Babylon search

Tietämätön hemmo

Kuten monet muutkin ovat varmasti kantapään kautta oppineet niin tämä selain syrjäyttää lupaa kysymättä Google selaimen.

Olen tältä palstalta yrittänyt katsoa miten ohjelman saa pois koneelta, mutta koska en ole ymmärtänyt niistä ohjeista tuon taivaallistakaan niin en viitsi edes kysyä miten ohjleman saa poistettua koneelta.

Olisin kuitenkin hyvin ilahtunut jos joku osaisi kertoa mitä tuo Babylon ihan tarkkaan ottaen on ja mitä se tekee. Se syrjäyttää Googlen ja muuttuu selaimeksi Googlen paikalle mutta pakkohan sillä on muitakin tavoitteita olla. Onko se haittaohjelma vai vakoiluohjelma, kumpaakin näistä, vai jotain aivan muuta?

Kysymys johtuu siitä että koska ohjelman poistaminen tuntuu olevan erittäin hankalaa ellei jopa mahdotonta, niin ajattelin ratkaista ongelman niin etttä en tee asian eteen yhtään mitään. Tästä johtuen haluaisn tietää mitä mahdollisia riskejä tuosta aiheutuu.

Olen siirtynyt käyttämään toista selainta ja Googlen poistin käytöstä. Oletan että tämä voisi olla ihan toimiva ratkaisu mikäli tämä Babylon toimii vain Googlen kautta kuten näyttäisi toimivan (toisen selaimen kanssa ei ole ollut mitään ongelmia). Kone toimii ainakin toistaiseksi ihan normaalisti enkä ole huomannut minkäänlaista hidastumista.

28

1587

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >Se syrjäyttää Googlen ja muuttuu selaimeksi Googlen paikalle

      Ei Google ole selain vaan yritys. Google kylläkin kehittää ja jakaa Chrome-selainta.

    • sama hemmo

      Heh...Googlella tarkoitin luonnollisesti firefoxia, meni nimet ja käsitteet vähän sekaisin.

      • sama hemmo taas

        Tuon sekaannuksen jälkeen minua on varmasti hyvin helppo luulla idiootiksi mutta en minä ihan niin tyhmä ole kun milltä näytän.

        Kysymys siis kuuluu ja olisi alunperinkin pitänyt kuulua että mikä tämä Mozilla Firefoxin syrjäyttävä Babylon on, ja millaisia riskejä mahdollisesti aiheutuu jos sen antaa olla paikallaan, mutta siirtyy käyttämään selainta jota Babylon ei ole syrjäyttänyt ?


      • sama hemmo taas kirjoitti:

        Tuon sekaannuksen jälkeen minua on varmasti hyvin helppo luulla idiootiksi mutta en minä ihan niin tyhmä ole kun milltä näytän.

        Kysymys siis kuuluu ja olisi alunperinkin pitänyt kuulua että mikä tämä Mozilla Firefoxin syrjäyttävä Babylon on, ja millaisia riskejä mahdollisesti aiheutuu jos sen antaa olla paikallaan, mutta siirtyy käyttämään selainta jota Babylon ei ole syrjäyttänyt ?

        Katso vaikka tällä: http://bit.ly/hzEJC6
        Tämä reagoi hyvin mainos-ohjelmiin ja muihin vastaaviin mainostauhkoihin.


    • Pois joutaa...

      Sen saa pois laittamalla asetuksista Googlen ykköseksi.Kokonaan sen saa pois niin kuin minä olen tehnyt.Asenna sellainen ohjelma kuin REVO UNINSSTALLER FREE siinä on pakotettu poisto ja se kaivelee kaikki kyseiseen ohjelmaan liittyvät härpäkkeet.Helppo ja yksinkertainen ohjelma.Ollu vuosia ja toimii.

      • Revo ei auttanut, sorry, tai sit olen niin tyhmä. IE:n auttoi, kun vain vaihtoioletusselaimeksi googlen.. (vai eikö seolekaan selain:))


    • Selain
    • Tietämätön hemmo

      Ongelmaan taisi löytyä niinkin helppo ratkaisu kun järjestelmän palautus. Pari tärkeää päivitystä jouduin poistamaan palautuspisteen valinnassa mutta se on pieni murhe se.

