Kukaan ei tiennyt että valuuttakauppaa ei käydä

ULOSOTTOON

On se aika erikoista, että vuosien selvittelyn ja oikeudenkäyntien jälkeen Handen puolustus ei löytänyt edes yhtä WinCaputin jäsentä todistamaan oikeudelle että hän oli tietoinen siitä peruskysymyksestä että Wincaputt ei käy valuuttakauppaa!

Syyttäjä sen sijaan löysi, tai pikemminkin vain kuuli 89 todistajaa joille oli vakuutettu että WinCaputt käy voitollista valuuttakauppaa.

Kummallista, ettei yksikään Plontzo-Pluntzuri vaivautunut paikalle vakuuttamaan, että he nimenomaan kertoivat värväämilleen jäsenille, että valuuttakauppaa ei vielä tehdä mutta valuutta-ohjelmistoa tullaan kehitelemään heidän mahdollisesti WinCaputtiin sijoittamillaan rahoillaan

Onneksi lopputulema oli törkeä petos. Plontzoilta takavarikoitu omaisuus ei siis koskaan vapaudu paitsi vahinkoakärsineiden taskuun.

Ps.1
Plontzot, nyt se leikki, eli lisenssipörssi vasta alkaa saamaan kierroksia.
Ensin lähtee jo takavarikossa olevat varat ja sitten seuraavat 20-vuotta ulosmitataan teiltä palkka,- eläke-, perintö ym. satunnaiset varat suoja-osuuden jälkeen ja luonnollisesti täyden maksuun tapahtumiseen saakka lainmukaisella viivätyskorolla ryyditettyinä.

Ps.2
Näillä näkymin ulosottonne loppuu vuosien 2033-2035 paikkeilla.
KANNATTIKO?

Että semmosta sieltä Hande jumalan toimesta on tulossa.

14

269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • (|) ei haise

      2005-2006 keskustelupalstat täyttyivät kirjoituksista, että Winclub on ponzi..
      Kun Winclubin nimi ryvittyi, niin hanski kylmän rauhallisesti muutti nimen Wincaputiksi.
      Hannu vakuutti 2007 syyskuussa ettei valuuttakauppaa käydä, onko ponssit/tunkit noin lukutaidottomia, etteivät ymmärtäneet luettua tekstiä, ainakin minulle hannun kirjoitus vakuutti ponzin olemassaolon.

    • valuutta-alusta

      >On se aika erikoista, että vuosien selvittelyn ja oikeudenkäyntien jälkeen Handen puolustus ei löytänyt edes yhtä WinCaputin jäsentä todistamaan oikeudelle että hän oli tietoinen siitä peruskysymyksestä että Wincaputt ei käy valuuttakauppaa!
      -------------------------
      Miksi pitäisi etsiä todistajia esim. asialle, että maanantain jälkeen tulee tiistai???

      >Syyttäjä sen sijaan löysi, tai pikemminkin vain kuuli 89 todistajaa joille oli vakuutettu että WinCaputt käy voitollista valuuttakauppaa.
      ------------
      Wincapitahan näytti voitollista valuuttakauppaa, mutta pitää ymmärtää, että se teki sitä itse demona.

      >Kummallista, ettei yksikään Plontzo-Pluntzuri vaivautunut paikalle vakuuttamaan, että he nimenomaan kertoivat värväämilleen jäsenille, että valuuttakauppaa ei vielä tehdä mutta valuutta-ohjelmistoa tullaan kehitelemään heidän mahdollisesti WinCaputtiin sijoittamillaan rahoillaan

      Miksi ihmeessä kukaan olisi rientänyt kertomaan selkeitä ohjeita, jotka oli annettu selvällä suomella 2007 viimeistä piirtoaan myöden, mikä on Wincapitan tehtävä ja olemus, sekä mitä jatkossa seuraa.Mm. "että Wincapita ei tee jäsenten rahoilla valuuttakauppaa."

      >Onneksi lopputulema oli törkeä petos. Plontzoilta takavarikoitu omaisuus ei siis koskaan vapaudu paitsi vahinkoakärsineiden taskuun.

      Lopputulemalla käräjäoikeudesta ei ole lainvoimaa ja se oli aivan odotetun kaltainen ja nythän homma vasta alkaa.;)

      >Ps.1
      Plontzot, nyt se leikki, eli lisenssipörssi vasta alkaa saamaan kierroksia.
      Ensin lähtee jo takavarikossa olevat varat ja sitten seuraavat 20-vuotta ulosmitataan teiltä palkka,- eläke-, perintö ym. satunnaiset varat suoja-osuuden jälkeen ja luonnollisesti täyden maksuun tapahtumiseen saakka lainmukaisella viivätyskorolla ryyditettyinä.
      ------------------
      Hhah haha! Pidä tuo plunzuuriunesi esillä jatkossakin, sitä on aina niin kiva lukea ja nauttia vuodesta toiseen. Hyvin sä vedät!;)

      >Ps.2
      Näillä näkymin ulosottonne loppuu vuosien 2033-2035 paikkeilla.
      KANNATTIKO?
      ----------------
      Hahhaa haah! Hienoa pluntzuuri hienoa!;)
      Tietysti kuulostaa vähän liikaa karrikoidulta ainakin kohdallani, kun ei ole edes syytettä niskassa.:) Mutta viihdettähän tämä on!

      Terveisin sponsori, joka jo uudessa www.graalia.com

      • oma valinta ?

        --Miksi pitäisi etsiä todistajia esim. asialle, että maanantain jälkeen tulee tiistai???--

        ei tarvitsekkaan, ihan hyvin voi mennä istumaan muutamaksi vuodeksi ja sen jälkeen pakoilla k usisen loppuelämän erilaisia velkojia ja päänahanleikkaajia.


