ehdokkaita, selaan työkokemuksia, koulutuksia. Tarkistan oikeudet palkkatukeen, sekä AINA merkityt terveysrajoitteet.
Asiakkaat ei aina viitsi ilmoittaa muuttuneita tilanteitaaan ja ilmoittavat ihan suoraan väärin tietojaan. Yhdelläkin oli vuosia väärä hakuammatti ilmoitettuna. Ei viittinyt asiaa korjata eikä tarkistaa. Työkkärissä häntä ei kukaan tuntenut, oli vaan luotettu asiakkaan ilmoitukseen. Ei se ollutkaan oikein ja asiakas oli erittäin vihainen työkkärille. Että "olishan teidän pitänyt heti tietää.."
Se on myöskin terveysrajoitteisen ehdottomasti omassa intressissä huolehtia siitä, että tosiaan toimittaa KAIKKI selkeästi ja yksiselitteisesti hoitavan lääkärin kirjoittamat terveysrajoitteet tietoihin.
Mistään muualta ne tiedot ei työkkäriin tule eikä työkkäri pääse missään tapauksessa mihinkään kelan koneille tai terveyskeskusten tiedostoihin surffailemaan. Yksikin asiakas huusi, "että kato sieltä kelan koneelta, siellä ne on kaikki tiedot". Mistä mä pääsen kelan koneelle lueskelemaan mitään hänen tietojaan? Milloin mä olen niin laajan valtakirjan häneltä saanut, en ikinä. Juurihan täällä paasataan, että MITÄÄN valtakirjoja mihinkään yhteistietoihin ei IKINÄ pidä allekirjoittaa.
Lääkärin lausunto pitää olla sellainen, että siinä selvästi sanotaan, että mikä ja millainen työ ei teveyttä vaarantamatta käy. Lääkärit kirjoittaa että "suositellaan" ja " ei ehkä ole hyväksi" tai jotain muuta yleistä jaaritusta. Se ei lain mukaan ole riittävää. En ymmärrä, miksi sairaat ei vaadi ja saa omilta sairauttaan hoitavilta lääkäreiltä yksiselitteistä lausuntoa, jossa asia kerrotaan. Ei vaan millään.
Minä nimenomaan seuraan työssäni lakia. Jos laki työttömyysturvasta on Eduskunnassa säädetty semmoiseksi, että jos kieltäyy edes hakemasta tarjottua työpaikkaa, eikä ole lääkärin lausuntoa kertomassa, että terveydentila sen estää, niin sanktio määrätään. Niin kyllä se laki sen sitten niin sanoo.
Minä en asialle mitään voi.
Minun näkökulmani:
4
128
Vastaukset
- 26
Niin ja mikä hätä sinulla on?
Yhteiskunan rahoilla lähettelet osoituksia ja toivot, että pääset kirjoittelemaan karensseja....
Onko tommoinen "työ" jotenkin rasittavaa? Vaatiiko pomo liikoja?
Jos se tuntuu jotenkin vaikealle, niin käske se pomosi näyttämään malliksi vaikka tunti, että miten se tapahtuu käytännössä.... - jo on vittu
Ei sen kummempia todisteluita tarvita kuin lääkärin toteama työkyvyttömyys.Ja se tieto löytyy sairauslomatodistuksesta.Vai kuinka tarkan otteen se neiti haluaisi siellä pöydän toisella puolen?Lääkäri ei ala sairauslomatodistukseen erittelemään: ei voi tehdä siivoutyötä,ei voi tehdä pakkaajan työtä, ei voi tehdä mynninedistämisen työtä.................................................VAAN SIELLÄ LUKEE TYÖKYVYTTÖMYYS AJALLA XXXXXXXx-XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXx
- ei toimi noin
Et ymmärrä miksi sairaat ei vaadi ja saa? Henkilökohtaisesti olen moneen otteeseen vaatinut vaan en ole saanut kun lääkäri on eri mieltä kanssani. Esim. en pääse allergiakokeisiin vaan lääkäri vaan määrää kortisonisuihketta ja antihistamiinia ja sanoo ettemme me mitään tee sillä tiedolla mitkä oireet aiheuttavat, se riittää kun on lääkkeet.
- heh heh
"se riittää kun on lääkkeet."
Just noin. Lääkäri kirjoittaa reseptin ja sanoo: "Ota illalla yks pilleri ja jos aamulla olet vielä hengissä niin ota toinen" xD
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192186Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392075Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä281980Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471386- 741326
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46873Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56802Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8741- 52723
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32708