Nopeusvalvonta

opel88

Hei,

Tänään ajoin tietä, jolla on 80 km/h nopeusrajoitus. Mielestäni en ajanut ylinopeutta, mutta ihan varma en kuitenkaan ole. Yhdellä bussipysäkillä seisoi poliisiauto, se oli samalla puolella tietä kuin mihin minäkin ajoin. En tiedä oliko se valvomassa nopeuksia vai mitä tekemässä, mutta jonkinlainen vilkkuvalo sillä oli päällä. Ohitin sen bussipysäkin, ja siitä ehkä n.200 metrin päässä oli risteys, josta käännyin oikealle, pienemmälle tielle. Mietityttää, että jos kyseessä oli poliisin tutka ja mahdollisesti edessäpäin olisi ollut sitten uusi poliisiauto joka olisi pysäyttänyt ylinopeutta ajavat, niin mites sitten noiden käy jotka kääntyivät siitä risteyksestä toiselle tielle, eivätkä jatkaneetkaan suoraan? Välttyvätkö he silloin sakoilta, koska heitä ei ollut toinen poliisiauto pysäyttämässä?

Nyt panikoin, että tuleeko mulle joku sakko kyseisestä tilanteesta, jos sitten kuitenkin ajoin ylinopeutta. Minulla on myös toinen takavalo autostani palanut (huomasin asian vasta tänään, enkä ollut vielä lamppua ehtinyt vaihtaa).

Kukaan ei minua siis pysäyttänyt, mutta voiko tuollaisessa tilanteessa olla mahdollista, että autoni on kuvattu jonkinlaisella kameralla, ja mahdollinen sakko tulee postissa? Ehdin hiljentää nopeuttani selvästi, koska näin poliisiauton jo melko kauan ennen kuin osuin sen kohdalle. Kuinka kaukaa tutka pystyy mittaamaan ylinopeuden?

11

1808

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 40

      Ajoit tutkan ohitse jo paljon ennen näkemääsi poliisiautoa. Poliisiautossa olijat laittoivat pysäytysvilkun päälle, jotta sinä olisit pysähtynyt. Ilmeisesti vältyt sakoilta, koska pääsit karkuun.

    • opel88

      Apua, siis mun olis pitänyt pysähtyä??? No on kyllä aika erikoinen systeemi niillä, näin nimittäin vain nopeasti vilahtavan jonkun vilkkuvalon, sen jälkeen mitään ei enää vilkkunut. Silloin kun ajoin hiljaista vauhtia poliisiauton ohi, mitään ei mielestäni missään vilkkunut, huomasin vain että kyseessä oli poliisiauto. Ja tapahtumahetkellä oli hämärää, mutta ei täysin pilkkopimeää.

      Eikös tollasestakin sitten rangaistus pitäisi tulla, jos ei noudata pysähtymiskäskyä?? Apua... Ja luulis että siellä ois joku poliisimies ulkona autosta pysäyttämässä, eikä niin että ne molemmat poliisit on auton sisällä? Outo juttu mun mielestä. Voi hemmetti jos nyt oon tehny jotain väärin. Todellakaan tarkotuksella en ajanut karkuun. Jos mua on siinä tilanteessa yritetty pysäyttää, niin sitä en ole kyllä ollenkaan tajunnut.

      Mahdollistahan voi olla kyllä joku muukin syy...voihan siinä olla sattunut hetki sitten joku kolari tai muu juttu, minkä takia poliisit olivat siinä pysäkillä...

    • ghsfghsfg452yh

      Muutama pointti:

      - Nimimerkin "40" vastaus on täyttä paskaa, älä siitä välitä.
      - Tutkaa havemmin laitetaan sellaiseen paikkaan, jossa on mahdollista tutkan ja pysäyttäjien välillä kääntyä sivutielle
      - Tutka-autolla ei ole vilkut päällä
      - Paikallaan oleva poliisi-auto ei pysäytä ketään "pysäytysvaloilla", vaan ihan oikea poliisisetä tulee silloin ilmaisemaan pysähtymisen tarpeen (ollessaan liikkeessä poliisi voi pysäyttää edellä ajavan auton pysäytysvaloilla, jotka ovat väriltään punaiset)

      Todennäköisimmin poliisi on tuossa pysäyttänyt jonkun mopon tms. tai ollut tarkistamassa jonkun bussipysäkille sammuneen kuntoa ym. Eli voit olla huoletta.

      • 3

        Joopa, joo.
        Eli uskoit ihan kaiken, mitä aloittaja kirjoitteli. Huvikseenhan ne poliisedät niitä vilkkuja näyttivät. Toivottivat vain hyvää joulua, eikö niin !


    • opel88

      Joo, eli tutka-auto se ei ainakaan ole ilmeisesti ollut. Tosiaan itsekin mietin että eikös yleensä tollaisessa pysäytystilanteessa pitäisi poliisin olla siinä tiellä/tien sivussa seisomassa huomioliivit päällä ja viittoa autoilija pysähtymään? Muutenhan noissa tulis paljon väärinkäsityksiä eikä autoilijat välttämättä ymmärtäis pysähtyä...tai siis hyvin epäselvä ois tollanen tilanne, jossa pelkkä yhden kerran vilahtava valo näkyisi, mutta ei mitään poliisimiestä missään....

      Toivottavasti voin tosiaan olla huoletta ja unohtaa asian.