      • todisteet pöytään

        " Lopputulemalla käräjäoikeudesta ei ole lainvoimaa ja se oli aivan odotetun kaltainen ja nythän homma vasta alkaa.;) "
        Nytkö ne todisteet kaivetaaan esiin?


      • ethän halkea:)
        oma valinta ? kirjoitti:

        --Miksi pitäisi etsiä todistajia esim. asialle, että maanantain jälkeen tulee tiistai???--

        ei tarvitsekkaan, ihan hyvin voi mennä istumaan muutamaksi vuodeksi ja sen jälkeen pakoilla k usisen loppuelämän erilaisia velkojia ja päänahanleikkaajia.

        "--Miksi pitäisi etsiä todistajia esim. asialle, että maanantain jälkeen tulee tiistai???--

        ei tarvitsekkaan, ihan hyvin voi mennä istumaan muutamaksi vuodeksi ja sen jälkeen pakoilla k usisen loppuelämän erilaisia velkojia ja päänahanleikkaajia.
        ----------------
        Ai sua noin ihan suolimurona vivuttaa, voi voi reppanaa, on se niin kovaa.;)


      • Voi teitä

        Eika kukaan enää ole niin tyhmä että lähtee taas kerran luottavaisena mukaan, toiteamaan ettei rahaa voi olla määräänsä enempää :)

        Virtuaalirahalla pelaamiseksi kannattaisi perustaa internetissä toimiva Monopol-pelialusta ja pelailla siellä. Virtuaalirahala, virtuaalimaailmassa, oikea elämä ja talous turvattuna


    • Eipä ole ulosottoa

      näkyvissä, ei 20 vuoden eikä 2 kuukauden pituistakaan. On se jännä että suolinkaiset jaksavat väkertää pienissä päissään aina toinen toisensa jälkeen uudelleen noita ulosottokuvioita. No, mikä tahansa mikä saa päiväsi tuntumaan paremmalta suolinkaisena, suotakoon. On teillä muutenkin niin vaikeaa.

      • ?

        tuollaista vaikerrustahan se on nyt mitä jatkuu ja jatkuu


      • 20+14

        H.K:lle
        " Pakkokeino on määrättävä pidettäväksi edelleen voimassa
        vähintään 47 miljoonan euron arvosta kunnes sakko, korvaus tai menetetyksi
        tuomittu rahamäärä on maksettu, sen perimiseksi on laillisessa
        järjestyksessä toimitettu ulosmittaus taikka asiasta toisin määrätään."

        Kyllä se ulosotto tulee sinullekin!


      • ULOSOTTOON !!!!!

        Onneksi olkoon ettei sinua ulosotto odota. Ei odota minuakaan. Ilmeisesti et ollut WinCaputin Plontzokusettaja koska sinua ei ulosottotoimet odota. Hieno homma!

        Mikäli olit Plontzopluntzuri on selvää että sinua odottaa 20-vuoden ulosotto, halusit tai et.

        Plontzokusettajat pelkäävät ihan sairaasti tulevia tuomioita ja niitä seuraavia ulosottotoimia, kuten oikein onkin.

        Ps. Homma on Plontzokusettajien osalta maalissa tämänhetken arvioiden perusteella noin vuonna 2033-2035. Että semmoista.


    • annu ja kalu.

      --näkyvissä, ei 20 vuoden eikä 2 kuukauden pituistakaan.--

      hyvin tunnuit ymmärtävän oikeuden päätöksen, ruahhhahahahah

    • menikö räkä

      henkeen kun röhähtelet?

      ei se käräjäoikeuden päätös muuta tilannetta kohdallani miksikään. ulosottoa kun nyt ei vaan ole eikä tule.

    • hiihoo....

      "Wincapitahan näytti voitollista valuuttakauppaa, mutta pitää ymmärtää, että se teki sitä itse demona"

      Niin kuin intiaani, joka ampui jousellaan kaverinsa, ja puolustautui sanomalla, ettei tiennyt jousensa olevan ladattu......

    • pipsipontsi

      "Klubi selitti erittäin suuret tuotot sillä, että se käyttää valuuttakaupassaan
      100-kertaista vipua. Samaan aikaan klubi selitti, että vivun käyttöön
      ei kuitenkaan liity suurta riskiä, koska klubi laittaa yhteen kauppaan
      vain 2,5 prosenttia kassastaan. Jäsenistö näyttää kiinnittäneen ihmeteltävän
      vähän huomiota siihen, että nämä kaksi ilmoitusta kumoavat
      toisensa. Suuri tuotto ja suuri riski kulkevat aina kaikissa sijoitusmuodoissa
      "käsi kädessä". Näin asia on myös vivutetussa valuuttakaupassa.
      Ei ole mahdollista klubin väittämin tavoin yhdistää suurta tuottoa
      ja pientä riskiä."

      Eli eihän noin tyhmää ihmistä ole olemassa, joka tuollaisia satuja uskoo, edes suomalainen insinööri ei ole noin tyhmä, joten suurin osa on tiennyt kyseessä olleen ponzihuijaus, kun on mukaan lähdetty ja muita siihen vietelty. Onko silloin tapahtunut petosta lainkaan? Hovi kyllä tulee lätkäisemään tuomion rahankeräysrikoksesta, sillä rahankeräyslain tulkinta käräjäoikeudelta on kyllä pehmeästi ilmaistuna "luova".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      43
      2488
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2477
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2372
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      55
      2134
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1867
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      84
      1685
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1133
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1024
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1005
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      886
    Aihe