Hei.
Tässä näin presidentinvaalien alla vain ajattelin tarjota antipatrioottista kritiikkiä Suomen valtiota ja joitain poliitikkoja kohtaan.
Ensinäkin en näe mitään syytä siihen, että Suomi ylipäätään yrittää pitää kiinni itsenäisyydestään, miksi nähdä se vaiva kun voisimme muodostaa liittovaltion muiden EU-maiden kanssa ja tehdä asiat paljon helpommaksi meille kaikille. Esimerkiksi tältä Eurokriisiltä oltaisiin vältytty, jos koko Euroopan rahapolitiikkaa olisi hoitanut esimerkiksi "EU:n yhteinen finanssineuvosto" joka valvoo Euroopan finanssipolitiikkaa yhdessä jäsenmaiden ja EKP:n kanssa. Kaiken lisäksi EU:n päätavoite on yhtenäsyys ja ennen pitkää kokonainen liittovaltio joka jo EU:ta perustettaessa oli Schumanin sekä W. Churchillin unelma. Jos ette usko niin menkää lukemaan EU:n "perustuslaki" siellä selitetään Unionin perimmäinen tarkoitus suurena, integroitunenna yhteiskuntana.
Miksi Soini valittaa vaikka Suomi nyt liittyykin sopimukseen jonka tarkoituksena on hävittää vaaralliset jalkaväkimiinat ? No tietenkin Venäjä hyökkää Suomeen heti mahdollisuuden tultua, miksi käydä kauppaa ja ansaita rahaa kun voi saada koko roskan ? Jos nyt mietitään asiaa hieman kapitalistiselta kannalta, niin Venäjä ei tule hyökkäämään Suomeen, koska heillä on liikkaa rahaa sijoitettuna Suomeen, sen tehtaisiin, tuotteisiin sekä kesämökkeihin. Koska tämä tilanne hyödyttää sekä Suomea ja Venäjää, ei kumpikaan halua muuttaa asiaa. Tämän tunnustavat pääministeri Katainen sekä presidentti Medjedev (tai mahdollisesti pääministeri Putin). Kaiken lisäksi Suomi voisi yhtähyvin lakkauttaa koko armeijansa joka on tällä hetkellä noin 300,000 miestä (joista lääkärin raporttien mukaan vain 1/3 on palveluskelpoisia) kun taas venäjän armeija on muistaakseni kolmannella tai neljännellä sijalla maailmassa (suuremmat armeijat ovat Kiinalla, mahdollisesti USA:lla sekä P-Korealla) [joista Kiina voi mahdolisen sodan syttyessä mobilisoida karkeasti miljoonan verran sotilaita rintamalle. Puhun siis koulutetuista sotilaista..Toisaalta heillä on vain ja ainoastaan toiset kaksi miljoonaa reservissä] Ja mitäpä jos Venäjä päättääkin valloittaa Suomen ? Mobilisoi koko armeijansa vain itärajalle ja marssii sieltä Helsinkiin. Mitä Suomen armeija voisi tehdä sille ? Pelkästään se että Suomi liittyisi NATOon riittäisi pitämään Itänaapurin loitolla, sillä ei hän halua lähteä mukaan suureen konfliktiin pienen Suomen takia. Kyse ei ole sotilaiden määrästä vaan siitä että miten valtio voi vastata mahdolliseen hyökkäykseen.
ystävällisin terveisin.
P.S. kommentoikaa jos tulee joitain ideoita, ajatuksia tai mietteitä jotka haluatte jakaa
Suomi, EU, NATO, ulko, ja sisäpolitiikka
Antipatriootti
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k673745On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole382381Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi712338Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä602228Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.301667Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma711574- 761477
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?571047Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?681002Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40909