Olen liki 5 kymppinen mies joka erosi 22 vuotta kestäneestä parisuhteesta runsaat 7 ja puoli vuotta sitten.
Ex vaimon kanssa ei oikein mikään toiminut olimme kuin eri planeetalta niin arkisissa asioissa kuin seksin ja rahan käytön suhteenkin. Heti erottuani tapasin itseäni 9 vuotta nuoremman naisen joka teki samaan aikaan eroa omasta liitostaan. Olimme toisillemme aluksi enemmän tai vähemmän ns. laastari suhde. Niinhän siinä kävi että yhdessä olo ja seksi oli niin ihanaa että vähitellen rakastuimme toisiimme. Seurustelimme muutaman vuoden kunnes runsaat 3 vuotta sitten muutimme yhdessä asumaan.
Naisella joka nyt on avovaimoni on kaksi kouluikäistä lasta joista tyttö on nyt 12 v ja poika 10 v.
Jo seurusteluaikana poltin monesti päreeni täysin näihin lapsiin ja varsinkin nuorempaan joka alle kouluikäisestä asti on pompottanut äitiään ja isoäitiään (avovaimoni äitiä) niin kuin tahtoo. Äiti mä haluun tuota ja äiti mä haluun tätä ja äiti tai mummi osta ja antaa lapselle mitä ikinä maailmassa on koskaan älynnyt pyytää.
Minua on sivusta seuranneena ärsyttänyt tällainen käytös yli kaiken.
No luulin että kaiketi ne asiat siitä muuttuvat parempaan päin kun asutaan saman katon alla ja minä miehenä pääsen vähän komentelemaan sitä poikaa. No varsinaiset ongelmat alkoivat tuossa vajaat pari vuotta sitten kun talosta alkoi häviämään rahaa. Poika varasti rahaa sekä minulta että siskoltaan. Rahat kuulemma menivät kavereiden kanssa kioskille. Aina kun tämä lellikki jäi kiinni varkaudesta ei äiti häntä rankaissut parin viikon kotiarestia enempää. Jos yritin antaa omia rangaistuksiani koska sentään asun samassa osoitteessa ja myös minun rahojanihan tämä kaveri oli varastanut niin aina avovaimoni käveli rangaistusten yli. Poika on aina saanut pizzaa ja kokista sekä DVD:itä jne. mitä ikinä on älynnyt pyytää on hänellä sitten rangaistus päällä tai ei. Arvaa ärsyttääkö tämä minua. Lisäksi meillä pitää tätä nykyä olla kaikki rahat, arvoesineet tulitikkuja myöden lukituissa lipastoissa ettei tämä riiviö pääse varstamaan niitä. Viimeisin varkaus tapahtui viime elokuussa kun yhdessä kaverinsa kanssa varastivat kaverinsa äidiltä yli 400€!! Mitä teki avovaimoni, antoi viikon kotiarestia ja sillä hyvä. Hän ei edes halunnut /uskaltanut kertoa tapahtuneesta omille vanhemmilleen koska ei kuulemma halunnut pilata heidän syksyään. Avovaimoni on siis totaalisen nalkissa tuohon pikku riiviöön jota ei osaa/halua pistää kuriin.
Viimeisin ongelma tuli esiin eilen kun tulimme töistä kotiin oli olohuoneessa leikitty tulitikkuleikkejä vaikka varmasti tietää että tulitikuilla leikkiminen on kiellettyä. Otin lämpöä eilen ja sanoin avovaimolle että joko tuo poika muuttaa isänsä luo asumaan tai minä muutan pois. Totuus on että vihaan tuota pikku terroristiä niin paljon että olen menettämässä rakkauteni avovaimooni ja olen tosissani sitä mieltä että ero on ainut ratkaisu tähän tilanteeseen. Aiemmin harrastimme seksiä tosi paljon avokkini kanssa nyt sekin rupeaa olemaan enemmän kuin hiipumaan päin. Kiitos tämän terrorisoivan lapsen.
Nämä avokkini lapset ovat joka toinen viikonloppu isänsä luona mutta ei koskaan pidempiä aikoja esim. kesälomalla. Nytkin kun lasten piti olla Joulu isänsä luona niin heidät oli ihan pakko tuoda kotiin jo Joulupäivänä koska lasten isän piti päästä ryyppäämään kavereidensa kanssa.
Minulla on itsellä jo yli kaksikymppinen poika ja hän ei ole koskaan käyttäytynyt yhtä moukkamaisesti mitä tämä 10 vuotias rääpäle on koko sen iän käyttäytynyt mitä minä olen häntä tuntenut.
Mainittakoon että tuo nyt 12 vuotias tyttö on aivan toisenlainen, kiltti ja tottelevainen ja ottaa huomioon muitakin kuin vain minä minä minä minä poika.
Onko joku muu törmännyt vastaavaan??
Avokin poika terrorisoi
22
485
Vastaukset
- Olet todella liikaa
No muuta ja heti, sillä sen vuoksihan poika terrorisoi, että olet tullut hänen kotiinsa, ei hän tullut sinun kotiisi ja kaiken lisäksi tuot esiin, että komenlet vielä siellä.
