anteeksi, kun tajusin liian myöhään.....

ANTEEKSIPYYTÄJÄ

Olin lukio kolosella. Olin joka päivä hyvin ahdistunut, vaan ja ainoastaan koska pidin yhdestä pojasta, joka tuijotti minua kavereidensa kanssa. Sitä kävi aina joka päivä! Se alkoi kolosen alussa. Niitä aikoja on vaikea selittää sanoin, mutta kumminkin yritän parhaani.
Tunteeni häntä kohtaan aikaa myötä alkoivat hiipua, tai niin yritin niin itselleni uskotella. Päivät kuluivat ja kuluivat. Pian alkoi olla kevät, kunnes huomasin että tämä poika alkoi olla poissa koulusta, vaikka kirjoitukset olivat jo ilmoitettu. Hän joskus soitti minulle tuntemattomasta, ja eikä sanonut mitään. Tiesin että soittaja oli hän, sillä muutaman kerran hän soitti kai vahingossa omasta numerosta, eikä sanonut mitään.
Tämä tuli kouluun ja sanoin hänelle hieman hassusti:
-Kuka sie ees luulet olevas, sie vaa ahdistelet puheluillas, ja tuijotuksillas, etkä tuu ees kouluu sen lisäks?! En sanonut aivan noin sanasta sanaan mutta tuota tarkoitin
Siihen hän vastasi muistini mukaan:
-Anna vi¤¤u olla! Väittely vaa aiheuttaa ongelmii.
Sitten lähdin vain pois. Muistan sen kuin eilisen. Myöhemmin lukiomme järjesti kevät tapahtuman, jonne koko lukio osallistui, paitsi hän. Istuin kavereitteni kanssa, ja juttelimme tulevaisuudestamme. Pian kuulime salin toisesta päästä seuraavat huudot:
-Herran jumala! Mit'vi¤¤ua?! Ei voi olla totta! ja yms. Kaikki menivät uteliaisuudesta kysymään että mikä on homman nimi, ja joku sanoi että se poika oli kuollut, koska tällä oli liian pitkälle levinnyt syöpä, joka siis huhomattiin liian myöhään. Ajattelin sitä ensin vain vtsiksi, mutta mieleeni tuli ne lukemattomat poissaolot jne. Ja se oli totta. Hän oli kuollut. Pian seuraavana päivänä sain kutsun hautajaisiin. Mietin että se varmasti on mennyt väärään osoitteeseen, mutta siinä luki minun nimeni kaunolla. Menin kyselemään asiasta pojan kavereiltani, että miksi minut on kutsuttu hautajaisiin, vaikka hädintuskin tunsimme. Yllätyksistä yllätyksin he sanoivat vastaukseksi:
-Etkö sä vi¤¤n hölmö tajuu?! Se tykkäs siusta! Samassa olin kuin ällikällä lyöty! Anteeksi että tajusin sen vasta silloin!!

0

377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

        Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
        Maailman menoa
        38
        3545
      2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

        jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
        Maailman menoa
        31
        2307
      3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

        ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
        Maailman menoa
        80
        2243
      4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

        Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
        Maailman menoa
        45
        2111
      5. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

        Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
        Maailman menoa
        56
        1484
      6. Mitä kirjainta haluaisit

        Ra kastella mahdottomasti?
        Ikävä
        74
        1396
      7. Kaunein nimi

        Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
        Ikävä
        69
        957
      8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

        Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
        Ikävä
        47
        927
      9. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

        Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
        Kotimaiset julkkisjuorut
        9
        817
      10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

        Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
        Rakkaus ja rakastaminen
        37
        813
      Aihe