Kristus mikä älyvapaa sakki kasassa. Saamme tulevissa presidentinvaaleissa heikoimman äänestysprosentin kymmeniin vuosiin. Miksikö?
Aloitetaan "viihdytysjoukoista". Timo Soinilla on marginaalinen kannatus ja jos toiselle kierrokselle pääsikin, hänen vastustuksensa on ihan omaa luokkaansa. Pelkällä EU-vastustuksella ei pitkälle pötkitä. Pakollinen vitsi, ei mitään jakoa. 6 vuoden päästä persut yrittää varmaan Kike Elomaalla naiskorttia.
Paavo Väyrynen, vanha Neuvostoliiton hännystelijä on ottanut taktiikakseen camp-huumorin ja nauraa nyt entiselle tosikkomaisuudelleen suupielet poskissa. Kuka Väyrysen vitsit sitten kirjoittaakaan, on ammattimies. Mutta presidentiksi...herranjumala ei, puoli Suomea katsois silloin toista kotimaata. EU-kriittinen, Nato-vastainen...Venäjän ystävä yhä vain. Tunkkainen tuulahdus menneiltä ajoilta. Toinen kierros olisi Väyryselle iso palkinto ja viimeinen palvelus kovia kokeneelle puolueelle, mutta voittoon asti...ei mitään jakoa.
Paavo Lipposeen ei usko Sokea-Reettakaan. Mikä sai Paavon ylipuhuttua tähän mahdottomaan tehtävään? Ei saa edes omiltaan kannatusta, muista nyt puhumattakaan ja habituksella pelotellaan lapsia. SDP:n epätoivoisin veto ikinä? Ei mitään jakoa edes toiselle kierrokselle.
Marginaalipuolueiden marginaalikannatus ei marginaaliehdokkaita edes toiselle kierrokselle. Arhinmäki on aivan liian nuori, liian kiivas, omaa epämääräisen menneisyyden kansalaistottelevaisuuden osalta ja noista vuosista on aivan liian lyhyt aika, jotta niitä voisi selittää "nuoruuden tyhmyytenä". RKP:n Eva Biaudet on väritön, hajuton, mauton, väittelyissä alistuva eikä omaa edes 10% Elisabeth Rehnin karismasta. Lisäksi hän on liian...nainen. 12 vuoden jälkeen on tilaus miespresidentille. Kummallakaan ei mitään jakoa.
Kolmas marginaaliehdokas on vihreiden Haavisto, sopivan ikäinen, kansainväliset mitat kyllä täyttävä mies, mutta liian sivistynyt, kultivoitunut ja valitettavan joka suuntaan kumarteleva teflon-pintainen ekopiipertäjä koskettaakseen riittävän laajaa osaa kansasta. Nato-kantakin suomalaisten suuren enemmistön vastainen, ei se Nato-mikään pelkkä moderni rauhanturvaaja ole. Aina ovat mukana taustalla USA:n kaupalliset intressit ja sotateollisuus. Homoudellakin lyödään, vaikka asialla ei ole tuon taivaallisen merkitystä viranhoidon kanssa. Puolisokin vielä ajelee kännissä ja tappelee ravintoloissa; kummastakaan ei ole apua tulevassa taistossa. Ei mitään jakoa.
Yksi "surkea" homman vie eikä niin suurta yllätystä synny, että joku Niinistöltä namin nappaisi. Kokenut poliitikko ei sellaista sammakkoa suustaan heitä, että kansa niin silmittömästi kiukustuisi. Natostakin Niinistö osaa pitää suunsa supussa höpisten epämääräisiä kansanäänestyksestä, vaikka natottajat eivät suin surminkaan halua viimeisten kyselyiden jälkeen kansan päättävän jatkosta. Kun vastaukset ovat muutenkin hidasta ja koukeroista tajunnanvirtaa, jopa Mauno Koiviston puhetta muistuttavaa, on siinä maan isää kaipaaville suomalaisille turvallinen, tarkan euron Sale. Jo ennestään "melkein presidentti". Leikkauslistojen ja veronkiristysten puolestapuhuja, joka on ovelasti pysytellyt 6 vuotta nuijan varressa pois ikävien päätösten teosta. Nyt voi esitellä nuorikkoa, vauvaa, koiraa ja urheiluharrastuksiaan, asiat ovat mallillaan.
Ei hitto soikoon. Tämäkö on paras tarjous?
Check please?
TÄSSÄKÖ SURKEIMMAT EHDOKKAAT IKINÄ?
124
353
Vastaukset
- Väyrynen.,
On siitä poikkeava tuosta ryhmästä että hän kirjoittaa itse kaiken sanomansa ja jopa itsensä ja muiden lukemat kirjat.
Tosiasia on hyvin pitkälti se että Venäjä pitää Suomea pystyssä lama-aikoina,Venäjällä mistään lamasta ei ole tietoakaan vaan ostokykyä löytyy.- Venäjällä se lama
...lama näkyy tavallisissa ihmisissä, ei oligarkeissa ja keinottelijoissa.
NykyVenäjä ei ole sosialistinen vaan Amerikkaakin yltiökapitalistisempi järjestelmä, jossa kaikki tietävät hinnan, mutta eivät enää minkään arvoa.
Siksi siellä kansa kapinoikin ja Putinilla on vielä tiukat paikat pitää johto itsellään.
Tuloerot ovat revenneet aivan älyttömiksi ja köyhät ovat köyhempiä kuin meillä koskaan. Rikkaimmat asuvat vartioitujen, aidattujen asuinalueidensa sisällä eivätkä halua kuullakaan mitään hyvinvointivaltiolässytystä.
Sitä on Venäjä, ystäväiseni. Kuin 80-luvun lopun Amerikka potenssiin 2. - Tuossa.-
Venäjällä se lama kirjoitti:
...lama näkyy tavallisissa ihmisissä, ei oligarkeissa ja keinottelijoissa.
NykyVenäjä ei ole sosialistinen vaan Amerikkaakin yltiökapitalistisempi järjestelmä, jossa kaikki tietävät hinnan, mutta eivät enää minkään arvoa.
Siksi siellä kansa kapinoikin ja Putinilla on vielä tiukat paikat pitää johto itsellään.
Tuloerot ovat revenneet aivan älyttömiksi ja köyhät ovat köyhempiä kuin meillä koskaan. Rikkaimmat asuvat vartioitujen, aidattujen asuinalueidensa sisällä eivätkä halua kuullakaan mitään hyvinvointivaltiolässytystä.
Sitä on Venäjä, ystäväiseni. Kuin 80-luvun lopun Amerikka potenssiin 2.nyt ei ollut mitään uutta,Venäjällä on tietenkin myös köyhiä mutta valtaosa heistä elää ihan siedettävää elämää..Mutta puliveivareita ei paapota niinkuin Suomessa.
Ilman Venäjän öljyä ym, rikkauksia Suomi olis kehitysmaa. - Mitä ihmettä
Tuossa.- kirjoitti:
nyt ei ollut mitään uutta,Venäjällä on tietenkin myös köyhiä mutta valtaosa heistä elää ihan siedettävää elämää..Mutta puliveivareita ei paapota niinkuin Suomessa.
Ilman Venäjän öljyä ym, rikkauksia Suomi olis kehitysmaa....hourailet? Ihan omin voimin Suomi nousi ja teollisti itsensä sodan jälkeen, kauppaa on käyty muuallekin kuin Venäjälle, kauppa on aina molemminpuolista eikä venäläiset ole missään vaiheessa suomalaisia hyvää hyvyyttään "auttaneet". Uskomatonta skeidaa pukkaat ulos.
Ja mikä logiikka on tuossa, että Venäjän järjettömät tuloerot ovat ihan ok, mutta Suomessa tuloerot ovat paha asia? Kyllä ne ovat paha asia kaikkialla. Johan oli yksi typerimpiä veisuja, mitä palstalla on veisattu. Onnittelut. - Älä houraile
Mitä ihmettä kirjoitti:
...hourailet? Ihan omin voimin Suomi nousi ja teollisti itsensä sodan jälkeen, kauppaa on käyty muuallekin kuin Venäjälle, kauppa on aina molemminpuolista eikä venäläiset ole missään vaiheessa suomalaisia hyvää hyvyyttään "auttaneet". Uskomatonta skeidaa pukkaat ulos.
Ja mikä logiikka on tuossa, että Venäjän järjettömät tuloerot ovat ihan ok, mutta Suomessa tuloerot ovat paha asia? Kyllä ne ovat paha asia kaikkialla. Johan oli yksi typerimpiä veisuja, mitä palstalla on veisattu. Onnittelut.Suomi pysähtyy ku seinään jos öljyhanat lyödään kiinni.
- Saa sitä öljyä
Älä houraile kirjoitti:
Suomi pysähtyy ku seinään jos öljyhanat lyödään kiinni.
...muualtakin.
- Väyrynen yrittää
....nyt Soinimaisella komiikalla kun vakavana on aina saanut naamansa kipeeks.
Eilisen mies. Kiitos ei. - Mä ostan...
Saa sitä öljyä kirjoitti:
...muualtakin.
....tarvitsemani Nesteeltä. Se tavara on hyvälaatuista.
- No olipas...
Mä ostan... kirjoitti:
....tarvitsemani Nesteeltä. Se tavara on hyvälaatuista.
...tosi hauskaa.
- "Soinimaisella"
Väyrynen yrittää kirjoitti:
....nyt Soinimaisella komiikalla kun vakavana on aina saanut naamansa kipeeks.
Eilisen mies. Kiitos ei.Komiikalla? Tää on kyllä menny ihan ohi,soini on tosikko joka viilaa linssiin niin paljo kun kehtaa.
- Kyllä Väyryselläki
...on palkattu avustaja, joka Paavon puolesta lukee ja kirjoittaa.
Ei Paavo mikään Pohjois-Korean Kim ole, joka tekee kaiken itse. - Nato-kantakin suomal
Kyllä Väyryselläki kirjoitti:
...on palkattu avustaja, joka Paavon puolesta lukee ja kirjoittaa.
Ei Paavo mikään Pohjois-Korean Kim ole, joka tekee kaiken itse.Nato-kantakin suomalaisten suuren enemmistön vastainen, ei se Nato-mikään pelkkä moderni rauhanturvaaja ole. Aina ovat mukana taustalla USA:n kaupalliset intressit ja sotateollisuus.
- No olihan se?
No olipas... kirjoitti:
...tosi hauskaa.
Missä on huumorintajusi?
- Ei kukaan uskalla
Nato-kantakin suomal kirjoitti:
Nato-kantakin suomalaisten suuren enemmistön vastainen, ei se Nato-mikään pelkkä moderni rauhanturvaaja ole. Aina ovat mukana taustalla USA:n kaupalliset intressit ja sotateollisuus.
...ottaa Naton puolesta vahvasti kantaa.
- Vaikea noista
...kyllä on valita. Kaikissa on jotain vikaa.
Ihan kaikissa.- Elsa-lapsi kohtalon
Todellinen tyhjäntoimittajien joukko.
- Noista vanhoista
...pieruista nyt pitäisi ainaikin jo päästä eroon. Kaikki ovat näyttönsä antaneet ja nättiä se ei ole. Olisko kuitenkin Haavistolle näytön paikka?
- Niinistö ei uskalla
...enää liputtaa Naon puolesta. Hesarin chatissa:
http://live.hs.fi/Event/Presidentti-chatissa_Sauli_Niinisto?Page=0
- Kannatatteko Suomen NATO-jäsenyyttä?
- En näe siihen mitään tarvetta lähitulevaisuudessa, siis tällä vuosikymmenellä - Halonen toivoi avoim
Niinistö ei uskalla kirjoitti:
...enää liputtaa Naon puolesta. Hesarin chatissa:
http://live.hs.fi/Event/Presidentti-chatissa_Sauli_Niinisto?Page=0
- Kannatatteko Suomen NATO-jäsenyyttä?
- En näe siihen mitään tarvetta lähitulevaisuudessa, siis tällä vuosikymmenelläHalonen toivoi avoimuuden lisäämisen palauttavan uskoa politiikkaan, joka on demokraattisen yhteiskunnan perustekijöitä.
Tämän vuoden alussa presidentti arvioi, että ihmisten mielipiteet ovat jyrkentyneet monissa asioissa. Hän totesi eduskuntavaalien alla, että demokratiassa enemmistöllä on valta päättää asioista, mutta kunnioittaen ja suojaten vähemmistöjenkin oikeuksia. - Vasemmistoliiton Paa
Niinistö ei uskalla kirjoitti:
...enää liputtaa Naon puolesta. Hesarin chatissa:
http://live.hs.fi/Event/Presidentti-chatissa_Sauli_Niinisto?Page=0
- Kannatatteko Suomen NATO-jäsenyyttä?
- En näe siihen mitään tarvetta lähitulevaisuudessa, siis tällä vuosikymmenelläVasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on tänä vuonna suosinut helsinkiläisen rap-yhtyeen SMC Lähiörottien ja brittiläisen Noel Gallagherin uusia levyjä. Kristillisdemokraattien Sari Essayah pitää yhdysvaltalaisesta Norah Jonesista, ja demareiden Paavo Lipponen kehuu Chisua.
- Suurennuslasilla jou
Vasemmistoliiton Paa kirjoitti:
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on tänä vuonna suosinut helsinkiläisen rap-yhtyeen SMC Lähiörottien ja brittiläisen Noel Gallagherin uusia levyjä. Kristillisdemokraattien Sari Essayah pitää yhdysvaltalaisesta Norah Jonesista, ja demareiden Paavo Lipponen kehuu Chisua.
Suurennuslasilla joudun itse presidenttiehdokkaista jonkun väkipakolla itselleni valitsemaan eikä valitsemastani tule ikävä kyllä presidenttiä. Presidentti Halosen eläkkeellepääsyyn suhtaudun iloisesti, kuten ihmisten eläkkeellepääsyyn yleensäkin. On hienoa, että presidentti on yhä voimissaan ja hän varmasti keksii itselleen sopivasti aktiviteettia, saattaa jopa sanoa asioista myös järeämmän oman mielipiteenkin, kun ei tarvitse sanojaan hallituksen tai ulkoministeriön kanssa sovittaa?
- jaahas juu
Halonen toivoi avoim kirjoitti:
Halonen toivoi avoimuuden lisäämisen palauttavan uskoa politiikkaan, joka on demokraattisen yhteiskunnan perustekijöitä.
Tämän vuoden alussa presidentti arvioi, että ihmisten mielipiteet ovat jyrkentyneet monissa asioissa. Hän totesi eduskuntavaalien alla, että demokratiassa enemmistöllä on valta päättää asioista, mutta kunnioittaen ja suojaten vähemmistöjenkin oikeuksia.Pystyykö presidentti vaikuttamaan työttömyyteen? Jos pystyy, niin miksi ei edelliset presidentit ole hoitaneet hommiaan?
Ihan talousuutisia seuraamalla voisi heittää lukemaksi mitä tahansa 5 ja 55 väliltä. Kuusi vuotta on luvattoman pitkä aika ennustaa tulevia talouskeikauksia. Kukaan ei voi tietää nouseeko vai laskeeko vaikkapa Italian korkoprosentti kolmen vuoden päästä. Ja kun sitäkään ei voi kirkossa kuuluttaa, että koko Italiaa olisi edes olemassa. Briteissä on Skotlanti kinuamassa eroon. Italian etelän ja ppohjoisen talouserot vaivaa. Belgia on kiikun kaakun nytkään yhdessä...
Repikää siitä. - Kokoomuksen presiden
Suurennuslasilla jou kirjoitti:
Suurennuslasilla joudun itse presidenttiehdokkaista jonkun väkipakolla itselleni valitsemaan eikä valitsemastani tule ikävä kyllä presidenttiä. Presidentti Halosen eläkkeellepääsyyn suhtaudun iloisesti, kuten ihmisten eläkkeellepääsyyn yleensäkin. On hienoa, että presidentti on yhä voimissaan ja hän varmasti keksii itselleen sopivasti aktiviteettia, saattaa jopa sanoa asioista myös järeämmän oman mielipiteenkin, kun ei tarvitse sanojaan hallituksen tai ulkoministeriön kanssa sovittaa?
Kokoomuksen presidenttiehdokkaan Sauli Niinistön kannatusluvut lähestyvät tavallisen kuolevaisen lukemia. HS-gallupin kaikkien vastaajien keskuudessa Niinistön osuus on enää "vain" 38 prosenttia.
- Presidentti Tarja Ha
Kokoomuksen presiden kirjoitti:
Kokoomuksen presidenttiehdokkaan Sauli Niinistön kannatusluvut lähestyvät tavallisen kuolevaisen lukemia. HS-gallupin kaikkien vastaajien keskuudessa Niinistön osuus on enää "vain" 38 prosenttia.
Presidentti Tarja Halonen on kahdella kaudellaan pitänyt esillä globalisaation haasteita, tasa-arvoa ja syrjäytymisen ehkäisemistä.
Omina Afrikka-vuosinani opin, että taloudellinen vakaus on demokratian ja tasa-arvon paras kasvualusta. Taloudellisesta vakaudesta huolehtiminen kuuluu valtioneuvostolle ja Suomen hallitukset ovat tässä onnistuneet kohtuullisesti.
Luen taloudellisen vakauden ihmisoikeuksiin. Vakaus ei kuitenkaan takaa tasa-arvoa. Siksi mielestäni presidentti Halonen on omalla sarallaan ja valtaoikeuksiensa puitteissa onnistuneesti ylläpitänyt juuri näitä teemoja, syrjäytymisen torjumista, erilaisuuden hyväksymistä ja tasa-arvon tavoitetta.
- Ei synny kunnon
...taistelua ei.
" Kyselyn mukaan Niinistö saisi toisella kierroksella noin neljä viidesosaa äänistä riippumatta siitä, kuka hänen vastaehdokkaansa olisi. Tiukimman vastuksen Niinistölle tarjoaisivat Timo Soini (ps) ja Pekka Haavisto (vihr), mutta heidänkin kannatuksensa jäisi vain noin neljännekseen( n.25%) äänistä."
http://www.hs.fi/politiikka/Hbln kysely Niinist%C3%B6 olisi ylivoimainen toisella kierroksella/a1305552215048- Nämä vaalit
...ovat juuri tuon vuoksi rahanhaaskuuta.
- Globalisaatio on yhd
Nämä vaalit kirjoitti:
...ovat juuri tuon vuoksi rahanhaaskuuta.
Globalisaatio on yhdistynyt Halosella usein ilmastonmuutokseen. Alkukaudesta puheessa viitattiin Maailmanpankin arvioon, että globalisaation ansiosta kehitysmaiden taloudellinen kasvu nopeutuu ja köyhyys voi vähentyä.
- Paavo Väyrynen, vanh
Globalisaatio on yhd kirjoitti:
Globalisaatio on yhdistynyt Halosella usein ilmastonmuutokseen. Alkukaudesta puheessa viitattiin Maailmanpankin arvioon, että globalisaation ansiosta kehitysmaiden taloudellinen kasvu nopeutuu ja köyhyys voi vähentyä.
Paavo Väyrynen, vanha Neuvostoliiton hännystelijä on ottanut taktiikakseen camp-huumorin ja nauraa nyt entiselle tosikkomaisuudelleen suupielet poskissa. Kuka Väyrysen vitsit sitten kirjoittaakaan, on ammattimies. Mutta presidentiksi...herranjumala ei, puoli Suomea katsois silloin toista kotimaata. EU-kriittinen, Nato-vastainen...Venäjän ystävä yhä vain. Tunkkainen tuulahdus menneiltä ajoilta. Toinen kierros olisi Väyryselle iso palkinto ja viimeinen palvelus kovia kokeneelle puolueelle, mutta voittoon asti...ei mitään jakoa.
- Vihreiden presidentt

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto kertoo kuunnelleensa elämänsä aikana eniten Irwin Goodmanin kappaletta St. Pauli ja Reeperbahn. Keskustan ehdokas Paavo Väyrynen on suurkuluttanut Vesa-Matti Loirin Leino-tulkintoja ja kokoomuksen ehdokas Sauli Niinistö Kummisedän tunnussäveltä.
- Haavisto sanoi perja
Nämä vaalit kirjoitti:
...ovat juuri tuon vuoksi rahanhaaskuuta.
Haavisto sanoi perjantaina Ylen tentissä, että rauhanvälitystehtävät ovat Suomessa jääneet yksityisten ihmisten, kuten Martti Ahtisaaren ja Elisabeth Rehnin hankkeiksi. Hän huomautti, että Norjassa ja Sveitsissä rauhanvälitys on keskeinen osa maan ulkopolitiikkaa.
- Haaviston mielestä E
Nämä vaalit kirjoitti:
...ovat juuri tuon vuoksi rahanhaaskuuta.
Haaviston mielestä EU:n ja Venäjän olisi oltava aloitteellisia Iranin tilanteen suhteen. Hän arvioi, että jos Israel hyökkää Iranin ydinlaitoksiin, vaarana on kriisin laajentuminen.
- Halonen oli huolissa
Paavo Väyrynen, vanh kirjoitti:
Paavo Väyrynen, vanha Neuvostoliiton hännystelijä on ottanut taktiikakseen camp-huumorin ja nauraa nyt entiselle tosikkomaisuudelleen suupielet poskissa. Kuka Väyrysen vitsit sitten kirjoittaakaan, on ammattimies. Mutta presidentiksi...herranjumala ei, puoli Suomea katsois silloin toista kotimaata. EU-kriittinen, Nato-vastainen...Venäjän ystävä yhä vain. Tunkkainen tuulahdus menneiltä ajoilta. Toinen kierros olisi Väyryselle iso palkinto ja viimeinen palvelus kovia kokeneelle puolueelle, mutta voittoon asti...ei mitään jakoa.
Halonen oli huolissaan siitä, että taloudellinen eriarvoisuus hivuttaa vaikutuksensa kaikille elämänalueille.
"Tuloerojen kasvun myötä myös terveyserot ovat kasvaneet Suomessa. Erot tuloryhmien välisessä elinajanodotteessa ovat lisääntyneet nopeasti.
Ylimmän ja alimman tuloluokan miehillä on lähes kolmetoista vuotta eroa elinajanodotteessa", presidentti muistutti. - Timo on juntein 54%
Paavo Väyrynen, vanh kirjoitti:
Paavo Väyrynen, vanha Neuvostoliiton hännystelijä on ottanut taktiikakseen camp-huumorin ja nauraa nyt entiselle tosikkomaisuudelleen suupielet poskissa. Kuka Väyrysen vitsit sitten kirjoittaakaan, on ammattimies. Mutta presidentiksi...herranjumala ei, puoli Suomea katsois silloin toista kotimaata. EU-kriittinen, Nato-vastainen...Venäjän ystävä yhä vain. Tunkkainen tuulahdus menneiltä ajoilta. Toinen kierros olisi Väyryselle iso palkinto ja viimeinen palvelus kovia kokeneelle puolueelle, mutta voittoon asti...ei mitään jakoa.
Timo on juntein 54% mielestä!
http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012010114984874_pd.shtml
Peräti 6% pitää edustavana, prosentti urheilullisena, 3% nuorekkaana.
Hyvin Timo tunnetaan sillä ihmiset pitävät häntä yksinkertaisena (26%), epäluotettavana (29%), kierona (27%). - Mitä tekisit toisin
Nämä vaalit kirjoitti:
...ovat juuri tuon vuoksi rahanhaaskuuta.
Mitä tekisit toisin kuin nykyinen presidentti Tarja Halonen?
Olen ollut hyvin tyytyväinen Tarja Halosen 12 vuoteen presidenttinä. Olen äänestänyt neljä kertaa presidentinvaaleissa ja jokaisella neljällä kerralla Tarja Halosta, molemmilla kierroksilla ja molemmissa vaaleissa, joissa olen ollut äänioikeutettuna. Varmaan hän voisi olla vielä aktiivisempi yhteiskunnallinen keskustelija ja puuttua sellaisiin yhteiskunnan epäkohtiin, joita on. Tasavallan presidentin ei pidä suoraan puuttua sisäpoliittiseen päätöksentekoon, mutta nostamalla teemoja, kokoamalla keskustelua ja nostamalla arvoja pystyy vaikuttamaan vahvasti. - Presidentti Halonen
Halonen oli huolissa kirjoitti:
Halonen oli huolissaan siitä, että taloudellinen eriarvoisuus hivuttaa vaikutuksensa kaikille elämänalueille.
"Tuloerojen kasvun myötä myös terveyserot ovat kasvaneet Suomessa. Erot tuloryhmien välisessä elinajanodotteessa ovat lisääntyneet nopeasti.
Ylimmän ja alimman tuloluokan miehillä on lähes kolmetoista vuotta eroa elinajanodotteessa", presidentti muistutti.Presidentti Halonen on näin saamassa oman ETYK:nsä ja ihan omin ansioin.
Kuka sitten seuraava presidentti onkin, pääsee hän heti valmiiseen pöytään paistattelemaan salamavaloissa. - Rkp:n presidenttiehd
Globalisaatio on yhd kirjoitti:
Globalisaatio on yhdistynyt Halosella usein ilmastonmuutokseen. Alkukaudesta puheessa viitattiin Maailmanpankin arvioon, että globalisaation ansiosta kehitysmaiden taloudellinen kasvu nopeutuu ja köyhyys voi vähentyä.
Rkp:n presidenttiehdokas Eva Biaudet kertoisi presidentin arjen työstä sosiaalisessa mediassa, jos hänet valittaisiin presidentiksi.
"Haluaisin välittää suomalaisille sitä, miten kansainväliset kysymykset liittyvät suomalaisten arkeen ja miten suomalaisten arki vaikuttaa maailmaan", - EU-lautaskiistan voi
Nämä vaalit kirjoitti:
...ovat juuri tuon vuoksi rahanhaaskuuta.
EU-lautaskiistan voi laskea epäonnistumiseksi, mutta siinä Halonen on ollut edeltäjiensä perinnön ja epäselvän perustuslain vanki. Vuoden 2000 perustuslakiin jäi valuvika, epäselvyys siitä, miten EU-politiikkaa johdetaan. Nyt tämä epäselvyys on ratkaistu perustuslain kirjaimen ja hengen mukaisesti niin, että pääministeri johtaa Suomen EU-politiikkaa ja edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa.
- Venäjä-suhde on kai
Rkp:n presidenttiehd kirjoitti:
Rkp:n presidenttiehdokas Eva Biaudet kertoisi presidentin arjen työstä sosiaalisessa mediassa, jos hänet valittaisiin presidentiksi.
"Haluaisin välittää suomalaisille sitä, miten kansainväliset kysymykset liittyvät suomalaisten arkeen ja miten suomalaisten arki vaikuttaa maailmaan",Venäjä-suhde on kai ollut olevinaan Halosen ominta reviiriä. On tietysti hienoa, että keskusteluyhteys valtiojohdon tasolla näyttää vallitsevan, mutta mm. puutulliasiassa ei valtioiden välillä lopultakaan tapahtunut mitään oleenaista. Tarvittiin WTO. Ihmisoikeusasioissa, jotka ovat Haloselle tunnetusti läheisiä, on Venäjään päin menty hissunkissun-asenteella.
