Osa-aikatyö ja tuet?

saako?

Hei! Jos teen osa-aikatyötä, onko siihen lisäksi mahdollista saada työttömyysetuutta tai muuta tukea, jos kuukaudessa saisi palkkaa n. 500-700 € tai jotain tuota luokkaa?

Olen valmistunut keväällä ja siitä asti työttömänä.

3

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kela kertoo.

      Katso kelan sivuilta. Työmarkkinatuessakin on mahdollista saada soviteltua päivärahaa. Kelan sivuilta löytyy tarkemmat tiedot. Jos sinä saat työmarkkinatuella ollessasi tuon verran palkkaa, niin palkkasumman kun kerrot 0,5:llä, saat sen summan, millä sinun työmarkkinatukeasi vähennetään. Sillä jokainen tienattu euro vähentää työmarkkinatukea 50 sentillä.
      Työmarkkinatuella ollessasi kokopäivätyö, joka ylittää kaksi viikkoa, katkaisee sinun tukesi maksatuksen, eli jos et tänä vuonna ole vielä omavastuuaikaan joutunut (7 päivän karenssi), niin työn loppuessa se lankeaa, eli työmarkkinatuki alkaa juosta sitten vasta 7 päivän päästä työn loppumisesta ja tähän vielä mahdolliset lomakorvausten jaksotukset. Ansiosidonnaisessahan ei omavastuuta mene kuin kerran 500 päivän kertymisen aikana.

      Ansiosidonnaisessa on mahdollisuus soviteltuun päivärahaan. Peruspäivärahassa on mahdollisuus soviteltuun päivärahaan.

      Katselepa ihan kuule Kelan sivuja.

      • jhgjghj

        eli melkein noin kun "kela kertoo" kirjoittaa, mutta kun palkkasumman kertoo 0,5:llä niin se jaetaan vielä päiväkertoimella 21,5. Niin saadaan se päivärahan suuruus, mikä vähennetään täydestä työttömyyspäivärahasta

        http://www.tyj.fi/default.asp?id=468

        Sovitellun ansiopäivärahan suuruus

        Soviteltua ansiopäivärahaa maksettaessa täydestä ansiopäivärahasta vähennetään 50 prosenttia sovittelujakson aikana ansaitusta palkasta. Myös työaikapankkiin siirretty tai sieltä nostettu tulo on sovittelussa huomioitavaa tuloa.

        Täysi päiväraha - (0,5 x palkka / 21,5) = 1 päivän päiväraha.

        Esimerkki: Hakijan täysi päiväraha on 42 €/päivä. Hän tekee viikon työtä ja saa palkkaa 300 €. Puolet tästä palkasta vaikuttaa vähentävästi = 150 €. Tämä 150 € jaetaan kalenterikuukauden työpäiville = 21,5, ja näin saadaan päivärahaa vähentävä määrä = 6,98 €/päivä.

        Päivärahaa maksetaan siis 42 € - 6,98 € = 35,02 €/päivä ja jokaiselta sovittelujakson päivältä. Sovittelujakso on joko 4 viikkoa tai kuukausi. Etuutta voidaan maksaa enintään viideltä päivältä viikossa.

        Soviteltu päiväraha ja työstä saatu palkka voivat yhteensä olla enintään 90 % päivärahan perusteena olevasta palkasta. Korotettua ansio-osaa tai muutosturvan ansio-osaa maksettaessa soviteltu ansiopäiväraha ja ansaittu palkka voivat yhteensä olla enintään päivärahan perusteena olevan palkan suuruinen.


    • ap

      Ok kiitos vastauksesta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      20
      2232
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2173
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      42
      2053
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      51
      1427
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1366
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      893
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      60
      855
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      771
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      743
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      33
      734
    Aihe