Olin määrä- ja osa-aikaisessa työssä työkkärin käskyttämänä. Tuntipalkka oli ~8€/h.
Työnantaja sai minusta korkeinta korotettua työllistämistukea.
Kun työsopimus oli tehty, työnantaja mainitsi ohimennen, että meitä tullaan valokuvaamaan töiden yhteydessä. Kuvittelin, että työpaikalla käy yhden kerran joku valokuvaaja ja ne, jotka eivät kuvaan halua, voivat jättäytyä siitä pois. Vielä mitä!
Samaiseen työpaikkaan oli palkattu ammattivalokuvaaja (käsittääkseni niinikään pitkäaikaistyötön hänkin), joka kuvasi koko työsuhteen ajan meistä tuhansia valokuvaajia. Siinä eivät auttaneet mitkään kiellot eikä käskyt, kun kuvia räpsittiin jatkuvalla syötöllä.
Jopa työnantaja myönsi joidenkin työllistettyjen olevan alkoholisteja. Eikö olekin mielenkiintoista, että kuviasi tullaan työnantajan taholta levittämään pitkin poikin nettiä. Siinäpä sitten identifioidut paitsi pitkäaikaistyöttömäksi, mahdollisesti myös alkoholistiksi työskennellessäsi ryhmässä, jossa on niin pahasti alkoholisoituneita henkilöitä, että heidän ei edes pitäisi työkkärin kirjoilla olla.
Mm. yhden kerran eräs työntekijöistä noudettiin ambulanssilla ja ambulanssikuski kyseli, mitä porukkaa olemme - oli sen verran seka(la)ista seurakuntaa.
Mielenkiintoista, että tuo valokuvaaminen salattiin etukäteen niin täydellisesti. Itse en vapaaehtoisesti naamani kuvia laita nettiin enkä ole esim. facebookin jäsen, mutta näin siis pitkäaikaistyöttömät raittiitkin pakotetaan osaksi alkoholisoituneitten ryhmää ja siitähän on kuvia todisteena.
Työnantajan edustaja väitti, että olemme työsopimuksessamme sitoutuneet siihen, että meitä saa vapaasti valokuvata ja tämä lukee työsopimuksen liitteessä - itse en tällaista kohtaa ole löytänyt. Toisaalta hän myös väitti, että tarkoitus ei ole edes ollut valokuvata meitä työntekijöitä, vaan sitä työkohdetta.Liekö sitten valokuvaajan ohjeistus puutteellista, kun todisteita on tälläkin hetkellä nettisivuilla ja näinhän itsekin, mitä ja ketä pääasiassa kuvattiin.
Lisäksi työnantajan edustaja esitti, että he eivät olisi saaneet työllistämisrahaa meistä, jos valokuvia ei olisi otettu. Työkkäri vaikenee asiasta täydellisesti.
Olisinpa etukäteen tiennyt joutuvani mannekiiniksi, niin olisin ottanut mieluummin karenssin!
Pitkäaikaistyöttömien valokuvaaminen
7
233
Vastaukset
- 21
Haet korvauksia kuvien julkaisijalta...
- ap.
Niinpä. Tarkoitus on ottaa yhteyttä ammattiliittoon.
Porukka jakautui kahtia sen suhteen, kuka suostui kuvattavaksi ja kuka ei. Fifty/fifty jakautui, mutta näyttää silti olevan kieltäytyneidenkin kuvia esillä.
- riippuu vähän
Ettet olisi ollut mallitoimistossa töissä?
- kuvaajaukko
Henkilö joka ei halua itseään kuvattavan, salailee jotain.
Esim. julkisella paikalla valokuvien ottaminen on sallittua eikä sitä voida estää.- 20+12
menes ottamaan esim jossain julkisessa virastossa kuvia tai kaupassa. taatusti ei tykätä vaikkei olisikaan salattavaa.
- Linssi ludes
20+12 kirjoitti:
menes ottamaan esim jossain julkisessa virastossa kuvia tai kaupassa. taatusti ei tykätä vaikkei olisikaan salattavaa.
Tämähän on selvä työvoimatoimiston määräys, jos ei muuten anneta työllisyys rahaa työttömän työllistämisestä.
Tuskin kukaan työn antaja muuten alkaa ketään kuvauttamaan työpaikallaan.
Tietenkin työvoimatoimisto vaikenee asiasta, vaikka on koko jutun takana.
Meneppäs seuraavan kerran kameran kanssa työkkäriin, kun on se pakollinen tietojen tarkastus tilaisuus ja ala räpsimään kuvia.
Satavarmasti virkailija sanoo, ettei täällä saa kuvata.
Sano sille virkailijalle, että on minuakin kuvattu siellä työllistämis paikassa, koska muuten ei työnantaja olisi saanut sitä työllistämis rahaa ja minua kuvattiin, vaikka kielsin kuvaamisen.
On sinulla täysi oikeus kuvata ja myöskin äänittää se työkkäri tapaaminen.
Nyt kaikki työttömät, jotka joutuu sinne työkkäriin uusimaan sitä työnhakua.
Ei muuta kuin kaikki ottakaa ne kamerat mukaan ja alkaa ottamaan kuvia sietä työkkäristä, sehän on julkinen paikka ja kun työkkäri otattaa työttömistä kuvia, niin työttömätkin ottamaan kuvia työkkäristä, vaikka ei siellä kyllä mitään kuvattavaa ole, mutta vastaisku työkkärin toiminnalle....
- 9-12
Olisko kuvissa oikea mustaleski?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole432488Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742477Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.552134Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321867Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841685Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211133Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71024Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411005Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56886