- Globaali taloustsuna
Haaviston mielestä E kirjoitti:
Haaviston mielestä EU:n ja Venäjän olisi oltava aloitteellisia Iranin tilanteen suhteen. Hän arvioi, että jos Israel hyökkää Iranin ydinlaitoksiin, vaarana on kriisin laajentuminen.
Globaali taloustsunami – ei pelkästään eurokriisi, josta ei suinkaan ole ainoastaan kyse – vaikuttaa presidentinvaaliin.
Se vaikuttaa niin paljon, että yksi ja toinen nyt siunaa/kirvaa sitä, että presidentiltä on viety kaikki valta (UTVAa ehkä lukuunottamatta, jota toivottavasti ei ihan hirveästi tulevana vuonna tarvita).
Ennen 22.1. arvelen niin paljon tapahtuneen (loppiaisen tienovilla alkaa viimeistään ”sota”), että globaalitalouden taifuunin vaikutuksia päästään arvioimaan.
Sao Paulo, Wall Street ja Shanghai eivät Suomen vaaleista piittaa, ne, yhdessä Mumbain kanssa. ravistelevat Frankfurtia ja London City´a omalla aikataulullaan, joka lienee kiireisempi kuin Olli Rehnillä & al on. - Soini väisteli tenti
EU-lautaskiistan voi kirjoitti:
EU-lautaskiistan voi laskea epäonnistumiseksi, mutta siinä Halonen on ollut edeltäjiensä perinnön ja epäselvän perustuslain vanki. Vuoden 2000 perustuslakiin jäi valuvika, epäselvyys siitä, miten EU-politiikkaa johdetaan. Nyt tämä epäselvyys on ratkaistu perustuslain kirjaimen ja hengen mukaisesti niin, että pääministeri johtaa Suomen EU-politiikkaa ja edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa.
Soini väisteli tentissä jälleen aborttikysymystä, jota häneltä on tiukattu ennenkin.
Katoliseen kirkkoon kuuluva Soini on kertonut vastustavansa aborttia. Vaalitentissä häneltä kysyttiin, onko hänen mielestään raiskatuilla oikeus raskaudenkeskeytykseen.
"En koskaan ole lähtenyt, enkä lähden nytkään näitä yksityiskohtia setvimään", presidenttiehdokas vastasi.
Marraskuussa Soini jätti vastaamatta HS:n vaalikoneen kohtaan, jossa ehdokkailta kysyttiin, hyväksyvätkö he raskaudenkeskeytyksen.
Soini vastasi: "Kysymys on näin asetettuna mieletön." - Se, että Suomi olisi
EU-lautaskiistan voi kirjoitti:
EU-lautaskiistan voi laskea epäonnistumiseksi, mutta siinä Halonen on ollut edeltäjiensä perinnön ja epäselvän perustuslain vanki. Vuoden 2000 perustuslakiin jäi valuvika, epäselvyys siitä, miten EU-politiikkaa johdetaan. Nyt tämä epäselvyys on ratkaistu perustuslain kirjaimen ja hengen mukaisesti niin, että pääministeri johtaa Suomen EU-politiikkaa ja edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa.
Se, että Suomi olisi jatkuvasti arvostelemassa Venäjän politiikkaa, olisi silkkaa pr-työtä, joka eliminoisi kaikki todelliset vaikutusmahdollisuutemme. EU:lta sitä vastoin voisi kyllä toivoa joskus paljon jyrkempiäkin kannanottoja sekä todellisia toimia silloin, kun Venäjä vähät välittää EU:n kannasta. Mutta näiden puutteesta nyt ei sentään Halosta voi syyttää.
- Vihreiden Pekka Haav
Vihreiden presidentt kirjoitti:
Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto kertoo kuunnelleensa elämänsä aikana eniten Irwin Goodmanin kappaletta St. Pauli ja Reeperbahn. Keskustan ehdokas Paavo Väyrynen on suurkuluttanut Vesa-Matti Loirin Leino-tulkintoja ja kokoomuksen ehdokas Sauli Niinistö Kummisedän tunnussäveltä.
Vihreiden Pekka Haavisto muistutti, että Yhdysvalloissa nähdään, mihin johtaa se, kun presidentinvaaleja käydään käytännössä koko ajan. Nelivuotiskausi ei hänen mielestään tuo riittävää työrauhaa ja jatkuvuutta.
Haaviston mielestä kuuden vuoden kauden aikana on mahdollista rakentaa myös kestäviä ulkopoliittisia suhteita. Presidentinvaalien on muutenkin syytä pysyä eri rytmissä kuin eduskuntavaalien. Kristillisdemokraattien Sari Essayah ja keskustan Paavo Väyrynen olivat samaa mieltä. - Puolustusvoimien san
Venäjä-suhde on kai kirjoitti:
Venäjä-suhde on kai ollut olevinaan Halosen ominta reviiriä. On tietysti hienoa, että keskusteluyhteys valtiojohdon tasolla näyttää vallitsevan, mutta mm. puutulliasiassa ei valtioiden välillä lopultakaan tapahtunut mitään oleenaista. Tarvittiin WTO. Ihmisoikeusasioissa, jotka ovat Haloselle tunnetusti läheisiä, on Venäjään päin menty hissunkissun-asenteella.
Puolustusvoimien saneerauksessa kaikki ehdokkaat pitivät tärkeänä koko maan puolustamista nykymallilla. Haavisto tosin näki, että pienen armeijan osan ammattimaistaminen voisi olla hyvä ratkaisu erilaisten kriisien varalle.
Kaikki ehdokkaat olivat valmiita puhumaan valtiovierailuilla myös ihmisoikeuksista myös esimerkiksi Kiinan kanssa. Väyrynen ei nähnyt koko asiassa mitään ongelmaa.
"Tekisin sen niin taitavasti, että en loukkaisi kiinalaisia", hän nauratti yleisöä. - Sdp:n presidenttiehd
Paavo Väyrynen, vanh kirjoitti:
Paavo Väyrynen, vanha Neuvostoliiton hännystelijä on ottanut taktiikakseen camp-huumorin ja nauraa nyt entiselle tosikkomaisuudelleen suupielet poskissa. Kuka Väyrysen vitsit sitten kirjoittaakaan, on ammattimies. Mutta presidentiksi...herranjumala ei, puoli Suomea katsois silloin toista kotimaata. EU-kriittinen, Nato-vastainen...Venäjän ystävä yhä vain. Tunkkainen tuulahdus menneiltä ajoilta. Toinen kierros olisi Väyryselle iso palkinto ja viimeinen palvelus kovia kokeneelle puolueelle, mutta voittoon asti...ei mitään jakoa.
Sdp:n presidenttiehdokkaan Paavo Lipposen mielestä Venäjän vaaleissa oli "vilunkimeininkiä". Lipponen sanoi Ylen presidenttitentissä, että hän presidenttinä olisi valmis keskustelemaan Venäjän tulevan presidentin kanssa maan demokratisoimisesta.
"Kertoisin, mitä meillä ajatellaan ja mitä me olemme valmiita tekemään myöskin, jotta Venäjä kehittyisi, modernisoituisi. Kysymys on byrokratian purkamisesta, tietenkin sananvapaudesta", Lipponen sanoi. - tunnin sisään n. 50
Sdp:n presidenttiehd kirjoitti:
Sdp:n presidenttiehdokkaan Paavo Lipposen mielestä Venäjän vaaleissa oli "vilunkimeininkiä". Lipponen sanoi Ylen presidenttitentissä, että hän presidenttinä olisi valmis keskustelemaan Venäjän tulevan presidentin kanssa maan demokratisoimisesta.
"Kertoisin, mitä meillä ajatellaan ja mitä me olemme valmiita tekemään myöskin, jotta Venäjä kehittyisi, modernisoituisi. Kysymys on byrokratian purkamisesta, tietenkin sananvapaudesta", Lipponen sanoi.tunnin sisään n. 50 nostoa vailla todellista sanottavaa.
vieritystä ja roskapostaamisen riemua. - Niinistö kummastelee
Se, että Suomi olisi kirjoitti:
Se, että Suomi olisi jatkuvasti arvostelemassa Venäjän politiikkaa, olisi silkkaa pr-työtä, joka eliminoisi kaikki todelliset vaikutusmahdollisuutemme. EU:lta sitä vastoin voisi kyllä toivoa joskus paljon jyrkempiäkin kannanottoja sekä todellisia toimia silloin, kun Venäjä vähät välittää EU:n kannasta. Mutta näiden puutteesta nyt ei sentään Halosta voi syyttää.
Niinistö kummastelee saamaansa äärioikeistoleimaa. "Esimerkiksi vaalikonevastausten perusteella minut on yleensä leimattu lähinnä vasemmistolaiseksi. Harva äärioikeistolainen kannattaa hyvinvointivaltiota kuten minä", Niinistö sanoo.
Toisaalta Niinistö on joskus itse arvioinut olevansa "maanpuolustuksessa oikealla".
Niinistön mukaan Lipposen puheet täyttävät herjauksen tunnusmerkit. "Hän käyttää leimakirvestä ja yrittää sillä pelotella. Vaikka asia ei pidä paikkaansa, siitä jää ihmisille epäilyksen siemen: onkohan siinä Jussi Niinistössä jotain epäilyttävää", Niinistö sanoo. - Pohjanoteeraus, päät
Haaviston mielestä E kirjoitti:
Haaviston mielestä EU:n ja Venäjän olisi oltava aloitteellisia Iranin tilanteen suhteen. Hän arvioi, että jos Israel hyökkää Iranin ydinlaitoksiin, vaarana on kriisin laajentuminen.
Pohjanoteeraus, päättelee Iltasanomat oman keskustelupalstansa mielipiteet. Minusta tämä keskustelu, on Perässähiihtäjän huonoin. Johdattelussa sanotaan ”Siinäpä se keskustelun huipentuma sitten oli.” Muuttaisin tähän sanan ”huipentuma” sanaan ”pohjanoteeraus”. Siis on kysymys siitä kuka valitaan Suomen seuraavaksi presidentiksi. Miten siihen liittyy kahden valtavan kansansuosioin turvin valitun kansanedustajan ja tohtorismiehen mollaaminen?
Halla-aho kirjoitti, että Kreikassa ei valtion menoja ja tuloja saada tasapainoon parlamentaarista tietä. Vieläkö on joku joka ei ole samaa mieltä? Jussi Niinistö on käyttänyt vertailevaa sanontaa asiasta, josta hän ei pidä, poistanut varmistimen. Näistä riehaantui demarien ehdokas ilmoittamaan, että hänelle ei kelpaa 50% äänimäärällä valittu kansanedustaja. - Paavo Lipponen iski
EU-lautaskiistan voi kirjoitti:
EU-lautaskiistan voi laskea epäonnistumiseksi, mutta siinä Halonen on ollut edeltäjiensä perinnön ja epäselvän perustuslain vanki. Vuoden 2000 perustuslakiin jäi valuvika, epäselvyys siitä, miten EU-politiikkaa johdetaan. Nyt tämä epäselvyys on ratkaistu perustuslain kirjaimen ja hengen mukaisesti niin, että pääministeri johtaa Suomen EU-politiikkaa ja edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa.
Paavo Lipponen iski asian ytimeen kun hän ennusti, että rasismikeskustelu saa huomiota ulkomailla. Ruotsissahan on 100.000 äänestäjää, joita media pyrkii ohjaamaan Sauli Niinistön taakse. Lipposen puheenvuoro on myös tervetullut selitys Ruotsin medialle siitä, miksi Suomesta on tullut poliittinen ongelma Euroopassa. Rasismi riehuu nyt presidentin vaaleissa!
- Vaan eipä tuo Niinis
Niinistö kummastelee kirjoitti:
Niinistö kummastelee saamaansa äärioikeistoleimaa. "Esimerkiksi vaalikonevastausten perusteella minut on yleensä leimattu lähinnä vasemmistolaiseksi. Harva äärioikeistolainen kannattaa hyvinvointivaltiota kuten minä", Niinistö sanoo.
Toisaalta Niinistö on joskus itse arvioinut olevansa "maanpuolustuksessa oikealla".
Niinistön mukaan Lipposen puheet täyttävät herjauksen tunnusmerkit. "Hän käyttää leimakirvestä ja yrittää sillä pelotella. Vaikka asia ei pidä paikkaansa, siitä jää ihmisille epäilyksen siemen: onkohan siinä Jussi Niinistössä jotain epäilyttävää", Niinistö sanoo.Vaan eipä tuo Niinistökään mikään poikanen ole,joku siinäkin ukossa tökkii,vaikka on tietty fiksumpi,kuin edellä olevat.Ei sillä ukolla taida pinna aina kestää,moni tuttuni on niin kyllästynyt politiikkaan,etttä jättää pressan vaalit väliin....Että huonoja ehdokkaita,haluaisi jo uusia ja nuorempia naamoja,kuin jalasmökki ukkoja.Kiitos:)
- Presidentin ensimmäi
Vaan eipä tuo Niinis kirjoitti:
Vaan eipä tuo Niinistökään mikään poikanen ole,joku siinäkin ukossa tökkii,vaikka on tietty fiksumpi,kuin edellä olevat.Ei sillä ukolla taida pinna aina kestää,moni tuttuni on niin kyllästynyt politiikkaan,etttä jättää pressan vaalit väliin....Että huonoja ehdokkaita,haluaisi jo uusia ja nuorempia naamoja,kuin jalasmökki ukkoja.Kiitos:)
Presidentin ensimmäinen tehtävä on huolehtia, että hallituksen ja presidentin välille ei synny minkäänlaista ristiriitaa ulko-ja turvallisuuspolitiikan suhteen. Tämän tehtävän hoitamiseen utvan lisäksi myös Mäntyniemen iltakoulut ovat suositeltavia.
Suomen ulkopolitiikan tärkein tehtävä on vaikuttaa unionin ja unionimaiden ulkopoliittiseen päätöksentekoon. Sitä kautta vahvistetaan maamme turvallisuutta ja poliittista asemaa. Kahden väliset suhteet Venäjään , Kiinaan , Yhdysvaltoihin jne. ovat lopulta toissijaisia.
Presidentti on ensisijaisesti käynttikortti, jonka asema voi mielestäni muuttua aktiivisen ulkopoliittisen päätöksentekijän tekijän suuntaan vain poikkeustilanteessa.
Jos presidentillä on siihen halua ja kykyä ja tilausta, niin rauhanvälitys yms.on kieltämättä lisäbonus. - Tuleepas jännittävä
Globaali taloustsuna kirjoitti:
Globaali taloustsunami – ei pelkästään eurokriisi, josta ei suinkaan ole ainoastaan kyse – vaikuttaa presidentinvaaliin.
Se vaikuttaa niin paljon, että yksi ja toinen nyt siunaa/kirvaa sitä, että presidentiltä on viety kaikki valta (UTVAa ehkä lukuunottamatta, jota toivottavasti ei ihan hirveästi tulevana vuonna tarvita).
Ennen 22.1. arvelen niin paljon tapahtuneen (loppiaisen tienovilla alkaa viimeistään ”sota”), että globaalitalouden taifuunin vaikutuksia päästään arvioimaan.
Sao Paulo, Wall Street ja Shanghai eivät Suomen vaaleista piittaa, ne, yhdessä Mumbain kanssa. ravistelevat Frankfurtia ja London City´a omalla aikataulullaan, joka lienee kiireisempi kuin Olli Rehnillä & al on.Tuleepas jännittävä vaali! Toiselle kierrokselle uskon vahvasti menevän Pekka Haaviston. Tämä on täysin mutu-tuntumaa, peräisin keskustelusta tuttavien ja lähipiirin kanssa. Tämä toiselle kierrokselle meno olisi vastaus niin nuorilta kuin tasa-arvoisemman yhteiskunnan kannattajilta.
- Haavisto on onnistun
Se, että Suomi olisi kirjoitti:
Se, että Suomi olisi jatkuvasti arvostelemassa Venäjän politiikkaa, olisi silkkaa pr-työtä, joka eliminoisi kaikki todelliset vaikutusmahdollisuutemme. EU:lta sitä vastoin voisi kyllä toivoa joskus paljon jyrkempiäkin kannanottoja sekä todellisia toimia silloin, kun Venäjä vähät välittää EU:n kannasta. Mutta näiden puutteesta nyt ei sentään Halosta voi syyttää.
Haavisto on onnistunut olemaan koko kampanjan ajan hyvin asiakeskeinen, mutta kuitenkin samalla lämminhenkinen ja inhimillisyyttä huokuva. Tämä on juuri sellaista ”kovaa pehmeyttä” tai ”pehmeää kovuutta”, jota nykyajan johtajilta vaadittaisiin.”
Olen siinä samaa mieltä kanssasi, että Pekka Haavisto on onnistunut TV-tenteissä oikeinkin hyvin, ja hän on onnistunut yhdistämään asiallisen argumentaation inhimilliseen otteeseen. Hän näyttää olevan tasapainoinen persoona, joka on sopusoinnussa itsensä ja maailman kanssa. - Ehkä Haavisto turvaa
Se, että Suomi olisi kirjoitti:
Se, että Suomi olisi jatkuvasti arvostelemassa Venäjän politiikkaa, olisi silkkaa pr-työtä, joka eliminoisi kaikki todelliset vaikutusmahdollisuutemme. EU:lta sitä vastoin voisi kyllä toivoa joskus paljon jyrkempiäkin kannanottoja sekä todellisia toimia silloin, kun Venäjä vähät välittää EU:n kannasta. Mutta näiden puutteesta nyt ei sentään Halosta voi syyttää.
Ehkä Haavisto turvaa omaa selustaansa kieltämällä joko alitajuisesti tai sitten tietoisesti lainsäädännön merkityksen uhrien oikeuksien turvaamisessa ja pahoinpitelijän tai hyväksikäyttäjän saattamisessa vastuuseen teoistaan
- Pekka Haavisto on ol
EU-lautaskiistan voi kirjoitti:
EU-lautaskiistan voi laskea epäonnistumiseksi, mutta siinä Halonen on ollut edeltäjiensä perinnön ja epäselvän perustuslain vanki. Vuoden 2000 perustuslakiin jäi valuvika, epäselvyys siitä, miten EU-politiikkaa johdetaan. Nyt tämä epäselvyys on ratkaistu perustuslain kirjaimen ja hengen mukaisesti niin, että pääministeri johtaa Suomen EU-politiikkaa ja edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa.
Pekka Haavisto on ollut eri tenteissä hyvin varma ja tasainen suorittaja. Niin nytkin. Arvioin hänet tentin parhaaksi, mutta täytyy myöntää, ettei Haavistokaan pystynyt aivan nappisuoritukseen paineiden alla.
Paavo Väyrynen kulki omia polkujaan, mikä ei tässä nimenomaisessa tilanteessa ollut lainkaan hullumpi valinta. Hän pääsi näin hyvin erottautumaan joukosta. Kyllä hänelle tuli huonojakin hetkiä, mutta kyllä tämä ilmeisesti oli hänen paras tenttinsä ja hän pääsi varsin lähelle Haaviston tasoa.
Kolmanneksi sijoitan Sauli Niinistön, jolle tämä Väyrysen lailla oli paras monen ehdokkaan tenteistä. Pariin otteeseen Sauli pääsi sivaltamaan huumorilla. - Parasta näkemääni Li
Presidentin ensimmäi kirjoitti:
Presidentin ensimmäinen tehtävä on huolehtia, että hallituksen ja presidentin välille ei synny minkäänlaista ristiriitaa ulko-ja turvallisuuspolitiikan suhteen. Tämän tehtävän hoitamiseen utvan lisäksi myös Mäntyniemen iltakoulut ovat suositeltavia.
Suomen ulkopolitiikan tärkein tehtävä on vaikuttaa unionin ja unionimaiden ulkopoliittiseen päätöksentekoon. Sitä kautta vahvistetaan maamme turvallisuutta ja poliittista asemaa. Kahden väliset suhteet Venäjään , Kiinaan , Yhdysvaltoihin jne. ovat lopulta toissijaisia.
Presidentti on ensisijaisesti käynttikortti, jonka asema voi mielestäni muuttua aktiivisen ulkopoliittisen päätöksentekijän tekijän suuntaan vain poikkeustilanteessa.
Jos presidentillä on siihen halua ja kykyä ja tilausta, niin rauhanvälitys yms.on kieltämättä lisäbonus.Parasta näkemääni Lipposta. Tällä kertaa MTV3:n vaalikommentaattori Grönlund ei ilmeisesti kehdannut nostaa Lipposta menestyjäksi, kun ilmoitti ennen joulua järjestetyssä tentissä että Lipponen voitti. Mutta nyt oli kyllä Grönlundilla ihan asialliset ja perustellut valinnat.
- SAULI NIINISTÖ 37
Soini väisteli tenti kirjoitti:
Soini väisteli tentissä jälleen aborttikysymystä, jota häneltä on tiukattu ennenkin.
Katoliseen kirkkoon kuuluva Soini on kertonut vastustavansa aborttia. Vaalitentissä häneltä kysyttiin, onko hänen mielestään raiskatuilla oikeus raskaudenkeskeytykseen.
"En koskaan ole lähtenyt, enkä lähden nytkään näitä yksityiskohtia setvimään", presidenttiehdokas vastasi.
Marraskuussa Soini jätti vastaamatta HS:n vaalikoneen kohtaan, jossa ehdokkailta kysyttiin, hyväksyvätkö he raskaudenkeskeytyksen.
Soini vastasi: "Kysymys on näin asetettuna mieletön."SAULI NIINISTÖ 37
PAAVO LIPPONEN 9
TIMO SOINI 10
PAAVO VÄYRYNEN 15
PAAVO ARHINMÄKI 8
PEKKA HAAVISTO 17
EVA BIAUDET 2
SARI ESSAYAH 2
YHTEENSÄ 100 prosenttia. - Presidenttiehdokkaat
EU-lautaskiistan voi kirjoitti:
EU-lautaskiistan voi laskea epäonnistumiseksi, mutta siinä Halonen on ollut edeltäjiensä perinnön ja epäselvän perustuslain vanki. Vuoden 2000 perustuslakiin jäi valuvika, epäselvyys siitä, miten EU-politiikkaa johdetaan. Nyt tämä epäselvyys on ratkaistu perustuslain kirjaimen ja hengen mukaisesti niin, että pääministeri johtaa Suomen EU-politiikkaa ja edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa.
Presidenttiehdokkaat ottavat mittaa toisistaan Ylen Uutisvuodossa.
Ohjelmaa tuottava Zodiak-yhtiö vahvisti maanantaina, että kokoomuksen Sauli Niinistö ja vihreiden Pekka Haavisto osallistuvat suosittuun tietokilpailuun tulevana lauantaina esitettävässä jaksossa. Ohjelma nauhoitetaan perjantaina päivällä.
Molemmat ehdokkaat esiintyivät Uutisvuodossa jo ennen ensimmäistä kierrosta. Niinistön vastustajana oli tällöin Paavo Lipponen (sd) ja Haaviston Sari Essayah (kd). - Presidenttiehdokkaat
Presidentin ensimmäi kirjoitti:
Presidentin ensimmäinen tehtävä on huolehtia, että hallituksen ja presidentin välille ei synny minkäänlaista ristiriitaa ulko-ja turvallisuuspolitiikan suhteen. Tämän tehtävän hoitamiseen utvan lisäksi myös Mäntyniemen iltakoulut ovat suositeltavia.
Suomen ulkopolitiikan tärkein tehtävä on vaikuttaa unionin ja unionimaiden ulkopoliittiseen päätöksentekoon. Sitä kautta vahvistetaan maamme turvallisuutta ja poliittista asemaa. Kahden väliset suhteet Venäjään , Kiinaan , Yhdysvaltoihin jne. ovat lopulta toissijaisia.
Presidentti on ensisijaisesti käynttikortti, jonka asema voi mielestäni muuttua aktiivisen ulkopoliittisen päätöksentekijän tekijän suuntaan vain poikkeustilanteessa.
Jos presidentillä on siihen halua ja kykyä ja tilausta, niin rauhanvälitys yms.on kieltämättä lisäbonus.Presidenttiehdokkaat ottavat mittaa toisistaan Ylen Uutisvuodossa.
Ohjelmaa tuottava Zodiak-yhtiö vahvisti maanantaina, että kokoomuksen Sauli Niinistö ja vihreiden Pekka Haavisto osallistuvat suosittuun tietokilpailuun tulevana lauantaina esitettävässä jaksossa. Ohjelma nauhoitetaan perjantaina päivällä.
Molemmat ehdokkaat esiintyivät Uutisvuodossa jo ennen ensimmäistä kierrosta. Niinistön vastustajana oli tällöin Paavo Lipponen (sd) ja Haaviston Sari Essayah (kd). - Vuonna 2000 keskusta
Pohjanoteeraus, päät kirjoitti:
Pohjanoteeraus, päättelee Iltasanomat oman keskustelupalstansa mielipiteet. Minusta tämä keskustelu, on Perässähiihtäjän huonoin. Johdattelussa sanotaan ”Siinäpä se keskustelun huipentuma sitten oli.” Muuttaisin tähän sanan ”huipentuma” sanaan ”pohjanoteeraus”. Siis on kysymys siitä kuka valitaan Suomen seuraavaksi presidentiksi. Miten siihen liittyy kahden valtavan kansansuosioin turvin valitun kansanedustajan ja tohtorismiehen mollaaminen?
Halla-aho kirjoitti, että Kreikassa ei valtion menoja ja tuloja saada tasapainoon parlamentaarista tietä. Vieläkö on joku joka ei ole samaa mieltä? Jussi Niinistö on käyttänyt vertailevaa sanontaa asiasta, josta hän ei pidä, poistanut varmistimen. Näistä riehaantui demarien ehdokas ilmoittamaan, että hänelle ei kelpaa 50% äänimäärällä valittu kansanedustaja.Vuonna 2000 keskustan puheenjohtaja Esko Aho sai kokoomuksen vahvoillakin alueilla vain muutaman prosenttiyksikön enemmän kuin ulkoministeri Halonen.
Ensimmäisellä kierroksella Halonen sai 40 prosenttia äänistä. Ahon osuus oli 34,4 ja kokoomuksen Riitta Uosukaisen 12,8.
Toisella kierroksella Halosen voittoluvut olivat 51,6-48,4.
- Sale on teflonia!
VENÄJÄSTÄ:
Mikä on oma mielipiteenne Venäjän tämänhetkisestä demokratiatilasta?
Paranemaan päin, vaaleissa annettiin näpäys, se on kansanvaltaa.
Mitä ajattelet Venäjän duumanvaaleja seuranneista protesteista?
Askeleita demokratian tiellä.
Millä oikeudella venäläiset saavat ostaa taloja ka maita Suomesta? Teetkö asialle jotain presidenttinä?
Ostajan oikeudella - Suomessa on vapautettu kiinteistön ostorajoitukset. Presidenttinä en aio puuttua tilanteeseen. Seurattava on, ettei strategisesti olennaisia paikkoja tule luovutettua.
PUOLUSTUSVOIMISTA JA NATOSTA:
Aiotteko presidenttinä ottaa kantaa upseeriston mahdollisiin irtisanomisiin jota ei vielä KOSKAAN ole itsenäisen Suomen historiassa tapahtunut?
Hallitus ja puolustusministeriö operoivat puolustuksen taloutta. Presidentin tulee olla tarkkana, että puolustuskyky säilyy.
Luovuttaisitteko armeijan ylipäällikkyyden pois jos Suomea kohtaisi aseellinen konflikti?
Kyllä.
Kannatatteko Suomen NATO-jäsenyyttä?
En näe siihen mitään tarvetta lähitulevaisuudessa, siis tällä vuosikymmenellä.
Miksi Suomen ei mielestänne tule kiirehtiä Natoon liittymisessä?
Ei ole erityistä syytä tai painetta liittyä Natoon.
Onko kantanne mahdolliseen NATO jäsenyyteen se, että se pitäisi kaikissa oloissa toteuttaa kansanäänestyksellä?
Kyllä.
Olisiko Suomelle hyötyä mahdollisessa sotatilanteessa olla Naton jäsen?
Riippuu kovasti sotatilanteesta, jollaista en ylipäätään osaa hahmottaa Suomeen tulevan.
YK:n rauhanturvaajia on maailmalla enemmän kuin koskaan. Suomalaisia on YK:n rauhanturvaoperaatioissa ennätysvähän. Pitäisikö Suomen osallistua mieluummin YK:n vai NATO:n rauhanturvaoperaatioihin?
YK on luovuttanut NATOlle monen operaation käytännön johdon. Hyvä on olla mukana erityisesti YK:n suorissa operaatioissa, ja mieluusti vähän nykyistä vahvemmin.
TALOUDESTA JA EUROSTA:
Onko euron romahtaminen mahdollista?
En usko sellaiseen.
Olette sanonut, että talouskysymykset sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikka nivoutuvat nykyisin yhä tiiviimmin keskenään. Mistä siinä on kysymys?
Siitä, että raha puhuu. Siis valtapolitiikan välineenä on yhä selvemmin talous, rahapolitiikka, esim vaihtokurssit, setelien painaminen yms.
Miksi kannatat uutta maailmanjärjestystä?
En kannata, mutta se tulee talouden painopisteen siirtyessä itään ja kehittyviin maihin, ja talous on myös valtaa.
Kuinka Bilderberg -ryhmä on vaikuttanut käyttäytymiseesi ja päätöksiisi politiikassa? Osallistuit ryhmän kokoukseen vuonna 1997.
Ei millään tavalla eikä se ole kai ryhmän tarkoituskaan.
PERUSSUOMALAISISTA:
Onko Halonen puuttunut liikaa Perussuomalaisten toimiin?
En ole nähnyt hänen niihin osallistuvan.
Onko Timo Soini mielestänne populisti?
Paikka paikoin ehkä, mutta sitä vikaa tuppaa politiikassa olemaan.
___________________________________________________
Mitä mieltä olette, pitäisikö kansalaisten saada tietoonsa nk. Tiitisen listan henkilöt?
Luovuttaisin ne tutkijoiden käyttöön.
VASTAUKSET HESARIN CHATISTA.- Jaahas,...
Sale siis kehuu Venäjän demokratiakehitystä, vähättelee Naton tarvetta, antaisi Halosen tapaan Tiitisen listan tutkijoille ja.....herranjestas....onko Niinistöstä OIKEASTI tullut vasemmistolainen?
- Vasemmistoliiton Paa
Jaahas,... kirjoitti:
Sale siis kehuu Venäjän demokratiakehitystä, vähättelee Naton tarvetta, antaisi Halosen tapaan Tiitisen listan tutkijoille ja.....herranjestas....onko Niinistöstä OIKEASTI tullut vasemmistolainen?
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on tänä vuonna suosinut helsinkiläisen rap-yhtyeen SMC Lähiörottien ja brittiläisen Noel Gallagherin uusia levyjä. Kristillisdemokraattien Sari Essayah pitää yhdysvaltalaisesta Norah Jonesista, ja demareiden Paavo Lipponen kehuu Chisua.
- Selvästi yli puolet
Selvästi yli puolet (54%) IL:n kyselyyn vastanneista haluaisi karsia presidentin valtaa, mikäli Paavo Väyrynen valittaisiin presidentiksi.
Toiseksi hanakimmin valtaa vietäisiin Timo Soinilta. - Vihreiden Pekka Haav
Jaahas,... kirjoitti:
Sale siis kehuu Venäjän demokratiakehitystä, vähättelee Naton tarvetta, antaisi Halosen tapaan Tiitisen listan tutkijoille ja.....herranjestas....onko Niinistöstä OIKEASTI tullut vasemmistolainen?
Vihreiden Pekka Haavisto ei ole ilmoituksensa mukaan sijoittanut lainkaan rahaa osakkeisiin tai rahasto-osuuksiin. Omistusasuntonsa viime vuonna myynyt Haavisto asuu väliaikaisesti vuokralla. Myöskään vasemmistoliiton Paavo Arhinmäellä ei ole osakkeita tai rahasto-osuuksia. Arhinmäki asuu puolisoineen osaomistusasunnossa.
- Presidenttiehdokkaid
Presidenttiehdokkaiden yhteispaneeli on aiheuttanut yleisöryntäyksen ja sekaannusta Tampereella. Kaikki kiinnostuneet eivät mahdu sisään Aamulehden ja Ylen Tampereen Radion järjestämään tilaisuuteen.
Tampere-talon pienessä salissa järjestettävään tilaisuuteen jaossa ollet 500 lippua olivat loppuneet kesken jo pari tuntia ennen tilaisuutta. Puoli tuntia ennen tilaisuutta talon aulaan oli saapunut kuitenkin kymmeniä ihmisiä, joita ei päästetty enää sisää saliin. . Monet olivat erittäin pettyneitä ja antoivat kipakkaa palautetta tilaisuuden järjestelyistä. - Presidentinvaalien e
Vasemmistoliiton Paa kirjoitti:
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on tänä vuonna suosinut helsinkiläisen rap-yhtyeen SMC Lähiörottien ja brittiläisen Noel Gallagherin uusia levyjä. Kristillisdemokraattien Sari Essayah pitää yhdysvaltalaisesta Norah Jonesista, ja demareiden Paavo Lipponen kehuu Chisua.
Presidentinvaalien ennakkoäänestys on jatkunut laimeahkolla innolla.
Alkuillan alustavien tietojen mukaan tänään on käynyt äänestämässä noin 203 000 kansalaista eli vähemmän kuin eilen ennakkoäänestyksen aloituspäivänä. Naiset äänestivät miehiä aktiivisemmin.
Kahden päivän jälkeen äänestäneitä on reilut 433 000 eli 10,4 prosenttia äänioikeutetuista.
Viime vaaleissa vastaavana, toisena ennakkoäänestyspäivänä äänesti runsaat 230 000 ihmistä eli selvästi enemmän kuin nyt. - Niinistö on otsikoin
Niinistö on otsikoinut bloginsa "Lipposen leimakirves". Siinä hän kiistää olevansa demokratian vastainen ja sanoo aina puolustaneensa kansanvaltaa.
- En ole rasisti enkä halveksi demokratiaa. Olen isänmaallinen, mutta en äärioikeistolainen, Niinistö kirjoittaa.
Eduskunnan puolustusvaliokuntaa johtava Niinistö puolestaan moittii Lipposta tämän pääministeriaikojen "pelottavan oikeistolaisesta talouspolitiikasta". Samalla hän muistuttaa Lipposen kannatuksen olevan selvässä laskussa.
- Suomen kansa ei selvästikään halua Lipposen kaltaista ihmistä presidentiksi, Niinistö päättelee. - Lipposen vastaisku
Jaahas,... kirjoitti:
Sale siis kehuu Venäjän demokratiakehitystä, vähättelee Naton tarvetta, antaisi Halosen tapaan Tiitisen listan tutkijoille ja.....herranjestas....onko Niinistöstä OIKEASTI tullut vasemmistolainen?
Lipposen vastaisku
Lipponen ei kuitenkaan anna arvostelussaan periksi. SDP:n veteraanipoliitikko muistuttaa Jussi Niinistön puheesta eduskunnassa viime syksynä. Tuolloin Niinistö sanoi, että "poistaa varmistimen, kun kuulee sanan demokratia". Lipposen mukaan Niinistö pitää parlamentarismia kansanvallan heikentämisenä.
Samalla Lipponen haluaa antaa Niinistölle oppitunnin Suomen tasavallan synnyn vaiheista.
- J. Niinistö unohtaa, että Suomen hallitusmuodon perustaksi tuli vuonna 1919 eduskuntakeskeinen parlamentaarinen järjestelmä, Lipponen muistuttaa. - Urho Kekkonen siteer
Vasemmistoliiton Paa kirjoitti:
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on tänä vuonna suosinut helsinkiläisen rap-yhtyeen SMC Lähiörottien ja brittiläisen Noel Gallagherin uusia levyjä. Kristillisdemokraattien Sari Essayah pitää yhdysvaltalaisesta Norah Jonesista, ja demareiden Paavo Lipponen kehuu Chisua.
Urho Kekkonen siteerasi usein Niccolo Machiavellin ajatusta, että viisas valtiomies etsii ystävät läheltä ja viholliset kaukaa. Siinä on kyllä edelleen vinha perä, jos kohta Suomella ei varsinaisia vihollisia ole edes kaukana.
Uuden presidentin pitää nähdäkseni pitää yllä ja kehittää hyviä suhteita kaikkiin naapurimaihin. Taloudellisen ja kaupallisen yhteistyön kehittäminen Venäjän kanssa on tärkeässä roolissa. Venäjä on juuri hyväksytty WTO:n jäseneksi. Se on Suomelle iso markkina ja lähellä. Paljon suurempi markkina-alue on Kiina, mutta sen ihmisoikeustilanne on ehkä vielä ongelmallisempi, kuin Venäjällä. Kiina loukkaa ihmisoikeuksia esimerkiksi Tiibetissä.
Yhdysvaltojen suhteiden hoitaminen on myös Suomelle tärkeää. Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että Yhdysvallat käy edelleen terrorisminvastaista sotaansa, joten liiallista leimautumista Yhdysvaltojen liittolaiseksi tulee välttää. Se voi luoda ja tuoda kaukana olevan mahdollisen vihollisen terrorismin muodossa myös tänne.
Suomen presidentti voisi minusta kansainvälisissä yhteyksissä nostaa esille ja pitää vahvasti agendallaan asevarustelun ja kehitysavun välistä räikeää epäsuhtaa. Ihmiskunta tuhlaa tolkuttomasti voimavaroja asevarusteluun, mikä estää tai hidastaa siviilipuolen ongelmien korjaamista. Ne ovat juuri niitä ongelmia, jotka toimivat usein terrorismin kasvualustana. - Toinen kierros näytt
Jaahas,... kirjoitti:
Sale siis kehuu Venäjän demokratiakehitystä, vähättelee Naton tarvetta, antaisi Halosen tapaan Tiitisen listan tutkijoille ja.....herranjestas....onko Niinistöstä OIKEASTI tullut vasemmistolainen?
Toinen kierros näyttää nyt suhteellisen varmalta. Gallupin perusteella Niinistö saisi toisella kierroksella 61–67 prosentin kannatuksen.
Edelleen epätietoisten äänestäjien määrä on kuitenkin edelleen huomattava. 14 prosenttia vastaajista ei vielä osaa sanoa, ketä äänestää. Uutena ryhmänä gallupissa ovat ne, jotka eivät halua kertoa kantaansa. Heitä on 17 prosenttia. Tässä ryhmässä on mukana jo ennakkoäänestäneitä suomalaisia. - Kristillisdemokraatt
Vasemmistoliiton Paa kirjoitti:
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on tänä vuonna suosinut helsinkiläisen rap-yhtyeen SMC Lähiörottien ja brittiläisen Noel Gallagherin uusia levyjä. Kristillisdemokraattien Sari Essayah pitää yhdysvaltalaisesta Norah Jonesista, ja demareiden Paavo Lipponen kehuu Chisua.
Kristillisdemokraattien presidenttiehdokas Sari Essayah kiemurteli uskontoon liittyvien kysymysten edessä Helsingin Sanomien ja Nelosen vaalitentissä Sanomatalossa Helsingissä tiistaina.
Toimittajat ihmettelivät, miksi helluntailainen Essayah ei ole suostunut puhumaan kaikista uskonkysymyksistä vaalikampanjansa aikana.
Helsingin Sanomien politiikan toimittaja Piia Elonen halusi tietää, mitä Essayah oikein salailee. - Kristillisdemokraatt
Kristillisdemokraattien presidenttiehdokas Sari Essayah kiemurteli uskontoon liittyvien kysymysten edessä Helsingin Sanomien ja Nelosen vaalitentissä Sanomatalossa Helsingissä tiistaina.
Toimittajat ihmettelivät, miksi helluntailainen Essayah ei ole suostunut puhumaan kaikista uskonkysymyksistä vaalikampanjansa aikana.
Helsingin Sanomien politiikan toimittaja Piia Elonen halusi tietää, mitä Essayah oikein salailee. - Itse uskon Väyrysen
Itse uskon Väyrysen mahdollisuuksiin myös historiallisen kokemuksen perusteella. Vuodesta 1994 vaalien toisella kierroksella ovat olleet aina vastakkain nainen ja mies, vasemmistolainen ja keskustaoikeistolainen sekä hallituspuolueen ja oppositiopuolueen ehdokas. Nyt näyttää siltä, että kaksi ensimmäistä noista kolmesta vastakohdasta häviää näissä vaaleissa. Toiselle kierrokselle on menossa kaksi miestä, joista kumpikaan ei ole vasemmistosta.