Olet vienyt pojalta kaiken, muuta heti pois, lapsikin saa elämänsä kuntoon sillä.- Kypsä lapseen
Kiitos ohjeesta nimim" olet todella liikaa".
Olen tätä miettinyt että pitäisiköhän muuttaa. Toisaalta tiedän että kun pistetään avokin kanssa lusikat jakoon hänelle jää vain velkaa ja minä sentään olen vuosien varrella saanut kerättyä vähän omaisuuttakin. Ajattelen avokin parasta ja sitä ettän pärjää taloudellisesti. Samalla myös saavat avokin lapsetkin taloudellista turvallisuuutta. Mutta koska en kestä sitä terrorisoivaa varastelevaa poikaa taidan toden totta lähteä kävelemään ihan niin kuin neuvot. Minä pärjään kyllä ja löydän kyllä uuden naisen ja sellaisen jolla ei ole tuollaista varstelevaa riiviö lasta. - 3
Kypsä lapseen kirjoitti:
Kiitos ohjeesta nimim" olet todella liikaa".
Olen tätä miettinyt että pitäisiköhän muuttaa. Toisaalta tiedän että kun pistetään avokin kanssa lusikat jakoon hänelle jää vain velkaa ja minä sentään olen vuosien varrella saanut kerättyä vähän omaisuuttakin. Ajattelen avokin parasta ja sitä ettän pärjää taloudellisesti. Samalla myös saavat avokin lapsetkin taloudellista turvallisuuutta. Mutta koska en kestä sitä terrorisoivaa varastelevaa poikaa taidan toden totta lähteä kävelemään ihan niin kuin neuvot. Minä pärjään kyllä ja löydän kyllä uuden naisen ja sellaisen jolla ei ole tuollaista varstelevaa riiviö lasta.Ilmeisesti tuo pikkupoika on ollut jo aiemminkin pomo kodissaan ja jatkaa samaa roolia.
Tilanne on ikävä ja rassaava.
Toisaalta tuollaiselle nassikalle olisi hyvä näyttää kaapin paikka, joskus sen joku kumminkin jossain vaiheessa elämää näyttää ja toisaalta se on sikäli väärin että, kuten jo ylempänä todettiin, tullut hänen kotiinsa.
Joka tapauksessa tuo poika tuolla asenteella hankkii tulevaisuudessa vaikeuksia elämäänsä. - mk
Kypsä lapseen kirjoitti:
Kiitos ohjeesta nimim" olet todella liikaa".
Olen tätä miettinyt että pitäisiköhän muuttaa. Toisaalta tiedän että kun pistetään avokin kanssa lusikat jakoon hänelle jää vain velkaa ja minä sentään olen vuosien varrella saanut kerättyä vähän omaisuuttakin. Ajattelen avokin parasta ja sitä ettän pärjää taloudellisesti. Samalla myös saavat avokin lapsetkin taloudellista turvallisuuutta. Mutta koska en kestä sitä terrorisoivaa varastelevaa poikaa taidan toden totta lähteä kävelemään ihan niin kuin neuvot. Minä pärjään kyllä ja löydän kyllä uuden naisen ja sellaisen jolla ei ole tuollaista varstelevaa riiviö lasta.Tuommoinen poika ei tartte kun kunnon selkäsaunan ja jos varastaminen ei lopu niin annetaan koko ajan vähän enemmä. Eikö pojan kaverin äiti ilmoittanut lastensuojeluun siitä 400€ varastamisesta ja niin edelleen. Otappa luulot pois pojalta ja sanot että täällä määrään minä ja missään ei anneta periksi että silleen ja kannykä, tietokone ja muut pelijutut puoleksi vuodeksi pois niin asia muuttuu ja taitaa pojan äiti olla ihn nyssykkä kun ei osaa laitta poikaa kuriin ja muutamaksi kuukaudeksi lastenkotiin niin tyyli muuttuu.
- Kypsä lapseen
3 kirjoitti:
Ilmeisesti tuo pikkupoika on ollut jo aiemminkin pomo kodissaan ja jatkaa samaa roolia.
Tilanne on ikävä ja rassaava.
Toisaalta tuollaiselle nassikalle olisi hyvä näyttää kaapin paikka, joskus sen joku kumminkin jossain vaiheessa elämää näyttää ja toisaalta se on sikäli väärin että, kuten jo ylempänä todettiin, tullut hänen kotiinsa.
Joka tapauksessa tuo poika tuolla asenteella hankkii tulevaisuudessa vaikeuksia elämäänsä.Enpä tiedä kuinka paljon olen tullut hänen kotiinsa. Seurusteluaikana olin keskimäärin 3 iltaa ja yötä per viikko nykyisen avovaimoni luona. Tämä poika oli 3-vuotias kun ensimmäisen kerran hänet olen nähnyt. Kysyin tässä kuluvana syksynä häneltä että muistatko sen kerran kun ensimmäisen kerran on minut nähnyt. Vastaus oli että ei muista vaan olen ollut ”hänen elämässään” niin kauan kuin hän muistaa.