      Kiinnostaisi kyllä edelleenkin tietää tuon ohjelman taustoista ja tarkoitusperistä vähän enemmän, onko sen takana CIA, ammattirikolliset vai mainosmiehet helvetistä, mutta sitä tietoa ei taida olla kun niillä roistoilla jotka tuon kammotuksen ovat luoneet.

      • "mainosmiehet helvetistä" on oikea vastaus.
        Kokeilitko edes tätä http://bit.ly/hzEJC6 ?
        Tuo on kovin kehuttu juuri noissa mainos-vakoojien poistoissa.


      • anteeksi,että sörkin tähän väliin, mutta kun minulla on sama ongelma siis babylon search foxissani, kaikkea muuta olen koittanut ja täälläkin kysellyt..muttakuinka tarkasti ottaen tuo järjestelmän palautus tapahtuu? mitä tärkeää siinä poistuu samalla?


    • Tietämätön hemmo

      En ole vielä tuota kokeillut, joitakin kyllä kokeilin mutta ei niistä paljonkaan hyötyä ollut. Yksi löysi ongelman mutta olisi suostunut poistamaan sen vain siinä tapauksessa että olisin ladannut maksullisen version.

      Hyvä kuitenkin että ongelmaan oli löydettävissä hyvinkin helppo ratkaisu. Ehdin jo heittämään pyyhkeen kehään, kun niissä muissa keskusteluissa tämän saman asian tiimoilta tehtiin kärpäsestä härkänen ja asiat selitettiin niin monimutkaisesti että en ymmärtänyt niistä ohjeista hönkäsen pölläystäkään.

      • Ei tuo minun ratkaisu mikään kunnollinen ole mutta on vain helpoin tehdä ensimmäiseksi jotta saa jonkinlaisen tuntuman missä mennään.
        Jos koneelle saa oikeita haittaohjelmia niin käyttöjärjestelmä pitäisi aina asentaa uusiksi. Vaikka tuo MBAM on kehuttu ohjelma niin ei sekään pysty takaamaan yhtään mitään vaikka pystyisikin poistamaan kaikki tunnistamansa örkit.

        Sinulla oli pelkkä mainos-"örkki" joten luulisin että olet saanut kaikki pois joten ei liene tarvetta mihinkään uusiksiasennuksiin.


      • mmpp59
        f.e.dzerzhinsky kirjoitti:

        Ei tuo minun ratkaisu mikään kunnollinen ole mutta on vain helpoin tehdä ensimmäiseksi jotta saa jonkinlaisen tuntuman missä mennään.
        Jos koneelle saa oikeita haittaohjelmia niin käyttöjärjestelmä pitäisi aina asentaa uusiksi. Vaikka tuo MBAM on kehuttu ohjelma niin ei sekään pysty takaamaan yhtään mitään vaikka pystyisikin poistamaan kaikki tunnistamansa örkit.

        Sinulla oli pelkkä mainos-"örkki" joten luulisin että olet saanut kaikki pois joten ei liene tarvetta mihinkään uusiksiasennuksiin.

        Minulla Babylon search. Olen asentanut käyttöjärjestelmän kahdesti uusiksi ja aina se vain on siellä Chromen palkissa. Tämmöisen kansion poistin ja pistin kiinni käynnistyttäessä http://koti.mbnet.fi/mattijp/kotisivut/Clipboard01.jpg.

        Aina vain mainokset vilkkuvat facebookissa ja alleviivattuja linkkejä on siellä täällä


      • mmpp59 kirjoitti:

        Minulla Babylon search. Olen asentanut käyttöjärjestelmän kahdesti uusiksi ja aina se vain on siellä Chromen palkissa. Tämmöisen kansion poistin ja pistin kiinni käynnistyttäessä http://koti.mbnet.fi/mattijp/kotisivut/Clipboard01.jpg.

        Aina vain mainokset vilkkuvat facebookissa ja alleviivattuja linkkejä on siellä täällä

        EasyBits on HP koneiden mukana tulevaa crapwarea. Minulla on Compaq ja tuli tuo sama roska mukana. Minäkin olen poistanut sen. Tuo ei kuitenkaan ole babylon searchin lähde.