- Voidaan tietysti väi
Presidentinvaalien e kirjoitti:
Presidentinvaalien ennakkoäänestys on jatkunut laimeahkolla innolla.
Alkuillan alustavien tietojen mukaan tänään on käynyt äänestämässä noin 203 000 kansalaista eli vähemmän kuin eilen ennakkoäänestyksen aloituspäivänä. Naiset äänestivät miehiä aktiivisemmin.
Kahden päivän jälkeen äänestäneitä on reilut 433 000 eli 10,4 prosenttia äänioikeutetuista.
Viime vaaleissa vastaavana, toisena ennakkoäänestyspäivänä äänesti runsaat 230 000 ihmistä eli selvästi enemmän kuin nyt.Voidaan tietysti väitellä, onko tällaisen asetelman rakentaminen reilua, kun presidentti vastaa kuitenkin ennen muuta ulkopolitiikasta. Reilua tai ei, niin on tehty kolme kertaa ennenkin. Ahtisaari hyödynsi siekailematta syvän laman synnyttämää tyytymättömyyttä vuonna 1994. Ahon kampanjassa oli vahva sisäpoliittinen lataus vuonna 2000 ja vuonna 2006 Niinistö löi pääministeri Vanhasen vaalien ensimmäisellä kierroksella myös puolueensa oppositioasemaa hyödyntämällä.
- Seiskan tähtityttö
Kristillisdemokraatt kirjoitti:
Kristillisdemokraattien presidenttiehdokas Sari Essayah kiemurteli uskontoon liittyvien kysymysten edessä Helsingin Sanomien ja Nelosen vaalitentissä Sanomatalossa Helsingissä tiistaina.
Toimittajat ihmettelivät, miksi helluntailainen Essayah ei ole suostunut puhumaan kaikista uskonkysymyksistä vaalikampanjansa aikana.
Helsingin Sanomien politiikan toimittaja Piia Elonen halusi tietää, mitä Essayah oikein salailee.Essayah vaatii täyskäännöstä EU:n talouskriisin hoitoon: http://areena.yle.fi/video/1326826252281 .
- ”Minusta kyllä maan
Urho Kekkonen siteer kirjoitti:
Urho Kekkonen siteerasi usein Niccolo Machiavellin ajatusta, että viisas valtiomies etsii ystävät läheltä ja viholliset kaukaa. Siinä on kyllä edelleen vinha perä, jos kohta Suomella ei varsinaisia vihollisia ole edes kaukana.
Uuden presidentin pitää nähdäkseni pitää yllä ja kehittää hyviä suhteita kaikkiin naapurimaihin. Taloudellisen ja kaupallisen yhteistyön kehittäminen Venäjän kanssa on tärkeässä roolissa. Venäjä on juuri hyväksytty WTO:n jäseneksi. Se on Suomelle iso markkina ja lähellä. Paljon suurempi markkina-alue on Kiina, mutta sen ihmisoikeustilanne on ehkä vielä ongelmallisempi, kuin Venäjällä. Kiina loukkaa ihmisoikeuksia esimerkiksi Tiibetissä.
Yhdysvaltojen suhteiden hoitaminen on myös Suomelle tärkeää. Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että Yhdysvallat käy edelleen terrorisminvastaista sotaansa, joten liiallista leimautumista Yhdysvaltojen liittolaiseksi tulee välttää. Se voi luoda ja tuoda kaukana olevan mahdollisen vihollisen terrorismin muodossa myös tänne.
Suomen presidentti voisi minusta kansainvälisissä yhteyksissä nostaa esille ja pitää vahvasti agendallaan asevarustelun ja kehitysavun välistä räikeää epäsuhtaa. Ihmiskunta tuhlaa tolkuttomasti voimavaroja asevarusteluun, mikä estää tai hidastaa siviilipuolen ongelmien korjaamista. Ne ovat juuri niitä ongelmia, jotka toimivat usein terrorismin kasvualustana.”Minusta kyllä maan keulakuvan seksuaalinen suuntautuminen on hieman muutakin kuin yksityisasia. Sehän tulisi heti näkyviin presidentin valtiovierailuilla sellaisissa maissa, joissa homoseksuaalisuus on laissa rikokseksi määritelty. Tosin luulen, että homoseksuaalisen presidentin puoliso jäisi vapaaehtoisesti kotiin noilta matkoilta.”
Tälle aiheelle voidaan nyt panna piste .. ja lopullisesti.
Alla linkki kuviin, joissa Saksan ulkoministeri Guido Westerwelle Omanin sulttaanin kanssa (käsi kädessä), Saudi-Arabian kuninkaan kanssa, Saudi-Arabian ulkoministerin kanssa ja Iranin presidentin kanssa sekä Kiinan vierailulla miespuolisonsa kanssa.
http://kaikki-elamasta.blogspot.com/2012/01/tama-aihe-pitaisi-olla-jo-kasitelty.html
Suomessakin kävi ulkomaalainen valtionpäämies valtiovierailulla ja useilla epävirallisilla vierailuilla aikana, jona homoseksuaalisuus oli täällä rangaistavaa. - Tilannehan oli se, e
Tilannehan oli se, että Keijo Korhonen syrjäytettiin ulkoministerin paikalta 1977 ja tämän paikan otti Väyrynen. Korhosen poliittinen ura katkaistiin kun edessä häämötti loistava poliittinen ura ulkoministerinä. Korhonen olisi voinut nousta jopa Kekkosen seuraajakandidaattien kärkeen ulkoministerinä jos olisi saanut osoittaa vahvuuttaan. Tätä ei Korhoselle sallittu, sitä vastoin Korhoselle tarkoitettua latua lähtikin kulkemaan Paavo Väyrynen, joka nousi lopulta 1980 kepun puheenjohtajaksi kaatamalla Turun puoluekokouksessa Johannes Virolaisen. Paikalla olisi voinut olla Keijo Korhonen, joten ei olekaan ihme, että Korhonen katkeroitui. Tämän vuoksi kysyinkin, että miksi Korhonen oli presidenttiehdokkaana 1994? Ja mitä tapahtui 1990 kepun puoluekokouksessa? Miksi suosikkina puheenjohtajavaaliin lähtenut Eeva Kuuskoski ajettiin sivuraiteelle? Miksi Ahosta tehtiin puheenjohtaja 1990? Väyrysen luopuminen merkitsi hyvästijättöjä pääministerin paikalle 1991 vaalien jälkeen. Puheenjohtajuudesta luopumisen Väyrynen onkin tunnustanut suureksi virheekseen. Virhehän se oli. Koivisto olisi joutunut 1991 nimittämään Väyrysen porvarihallituksen, eikä Ahon jos Väyrynen olisi jatkanut kepun johdossa. Tässä Väyrynen olisi saanut poliittisen voiton Koivistosta ja sosiaalidemokraateista. Ja missä oli Keijo Korhonen? Odotti vuoroaan 1994 presidentinvaaliin.
- Herkin hetki eilen o
Herkin hetki eilen oli Haaviston Lippos-kehujen jälkeen. Vanhin Paavo oli ilmeisen otettu kuulemastaan. Ja mieli tekee laittaa syrjään kaikki kyynisyys ja epäily Haaviston laskelmoinnista, kehut tulivat ikään kuin omalla äänellä ja täydestä sydämestä.
Ihmetyttää tuo vanhimman Paavon ponnettomuus. Ennen joulua uhosi, että sitten näette, kun joulunjälkeen tulee kunnon keskustelua Suomen suunnasta. No, joulu on mennyt enkä ainakaan minä ole vieläkään mitään huomannut. - kuka voitti? Ilmeise
Jaahas,... kirjoitti:
Sale siis kehuu Venäjän demokratiakehitystä, vähättelee Naton tarvetta, antaisi Halosen tapaan Tiitisen listan tutkijoille ja.....herranjestas....onko Niinistöstä OIKEASTI tullut vasemmistolainen?
kuka voitti? Ilmeisesti suomalainen äänestäjä ja demokratia. Kaikenlaisista asiantuntijoiden ennakkokaavailuista ja galluptykityksestä huolimatta sunnuntaina kolmen kärkeen näyttävät pääsevän Sauli ”perintöprinssi” Niinistö, Paavo ”sitä-ei-ainakaan-äänestetä” Väyrynen ja Pekka ”tunnettu-syy-estää-kannatuksen” Haavisto. Hyvä me.
- Perussuomalaisten pr
Voidaan tietysti väi kirjoitti:
Voidaan tietysti väitellä, onko tällaisen asetelman rakentaminen reilua, kun presidentti vastaa kuitenkin ennen muuta ulkopolitiikasta. Reilua tai ei, niin on tehty kolme kertaa ennenkin. Ahtisaari hyödynsi siekailematta syvän laman synnyttämää tyytymättömyyttä vuonna 1994. Ahon kampanjassa oli vahva sisäpoliittinen lataus vuonna 2000 ja vuonna 2006 Niinistö löi pääministeri Vanhasen vaalien ensimmäisellä kierroksella myös puolueensa oppositioasemaa hyödyntämällä.
Perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Timo Soinin mielestä vihreiden Pekka Haaviston kampanja lähti nousuun sen jälkeen, kun tämä oli vieraillut perussuomalaisten kansanedustajan Teuvo Hakkaraisen sahalla.
Haavisto vieraili loppusyksystä Viitasaarella Hakkaraisen sahalla. Soini katsoi Ylen Suuressa vaalikeskustelussa, että vierailu oli taitavasti organisoitu. Kun muut hyökkäsivät perussuomalaisten kimppuun, Haavisto ojensi kätensä, Soini huomautti. - Lipponen sanoi, ett
Voidaan tietysti väi kirjoitti:
Voidaan tietysti väitellä, onko tällaisen asetelman rakentaminen reilua, kun presidentti vastaa kuitenkin ennen muuta ulkopolitiikasta. Reilua tai ei, niin on tehty kolme kertaa ennenkin. Ahtisaari hyödynsi siekailematta syvän laman synnyttämää tyytymättömyyttä vuonna 1994. Ahon kampanjassa oli vahva sisäpoliittinen lataus vuonna 2000 ja vuonna 2006 Niinistö löi pääministeri Vanhasen vaalien ensimmäisellä kierroksella myös puolueensa oppositioasemaa hyödyntämällä.
Lipponen sanoi, että olemme asemoituneet länteen. Lipponen oli itse asiassa harvinaisen rehellinen tässä, että Suomea on hänen johdollaan asemoitu länteen, Arhinmäki hyökkäsi.
- Suomeakin on viety koko ajan kohti Nato-jäsenyyttä. Vastassa on ollut vain kriittinen kansalaisten näkemys ja tasavallan presidentti, joka vastustaa Nato-jäsenyyttä.
Lipponen kuittasi Arhinmäen puheet lyhyesti.
- Salaliittoteorioita. - Nyt on kuitenkin var
Vasemmistoliiton Paa kirjoitti:
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on tänä vuonna suosinut helsinkiläisen rap-yhtyeen SMC Lähiörottien ja brittiläisen Noel Gallagherin uusia levyjä. Kristillisdemokraattien Sari Essayah pitää yhdysvaltalaisesta Norah Jonesista, ja demareiden Paavo Lipponen kehuu Chisua.
Nyt on kuitenkin varsin mahdollista, että Sauli Niinistö on jo päättyneessä ennakkoäänestyksessä kerännyt noin 550000 – 580000 ääntä. On varsin todennäköistä, että yksistään tuolla äänimäärällä mentäisiin toiselle kierrokselle. Ne äänet, jotka Niinistö saa vaalipäivänä, vain lisäävät kaulaa toiseksi sijoittuvaan. Toisella kierroksella Niinistö kerää miepidetutkimuksien mukaan noin 3/4 äänistä, olipa vastassa sitten Haavisto tai Väyrynen. Uskon tosin, että ensimmäisen kierroksen jälkeen Niinistön jälkeen kakkoseksi sijoittuva saa nauttia ylimääräisestä gallupnosteesta, joaka hieman tasoitta tilannetta. Mutta kuten Biaudet suoraan sanoi, niin lopulta kuitenkin Sauli Niinistö presidentiksii tullaan valitsemaan.
- Niinistön asema ei o
Vasemmistoliiton Paa kirjoitti:
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on tänä vuonna suosinut helsinkiläisen rap-yhtyeen SMC Lähiörottien ja brittiläisen Noel Gallagherin uusia levyjä. Kristillisdemokraattien Sari Essayah pitää yhdysvaltalaisesta Norah Jonesista, ja demareiden Paavo Lipponen kehuu Chisua.
Niinistön asema ei ole uhattuna. Gallupien mukaan hän voittaisi toisella kierroksella kumman tahansa ensimmäisen kierroksen kakkosen.
Sitten siihen Koiviston lausuntoon. En ymmärrä, mikä Koiviston motiivi oli? Miksi tällainen ulostulo Koivistolta juuri nyt? Kun Koiviston katumus ei presidentinvaltaoikeuksia muuta, niin mistä on kysymys? - Presidentinvaalien e
Presidentinvaalien ensimmäinen kierros antoi tärkeän opetuksen siitä, miten kohdata erilaisuus. Enkä tarkoita sitä, että Pekka Haavisto (18,8%) voitti Timo Soinin (9,4%) . Pekka Haaviston menestys ei nimittäin ollut vastajytky. Tarkoitan sitä, miten Pekka Haavisto voitti Paavo Lipposen (6,7%) ja Eva Biaudetin (2,7%).