En siis koe että olisin tullut hänen kotiinsa ja siksi terrorisoi. Kyseinen lapsi vaan on niin dominoiva että avovaimoni ei pysty pitämään sitä kurissa. Muistan kun tuo lapsi oli noin viisi vuotias ja avokki kysyi pojalta haluaako hän mannapuuroa aamupalaksi. Vastaus oli että ei. Avokki keitti sitten mannapuuroa vanhemmalle lapselleen aamupalaksi. Kun vanhempi alkoi syömään mannapuuroa alkoi nuorempi kauhean kiukuttelun että hän haluaa myös mannapuuroa. No mitä teki avokki, tiskasi kattilan ja alkoi keittämään mananpuuroa nuoremmalle. Tämä oli vain yksi episodi monista. Yleisn reaktio pojalla oli 4-6 vuotiaana kun ei saanut mitä halusi niin rupesi hysteerisesti potkimaan seinää lattialla maaten selällään ja huutamaan ja kiljumaan niin kauan että avokin hermo petti ja poika sai mitä halusi. Kuten aiemmin kerroin pari vuotta sitten tuli tämä rahan varastelu kuvioihin mukaan. Eikä tämä pikku terroristi ole vasta kuin vajaat 11 vuotta. Arvatkaa onko avokki kuskannut sitä kaveria jääkiekkoharjoituksiin, jalkapalloharjoituksiin, break dance harjoituksiin, uinti treeneihin jne. Kaikki harrastukset ovat loppuneet noin 2-3 kk jälkeen koska ei kuulemma kiinnosta. Ainut mikä kiinnostaa on pelaaminen, netissä surffailu, DVD:n katsominen ja kaiken maailman krääsän lelujen, legojen ym.haluaminen. Pizaa ja kokista unohtamatta. Niin ja tietysti kaverit ja kaiken maailman kolttosten tekemiset. Avokki siivoaa kerran kuukaudessa tämän riiviön huoneen koska se on niin järkyttävässä kunnossa ettei sitä kukaan käsitä. Puhtaat ja likaiset vaatteet ovat kerroksittain sekaisin huoneen lattialla. Lapsen itse ei tarvitse tehdä huoneen siivoamisen eteen mitään koska kuten itse sanoo ” mä en halua” eikä avokki sitä siivoamista pakoita. Kun minä pakotan tulee kauhea murjotus sekä pojalta että avokilta. Kuten avausviestissäni kerroin olen aivan totaalisen kypsä tähän pikku paholaiseen. Sanomattakin on kait selvää että isovanhemmat ja varsinkin mummi ostavat tälle pojalle uutta tavaraa polkupyörästä älypuhelimeen ja kaikkea siltä väliltä mitä hän älyää pyytää.
On kait turha mainita että polkupyörä on ensimmäisen kesän jälkeen sen näköinen kuin olisi ainakin 10 vuotta vanha. Puhelimet kestävät keskimäärin vuoden kunnes ne ovat sellaisessa kunnossa että niissä on joko A näyttö pimentynyt tai lasi niin naarmuuntunut ettei lasista näy mitään tai B puhelin on muuten niin rämä kovakouraisen käsittelyn seurauksena ettei siinä toimi kunnolla enää mikään.
Ruoka aikoina tämän kaverin ei tarvitse olla kotona vaan syö pizzaa ja kokista iltapalaksi silloin kun kotiin sattuu tulemaan.
Joka tapauksessa tämä riiviö on tuhonnut parisuhteeni. Tai onko se sittenkään riiviön vika vai avokkini ja hänen vanhempiensa. Tai pojan isän joka ei välitä lapsesta vaan loppukesänäkin heitti pojan kotoaan kadulle kun poika sattui olemaan siellä silloin kun kävi ilmi että on varastanut sen aiemmin kertomani 400€ kaverinsa kanssa.
Kuulostaa katkeralta, sitähän se on koska oikeasti rakastin avokkiani mutta en halua pilata seuraavaa 10 vuotta tai jopa enemmän tuon pojan takia. Olen myös oikeasti huolissani siitä miten avokkini ja hänen lapsensa pärjäävät taloudellisesti kun lähden kävelemään. No ehkä pitää ajatella vain itseään, eihän tässä kukaan mukaan ajattele minua tai tunteitani.
On tämä parisuhde vaikea taitolaji ja varsinkin tällaisessa uusioperheessä jossa ei riitäs e että tulee uuden kumppanin kanssa toimeen vaan pitää tulla toimeen vieläpä hänen lastensakin kanssa. - 3
Kypsä lapseen kirjoitti:
Enpä tiedä kuinka paljon olen tullut hänen kotiinsa. Seurusteluaikana olin keskimäärin 3 iltaa ja yötä per viikko nykyisen avovaimoni luona. Tämä poika oli 3-vuotias kun ensimmäisen kerran hänet olen nähnyt. Kysyin tässä kuluvana syksynä häneltä että muistatko sen kerran kun ensimmäisen kerran on minut nähnyt. Vastaus oli että ei muista vaan olen ollut ”hänen elämässään” niin kauan kuin hän muistaa.
En siis koe että olisin tullut hänen kotiinsa ja siksi terrorisoi. Kyseinen lapsi vaan on niin dominoiva että avovaimoni ei pysty pitämään sitä kurissa. Muistan kun tuo lapsi oli noin viisi vuotias ja avokki kysyi pojalta haluaako hän mannapuuroa aamupalaksi. Vastaus oli että ei. Avokki keitti sitten mannapuuroa vanhemmalle lapselleen aamupalaksi. Kun vanhempi alkoi syömään mannapuuroa alkoi nuorempi kauhean kiukuttelun että hän haluaa myös mannapuuroa. No mitä teki avokki, tiskasi kattilan ja alkoi keittämään mananpuuroa nuoremmalle. Tämä oli vain yksi episodi monista. Yleisn reaktio pojalla oli 4-6 vuotiaana kun ei saanut mitä halusi niin rupesi hysteerisesti potkimaan seinää lattialla maaten selällään ja huutamaan ja kiljumaan niin kauan että avokin hermo petti ja poika sai mitä halusi. Kuten aiemmin kerroin pari vuotta sitten tuli tämä rahan varastelu kuvioihin mukaan. Eikä tämä pikku terroristi ole vasta kuin vajaat 11 vuotta. Arvatkaa onko avokki kuskannut sitä kaveria jääkiekkoharjoituksiin, jalkapalloharjoituksiin, break dance harjoituksiin, uinti treeneihin jne. Kaikki harrastukset ovat loppuneet noin 2-3 kk jälkeen koska ei kuulemma kiinnosta. Ainut mikä kiinnostaa on pelaaminen, netissä surffailu, DVD:n katsominen ja kaiken maailman krääsän lelujen, legojen ym.haluaminen. Pizaa ja kokista unohtamatta. Niin ja tietysti kaverit ja kaiken maailman kolttosten tekemiset. Avokki siivoaa kerran kuukaudessa tämän riiviön huoneen koska se on niin järkyttävässä kunnossa ettei sitä kukaan käsitä. Puhtaat ja likaiset vaatteet ovat kerroksittain sekaisin huoneen lattialla. Lapsen itse ei tarvitse tehdä huoneen siivoamisen eteen mitään koska kuten itse sanoo ” mä en halua” eikä avokki sitä siivoamista pakoita. Kun minä pakotan tulee kauhea murjotus sekä pojalta että avokilta. Kuten avausviestissäni kerroin olen aivan totaalisen kypsä tähän pikku paholaiseen. Sanomattakin on kait selvää että isovanhemmat ja varsinkin mummi ostavat tälle pojalle uutta tavaraa polkupyörästä älypuhelimeen ja kaikkea siltä väliltä mitä hän älyää pyytää.
On kait turha mainita että polkupyörä on ensimmäisen kesän jälkeen sen näköinen kuin olisi ainakin 10 vuotta vanha. Puhelimet kestävät keskimäärin vuoden kunnes ne ovat sellaisessa kunnossa että niissä on joko A näyttö pimentynyt tai lasi niin naarmuuntunut ettei lasista näy mitään tai B puhelin on muuten niin rämä kovakouraisen käsittelyn seurauksena ettei siinä toimi kunnolla enää mikään.
Ruoka aikoina tämän kaverin ei tarvitse olla kotona vaan syö pizzaa ja kokista iltapalaksi silloin kun kotiin sattuu tulemaan.
Joka tapauksessa tämä riiviö on tuhonnut parisuhteeni. Tai onko se sittenkään riiviön vika vai avokkini ja hänen vanhempiensa. Tai pojan isän joka ei välitä lapsesta vaan loppukesänäkin heitti pojan kotoaan kadulle kun poika sattui olemaan siellä silloin kun kävi ilmi että on varastanut sen aiemmin kertomani 400€ kaverinsa kanssa.
Kuulostaa katkeralta, sitähän se on koska oikeasti rakastin avokkiani mutta en halua pilata seuraavaa 10 vuotta tai jopa enemmän tuon pojan takia. Olen myös oikeasti huolissani siitä miten avokkini ja hänen lapsensa pärjäävät taloudellisesti kun lähden kävelemään. No ehkä pitää ajatella vain itseään, eihän tässä kukaan mukaan ajattele minua tai tunteitani.
On tämä parisuhde vaikea taitolaji ja varsinkin tällaisessa uusioperheessä jossa ei riitäs e että tulee uuden kumppanin kanssa toimeen vaan pitää tulla toimeen vieläpä hänen lastensakin kanssa.Ite en ainakaan tuollaista kattelis, joku raja se olla pitää miehenkin sietokyvyllä.
Kun kerran nassikka ja äitinsä ovat pattitilanteessa yhdessä rintamassa sinua vastaan niin eiköhän pelin henki ole aika selvä.
Sinulla ei ole työkaluja asian ratkaisemiseen, muuta kuin poistua hiljaa takavasemmalle. - Mene pois
Kypsä lapseen kirjoitti:
Kiitos ohjeesta nimim" olet todella liikaa".
Olen tätä miettinyt että pitäisiköhän muuttaa. Toisaalta tiedän että kun pistetään avokin kanssa lusikat jakoon hänelle jää vain velkaa ja minä sentään olen vuosien varrella saanut kerättyä vähän omaisuuttakin. Ajattelen avokin parasta ja sitä ettän pärjää taloudellisesti. Samalla myös saavat avokin lapsetkin taloudellista turvallisuuutta. Mutta koska en kestä sitä terrorisoivaa varastelevaa poikaa taidan toden totta lähteä kävelemään ihan niin kuin neuvot. Minä pärjään kyllä ja löydän kyllä uuden naisen ja sellaisen jolla ei ole tuollaista varstelevaa riiviö lasta.Tämä kyllä todella paljastaa sinut todella. Et sinä ketään siellä näytä rakstavan et edes tätä lapsen äitiä.
Kehuskelet omaisuudellasi, oletko jopa rahastanut tätä perhettä.
Toivottavasti äiti toderlla huomaa poikansa nyt paremmin, rakstaa hänet ehjäksi. rakastamiseen kuuluu turvalliset ja rakastavat rajat.
Sinä olet todella liikaa ja vienyt lasten elämän.
Et kuulu lapsiperheeseen milloinkaan. - anterooosa
Ei lapsen tehtävä ja paikka ole kotona olla "toinen" tai " kolmas vanhempi".
Ei lapsen kuulu määrätä talossa kaapin paikkaa!
Vaikka toinen vanhempi ei olekkaan biovanhempi, on hän kuitenkin toinen vanhempi, jonka velvollisuuksiin kuuluu toimia vanhempana alaikäsille lapsille, vaikka toisen lapsille.
Jari Sinkkonen lasten psykiatri on luennoinut ja kirjoittanut juuri tästä ongelmasta paljon ja siitä mihin tämmöinen lasten väärä tasaarvo perheissä johtaa! Se ei johda kovinkaan hyvään lopputulokseen.
- johan on kumma
Kerro sille pojalle että kuvitteliko se hänen äitinsä ajatella juuri häntä kun uuden miehen hankki. Vanhemmat ei lasten kiukutteluja kuuntele, eikä niiden kanssa neuvotella koska niitä tarvii vielä kasvattaa. Et lähde sieltä mihinkään. Sinä olet löytänyt uuden naisen, ja se poika ei kuulu siihen millään tavoin koska et seurustele sen kakaran kanssa. Sano näin. Silloin se pitää turpansa kiinni.
- viime tipassa
Nyt on kyllä korkea aika rangaista nuorta miestä ja kunnolla. Hän on tehnyt ihan oikean rangaistavan rikoksen vaikka ei olekaan siitä rikosoikeudellisessa vastuussa nuoren ikänsä takia, mutta asia muuttuu parissa vuodessa, mutta tavat eivät jos niihin ei puututa. Päänsilittely ei enää auta, jos ette halua kasvattaa nuorisorikollista, joka tulee varmasti huostaanotetuksi ennen kuin täyttää 15 ja pääsee koulukodin kasvatiksi. Todellisuudessa silloin on jo aivan liian myöhäistä lapsen suhteen ja nytkin asiaan on jo puututtava pikimiten. Varasteluun olisi pitännyt puuttua jo heti ensimmäisellä kerralla, mutta kymmenvuotiaan saa vielä kuriin.
Poika kokee sinut isäksi jos haluat sitä olla. Lapset kumma kyllä ottavat vallan jos sen heille antaa :) mutta eivät murjota ikuisesti jos heitä rangaistaa väärin tekemisestä. Tärkeää on, että ette rankaise turhasta, mutta kun rankaisette siitä myös pidetään kiinni. Jos pojalla on kotiarestia, hän käy koulussa ja tulee sieltä suoraan kotiin, tekee läksynsä ja siivoaa yms. Tietokoneen käytön, videot, kännykän yms voi hyvin kieltää arestin aikana, jotta se tuntuu oikealta rangaistukselta. Leikkiköön vaikka pikkuautoilla ja tuijottakoon pikkukakkosta. Vaikka ne tuntuvat lapsellisilta, niin sopivat kyllä vielä hyvin 10 vuotiaalle ja antavat parempaa käyttäytymismallia. Viikon arestikin tuntuu rangaistukselta, jos se toteutetaan rangaistuksena.
Ota siis asemasi talossa ja ole mies ja kasvattaja, kuten sinun kuuluukin. Avokkisi voi ehkä kiukutella hetken, mutta naiset yleensä ja jokseenkin aina haluavat miehen olevan mies ja määräävän talossa järkevissä rajoissa. - oppeliini
Tuo lapsi aivan huutaa huomiota ja rakkautta. EI tavaraa ja tyontämistä biologiselle isälleen (joka ei edes ole kiinnostunut hänestä) vaan todellista kiinnostusta ja välittämistä, ohjausta, rakkautta ja tukea!
Aivan ensiksi sinun ja naisesi on vedettävä yhtä koyttä pojan ohjaamisessa ja kasvatuksessa. Yksi sanoo yhtä, toinen toista, saa kenet tahaansa sekopäiseksi! Oli kysymuksessä aikuinen tai lapsi!
Terrorisoivalle lapselle huoneen järjestyksestä:
Silloin kun poika ei ole kotona, kerää KAIKKI lattialle kuulomattomat vaatteet ja tavarat isoon muoviseen roskapussiin. Sulje pussi ja vie ulos tai kellarivarastoon. Tee se joka ikinen viikko, pari kertaa viikossa. Poika herää viimeistään kun vaatteet loppuvat.
Silloin, rauhallisella ja tasaisella äänellä vain toteat että "kun sinä et arvosta saamiasi vaatteita tai tavaroita tarpeeksi pitääksesi niistä parempaa huolta, ne on laitettu ne sivuun. EI, Mitään ei ole heitetty pois. Voit yksi kerrallaan ottaa käyttoosi olettaen että se menee asiaan kuuluvalle paikalle."
Tee se pari kertaa viikossa. Viestisi aivan varmasti menee perille. Ilman riitaa.
Varasteluun: Taas rauhallisesti sanot että se oli väärin tehty ja että tässä perheessä ei elätetä varkaita.Ota poikaa kädestä kiinni ja kävele naapuriin. Pidä kädestä kiinni niin kauan kunnes poika pyytää anteeksi ja lupaa maksaa varastamansa summan. Vaikka olikin tehnyt sen toisen lapsen kanssa, ei muuta yhtään asiaa.
Kotona varasteluun: sama asia. Hän on tarpeeksi iso tehdäkseen askareita kotona joilla maksaa varastamansa summan.
Aterioista: Koko perhe syo tiettyinä aikoina ja painottakaa lapselle että hän on tervetullut aterioimaan samaan aikaan teidän kanssanne. Te haluaisitte kuulla mitä kuolussa/kavereiden kesken/ viimeisimmässä tietokonepelissä/ pizza paikassa jne jne jne on taphtunut. Ja valmistakaa ruokaa niin että se riittää kaikille, jos joku ei sitä sillä kertaa halua, se kyllä säilyy jääkaapissa seuraavaan päivään! (mannapuuroa vain tilauksesta yhdelle!!!!!)
Puhelimesta: Hän ei tarvitse sitä! Tämä nykyinen kun hajoaa, ei uutta tilalle ja lapsi pois puhelinohjelmastanne.
Mitä taas tulee harrastukseen- jos lapsi on lupautunut yhteen, se viedään päätokseen sovitun ajan kuluttua, oli se sitten kaksi lukukautta uintia, yksi talvi hiihtoa tms. Sitten vasta voi vaihtaa ja kokeilla jotain uutta.
Kuulostaa kuin sinulta ja naiseltasi puuttuu terve maalaisjärki. Ajatelkaa miten aikuiset käyttäytyisivät ja mikä on soveliasta ja asiaankuuluvaa. Käyttäkää sitä kaavaa lapseen, hänen tasollaan. - Ukko ulos heti
Minä sanon sinulle mies, että ala mennä vain pois, anna tuolle pienelle pojalle koti ja elämä takaisin. Olet vienyt häneltä ihna kaiken, roisto. Häivy.
Jos pojan äidillä on yhtään järkeä hän potkaisee sinut heti ulos. Lapsi on vasta 10 vuotta. - hankalaaon
Naisen täytyisi tehdä suuri muutos kasvatusmetodeissaan, eli samaan suuntaan kuin mitä sinä tekisit. Rakkautta, rajoja ja johdonmukaisuutta, sitä poika tarvitsisi. Valta on nyt pojalla, ei pojan äidillä, vaikka pitäisi olla toisin päin. Sait jo edellä hyviä vinkkejä mitä voi tehdä siivouksen ja varastelun suhteen.
Jos nekään eivät auta, niin mieti ihan oikeasti poismuuttoa. Ihmisellä täytyy olla sellainen koti missä hän voi rauhoittua, eikä omia rahojaan tarvitse piilottaa omilta perheenjäseniltä. Sinä et asu sellaisessa kodissa nyt. Asut erillään ja näette naisesi kanssa joko sinun tai hänen luonaan, miten sopii. Kohta lapset ovat niin isoja, etteivät tarvitse äitiään niin paljon kuin aiemmin. - oppeliini
Kerroppa kuinka 10 vuotias lapsi voi. Oletteko ottanee mitään saamianne ohjeita käyttoon?
- Aikuiset aikuiset!
Minusta sinä olet siinä aivan oikeassa, että avovaimosi ei rankaise poikaa tarpeeksi, koska käytös jatkuu.
Mutta huolestuttavampaa on, että käytät pojasta jatkuvasti alentavaa nimitystä (esim. tämä pikkuriiviö). Sinä olet aikuinen mies ja poika selvästi protestoi sinun asumista hänen perheensä luona. Kenelläkään ei ole oikeutta kouluttaa tai ojentaa toista vihalla. Tapoja on monia, mutta tuntuu, että sinä olet valinnut väärän.
Eihän poika sinua tule koskaan millään lailla kunnioittamaan kun ei voi luottaa sinun pitävän hänestä. Tottakai sitä lapsi koittaa ärsyttää ja tekee ilkeyksiä ihmiselle, jota ei kunnioita/johon ei luota/jota ei tunne vaikka pitäisi.
Oletteko tehneet koskaan keskenänne mitään ns. poikien juttuja? Kahdestaan? Olisi hyvä tutustua lapsiin myös ihan henkilökohtaisesti ennen kun muuttaa heidän luokse asumaan.
Ja avovaimosi kanssa teidän olisi syytä tosissaan keskustella, että mikä on sinun roolisi lapsille. Avovaimolle olet mies, mutta antaako avokki sinun olla toinen auktoriteetti lapsille? Ilmeisesti ei. Arvostuksesi tippuu entisestään lasten silmissä joka kerta, kun avokki puhuu sinun antamiesi rangaistusten/sääntöjen yli.
Älä hyvä mies ala inhoamaan/vihaamaan poikaa vaan sen takia, että hänen äitinsä on kasvattanut hänestä sellaisen kun on. Miksi olla tekemättä asioita joita "ei saisi", kun eihän niistä mitään kummempaa seuraa. Plus poika varmasti on äärimmäisen hämmentynyt hänkin, mikä sinun roolisi häntä kohtaan on. Lapset ovat kuin tyhjiä tauluja, joten meidän täytyy olla varovaisia millaisiksi ne maalaamme. - Voi..voi
Vähän samoilla linjoilla. Ala tutustumaan poikaan ja tätä kautta saat poijan kunnioituksen ja tätä kautta ohjaat hänestä järkevämmän. Esimerkillä ja kun poika luottaa sinuun hän itse haluaa olla myös sinun luottamuksen arvoinen. Oivaltamisen kautta. Aina kun hän toimii oikein hänen olisi hyvä tiedostaa miten se hyödyttää häntä itseään. Eli silloin olisi hyvä jollakin tavoin antaa myös sitä hyvää huomiota. Vähemmän huomiota huonolle käytökselle ja enemmän sille hyvälle. Ei helppoa tiedän.
- Kelju juttu
Onko poika ollut sinusta aina vastenmielinen, vai vasta nyt? Ei se, että poika käyttäytyy huonosti, tarkoita, että hän olisi huono. Jotain on tapahtunut, poika kärsii ja oireilee.
Oma poikasi on mielestäsi hyvin kasvatettu, varmaan onkin. Etkö saanut käyttää kasvatusmetodejasi tähän avokkisi poikaan? Vai jätitkö hänet kokonaan kaiken ulkopuolelle?
Vaikka et ole isä, olet kuitenkin perheessä isän roolissa. Olet siis osaltasi kyllä vastuussa pojan käyttäytymisestä. Tämä poika on haasteellisempi tapaus kuin sisarensa ja se olisi pitänyt ottaa huomioon alusta lähtien ja toimia määrätietoisesti. Tuo mannapuurojuttu oli kyllä hyvä esimerkki, mutta kiinnostaisi tietää, miten sinä siihen silloin reagoit, aloitko kenties huutaa ja rähjätä asiasta? Jos niin teit, silloin myös sinä toimit väärin, eikä pelkästään lapsen äiti. Poika oppi, että isäpuolen räyhäämisestä huolimatta hän sai tahtonsa perille.
Ennen kuin heität kirveesi kaivoon, kannattaisiko vielä puhua avokkisi kanssa rauhallisesti ja kunnolla asiasta. Voisi olla hyvä käydä yhdessä jossain kasvatusneuvolassa tai vastaavassa. Pojan tulevaisuus näyttää huonolta ja entistä huonommalta se näyttää, jos sinäkin vielä häivyt siitä, kyllä hän sen sisimmässään kuitenkin kokee hylkäämiseksi. Ensimmäinen hylkäys on se, että biologinen isä ei asu pojan luona vaan muualla. Poika käsittää sen omalla tavallaan.
Oletteko tosiaan tehneet tämän pojan kanssa mitään ihan kahdestaan? Pojilla on taipumus ihailla isiään (ja isäpuoliaan) jos siihen vain suinkin tarjoutuu mahdollisuus. Poika on vasta vajaa 11-vuotias eli ei vielä murrosiässä, joten vielä olisi mahdollisuuksia. Voisitko kuvitella, että lähtisit pojan kanssa kahdestaan reissuun? Käyttekö kalassa, metsäretkillä, urheilukilpailuissa, ralleissa, raveissa, ylipäänsä sellaisissa jutuissa, joita miehet mielellään tekee yhdessä? Poika tykkää ilmeisesti pelata tietokone-ja pleikkaripelejä, mikä ei ole yhtään ihme, suurin piirtein kaikki tuonikäiset pojat tykkäävät niistä, mutta oletko sinä koskaan pelannut pojan kanssa yhdessä?
Tää nyt on vain tällaista hakuammuntaa, eli entä jos sittenkään ei vielä ole liian myöhäistä saada asioita toimimaan. Ainakin kannattaisi yrittää saattaa asiat vielä sellaiseen kuntoon, että pojalla olisi mahdollisuus selvitä. Tuo varastelu on huono juttu, mutta kyse ei ole siitä, että olisi jotenkin kamalampaa, kun varastivat 400 euroa, kuin että olisi varastettu vain kymppi. Silkkaa tyhmyyttähän tuo vain on.
Kerran katsoin jotain ohjelmaa perhekodista, ja siinä tämän kodin isä kertoi, että kun lapsi tai nuori saa raivokohtauksen, tämä lapsi otetaan niin tiukkaan syliin, että hän ei pääse siitä yhtään mihinkään eikä pysty puremaan eikä potkimaan, ja tätä sylissäpitämistä jatketaan vaikka monta tuntia, niin kauan, kunnes lapsi on antanut periksi ja rauhoittunut. Läheisyyttä ja rakkauttahan nämä ongelmalapset ja nuoret janoavat ja siksi koettelvat vanhempien hermoja äärimmäiseen asti, koska haluavat kokea sen, että heistä välitetään ja heitä rakastetaan kaikesta huolimatta. Kaikista ihmisistä ei ole perhekotien vanhemmiksi, mutta jotain ideaa tuossa täytyy olla.
Jos et millään enää jaksa yrittää, niin ehkä sitten on parempi, että lähdetkin pois. Pojalle voisit kuitenkin jollain lailla viestittää, että et lähde hänen takiaan, vaan siksi, että haluat tilanteen rauhoittuvan, siis älä syyllistä poikaa. Se on ainoa asia, jonka voit hänen hyväkseen tässä siis tehdä, eikä se maksa sinulle mitään. Pysyttele aikuisena miehenä, poika on vasta lapsi. - niin.
Asukaa eri paikoissa tosiaan. Pojalla pitäisi olla viikkoraha, joka pienenee minimiin joksikin aikaa jos varastaa. Ja äiti ei vissiin osaa keskustella oikealla tavalla, se ei tarkoita vihapuuskia, vaan jotain ihan muuta. Avioero voi olla myös pojalle hankala ja uusi tilanne.
- KUNNIATTA
>Nykyään kuulee tollaisia tapauksia paljon syy? On siinä kun nykyajan vanhemmat
luulee ettei lapsia tarvi ohjata,kurittaa. Mielestäni lapsia tarvii kieltää ja ohjata
koska eihän ne itsestään tiedä mikä on väärin ja mikä oikein ,kuten
kirjoituksestasi käy ilmi. JOKA KURITTA KASVAA SE KUNNIATTA KUOLEE. - ndwN
Muuta pois. Etkö ymmärrä että sinua vastaan hän kapinoi? Lapset eivät noin vaan hyväksy miestä kotiinsa, joka alkaa leikkimään isää. Ja hyvä niin! Lueppas tekstisi uudestaan ja mieti miten puhut LAPSESTA, teki se lapsi mitä tahansa, niin en ihmettele, koska tuo sinun asenteesi varmasti näkyy sinun käytöksessä häntä kohtaan.
Jo tuo sinun alkuperäinen asenne: "No luulin että kaiketi ne asiat siitä muuttuvat parempaan päin kun asutaan saman katon alla ja minä miehenä pääsen vähän komentelemaan sitä poikaa." on pilannut jo valmiiksi teidän mahdollisuudet normaaleihin väleihin.
Jos tuon ikäinen lapsi varastelee 400e:tä niin kyseessä on jo hieman muitakin ongelmiakin kuin se että lapsi olisi liian lellitty. Kirjoittamasi perusteella, voisin olettaa että olet hyvin suuri osa tätä tuntematonta ongelmaa. Ja voi että mulla etoo jos avokkisi sinun vuoksi laittaa lapsensa isälleen asumaan: ymmärrätkö millainen mielikuva sen vuoksi lapselle tulisi sinusta ja äidistään. Siinäpä on valmiiksi pilattu sitten koko tuleva elämä, viimeistään lapsen murrosiässä tajuatte mikä virhe tuli tehtyä jos toimitte näin niinkuin haluaisit. - Lellu..
Ap:n esimerkeistä tulee mieleen SuperNanny -sarjat, joissa perheisiin, jossa lapset vievät äitiä .. tulee Nanny, joka opastaa kuinka ollaan vastuullinen aikuinen. Lapsihan teoillaan huutaa huomiota. Mitä lapsen seuraavaksi tekee, että joku antaa hänelle huomiota, jos varastaminen ja asunnon polttaminen ei riitä. Tarvitaan vastuullinen aikuinen,joka asettaa rajat. Lisäksi perheen aikuisten tulee sopia periaatteista ja vetää yhtä köyttä kasvatuksen suhteen, jotta tilanne saadaan oikenemaan.
Perheeessä on paljon pielessä. 10-vuotias on ulkona miten tahtoo ja syö ruuaksi pizzaa ja cokista. Miksi äiti suostuu tähän ? Pizza ja cokis ovat ravintoarvoiltaan kaukana siitä mitä 10 vuotiaan ravinnon kuuluu olla.
Jos tilanne ei rupea suhde selkenemään, ehdotan että menette parisuhdeterapeutille. Ehkä ulkopuolinen saa vaimon silmät avautumaan perheen tilanteesta. - pyri pois ...pian
Keskustelun paikka avokkisi kanssa ensin kahden ja sitten voisitte mennä juttelemaan perhenuvolan ihmiselle. Katsokaa vaikka koirankouluttaja ohjelmia niin näette miten vähällä saa asiat kuntoon kun puhalletaan yhteen hiileen.
Jos avokkisi ei ala löytää kuria miten luulee pärjäävänsä kun poika tulee vaikeaan murrosikään? Sinuna ottaisin takaisin seurustelusuhteen ja muuttaisin lähistölle.
Todella typerä nainen. En muuta sano.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k863831On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole382401Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi722373Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732272Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.362025Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma761613- 761507
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581071Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?691044Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r6994