    • mersuilija 60

      Ajan Lahti - Helsinki moottoritietä noin kerran viikossa kumpaankin suuntaan. Nopeuteni on se suurin sallittu talvinopeus 100 km / h. (tarkistettu mittari) ja vakionopeus säädin päällä. Ihmettelen sitä miksi nopeusrajoitus ei koske kaikkia tielläliikkujia. Noin 95% autoista ajaa huomattavaa ylinopeutta, kelillä kuin kelillä. Miksi nopeusrajoituksia sitten asetetaan, kun niitä pidetään useimpien piittaamattomien mielestä vitsinä. Ehdotankin nopeusvalvontaviranomaisille aktiivisempaa valvontaa, nimenomaan moottoriteille. Varmasti muutama valvonta ryhmä tienaisi plkkansa niistä sakkotuloista. Moni viranomainen tuskailee sitä, kun kiinteästä nopeusvalvonnasta on ilmoitettava etukäteen. Eihän ylinopeutta ajavatkaan ilmoita rikoksestaan etukäteen, niin miksi valvonnasta pitää ilmoittaa. Myöskään ohittavat eivät piittaa ohitettavasta, vaan ollessaan ohitettavan rinnalla vääntäytyvät 5 -10 metrin päähän ohitettavan eteen, oli keli mikä hyvänsä. Tilaa on varmasti mennä kauemmas (n. 20 - 30 metrin päähän), koska ketään ei tule vastaan ja takana tulevat ohittajat ajavat suunnilleen samaa ylinopeutta. Ei näköjään Suomessa hallita alkeellisimpiakaan liikennekäyttäytymistapoja (verrattuna saksalaisiin ja keskieurooppalaisiin).

    • ygfdgh5

      "Miksi nopeusrajoituksia sitten asetetaan, kun niitä pidetään useimpien piittaamattomien mielestä vitsinä"

      Siksi, että tekemällä se kuten se nykyään tehdään, se antaa hyvän perusteen kerätä valtion kassaan rahaa. Nopeusrajoitukset pääteillä sopivasti vähän alemmaksi kuin mitä on mitenkään järkevästi perusteltua, ja sitten kamerapönttö tai ratsia sopivaan kohtaan ja avot. Paljon pieniä ylinopeuksia, joista näppärästi polliisisetä kirjoittaa jojo suoraan sakon tai rangaistusvaatimuksen, jotka syyttäjä hyväksyy liukuhihnalta.

      Fiskaalisesti äärimmäisen tehokasta.

      Onneksi nykyteknologia on ajan tasalla (navigaattorit ja puhelimien karttasovellukset, jotka varoittavat pöntöistä), ja poliisi itse vähentää tähän kohdistuvia resurssejaan jatkuvasti, joten suurimman osan ajasta voi keskittyä ajelemaan järkevää tilannenopeutta sen sijaan, että kyttäisi nopeusmittarin ja sen tien reunassa pönöttävän tikkarin lukeman suhdetta. Jos siitä nyt sitten joku pieni muistutus kerran kymmenessä vuodessa tai harvemmin osuu kohdalle, niin se on siinä ajassa säästetty jo ihan sillä miten paljon vähemmän on tien päällä tarvinnut aikaa autonratissa istua.

      Toki sen voisi tehdä järkevämminkin kuten mmonessa mainitsemassasi Euroopan maassa, jossa nopeusrajoitukset on asetettu todellisen turvallisuustarpeen mukaan (joissain maissa jopa ajoittain korotettu). Tällöin niitä myös noudatetaan paremmin.

      • näin on

        Hoh, hoijaa. Poliisin keräämät sakkorahat ovat valtion budjetissa promilleluokkaa, joten perustele poliisivihasi muulla tavalla.


      • ygfdgh5
        näin on kirjoitti:

        Hoh, hoijaa. Poliisin keräämät sakkorahat ovat valtion budjetissa promilleluokkaa, joten perustele poliisivihasi muulla tavalla.

        Toistasataa miljoonaa vuodessa, ja tällä vuosituhannella kasvanut vajaata kymmentä prosenttia vuodessa. Eihän se suuressa kokonaisuudessa paljoa ole, mutta naurettava summa silti kieroilla keinoilla turvallisuustyöksi naamioituna kerätyksi piiloveroksi.

        Ja ei, kyseessä ei ole poliisiviha. Teen työtä, jossa olen jatkuvasti yhteistyössä heidän kanssaan. Ja silläpä tiedänkin, että poliisit itsekin ovat turhautuneita tähän asiaan. Hekin tekisivät paljon mielummin oikeaa poliisityötä kuin olisivat voudin apulaisia.


      • 8+18
        ygfdgh5 kirjoitti:

        Toistasataa miljoonaa vuodessa, ja tällä vuosituhannella kasvanut vajaata kymmentä prosenttia vuodessa. Eihän se suuressa kokonaisuudessa paljoa ole, mutta naurettava summa silti kieroilla keinoilla turvallisuustyöksi naamioituna kerätyksi piiloveroksi.

        Ja ei, kyseessä ei ole poliisiviha. Teen työtä, jossa olen jatkuvasti yhteistyössä heidän kanssaan. Ja silläpä tiedänkin, että poliisit itsekin ovat turhautuneita tähän asiaan. Hekin tekisivät paljon mielummin oikeaa poliisityötä kuin olisivat voudin apulaisia.

        Kannatat siis vapaita nopeuksia. Vielä 1970 luvun alussa Suomen maanteillä tehtailtiin yli 1200 vainajaa vuosittain, kun taajamien ulkopuolella ei ollut nopeusrajoituksia. Autoja ei ollut puoliakaan siitä, mitä nyt.


    • trollivaara

      tää on oltava trolli :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe