Haluaisin kysyä, kuinka todennäköistä on pelkästä vainoharhaisuudesta sairastuminen oikeaan psykoosiin? Onko kokemuksia ts. sairaskertomuksia, kuinka sairautenne on kulkenut ja milloin pitäisi olla huolissaan?
Pelkään, että olen sairastumassa jonkinlaiseen psykoottiseen häiriöön. Minulla on ollut masennus 7 vuotta ja vakava masennus nyt vuoden yhtäjaksoisesti. Olen lääkityksellä citalopram (jos se vaikuttaisi jotenkin asiaan?). Olen aina ollut pikkuisen vainoharhainen, varmaan koska minua on kiusattu ja syrjitty. Olen melko varma, että lähes kaikki yhä syrjivät minua ja puhuvat minusta pahaa, enkä ole varma ovatko ystävänikin samaa mieltä ainakin ajoittain. Minusta tuntuu myös että oma perheenikään ei välitä minusta ja olisi helpompaa jos minua ei olisi.. Mutta luulenpa että tämä johtuu tästä masennuksesta.
Minulla on myös mitä luultavimmin narsistinen ystävä, tai no, ex-ystävä, koska kyllästyin hänen temppuihinsa. Olen tosi vainoharhainen varsinkin hänen suhteensa, mikä toisaalta saattaa olla ihan aiheellista. Odotan koko ajan, että hän suunnittelee jotakin minun tai ystävieni suhteen... Jotakin ikävää tietysti, hyväksikäyttämistä tms.
Olen tehnyt psykologilla sellaisen psykoosiseulontakyselyn, minkä läpäisin silloin ihan ilman mitään. Voisin tehdä tämän kyselyn uudelleen, mutta ongelmana on, etten oikein pidä terapeutistani enkä luota häneen. Mitä teen?
Näen myös hyvin levottomia unia ja minulla on joskus nukahtamisvaikeuksia, ja olen melko väsynyt jatkuvasti. Mikä myös minua mietityttää tässä, on että vaikka ennen pelkäsin ns. normaaleja juttuja kuten pimeää, en enää pelkää ja välillä tuntuu että olen kuin yhtä sen normaalisti pelottavan asian kanssa, ja sen vuoksi en pelkää.
Jos joku parantunut tai asiasta tietävä osaisi kertoa, miten toimia vai toimiako mitenkään...
Vainoharhaisuudesta psykoosiin?
4
452
Vastaukset
- mielitekitepposet
Minulla on myös ollut vainoharhaisuutta siinä 16-20 ikävuoden välissä. Ajattelin myös, että ihmiset puhuvat pahaa ja joskus jopa ajattelin, että vanhemmat ajattelevat minusta pahaa. Tulloin elämässäni tapahtui muutenkin suuri muutoksia. Uudet opiskelut, menetin entisiä kavereita jne. En ole koskaan kuitenkaan sairastunut psykoosiin. Vainoharhaisuus on hävinnyt vanhemmiten, kun olen löytänyt luotettavia ystävyyssuhteita ja olen muutenkin kasvanut vanhemmaksi, joten vainoharhaisuutta pystyy myös järjellä ajattelemaan, että mikä on totta ja mikä ei.
- Tahdistettu.Sinde
Mä luulin, että tätä sai tehdä skitsofreniasta.
Se saatanan poliisilaitos.
Ei siihen oli jo käytöshäiriö-albiino.
Kahto sitä ei voi tehdä enää.
Se on lapsenmielinen, vajaamielinen, ja jutut vain jatkuu ja jatkuu
Kasvoi hänkin muutaman sentin.
Mä en kasvanut senttiäkään, hänen ihovaurioidensa takai.
Onkohan hän kovinkin sekaisin?
Hän on kypärässä monis vertiksen yläpuolella juuri karvoituksen yläpuolella.
Tarkoitatko tätä käytöskypärää sekunttikellosta?- Enminä:Sinde82
Niin, tuskin kukaan on enää vainoharhainen.
Mun mielestä se ei ole realistista, elää sellaisessa realismissa, enkä ole sillä tavalla sellaiseen vertikaalin puuttumiseen tai rengastuksen ml. tai pl. apua tarvinnut. Vainoharhaisuus ja realistisuus ovat vain hetkenkestävä tunne ja harha, joka ei ole todellinen. Sitä löytyy sosiaalisesta kanssakäymisestä ihan normaalilla luonnollisella tavalla, mutta pääpointti on, että haittaako se sosiaalista vuorovaikutusta?
Se vertikaalisuus luetaan ympäristötasolta jotenkin ihmeellisesti, siis jotenkin ihan väkivallalla ja käsien välistä. Se on jäänyt ihan kesken. Vertikaalisuus tarkoittaa autenttisia viittomia. Realismi ja vertikaalisuus eivät liity mitenkään toisiinsa.
"Joka s******** yö nukun sun kanssa esimerkiksi sun lopun elämäsi."
-Niin, miksi pitää olla sillä tavalla kytkettynä, ihan huomaamattomastikkin. Esim. ihan vauvoilla on jo verkostopalveluseuranta. Mä jaan itseni sillä tavalla osista ja kasvoista, että uni tulee, katselemalla muita ihmisiä.
- Joo, voi se tuntua vähän ikävältä. Ja aiheuttaa Bermudan kolmion ja sään takia, vainoharhoja tai inhon tunnetiloja, aivan kuten esim. raiskaus ja seksuaalinen väkivalta.
- "Me voidaan käsitellä näitä *verkostopalveluja*, jos näistä jäi jotain kysyttävää, yhdessä."
Mitä mun pitäisi tajuta näistä, mitä mun piti tajuta tästä? Miten vauvaterapian palvelut suhteutettiinkaan aikuisuuteen?
Pythagoraan lause ja Bermudan kolmio eivät ole ihan yhtenäisen samoja asioita. Siis vertikaalisuus osittetuna muodostaa ilmeisesti murtoluvun, kun katsotaan yhdessä suurempaa kokonaisuutta. Normaalisti ajatellaan, ettei murto-osaa voi nähdä. Vertikaalisuus ositettuna muodostaa tunnetaustaisen näön, ei näkemisen iloa, kuten ihmissuhteissa yleensä käsitelleään. Siis muodostaen vain yleensä tunteen, eli inhimilliteetin, empatian ja loogisuuden. Jälleen näkemisen ilo, no en tiedä:
- Yritänköhän liian vaikeaa asiaa? Vain selittää hieman matemaattisia malleja ja murtoluku-piirakkaa.
Esim. 1:
- "Mä yritän vain olla reilusti, peloissanikin, vahingoittamatta sua ja mua ja siksi teen kaikki ihan reilusti, en pahalla, enkä jälleennäkemisen toivossa." Miksi nämä olisivat vainoharhoja?
Esim. 2:
- "Vertikaalisuus osittettuna muodostaa kuitenkin persoonallisuuden."
- jk
ninkö
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k453606On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole352337Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi802266Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä542160Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.251595Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma641522- 761437
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?55993Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?69967Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi39849