Lipponen ja Biaudet rakensivat kampanjaansa paljon Perussuomalaisia vastaan. He pyrkivät profiloitumaan vastavoimana jytkylle, esitaistelijoina pimeyden voimia vastaan. Joskus on tärkeätä seistä puolustusasemissaan, mutta useimmiten muurin rakentaminen itsen ja toisen välille vain lisää vihanpitoa meidän ja muiden välillä, molemmin puolin. Kun viholliskuvia rakennetaan, on ainoana voittajana kovat arvot ja lisääntyvä vihanpito molemmin puolin muuria.
- Väyrystä käy...
...vähän sääliksi. Kauheesti se yrittää ja kiertää Suomea tuhansia kilometreja, mutta kaikki nauraa sille. Osa avoimesti päin naamaa, osa ilkurisesti ja häveliäästi, mutta vain todellinen idiootti ottaa sen tosissaan.
Väyrynen, jos kuka, on varmaan sillä Tiitisen listallakin.- Nooooo
Sillä on aikaa sitten parannella haavoja mäntyniemessä.
- Meinaatko että
Nooooo kirjoitti:
Sillä on aikaa sitten parannella haavoja mäntyniemessä.
...joku kutsuu sen sinne kylään?
Paavon joutsenlaulu on mollivoittoinen, kun lopputulos on selvä. - Vasemmistoliiton Paa
Meinaatko että kirjoitti:
...joku kutsuu sen sinne kylään?
Paavon joutsenlaulu on mollivoittoinen, kun lopputulos on selvä.Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on tänä vuonna suosinut helsinkiläisen rap-yhtyeen SMC Lähiörottien ja brittiläisen Noel Gallagherin uusia levyjä. Kristillisdemokraattien Sari Essayah pitää yhdysvaltalaisesta Norah Jonesista, ja demareiden Paavo Lipponen kehuu Chisua.
- Sari Jehovan morsio
...se vasta hihhulilta vaikuttikin. Muuten ihan hyviäkin vastauksia mutta se uskonnollinen hihhulointi ja vanhoillisuus. Onhan tässä nyt jo naispappeihin kai totuttu ahdasmielisimmissäkin seurakunnissa? Vaan nainen vaietkoon seurakunnassa...ja yhteiskunnassa, niinkö?
Hyvin tyypillinen puolueensa tuote. Ei mitään jakoa ja amen perään. - Jotakin pitää
....äänestää, mutta valitse nyt noista.
Kyllä vaikeeta on. Ei juuri kiinnosta. - Tuossa porukassa
...ei ole ketään, jota äänestäisin. Saattaa olla että ensimmäisen kerran vaalit jäävät väliin. Jos ilma sallii, käyn kirkkovenee piirustamassa.
Ja kirjoitan perään Keränen. - Soini ei haluu!
Mutta voisiko Portugali näytellä myös näissä vaaleissa jonkinlaista roolia? Olisiko niin, että Soini lähtiessään lomailemaan antoi viestiä äänestäjille ja myös perussuomalaisten aktiiveille, ettei näillä presidentinvaaleilla ole niin väliä?
”Lomaviikko lopettaa spekuloinnin siitä, pyrkiikö Soini tosissaan toiselle kierrokselle. Ei pyri, hän on valinnallaan tekemässä Paavo Väyrysestä toisen kierroksen ehdokasta”, ennusti blogikollega Jussi Lähde maanantaina palstallaan.
Siihen viittaisi myös Soinin kampanjakalenteri. Sen mukaan Soini pitää ensimmäisen tilaisuuden yli kahteen viikkoon ensi perjantaina Pirkkalassa. Tilaisuuksia järjestetään – ainakin tällä tietoa – vain yksi päivässä, kun eduskuntavaaleissa Soini esiintyi parhaina päivinä kahdeksassakin tilaisuudessa. - Ei vakuuta!
Kannattaa palauttaa mieleen Väyrysen Vladimirov ystävyydet, hallituksen ja presidenttiehdokkaiden kaatoyritykset Koivisto, kun arvioi Paavo Väyrysen uraa ja saavutuksia. Itse ajattelen hänet hajoita ja hallitse tyyppinä.
- Muistakee!
•Niinistön kannattajien kannattaa äänestää Haavistoa, jotta Sauli saa kaverikseen toiselle kierrokselle jonkun joka pakottaa vähän skarppaamaan. Oikeasti, kamppailu Soinia vastaan olisi kamalaa katsottavaa. Söisi sitä sivistynyttä imagoa, joka Niinistöllä vielä sentään on. Tai Väyrystä, paluu menneisyyteen ja mitäänsanomattomuuteen. Kamppailu Haavistoa vastaan tekee Niinistöstä paremman ihmisen ja presidentin, pakottaa hänet ottamaan homman tosissaan.
- Nyt mokasi Arhinmäki
http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012010515044899_pd.shtml
Kissantappaja julisteentekijänä! - Soini ei osaa
Eilisen Soinin tentin jälkeen YLE:llä ainakin itselleni vahvistuivat käsitykset, jonka mukaan Soinille naisäänestäjien kosiskelulla ei ole mitään merkitystä kun ei edes muistanut naisen nimeä ketä olisi halunnut sosiaaliseen ryhmäänsä. Oli joku vaalea nainen, mutta miehet muisti jämäkästi nimeltä. Naiset ovat Soinille selvästi alemmalla tasolla, sovinistinen asenneko?
Lisäksi Soinin ehdottomuus paistoi läpi. Toi selvästi esiin kuinka presidenttinä saattaisi ajautua hallituksen kanssa ilmiriitoihin. Jos Soini nousisi presidentiksi, Suomessa alkaisi todella kovat poliittiset riidat sillä Soini puuttuisi mielipiteillään lähes kaikkeen toimintaan Suomessa. Onko Suomella varaa alkaa riitelemään itsensä kanssa? - tarvitaanko pressaa?
Koko virka on lakkautettava. Kuten Miika Kurtakko totesi, on virka kuninkaan- ja keisarinvallan perua. Suomi ensimmäisenä maana antoi äänioikeuden kaikille mitä voisimme juhlia kaikkien muiden juhlien sijaan kansallisena ja kansainvälisenä merkkipäivänä. Demokratiasta seurasi, että eduskuntaan tuli välillä vasemmistoenemmistö mitä tasoittamaan presidentin virka perustettiin käyttämään potentiaalista valtaa kansanvallan hillitsemiseksi. Tätä valtaa UKK käytti 70-luvulla valituttamalla itsensä vaaleitta johtamaan omaa virkamieshallitustaan jonka pääministerinä oli oma klooninsa joka muiden perässähiihtäjien tavoin asetti opposition naurunalaiseksi.
Kun silloisen EK:n intellektuellit olivat ajaneet Neuvostoliiton kaupan hiihtäjinä Ahti Karjalaista mustana hevosena presidentiksi päätettiin siirtyä suoraan kansanvaaliin. Tällöin asialla oli merkitystä siksi että presidentillä oli valtaa ja tahdottiin ettei vallankäyttäjää valita manipuloimalla. - (MTV3)
Hilla-Hullu
Vieras
Pimeää pelottelua vai valuvikoja? - Katso kiihkeä eurokeskustelu vuodelta 1998
http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/2011/12/1456537/pimeaa-pelottelua-vai-valuvikoja---katso-kiihkea-eurokeskustelu-vuodelta-1998
Pimeää pelottelua vai valuvikoja? - Katso kiihkeä eurokeskustelu vuodelta 1998 !
35 kommenttia
08.12.2011 11:49
Pääministeri Paavo Lipponen käytti värikkäitä ilmaisuja eurokeskustelussa huhtikuussa 1998.
Euroopassa eletään nyt euron piinaviikkoa. Keskustelu käy kiihkeänä siitä, säilyykö euro pystyssä.
Kiihkeää keskustelu oli myös keväällä 1998, kun Suomen hallitus ja oppositio kävivät nokkapokkaa euron liittymisen puolesta ja vastaan.
Äänessä olivat pääministeri Paavo Lipponen (sd.) ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok) sekä oppositiojohtaja Esko Aho (kesk).
- Tämä on pimeää pelottelua. Tämä on pimeää pelottelua. Te maalaatte mörön seinälle ja joudutte sitä vielä sieltä itse pyyhkimään, Lipponen jyrisi oppositiolle.
Aho puolestaan syytti hallitusta kansan pelkääjäksi, kun se ei uskaltanut järjestää kansanäänestystä liittymisestä Euroopan talous- ja rahaliittoon EMU:un.
- Tekeillä olevasta EMU-päätöksestä löytyy samanlaisia valuvikoja kuin rahamarkkinoiden vapauttamisesta ja ECU-kytkennästä, Aho sanoi.
MTV3:n politiikan toimittaja Matti Maunu epäili äänestyksen jälkeen eduskunnan lopullista tietämystä euroon liittymisestä.
- Kyllä hämmästyisi pieni kulkija jos tietäisi, kuinka epätietoisia tässä asiassa ollaan. Suomen piti mennä EMU:un korkean koron maana. Nyt näyttää siltä, että eurosta tulee heikko, koska siellä on heikon talouden maita kuten Italia ja Espanja, Maunu arvioi.
(MTV3)
http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/2011/12/1456537/pimeaa-pelottelua-vai-valuvikoja---katso-kiihkea-eurokeskustelu-vuodelta-1998
Vastaa lainauksen kanssa - Minäkö fasisti?
Soinilla on kyllä aikamoinen pokka, kun hän kutsuu joukkojansa kasaa syyttämällä kuviteltuja vastustajia fasisteiksi. Siitä on jonkinmoinen aika, kun näitä sanavalintoja viimeksi käytetty suomalaisessa poliittisessa elämässä.
Viimeksi tätä taidettiin kuulla taistolaisten suusta. Kun ajattelee perussuomalaisten maahanmuuttajakriittisen fraktion kielenkäyttöä, niin vertaus ei edes ontuva. Mutta Soinin suussa se yllättää. Tätäkö on odotettavissa tulevaisuudessa? Toivottavasti ei. - adsasdasdasad
Itsehän äänestän Haavistoa, välittää paljon muustakin kuin luonnosta ja tasa-arvosta. Helposti lähestyttävä koko kansan presidentti. Oikeanlaiset arvot pakkoruotsittamista lukuunottamatta.
Toisaalta koko presidentin virka alkaa olla jo niin turha kuin olla ja voi. Mitä jos perustuslaki pistettäisiin uusiksi ja edustustehtävät (joita ei montaa ole) siirtyisivät pääministerille? - Paavo nai!
35-vuotias Arhinmäki solmi avioliiton pitkäaikaisen puolisonsa, eläinlääkäri Päivi Lahden kanssa eilen Malmin työväentalolla Helsingissä.
Työväentalon jälkeen juhlat jatkuivat Kuudes linja -ravintolassa Pertti Kurikan nimipäivät -yhtyeen keikalla, missä Arhinmäki läsnäolijoiden mukaan esiintyi hymy kasvoilla ja liina rintataskussa.
Facebook-päivityksessään Arhinmäki kertoo "häämatkansa" suuntautuvan Turkuun, Raisioon, Saloon ja Karkkilaan. - Yks pointti lisää
Suoran kaksivaiheisen vaalin julmimpia piirteitä on, että toisella kierroksella on paljon pettyneitä äänestäjiä. Poliittisen kampanjoinnin kulttuuriin liittyy pyrkimys iskostaa kannattajien mieleen ajatus, jonka mukaan oma ehdokas on ylivoimaisen hyvä ja muut enemmän tai vähemmän kelvottomia. Viesti on mennyt perille. Tämän voi todeta miltä tahansa nettikeskustelufoorumilta.
Nytkin ollaan tilanteessa, jossa osa äänestäjistä jo tuskailee nöyryytystä, joka on edessä kun oma ehdokas putoaa vajaan kahden viikon päästä. Uuden suosikin valitseminen finaalia varten ei ole erityisen motivoivaa; tästä on omakohtaista kokemusta. - ,, ,, ,, ,, ,, ,, ,,
Niinistöä ajetaan kuin käärmettä pyssyyn presidentiksi.
Olen myös ollut huomaavinanai, että niinistöllä on Koivisomaisia piirteitä tai maneereita.
Mutta mutta Koivisto oli komea sharmikas mies ja sen vuoksi koko kansan Manu.
Lisaäkai koivisto oli piktä ja näyttävä ja hänen vaimonsa oli , ja on myös näyttävä viisas nainen , aikuinen naninen.
Niinistö on pikkiriikkinen ja vanha mies, nuoren tytön kanssa elävä papukka.. - Lama-ajan tarjokkaat
Suomalaisten poliitikkojen suhtautuminen tiibetiläisjohtajaan nousi esille dalai-laman vieraillessa Suomessa elokuussa. Hallituksen jäsenistä vain kehitysministeri Heidi Hautala (vihr) tapasi dalai-laman. Tarja Halonen (sd) ei ole tavannut dalai-lamaa ulkoministerinä tai presidenttinä.
- "anonym"
Ei nimimerkkiä
Vieras
tutkikaahan myös lipposen ja niinistön sekä siimeksen tekemää aktiv-hansa sopimusta kun he myivät tuhansia suomalaisia velkaorjuuteen norjalaisille ja muumimamma julisti sopimuksen salaiseksi,
on se niin härski juttu. nyt katainen ja urpiainen on myymässä loputkin suomen itsenäisyyttä euroopan pankeille.
tämä eduskunta pitäisi hajoittaa kiireenvilkkaan että jäisi edes jotain pelastettavaa. sateenkaari hallitukset ovat kaikkein vaarallisimpiä kansalle koska siellä on vain audin penkki tärkeämpi kuin aate jota vallanhimoissaan poljetaan ja unohdetaan äänestäjille antamat lupaukset.
arhinmäki on hyvä esimerkki kun valta huumaa. näkee kyllä pälyilevistä silmistä että meno pelottaa kun tulee tilinhetki, ja sehän tulee seuraavissa vaaleissa. - kannabiskysymys?