        Jos olet asentanut käyttöjärjestelmän uudelleen niin se babylon on silloin 100% varmuudella pois, mutta olet asentanut sen itse jostain aina uudelleen. Mistä asennat esim. sen Chrome selaimen?


    • Tietämätön hemmo

      Tuo on kyllä huojentava tieto ja kiitos siitä. Samalla tahdon kiittää myös kaikkia muita.

    • Koneen siivooja

      Mulle tuli myös tuo Babylon cc-cleanerin mukana tunti sitten. Omituinen ohjelma, kun poistaminen on niin hankalaa.

      • |HhM2c

        Miksi te imuttelette ohjelmia kaikenkarvaisista hämäräpaikoista?


      • 19+8

        Ladatkaa ne ohjelmat aina niiden valmistajien omilta sivuilta!


      • niin se vaan on
        19+8 kirjoitti:

        Ladatkaa ne ohjelmat aina niiden valmistajien omilta sivuilta!

        Ei sillä lataussivulla aina ole merkitystä, koska joissakin ohjelmissa nuo ovat
        lisäosina. Asennusvaiheessa pitää vaan ottaa ruksit pois ylimääräisten lisien
        asennuskohdista.


      • |HhM2c
        niin se vaan on kirjoitti:

        Ei sillä lataussivulla aina ole merkitystä, koska joissakin ohjelmissa nuo ovat
        lisäosina. Asennusvaiheessa pitää vaan ottaa ruksit pois ylimääräisten lisien
        asennuskohdista.

        Useinkaan ne haittaohjelmat eivät ole varsinaisen ohjelman osia vaan hämärän lataussivuston karvakäsi on ne liittänyt jaettaviin ohjelmapaketteihin.


    • fggfgdhgjkiolpöåp

      only in windows.... !

      • toisinkuin...

        Siinä tunnetusti toimii kaikki.
        BS:n lataus ja asennus on aivan käyttäjän oma moka, kannattaa olla tarkkana.


    • harmistunut loisiin

      Minäkin ruksasin babylonin kun se sanoi nopeuttavansa konetta. Se antaa hakuihin sekopäisiä tuloksia, ei taida ymmärää suomea. kaikki amerikkalaiset jätit ovat tietysti CIA:n alaisia, kuten Suomessa rekisterit ym. ovat Suopon alaisia.

    • käärmeöljyä

      Voisi sanoa, että kaikki ohjelmat, jotka lupaavat nopeuttamista, ovat täyttä tuubaa. Useimmiten käy juuri päinvastoin.
      Salaliittoteorioihin en ota kantaa.

    • Kokeile vaikka näin:

      Katso Ccleanerin valikosta-->työkalut-->aina ajettavat ohjelmat, onko ko. ohjelma listalla aina ajettava. Jos on, poista se. Käynnistä nyt uudelleen kone. Nyt sen ei pitäisi olla päällä.

      Klikkaa sitten-->käynnistä (lipun kuva) paneelista ja kirjoita kursorin jo vilkkuessa oikeassa kohdassa->regedit ja paina OK.

      Rekisteritiedotori on avautunut. Valitse siitä-->muokkaa ja klikkaa -->etsi.
      Kirjoita kenttään se nimi Babylon search. Jotenkin noin:

      http://aijaa.com/004719134379.png

      Kun se löytyy, poista koko kansio. Huom. Sitä ei voi poistaa, jos se ohjelma on käynnissä. Etsi myös se kansio järjestelmäkansioitten joukosta C-asemalta, Program Files( x86) -kansiosta. (tai pelkkä Program Files). Poista myös sieltä.

      Noin tehden sen ei pitäisi enää häiritä.



      Babylon search

    • dskfgwkjhk

      Vaihda linuxiin, loppuu tuo pelon ilmapiiri.
      www.ubuntu.fi

      • <<>>

        Missä linux - siellä ongelma!


      • en uskalla laittaa

        linkkuraa koneelle jos se vaikka sitten tuhoaa koko koneen niin milläs sitten nettiin pääsee ?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      177
      11198
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      54
      5328
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2565
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      37
      2256
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1781
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      43
      1675
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1320
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      36
      1265
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1086
    10. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      112
      1014
    Aihe