Kaikki kun sanoo että MENE TÖIHIN niin kokeillaan nyt sitten. :)

Tällä palstalla on kuitenkin hyvin paljon lukijoita niin joku ehkä pystyisi auttamaan tälläistä nuorta miehen alkua töiden saannissa? Uskon että lappeenrannassa sellaisia töitä olisi vaikka kuinka paljon mitä pystyisin tekemään kouluttamattomuudesta huolimatta. Tiedän että vastaavassa tilanteessa olevia ihmisiä lappeenrannassa on satoja ellei jopa tuhansia. Elikkä olen reilu parikymppinen mies lappeenrannasta. Ammattikoulutusta minulla ei ole loppuun asti käytynä vaan keskeytin opinnot 2 vuotta sitten koska ala ei erityisesti kiinnostanut, sen jälkeen en ole tehnyt erityisesti mitään virallisia töitä. Arvosanat ja opettajien mielipide olemiseeni olivat kuitenkin hyviä. Työkokemustakin löytyy työharjoittelu jaksoilta ja kesätöistä. Ulkoaluiden hoidosta, yleisestä kunnossa ja puhtaanapidosta. Myöskin varasto hommista ja autokorjaamoilta. Tulen myös hyvin ihmisten kanssa toimeen. Olen saanut asian johdosta erityistä kiitosta työskennellessäni vanhusten parissa sairaalan kunnossapito töissä. Olen mielestäni kuitenkin täysin työhön kelpaava siitä huolimatta että olen joitakin huonoja valintoja jossain vaiheessa elämääni tehnytkin eikä koulunkäynti koskaan ole erityisesti kiinnostanut. En nyt itseäni lähde erityisen reippaaksi haukkumaan mutta uskon että edelliset työn ohjaajani niin tekisi ja se kyllä paikkaansakin pitää että teen sen mikä kuuluu tehdäkin niin hyvin kun vaan osaan. Mitään ilmaisjakelu hommaa tai puhelinmyyntiä on turha tarjota. Illat haluan viettää vapaana, mutta sen sijaan olen valmis tekemään yö töitä vaikka viitenä päivänä viikossa vielä mieluummin kun päivä töitä. Ei sillä ettei päivä työkin kävisi. kokeillaan kepillä jäätä yhteyden otot: [email protected]
7415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tärppäsikö ? :) Jos ei ni kannattaa koittaa heittää työkkärin cv nettiin hakemusta. Siinä on yksi keino :)

Äänestä

Hakeudu ammattikurssille Aktivaan. Eikä tämä ole vitsi. Ite oon suorittanu laitoshuoltajan ammattitutkinnon ja nyt on vakituinen paikka Saimaan Tukipalveluilla. On hyvä firma ja luulisin et tulevaisuudessakin näin on. Heillä on työkohteita myös vanhustentaloissa, jos vanhusten parissa työskentely kiinnostaa.
Äläkä heti ajattele et siivoojaks en lähde. Tiedätkö et se ei oo tänpäivänä mitään "vain siivoojan" työtä, vaan siinä täytyy ymmärtää kemiaa, mikrobiologiaa ja ei vähäisimpänä, asiakaspalvelua ja kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Tarvitaan muös omantyön suunnittelutaitoa ja positiivista asennetta työtä kohtaan.
Olet vielä mies, niin tällä alalla sinulla voisi olla tosi hyvät etenemisen mahdollisuudetkin. Tsemppiä sinulle tulevaisuuden suunnitteluun :)

Äänestä

Minäkin menin töihin rakennukselle, mutta kahden päivän päästä tulivat käteni niin kipeäksi, että en enää pystynyt nojaamaan lapioon ja piti lähteä taas tämän hyvän yhteiskunnan elätettäväksi, nyt voi taas nukkua niin pitkään kuin haluaa, ei hyvin huonokuntoiset pysty nukkumaan pitkään.

Äänestä

Daniel, tuo siun aloitus oli niin HYVÄ. Jos olisin nuorempi, ottaisin sinuun yhteyttä muuten, mutta koska olen huomattavasti vanhempi kuin sinä, toivotan sinulle kaikkea hyvää elämässä ja myös työnhaussa. Sinunlaisia nuoria tämä maa tarvuitsee.

Äänestä
  • Miten tuo armeija?

    Eikös sama juttu ole esim.muillakin paikkakunta foorumeilla.:)

    Suosittelen niksi-pirkkaa.

    Äänestä

Edustat parasta ainesta; älä luovuta! Tässä nykyaikaisessa maailmassa voi tulla pataan vielä työn haussakin, mutta jo tosta kirjoituksestas huomaa, että olet loisto-hemmo!
Jos saat taka-iskua, etkä heti hommia, muista, älä masennu!
Sulle löytyy vielä paikka, ehkä nopeesti, ehkä ajan kanssa, mutta se löytyy!

Oli upeaa lukea kirjoituksesi!

Hyvää joulua ja jatkoa sulle!!!!!!!!!

Äänestä

ja tyhmää ylpeyttä siihen nähden ettei ole saanut elämässään mitään oikeasti aikaan. Suuri osa sinunlaisistasi ajattelee juuri niinkuin sinä eikä niilläkään ole käytännössä mitään saumoja menestyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Daniel1990 kirjoitti:

Tällä palstalla on kuitenkin hyvin paljon lukijoita niin joku ehkä pystyisi auttamaan tälläistä nuorta miehen alkua töiden saannissa? Uskon että lappeenrannassa sellaisia töitä olisi vaikka kuinka paljon mitä pystyisin tekemään kouluttamattomuudesta huolimatta. Tiedän että vastaavassa tilanteessa olevia ihmisiä lappeenrannassa on satoja ellei jopa tuhansia. Elikkä olen reilu parikymppinen mies lappeenrannasta. Ammattikoulutusta minulla ei ole loppuun asti käytynä vaan keskeytin opinnot 2 vuotta sitten koska ala ei erityisesti kiinnostanut, sen jälkeen en ole tehnyt erityisesti mitään virallisia töitä. Arvosanat ja opettajien mielipide olemiseeni olivat kuitenkin hyviä. Työkokemustakin löytyy työharjoittelu jaksoilta ja kesätöistä. Ulkoaluiden hoidosta, yleisestä kunnossa ja puhtaanapidosta. Myöskin varasto hommista ja autokorjaamoilta. Tulen myös hyvin ihmisten kanssa toimeen. Olen saanut asian johdosta erityistä kiitosta työskennellessäni vanhusten parissa sairaalan kunnossapito töissä. Olen mielestäni kuitenkin täysin työhön kelpaava siitä huolimatta että olen joitakin huonoja valintoja jossain vaiheessa elämääni tehnytkin eikä koulunkäynti koskaan ole erityisesti kiinnostanut. En nyt itseäni lähde erityisen reippaaksi haukkumaan mutta uskon että edelliset työn ohjaajani niin tekisi ja se kyllä paikkaansakin pitää että teen sen mikä kuuluu tehdäkin niin hyvin kun vaan osaan. Mitään ilmaisjakelu hommaa tai puhelinmyyntiä on turha tarjota. Illat haluan viettää vapaana, mutta sen sijaan olen valmis tekemään yö töitä vaikka viitenä päivänä viikossa vielä mieluummin kun päivä töitä. Ei sillä ettei päivä työkin kävisi. kokeillaan kepillä jäätä yhteyden otot: [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu