Olen työtön ja haluaisin nyt kokeilla perustaa pienen nettikaupan. En haluaisi tietenkään menettää päivärahaa, kun yritys tuskin ainakaan aluksi juurikaan tuottaa. Voiko töissä käyvä sukulainen perustaa toiminimen ja minä sitten pyörittäisin putiikkia? Vai meneekö liian vaikeaksi/kalliiksi, jos sitten jossain vaiheessa haluaisinkin putiikin omiin nimiin?
Toiminimi toisen nimissä
2
180
Vastaukset
- Ne riskit
Se miten vaikeaksi menee riippuu ihan siitä Tmi-kaverisi hyvästä tahdosta. Jos näkee sinun tienanneen isoja rahoja, ja varastoakin jo kertynyt, niin voi mieli muuttua.
Toisen nimissä toiminimenä toimiminen on, että pelaat silloin sen toiminimen omistajan koko omaisuudella. Toiminimi vastaa aina koko omaisuudellaan kaikista mahdollisista asiakkaille aiheutuneista taloudellisista vahingoista jne.
Ei se ihan riskitön homma hänelle ole. Ja jos kaveri on nyt työsuhteessa, niin työttömäksi joutuessaan hänet katsotaan yrittäjäksi, ja työkkärikorvauksia ei tipu. Minä en antaisi (Tmi)-nimeäni kellekään käyttöön. - juu, hyvä juttu
Sinun kannaltasi myös se, että kaverisi maksaa myös verot toiminimestä tulleesta tuloksesta. Jos vielä saat kaveriltasi valtakirjan, että voit tehdä hänen puolestaan sopimuksia ja sitoumuksia, mitä kuitenkin pitää tehdä, niin kaikki käytännössä hän vastaa taloudellisesti kaikesta tekemisestäsi. Eli hyvä luotto hänellä pitää sinuun olla.
Eli ota starttiraha, perusta firma. Ennen ainakin oli työttömysskassoilla ns. jälkisuoja-aika, eli oliko se nyt 1,5, vuotta jonka aikana voi firman ajaa alas ja pääse taas kassaelätiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole432478Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742457Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732362Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512112Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321857Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma821681Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211123Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi41985Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55874