Vaalitentti 201116.11.2011 19:23 10
Neljän suuren puolueen presidenttiehdokkaiden väittely käyttiin paripäivää sitten MTV3 ohjelmassa. Merkittävin asia oli lienee se, että Niinistö on hypännyt täysin Soinin kelkkaan ja komppaa nyt Soinin aiemmin esittämiä näkemyksiä Euroopan köyhimpien maiden kuten Kreikka-ongelman hoitamisesta.
Soini on alusta lähtien vastustanut näitä toimimattomia viputoimia, takauksia ja Kreikan lainojen takaamista. Nyt Niinistö oli Soinin kanssa samaa mieltä ja olisi halukas päästämään Kreikan velkasaneeraukseen. Mitä tuli pankkisektori ongelmaan, niin siinäkin Niinistö oli kopioinut Soinin linjan ja näki eri valtioiiden hallitusten mahdollisuuden puuttua ja tarvittaessa sosialisoida kilpailukyvyttömien pankkien toimintaa.
Näin siinä vain kävi, että Soinin esittämä linjaus, jota hän on ajanut jo vuoden verran saa nyt kannatusta myös muiden puolueiden johtajilta.
Heiluttaako häntä koiraa
vaiko koira häntää
1
<50
Vastaukset
- ihanaa!
Asiaa puhut!
Nyt suomen kansa harjoittelemaan taas natsitervehdystä.
Oi niitä aikoja menneitä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482529Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742507Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732392Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.662184Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321897Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1031739Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko231195Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71044Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411025Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön59932