Pitäiskö kannabis laillistaa?
kirjoittaja: Matti123 13:14
Ei. Tunnen mietojen huumeiden pitkäaikaiskäyttäjiä, ja kyllä sekin jäljet jättää. Pikemmin pitäisi suosia huumeetonta elämää ja vähentää myös alkoholin käyttöä. Juominen on joskus Suomessa urheilulaji niinkuin saunominenkin.
kirjoittaja: Pekka Haavisto 13:17 - frakingzombiedemons
pöö. HEI! EI OLE MITÄÄN PELÄTTÄVÄÄ SINÄ KURJA VERO-ORJA! MUAHHAHHAHA
- Toistuuko historia?
Rehn-ilmiö tai vuoden 2000 vaalien kokoomusnaisten Halos-myönteisyys ovat hyviä esimerkkejä aidosta ”liittoutumasta”: ne syntyvät pääosin itsestään, selkeiden ja perinteisten valtarakennelmien ulkopuolella. Vaalikoneistojen on kyettävä lukea ajan merkit ja vahvistaa niitä.
Kummatkin esimerkit kertovat myös toisesta ilmiöstä: naiset äänestävät aktiivisimmin kuin miehet. Jos vihervasemmistolainen liittouma näissä vaaleissa syntyisi, niin eiköhän sen takana olisi jälleen naiset. - Taktikointia
En näe Haavistolla kovinkaan suuria mahdollisuuksia nousta samanlaiseksi yllättäjäksi kuin Rehn aikoinaan. Kentältä tulleen palautteen perusteella Niinistön haastajista vahvimmissa nosteessa olisi Paavo Väyrynen ja hän voi hyvinkin olla kakkonen selvällä marginaalilla seuraavissa gallupeissa. Jos kuitenkin Haavisto pystyy roikkumaan mielipidetutkimuksisa melko lähellä Väyrysen lukemia (tai Soinin jos Soini on kakkosena, mitä en kylläkään usko), niin silloin suurten kaupunkien epäröivistä äänestäjistä melko moni saattaisi taktisista syistä äänestää Haavistoa, jotta Väyrynen (tai Soini) putoaisi toiselta kierrokselta.
- Musta hevonen!
Tai ehkä vihreä?
Jos Niinistöstä tulee presidentti, hän saa Suomen kannalta terveemmät eväät, jos on joutunut käymään viimeisen kaksinkamppailun nimenomaan Haaviston kanssa. Mutta liikkuvassa nykyhetkessä on ihan mahdollista, ja toivottavaa, että valituksi tuleekin lopulta Haavisto.
Tuntemukseni ja tietämykseni perusteella sanon, että Pekka Haavisto on osaava ja kokenut ja että hänestä voisi tulla valtionpäämies, joka suhtautuu maailmaan avoimesti, ja jolla on arvostelukykyä. Omat arvonsa hänellä on kohdallaan, eikä pinna katkea heti kättelyssä. Aina yhtä yllätyksellisen Venäjänkään merkitystä hän ei vähättele. - mattieino
Matti Keränen
12.1.2012 18:41
0
Sulje
http://mattieino.puheenvuoro.uusisuomi.fi/90401-tallaista-on-nettikeskustelu-suomi24fi-politiikka-palstalla-ipu
Tällaista on nettikeskustelu Suomi24.Fi - Politiikka - palstalla - IPU !
5.12.2011 23:26 Matti Keränen 13 kommenttia
sensuuri? Vieras Viestejä: n/a Vakiovalinta
Tällaista on nettikeskustelu Suomi24.Fi - Politiikka - palstalla - IPU ! sensuuri?
iputyttö
1.12.2011 13:04
Miksi ihmeessä täällä saa nuo sinivihreät valehdella IPUsta kieli mustana,kun joitain tosia kirjoituksia sensuroidaan?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10287174
VASTAA
Kerro kaverille
Ilmoita asiaton viesti
Pilkatuksi Joutunut
5.12.2011 23:15
Sulje
Koska tälle palstalle on jo alun alkaen solutettu valtapuolueitten
mielipidepoliisit valvomaan , ohjaamaan , ohjeistamaan ja nälvimään
vilpittömiä kirjoittelijoita !
Koko Suomi24.Fi - Porttaali on surullisen kuuluisa olemattomasta
nettimoraalista !
Ei millään muulla keskustelusivustolla modet , ylläpitäjät ja talon oma
väki manipuloi eikä vääristele keskusteluja !
Tällä palstalla ei tarvitse esittää mitään hyvien tapojen vastaisia asioita
joutuakseen sensuroiduksi !
Täysin Orwelliläinen ajatuspoliisi on tämän palstan käytäntönä !
Täällä ylläpito räkyttää , vittuilee , haistattelee ja nimittelee asiallisiakin
kirjoittelijoita ..... Tosi On !
VASTAA
Kerro kaverille
Ilmoita asiaton viesti
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10287174
Viesti
Ei hyväksyttäviä kommentteja.
Kommentoi 13 kommenttia
http://mattieino.puheenvuoro.uusisuomi.fi/90401-tallaista-on-nettikeskustelu-suomi24fi-politiikka-palstalla-ipu HUIPPUASIALLINEN PALAUTE ON JATKUVA MAANTAPA SUOLI24.FI -
SIVUSTON IPU - JA PRESIDENTTIPALSTOILLA :
Esittelen tassa nyt vuodenvaihteen seudun uusimmat helmet .
Kaikki sitaatit ovat Suomi24.Fi - sivuston yllapidon palautetta nimimerkin
mattieino avaamiin kirjoituksiin . . . Lukekaa ja naurakaa !
Warszawa , Polska , 12.014.2012 kello 18.25
Matti Keraenen alias Hilla-Hullu .
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10284865#comment-53086062
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Pidätysvaivainen
5.12.2011 08:58
-2 Sulje
...Eino-pappa voisi vetää itsensä kaulakiikkuun.
Mitä nopeammin, sen parempi kaikille.
Mieluummin heti. Aamupvää on vielä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Pidätysvaivainen...
5.12.2011 14:53
0 Sulje
...Eino-pappa voisi vetää itsensä kaulakiikkuun.
Mitä nopeammin, sen parempi kaikille.
Mieluummin heti. Iltapvää on vielä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
...aito kusimulukku
-1 Sulje
Mistä tunnistaa12.12.2011 07:34
0 Avaa Sulje ...aidon kusimulukun?
Se herää aamulla kasvot kellertäen, kun virtsa ei sustu tulemaan ulos, se asuu pohjoisessa itätuontilumpun kanssa ja aloittaa päivänsä kopiomalla paskåja linkkejä, joita kukaan ei jaksa kahlata.
Lempinimeltään se on kusiainen tai runkkukukko.
Iän puolesta se runkkaaminenkin on jäänyt vähemmälle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10340414
Yritäpäs Matti...
28.12.2011 10:18
0 Sulje
....nyt oikein kovasti elää vuotta 2011?
Eikä sitäkään ole kauaa jäljellä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10354684
Tekeekö ikä
3.1.2012 10:23
0 Sulje
...kunkkurukolle tepposet? Tuntuu vanhat asiat kuin eiliseltä ja nykypäivästä ei tajua enää mitään? Aikamoinen aasinsilta Staliniin, mutta melkoinen aasi Sinä oletkin. xD
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Keränen tekee
12.1.2012 05:00
0 Sulje
...kuolemaa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Irena Keränen_
4.1.2012 20:49
-1 Sulje
Olen samaa mieltä ja nostan pipaani Haloselle. Työllään vaurastunut kansainvälinen ja fiksu nainen. Hyvältä tuntuu myös se, ettei Halonen ole osoittanut haikeutta sati katkeruutta työnsä jättäessään, vaikka välillä on tullut runsaastikin lunta tupaan.
Kyllä Haloskasta voisi ottaa oppia maan seuraavakin pressa!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tuossa porukassa
2.1.2012 13:08
0 Sulje
...ei ole ketään, jota äänestäisin. Saattaa olla että ensimmäisen kerran vaalit jäävät väliin. Jos ilma sallii, käyn kirkkovenee piirustamassa.
Ja kirjoitan perään Keränen.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4131- salaliittoko?
Mistähän johtuu, että yhtään gallupia ei ole tehty tai ainakaan julkaistu joulukuussa tehtyjen kyselyjen jälkeen. Hesari 3.1. ”Niinistön kannatus laski rajusti”. Iltalehti 5.1. ”Niinistön kannatus laskee yhä, Väyrynen kiilasi kakkoseksi”. Näiden uutisten jälkeen gallupien teko pysähtyi kuin seinään.
Median propagandakoneiston valta murtui jo Ek-vaaleissa. Nyt tullaan näkemään toinen jytky. Tohtori Väyrynen nousee toiselle kierrokselle ja tulee voittamaan vaalit. - Soini putoaaaaaaa
Kokoomuksen Sauli Niinistön kannatus on nyt 49 prosenttia, eli vaaleissa mentäisiin tällä tuloksella niukasti toiselle kierrokselle. Laskua Niinistölle mitattiin joulukuusta kaksi prosenttiyksikköä.
Väyrysen kannatus on noussut kaksi ja Haaviston kolme prosenttiyksikköä.
Perussuomalaisten Timo Soini saa kyselyssä yhdeksän prosentin kannatuksen, mutta suunta on laskeva. - Eva ei taida...
...nyt näissä kinkereissä menestyä.
- hauskoja homoja
Ha-hah -hauskaa oli ehdokkaalla , puolisolla ja yleisökin mylvi haltioissaan juontajista puhumattakaan kun Haaviston puoliso oli jäänyt kiinni rattijuoppoudesta.
Miten lie jos olisi aiheuttanut onnettumuuden varmaan sittenkin jättehauskaa.
Totta vie , kyllä meitä ehdokkaailla on siunattu!!.- keltis vaan
Kyllä Paavo&Paavoilla on pinnat kireellä (Väyrynen,Lipponen) ja mitä jos ne surkimukset vielä pressaksi pääsevät....Lipponen aliarvioi jatkuvasti äänestäjiä eli suomen kansaa......onneksi ei tarvi äänestää tuollaisia.
- sininen ja valkoinen
keltis vaan kirjoitti:
Kyllä Paavo&Paavoilla on pinnat kireellä (Väyrynen,Lipponen) ja mitä jos ne surkimukset vielä pressaksi pääsevät....Lipponen aliarvioi jatkuvasti äänestäjiä eli suomen kansaa......onneksi ei tarvi äänestää tuollaisia.
Ovat varsinaisia pellehermanneja Väyrynen ja Lipponen.Ovat aikansa eläneitä ja muumioituneet 70-luvulle.Kuka viitsii äänestää heitä?Ei ole mitään uutta annettavaa,samoja vanhoja asioita toistelevat.Ovat olemukseltaankin vastenmielisiä.En ole koskaan 12v aikana katsonut Halosen uuden vuoden puhetta.Onko muita samanlaisia ihmisiä? En myöskään ole katsonut linnanjuhlia montaa kertaa sen aikana.No nyt taas voi alkaa katsoa,kun Niinistöstä tulee presidentti.
- Pekassa tulevaisuus
Haavisto on ehdokkaista presidentillisin, ei mikään rahaa ajatteleva ja kulissien takana ilkeilevä Niinistö vaan oikeiden arvojen takana seisova tulevaisuuteen katsoja. Häneen kannattaa oikeasti uskoa, jos kokee parhaaksi ehdokkaaksi, eikä ainakaan jättää äänestämättä, koska liian moni ei usko Pekan mahiksiin. Ihmeitä tapahtuu jos niitä tehdään! Itse Nobel-Ahtisaari pitää Pekkaa oman työnsä seuraajana, ja 40 asiantuntijaa Suomen viidenneksi tärkeimpänä vaikuttajana maailmalla. Ei mikään turha mies!
- Väyrynen tekee!
Niinistön, joka on kaksi vuotta nuorempi kuin Väyrynen, olkapäät ja katse ovat painuneet alaspäin. Kampanjakunto ei riittänyt ja sekavista puheista tuli entistä sekavampia. Onneksi säälittävät mainoskampanjat tehtiin ajoissa, jotta nuukahtanut papparainen ei näyttäisi niissä enää yhtään kuolleemmalta kuin nyt.
Mutta kas kummaa. Kaksi vuotta vanhempi Väyrynen porskuttaa iloisin mielin päin tuulta ja myrskyä. Koska on siviilielämässä monen alan yrittäjä, ei tietystikään luovuta, vaan jatkaa hymyssä suin. Yrittäjän on luotettava itseensä ja niin kirjailija, yrittäjä ja tohtori Väyrynen tekeekin!
Väyrynen edustaa suomalaisia arvoja ja suomalaista SISUA parhaimmillaan ja omalla esimerkillään. Voiko enää parempaa presidenttiehdokas olla olemassa.
Muut höpöttelevät ja jossittelevat ja lupailevat ja haaveilevat, mutta Paavo on ne asiat jo tehnyt ihan itse. Lipponen lupaa pitää nuorista huolta, mutta Paavolla on nuorista huolta pitävä yritys. Siinä on puheiden ja tekojen ero.
Väyrysen rinnalta löytyvät ne surkeimmat ehdokkaat..... ei väärin... kaukaa, todella kaukaa Väyrysen takaa löytyvät nuo muut puolueittensa sätkynuket ja surkimukset, jotka yrittävät vain saada itseään ja puoluettaan esille kansallisessa mediassa.
Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17113043
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454830Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392798Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1211979Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1131725Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3671655Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361481